tiistai 17. syyskuuta 2013

Pokemon White: Galvantula & Ferrothorn

Eli saavuin viimeksi Mistralton Cityyn. Ennen salille pääsyähän täytyy kiivetä Celestial Toweriin, joten lähdin pikkuhiljaa kulkemaan sinne päin. Koulutin kuitenkin ensin Joltikia ja Ferroseediä pensaikossa, jotta niiden levelit nousivat tasolle 35. Sen jälkeen menin sinne Toweriin, missä sainkin otella paljon trainereiden ja villien Litwickien kanssa. :) Siellä Celestial Towerissa oli muuten mun mielestä tosi ihana musiikki! Jotenkin rauhottava ja mystinen samaan aikaan - tykkäsin kovasti!

Jossain siellä Towerin keskellä Joltik kehittyi sitten Galvantulaksi. Ja sen ansiosta seuraava sali oli taas toooodella helppo! :) Voitin Skylan heti ensimmäisellä yrityksellä, tappaen kaikki sen pokemonit yhdellä iskulla. Sen linnut eivät mahtaneet mitään mun Galvantulalle! Hehee!

Voitettuani lopulta koko salin, jatkoin sitten matkaa eteenpäin seuraavalle Routelle, jossa Cheren haastoi mut taas otteluun. Voitin sen tällä kertaa ihan helposti, ja pääsin eteenpäin aina Twist Mountainille saakka. Oli muuten hauska idea ne tasapainoilu-jutut tuolla Route seitsemällä. Oli mukavaa kun ne valtavat pusikot pystyi ohittamaan helposti, ja haastamaan sen sijaan trainereita niiden lankkujen päällä. Välillä en vaan kestä ravata puskien seassa, jos en kuitenkaan aio pysähtyä sinne ottelemaan kenenkään kanssa!

No mutta, pääsin siis Twist Mountainille, jossa oli Ferroseedin vuoro loistaa. Olin pitänyt koko matkan tähän asti Joltikin/Galvantulan siinä ensimmäisenä pokena otellakseni sillä koko ajan. Ferroseedillä taas oli Exp. Share käytössä, ja se kehittyi siinä samalla kuitenkaan ottelematta. Nyt kuitenkin vaihdoin Galvantulan Exp. Sharen kanssa taka-alalle, ja aloin käyttää Ferroseediä jotta sen levelit nousisivat nopeasti. Sen ansiosta Ferroseed kehittyikin pian Ferrothorniksi.

Yleensä mulla käy niin, että eksyn aina kaikkiin luoliin ihan totaalisesti, mutta jokin ihme auttoi mut ihan hetkessä Twist Mountainin läpi! Kävelin vaan summan mutikassa johonkin suuntaan, ja päädyin lähes suoraan ulos sieltä Icirrus Citylle. Mutta en halua kuitenkaan lähteä vielä sinne ollenkaan, vaan sen sijaan lähden takaisin vuoren uumeniin vähän tutkimaan paikkoja. Ihan sama vaikkei siellä olisi mitään kiinnostavaa/tarpeellista, mutta haluan kuitenkin haastaa kaikki trainerit sieltä ja tutkia koko paikan läpikotaisin! :)

Lopettelin pelaamisen sinne Icirrus Cityn lähelle, ja tällä hetkellä mun tiimini tilanne on tämä:


Tultuani ulos sieltä Twist Mountainilta, Cedric Juniper selitti mulle jotakin siitä Dragonspiral Towerista, johon pääsee varmaan pian. Ajattelin että jos sieltä löytyy jotakin kivoja pokeja, niin nappaan taas uuden jäsenen tiimiini. Ajattelin vielä hetki sitten, että pitäisin tuon Krokorokin tiimissä mukana, mutta jotenkin mun mieli muuttui nopeasti. Siispä taidan korvata sen kylmästi kohta jollain uudella pokemonilla, mutta en ole vielä ihan varma teenkö niin.

2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En varmaankaan. Onhan se ihan mukava pokemon, mutta haluan kuitenkin jonkun muun sen tilalle. :) Mutta se saa roikkua vielä mukana ainakin vähän aikaa.

      Poista