perjantai 31. joulukuuta 2021

Näkemiin The Blue Salamander

Heippa kaikille! Tai siis... teille muutamalle jotka täällä ehkä vielä vierailevat...

Mä olen vähän surullinen. 

Kun aloitin The Blue Salamander-blogin pidon, olin siitä tosi innoissani ja olin ihan varma, että jatkaisin tänne kirjoittelua ainakin kymmenen vuotta, ehkä enemmänkin! Mä rakastan kirjoittamista, mä rakastan Pokémonia, mä rakastan hypettää kaikkea uutta mistä olen innostunut ja jakaa mielipiteitäni mulle rakkaista asioista, sekä kirjoittaa niistä arvosteluja. Sen takia mua harmittaa niin hirveästi, mitä tälle blogille on käynyt.

Vaikka todellisuudessa, tälle blogillehan ei ole käynyt mitään, vaan jotain on tapahtunut mulle. Mä kärsin ongelmasta, mikä on nykypäivänä ihan liian yleinen, varsinkin mun ikäisillä nuorilla aikuisilla. Olen varma, että jotkut teistä lukijoistakin kamppailee näiden asioiden kanssa ja on varmaan osannut lukea rivien välistä, että mulla on sama ongelma. Olen jo muutaman vuoden puhunut tällä blogissa siitä, kuinka mulla ei ole aikaa tai energiaa kirjoittaa tänne. Se on ollut mun suurin syy blogin epäaktiivisuuteen jo muutaman vuoden ajan. Tämä "ajan ja energian puute" on kuitenkin vain mun lievä tapa tarkoittaa uupumusta, ahdistusta, masennusta ja stressiä - välillä sitä ei tiedä itsekään mistä näistä kärsii.

Mutta! Älkää olko musta huolissanne! Mulla menee tällä hetkellä itse asiassa ihan hyvin. :) Mähän olen aina jankuttanut sitä, miten optimistinen mä olen ja herkkä innostumaan kaikenlaisista pienistäkin asioista. Olen yhä sellainen. :D Silti, kaikella on rajansa, ja mun jaksamismittari on ollut laskussa siitä asti, kun blogini aktiivisuus alkoi kunnolla hidastua. Olen myös luonut tämän blogin kanssa eräänlaisen inhottavan oravanpyörän - olen ollut uupunut, joten olen kirjoittanut vähemmän. Ja koska olen kirjoittanut vähemmän, se on alkanut harmittaa. Ja koska se on harmittanut, se on alkanut stressaamaan. Ja koska se on stressannut, olen jaksanut kirjoittaa entistä vähemmän. Ja sen kautta olen alkanut arvostella niitä postauksia, joita jaksoin kirjoittaa. "Ei tämä ole tarpeeksi hyvä." "Ei tästä tajua mitä mä yritän sanoa." "Ei tämä riitä." "Tästä ei tullut sellainen kuin mä olin tarkoittanut". Nämä lausahdukset ovat mulle tuttuja, kun olen koittanut pitää tätä blogia hengissä väsyneenä. Surullisinta tällaisissa ajatuksissa on kuitenkin se - oli henkilö tai aihe mikä tahansa - että kukaan ei todennäisesti ajattele näin. Kukaan, paitsi sinä itse.

Tämä saattaa ehkä antaa sellaisen kuvan, että mä olen ollut kauhean surullinen nimenomaan tästä blogista ja puhun kuin tänne kirjoittelu olisi mulle joku maailman tärkein ja vakavin asia. Näin ei kuitenkaan ole, vaan stressini tästä blogista on loppujen lopuksi ollut tosi pientä. Mä tiedän, että tämä on vain hupsu paikka missä mä kerron kirjavasta pelisarjasta josta tykkään. Mutta musta tuntuu kuitenkin siltä, että te lukijat ansaitsette tietää nämä mun ajatukset. Ja haluan myöskin tuoda jaksamiseen liittyviä asioita vähän esille, koska niistä puhuminen on tärkeää. Jos teistä kenelläkään on ollut tällaisia samankaltaisia ajatuksia, muistakaa ettette ole yksin ja apua kannattaa hakea. <3

Mutta, aika tulla tämän postauksen pointtiin, minkä ehkä osaatte päätellä tuosta otsikosta. Mä olen rakastanut tätä blogia ja rakastan edelleen, mutta mun tilanteeni on nyt sellainen, etten pysty kirjoittaa tänne. Tämä harmittaa mua ihan hirveästi, koska mulla oli tosi paljon suunnitelmia uusiin postauksiin ja muihinkin isompiin juttuihin. Tietäisittepä miten monta keskeneräistä postausta mulla roikkuu auki, sellaisiakin joita yritin lähteä kirjoittamaan ja vuosia sitten. Ja mulla oli jossain vaiheessa ajatuksena jopa tehdä tänne videoitakin, joissa puhun ja pelaan eri Pokémon-pelejä! Mutta en vaan saa niitä tehtyä. Pokémonista kirjoittaminen, asia mitä olen aina rakastanut kaikki nämä vuodet, ei vaan tuo mulle enää samalla tavalla iloa, noista yllämainitsemistani syistä. Mutta mä aion silti jättää oven raolleen, enkä sulkea sitä kokonaan. Ehkä jonain päivänä joskus tulevaisuudessa, mä yllättäen palaan tänne. Ehkä mä joskus keksin tehdä tällä blogilla jotain muuta. Jotain vähän pienempää. Mutta sitä ei kannata jäädä odottamaan. Tällä hetkellä, tänä päivänä, tämä postaus on toistaiseksi viimeinen. The Blue Salamander vaipuu nukkumaan.

Sitä ennen, mä haluan kumartaa valtavan kiitoksen teille lukijoille. Olitpa sitten aktiivinen vierailija, tai eksynyt tänne vain yhden kerran lukeamaan mun löpinöitä - KIITOS! <3 Kiitos ihan jokaiselle, jotka olette jättäneet tänne kommentteja vuosien varrella. Te saatte oman erityiskiitoksenne! Toivon, että The Blue Salamanderista on ollut kaikille vierailijoille iloa. Koska hymyn tuominen - sellaisen leveän mikä Wooperilla on - on aina ollut tämän blogin ykköstarkoitus. Siksi tämän sivun osoite on woopersalamander, siksi bannerissa on maskottina Wooper. Koska mä haluan levittää hymyä ja iloa kaikille Pokémonista tykkääville!

Ehkä me törmäillään vielä joskus, ehkä mä kirjoitan tänne vielä joskus jotain. Mutta jos en koskaan palaa, niin kiitos vielä kerran, heippa kaikille ja oikein ihanaa alkavaa uutta vuotta 2022! <3

keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Kawan Sinnoh-historia

Heipparallaa pitkästä aikaa!

Sinnoh-remaket ovat olleet jotain, mitä pokémonfanit ovat odottaneet toooodella pitkään. Joten tottakai ilo oli valtava, kun Game Freak ilmoitti viime perjantaina tekevänsä peräti KAKSI Sinnohiin sijoittuvaa uutta Pokémon-peliä! Toisaalta, samaan aikaan pelit saivat hyvin ristiriitaista palautetta traileriensa perusteella, eivätkä kaikki päätyneet yhtä iloisiin tunnelmiin. Nelosgeneraation remaket Brilliant Diamond ja Shining Pearl ovat tulossa tänä vuonna, ja heti seuraavan vuoden alussa saamme Pokémon Legends: Arceus-nimeä kantavan avointa pelimaailmaa käyttävän Sinnoh-seikkailun. Kuten monen muunkin, myös mun tunnelma näitä pelejä kohtaan on hivenen ristiriitainen, mutta kaikenkaikkiaan olen iloinen. Johan näitä on odotettu, joten huippua että ne viimein tulivat! :D

Kuitenkin, ennen kuin kirjoitan itse peleistä mitään, haluan vähän valottaa mun historiaani Sinnoh-pelien kanssa, koska se on hyvin poikkeuksellinen muihin regioneihin verrattuna. Kokemukseni Sinnohin kanssa on vähän hassu, koska se on ainoa Pokémon-region, jonka mä tunnen huonosti. Tämä johtuu historiastani Pokémon-pelien kanssa, joka menee lyhyesti sanottuna näin: 

Aloitin Pokémon-pelien pelaamisen joskus teini-iässä, ja päätin kokeilla pelata ne läpi Kantosta Sinnohiin, joka oli tuolloin regioneista uusin. Pelasin ja läpäisin ensimmäisenä LeafGreenin, jota rakastin kovasti. Sen jälkeen koitin pelata SoulSilveriä, mutta olin susisurkea, enkä ikinä läpäissyt sitä... Kuitenkin, paljon myöhemmällä iällä, läpäisin HeartGoldin, jonka läpipeluusta olen kirjoittanut täällä blogissanikin. Epäonnistuttuani Johtossa, siirryin Hoenniin ja läpäisin Emeraldin ...melkein. En voittanut ikinä Elite Fouria, mutta pääsin sinne asti, joten käytännössä peli oli läpäisty. :D Sen jälkeen lähdin pelaamaan Platinumia, jota.. en... myöskään läpäissyt... Pääsin kuitenkin pitkälle, koska muistan jääneeni jumiin kohdassa, jossa kuuluu kiivetä Mount Coronetin huipulle pysäyttämään Team Galacticin juoneilut, mikä on lähellä pelin loppua. Mutta toisin kuin Johton kohdalla, en pelannut myöhemmin mitään uudempaa versiota Sinnoh-peleistä, koska remakeja ei ollut vielä tullut. Joten mun Sinnoh-kokemukseni alkoi hävitä mun muistista ja koko yhteyteni regioniin haihtui pikkuhiljaa tosi utuiseksi.

Olin luultavasti noin 15-vuotias, kun pelasin Platinumia, ymmärsin englantia vielä huonosti (opin puhumaan englantia paremmin vasta aikuisena - kyllä, olin surkea kielissä) ja ymmärsin jopa Pokémon-pelien perusjuttuja öhm... en-niin-hyvin. Tämän kaiken takia, itse peli jäi tosi huonosti mun mieleen, vaikka tykkäsinkin siitä. Olen palannut kaikkiin muihin regioneihin tämän Platinum-pelaamisen jälkeen vanhempana ja viisaampana xD joten ne ovat paljon paremmin mun mielessä. Läpäisin vanhempana LeafGreenin uudestaan (+ Let's Go Pikachun), HeartGoldin ja Alpha Sapphiren, joten nämä kolme vanhempaa regionia ovat mulle tosi tuttuja. Olen myös pelannut tässä välillä LeafGreeniä kolmannen kerran ja Emeraldia uudestaan, joten Kanto, Johto ja Hoenn ovat tuttuja ja lähellä sydäntä. 

Mutta Sinnoh-parka on jäänyt täysin historiaan. Tämä johtui osittain siitä, että silloin kun päätin läpäistä LeafGreenin uudestaan, halusin nimenomaan käydä nämä vanhemmat regionit järjestyksessä toisen kerran läpi, nyt kun olin vanhempi ja ymmärsin Pokémon-pelejä huomattavasti paremmin. Asia kuitenkin mutkistui, koska kun olin vieraillut Hoennissa uudelleen Alpha Sapphiren myötä, en lähtenyt pelaamaan uudelleen Platinumia, vaan päätin jäädä odottamaan Sinnoh-remakeja, koska arvelin niiden tulevan luultavasti pian - seitsemännessä sukupolvessa Sunin ja Moonin jälkeen. Mutta näin ei ikinä tapahtunutkaan, vaan saimme Ultra-versiot Sunista ja Moonista. Ajattelin kuitenkin, että odotan silti Sinnoh-remakeja, koska tiesin niiden olevan tulossa varmasti melko pian. Ja nyt pari vuotta myöhemmin, ne viimein tulivat. Mutta koska jouduinkin odottamaan näin kauan, en käytännössä muista Platinumista enää mitään.


Tunnen Sinnoh-pelien juonen suunnilleen, ja olen nähnyt klippejä ja videoita pelien huippukohdasta Mount Coronetilla, mutta verrattuna muihin regioneihin, olen tosi pihalla Sinnohin kanssa. En muista kaikkia saleja/salijohtajia, en todellakaan muista melkein mitään routeja tai kaupunkeja, eikä Sinnoh-musiikki ole mulle tuttua. Muistan kyllä jotain juttuja sieltä täältä, esim. kuinka raivostuttava ja sokkeloinen Mount Coronet oli xD tai Sinnohin lumiset routet ja pelin ihan alun, kun valitaan aloituspokémon. Mutta muuten koko peli on mulle melkein tuntematon kokemus. Ja tämän vuoksi olen odottanut näitä remakeja ekstra-innoissani, koska nämä tuntuvat mulle melkein uudelta peliltä. Olen myös koko ajan tiennyt haluavani palata Sinnohiin remakien myötä, ja sen takia tahallani vältellyt nelosgeneraatioon liittyviä asioita, mikä on vain lisännyt epätietouttani - tai ainakin pitänyt sen aloillaan. :D Halusin kertoa kaiken tämän, koska se tuntui ajankohtaiselta sanoa, ja tämä tuntemattomuuteni Sinnohin kanssa vaikuttaa varmasti mielipiteisiini Brilliant Diamondin ja Shining Pearlin kohdalla tavalla tai toisella. 

Monet ovat sanoneet Diamondin ja Pearlin olevan lempipelejään, joten mua on aina vähän haitannut olla näin epätietoinen niiden kanssa. Tunnen Cynthian animesta ja muusta mediasta, mutten ole ikinä saanut tuntea sitä kuulemaani nöyryytystä, mikä syntyy kun häviää hänen supervoimakkaalle Garchompilleen kerta toisensa jälkeen. Olen eksynyt muiden tavoin Mount Coronetille ja valittanut Sinnohin liioista HM-iskuista, mutten muista sitä enää hyvin. Odotan tätä kaikkea suurella innolla. :D

Koitan kirjoittaa uusista peleistä postauksen mahdollisimman pian! ♥

Kiitos kuvista: screenrant.com, serebii.net

maanantai 18. tammikuuta 2021

The Crown Tundra - arktinen seikkailu pyydystelijöille

The Crown Tundra on Pokémon Swordin ja Shieldin toinen osa DLC-pakettia, ja näillä näkymin viimeinen osa kyseisiä pelejä. Isle of Armor oli mun mielestä sisällöltään ihan ok, vaikkakin vähän tylsähkö kokemus, joten mitä mieltä mä olen sitten tästä toisesta puolesta DLC:tä? Lopettaako Sword ja Shield-saaga kovaa ja korkealta, vai jäikö mun tundraseikkailusta vain paha maku suuhun? Puhun siitä tässä postauksessa, ja kuten viimeksikin, teksti sisältää suuria spoilereita, joten huomioikaa tämä. Luvassa on myös piiiitkä teksti. Oikeasti, tarkoitan sitä. Ottakaa popcornia. :D Joten sen pidemmittä puheitta, aloitetaan heti:

Uudet Pokémonit ja tundra

Aivan kuten Isle of Armorkin, myös Crown Tundra toi takaisin läjän vanhoja Pokémoneja, sekä esitteli täysin uuden Wild Arean tapaisen alueen. Hassua, mutta mun mielestä Crown Tundra onnistui näissä asioissa samaan aikaan huonommin ja paremmin, kuin edeltäjänsä. Huonommin siinä mielessä, että vaikka Pokémoneja tuli tietääkseni ihan yhtä paljon takaisin kuin Isle of Armorissakin, niiden määrä tuntui mielestäni pienemmältä. Suureksi syyksi sen takia, että tundralla liikkuvat Pokémonit tuntuivat jotenkin toistavan itseään enemmän. Musta tuntui, että lähes jokaisessa lumisessa pensaassa oli vain muutamia samoja Pokémoneja, kuten Jynx, Amaura tai Cryogonal, ja esimerkiksi Nidoranien kehitysmuotoja oli kaikkialla - ei vain yhdessä paikassa. Tämä ei sinäänsä ole mikään huono asia, mutta se sai tundran tuntumaan mielestäni jotenkin pienemmältä ja suppeammalta, eikä houkuttanut mua tutkimaan alueita samalla tavalla. Tuntui tylsältä pyöräillä lumisessa metsässä, missä joka kulman takana oli samat pari poksua. Tottakai Pokémoneja oli todellisuudessa paljon, ja esimerkiksi luolat, rannat ja vuorenrinteet olivat täynnä muitakin Pokémoneja, mutta silti samojen liikkuminen niin monessa paikkaa, sai poksukirjon tuntumaan pienemmältä kuin mitä se todellisuudessa oli.

Sen sijaan itse tundra - alue jossa lisäosassa liikuttiin - pisti mielestäni Isle of Armorin saarta paaaaljon paremmaksi! Tykkäsin Isle of Armorin vaihtelevasta maastosta ja uusista alueista, kuten luolista ja metsistä (joita peruspelin Wild Areassa ei ollut), mutta Crown Tundra oli sitäkin monipuolisempi. Vaikka maisema näytti nopeasti katsottuna toistavan itseään paljon lumisilla metsillään, syvemmältä tundralta paljastui myös laakeampia aromaisia alueita, rakennusten raunioita, hautausmaa, mutkittelevia jokia joita pystyi seurata uusille nurmialueille, tosi upeita ja sokkeloisia luolia, jäälauttojen täyttämä meri, sekä korkea mutkitteleva vuoristo. Näiden lisäksi alueelta löytyi pieni NPC-hahmojen asuttama kylä, mikä sai alueen tuntuvan paljon eläväisemmältä ja jotenkin aidolta. Olen vahvasti sitä mieltä, että Crown Tundra on yksi Galarin parhaiten tehtyjä alueita ja Wild Areoista ehdottomasti monipuolisin. Toivon todella, että tämä tundra on johdatusta siihen, millaisia alueita tulevissa Pokémon-peleissä ollaan näkemässä, jos ne jatkavat Wild Area-linjaa.

Vaikka Pokémonien pienemmältä tuntuva kirjo tuntui siis hivenen tylsältä, se ei loppupelissä juurikaan haitannut, sillä tundra itse toimi houkuttimena lähteä tutkimaan aluetta tarkemmin. Vuorien takana näkyi jo kaukaa paikkoja, jotka näyttivät heti mielenkiintoisilta: esimerkiksi valtava punainen hedelmäpuu tai jäinen palatsi. Tundra ei tuntunut liian lineaariselta, vaan juuri sopivan sokkeloiselta, pysyen silti selkeänä. Crown Tundran luolat olivat myös valtava harppaus eteenpäin, ja ehdottomasti Galarin parhaita sellaisia! Mua harmitti aina, että peruspelin luolat olivat niin tylsiä, lyhyitä ja simppeleitä, joten tundran sokkeloinen vanhojen kunnon Zubatien täyttämä luolaverkosto oli tosi mukavaa tutkittavaa. Oli myös siistiä nähdä fossiilipokémoneja liikkumassa luonnossa, mitä ei ole tainnut tapahtua vielä koskaan aikaisemmin. Kaiken kaikkiaan Wild Arean parhaimmistoa!

Tarina ja tutkimustehtävät

The Crown Tundran tarina ei ole yhtä lineaarinen ja "juonta seuraava" kuin Isle of Armorissa, vaan pelaajalla on nopeasti melko vapaat kädet valita mitä lähtee tekemään. Pelihahmo tapaa Crown Tundran juna-asemalla uuden hahmon, Peonyn, sekä tämän tyttären Peonian. Oteltuaan ensimmäisen kanssa, Peony pyytää pelaajaa liittymään erilaisia tutkimustehtäviä suorittavaan retkikuntaansa. Tämä avaa kolme eri tehtävää, jotka kaikki liittyvät legendaarisiin Pokémoneihin ja niiden pyydystämiseen. Näistä ensimmäinen ja ehkä mielenkiintoisin on uuteen legendaariseen Calyrexiin liittyvä, missä pelaajan täytyy auttaa kyseistä Pokémonia saamaan vanha ratsunsa takaisin. Kyllä, pelaaja tekee yhteistyötä legendaarisen Pokémonin kanssa, joka jopa keskustelee sen kanssa telepatian avulla! Tämä oli mielestäni tosi mageeta ja mielenkiintoista, koska vaikka telepatian käyttö on tuttua animesta, sitä ei ole tainnut vielä ikinä tapahtua peleissä.

Mutta kelataan pikkuisen taaksepäin. Pelaaja kohtaa siis Calyrexin tundralla sijaitsevassa pikkukylässä, joka on osuvasti nimetty Freezingtoniksi. Calyrex tulee esiin pelaajan korjattua kylässä olevan sitä esittävän patsaan, ja käyttää sen jälkeen Peonya eräänlaisena vesselinä, pystyen nyt puhumaan pelihahmon kanssa. Calyrex kertoo menettäneensä ihmisten kunnioituksen ja samalla uskollisen ratsunsa, joka on myös uusi Pokémon. Siitä lisää kohta. Niinpä pelaaja auttaa Calyrexia pienten tehtävien avulla saavuttamaan haluamansa, minkä lopputuloksena ratsu saadaan houkutettua esiin ja Freezingtonin asukkaat palaavat kunnioittamaan legendaariskaksikkoa. Calyrexin yhdistettyä ratsunsa kanssa, se ottelee pelaajaa vastaan ja suostuu pyydystettäväksi. Tämän jälkeen tehtävä on suoritettu ja Peony leimaa sen onnistuneeksi.

Tykkäsin tästä tehtävästä paljon ja se oli tosi mielenkiintoinen. Oli siistiä tehtä yhteistyötä legendaarisen Pokémonin kanssa, tosin sen jälkeen kun Calyrexin kanssa oli keskustellut, tuntui hieman oudolta napata se poképalloon ja leikkiä sen kanssa Pokémon Campissa. xD Siitä huolimatta, telepatia toimi mielestäni hyvin. Oli myös ilahduttava yllätys, että Crown Tundrassa olikin Calyrexin lisäksi toinen uusi legendaarinen Pokémon, mikä oli pidetty piilossa kaikista trailereista ja mainoksista. Tämä Pokémon on tottakai Calyrexin ratsu, tai siis ratsut, sillä niitä on itse asiassa kaksi: jäätyyppinen Glastrier ja kummitustyyppinen Spectrier! Molemmat ovat hevosilta näyttäviä Pokémoneja, ja pelaaja saa valita peliversiostaan riippumatta kumman tahansa itselleen. Hevosen voi houkutella esiin joko lumisella vuorella, jolloin siitä tulee Glastrier, tai hautausmaalla, missä siitä tulee Spectrier. Tykkään molemmista tosi paljon - niillä on mielestäni onnistuneet designit, vaikkakin Spectrier on ehkä hivenen mielenkiintoisemman näköinen. Tästä huolimatta, mä valitsin Glastrierin, koska arvasin sen olevan jäätyyppinen, ja päättelin sen sopivan lumisen tundran tunnelmaan paremmin. :D (En siis tiennyt miltä nämä Pokémonit etukäteen näyttivät.) Mulle tuli tundrasta, Calyrexista ja tämän jäisestä palatsista jostain syystä myös mieleen muumeista tuttu jäärouva xD mikä oli toinen suuri syy siihen, miksi halusin valita jäätyyppisen hevosen. Katsokaa nyt noita kuvia tuossa alla, ihan sama asia eikö vain? :'D

Vasemmanpuoleinen on ihan yhtä kaunis kuin oikeanpuoleinenkin ;D

Tämä Calyrex tehtävä oli mielestäni The Crown Tundran tehtävistä mielenkiintoisin, ja tykkäsin siitä ehkä Isle of Armorinkin juonta enemmän, tai vähintään saman verran. Toisaalta samaan aikaan tehtävässä oli myös paljon huonoa. Pidin siitä lähinnä sen takia, että tehtävässä leijui jonkinlainen mystisyys - uusi legendaarinen Pokémon, vielä tutkimaton tundra ja Calyrexin historia ja lore pelin kanssa. Mutta jos olisin tiennyt Calyrexin tapaan heppojen olemassaolosta valmiiksi, ja tutkinut koko tundran ennen tämän tehtävän suorittamista, siinä on loppujen lopuksi tosi vähän sisältöä. Suurimmaksi osaksi pelaaja vain juoksee paikasta A paikkaan B ja puhuu jonkun kanssa, ja juoksee sitten takaisin Calyrexin luokse kertomaan mitä oli kuullut. Slowpokien jahtaaminen tai Kubfulla otteleminen Isle of Armorissa oli paljon "interaktiivisempaa", mikä oli valtava plussa, kun taas Calyrex tehtävässä lähinnä käveltiin sinne tänne tekemättä juuri muuta. Mutta tehtävä oli mulle kuitenkin mielenkiintoinen ja kiva suorittaa, joten leimaan sen Peonyn tavoin onnistuneeksi. Tykästyin tehtävän myötä myös Calyrexiin enemmän, vaikka pidän sen valtavaa kaalipäätä edelleen vähän ällönä. Pokémon näytti kuitenkin uljaalta ratsunsa selässä, ja DLC:n tehtävän ansiosta, mulla tulee varmaan pysymään siihen monia muita legendaarisia poksuja lämpimämpi suhde. Me ollaan kavereita. :D

Toiset kaksi tutkimustehtävää ovat yksinkertaisempia: etsi regien temppelit ja pyydystä ne, sekä etsi legendaarinen lintukolmikko ja pyydystä ne. Melko simppeliä. Crown Tundrassa seisoi siellä täällä pieniä temppeleitä, joiden jokaisessa ovessa oli vihje siihen, miten temppeleihin pääsee sisään. Nämä arvoitukset olivat tosi helppoja, tosin mulla kesti pikkuhetki tajuta viheltää yhden oven edessä. :D Jokaisen temppelin sisällä oli jokin legendaarisista regeistä, jonka sai heti pyydystää. Regien pyydystäminen oli kivaa, muttei mitenkään ihmeellistä. Olisin toivonut temppelien olevan vaikeampia avata, jolloin legendaaristen poksujen kohtaaminen olisi tuntunut paljon ansaitummalta. Viimeisessä temppeleistä oli ihan uusi regi: joko lohikäärmetyyppinen Regidrago tai sähkötyyppinen Regieleki. Näidenkin kohdalla pelaaja saa peliversiostaan riippumatta valita kumman tahansa. Valitsin itse Regidragon, koska en aluksi pitänyt kauheasti Regielekin designista. Kuitenkin, hankittua senkin Pokémon Homen kautta, tykkään nykyään Regielekistä enemmän. Sillä on mahtava otteluanimaatio, missä sen luonne tulee hyvin esiin. Regidrago on kuitenkin myös ihan hieno, tosin vähän tylsä. Enkä vieläkään oikein ymmärrä lorea sen taustalla, sillä mihin aikakauteen lohikäärmeellä koristeltu olento oikein sopii? Johonkin keskiaikaan, jolloin lohikäärmetarinat olivat hitti? :D Vai viittaako se dinosauruksiin?

Viimeisenä muttei vähäisimpänä olivat vielä Kanton legendaariset linnut, joilla on upealta näyttävät Galarian formit. Articunon, Zapdoksen ja Moltresin voi kohdata kaukaisessa Crown Tundran nurkassa, valtavan punaisen hedelmäpuun luona. Lintukolmikosta näkyy pieni esittelyanimaatio, mistä tykkäsin tosi paljon, jonka jälkeen linnut säikähtävät pelaajaa ja sinkoavat jokainen eri suuntaan. Sen jälkeen pelaajan tehtäväksi jää metsästää ne ja pyydystää kolmikko itselleen. Tykkäsin tosi paljon siitä, että jokainen linnuista menee eri Wild Areaan: Articuno jää Crown Tundralle, Moltres pakenee Isle of Armorille ja Zapdos pinkoo peruspelin Wild Areaan. Lisäksi jokainen linnuista käyttäytyy omalla tavallaan ja niiden pyyydstäminen on siksi hieman erilaista. Articuno haastaa pelaajan eräänlaiseen peliin missä se kopioi itsensä, ja pelaajan täytyy arvata mikä linnuista on oikea versio. Moltres lentää villisti ympäri Isle of Armoria, ja pelaajan täytyy löytää hyvä kohta saada sen huomio. Ja Zapdos juoksee kuin Mustardin kouluttamat Slowpoket konsanaan, ja pelaajan täytyy jahdata sitä sinnikkäästi, kunnes Pokémon alkaa väsyä ja sen vauhti hidastuu.

Näiden lintujen pyydystäminen oli tosi kivaa, ja mielestäni paljon kivempaa kuin regien pyydystäminen. Rakastin sitä miten lintujen luonteet näkyivät juuri näissä erilaisissa pyydystystaktiikoissa ja niiden Galar-muodot ovat mielestäni tosi upean näköisiä, minkä takia olin supermotivoitunut nappaamaan ne. Olisin toivonut, että lintukolmikko olisi saanut pikkuisen jonkinlaista tarinaa taustalleen, mutta oli se ok näinkin. Niiden Pokedex-tekstit olivat kuitenkin mielenkiintoisia, ja tykkäsin tosiaan pienestä esittelyvideosta, joka tulee kun pelaaja kohtaa linnut ensimmäistä kertaa hedelmäpuulla. Tämä regien ja lintujen pyydystäminen oli tosi simppeliä, mutta mukavaa. Suoritettuani kaikki nämä tehtävät, musta tuntui että olin tehnyt paljon enemmän kuin Isle of Armorissa, mistä Crown Tundra saa jälleen plussapisteitä.

Vaan sisältö ei jääkään siihen! Nimittäin suoritettuaan nämä kolme tehtävää, pelaaja saa vielä neljännen yllätystehtävän, missä on tarkoitus pyydystää Necrozma, sekä samalla kaikki Ultra Beastit, koska miksipä ei. :D En henkilökohtaisesti tykkää Ultra Beasteista, mutta lisää sisältöä ja pyydystettävää? Kyllä kiitos! Ultra Beastit ja Necrozma piilottelevat Max Lairissa, josta kirjoitan kohta tarkemmin. Napattuaan Necrozman, pelaaja voi käydä näyttämättä sen Peonylle, joka merkkaa sitten tämänkin tehtävän suoritetuksi. Tämän jälkeen kaikki tutkimustehtävät ovat ohi, eikä tundralla ole enempää tarinaosuuttaa, pientä Easter Eggiä lukuunottamatta. Kaikki nämä tehtävät olivat mielestäni kivoja suorittaa. Calyrex-tehtävä oli selvästi kaikkein laajin ja "juonellisin", ja siksi suosikkini, mutta legendaaristen Pokémonien pyydystely eri tavoilla oli tosi mukavaa. Suureksi syyksi sen takia, että yritän epätoivoisesti täyttää Pokémon Home-dexiäni, joten tämä DLC on loistava tapa kerätä legendaarisia Pokémoneja. :D Jos näiden poksujen pyydystäminen ei kuitenkaan satu kiinnostamaan, niin lisäosassa on silloin tosi vähän tekemistä. Se on yksi iso huono puoli näin pyydystämisvoittoisessa tarinassa, mutta uskon että legendaaristen Pokémonien pyydystelyssä on kaikille aina jotain kivaa. Jos ei muuta, niin aina voi yrittää etsiä vaikka shinyja.

Max Lair & Galarian Star Tournament

Tai jos tavanomainen pyydystely ei kiinnosta, niin Max Lairissa on ainakin jotain uutta koettavaa! Max Lair on yksinkertaiselta näyttävä luola lähellä Crown Tundran juna-asemaa, mihin pelaajalle annetaan vapaus mennä heti lisäosan alkumetreillä. Max Lairissa on eräänlainen miniseikkailu, jossa on tarkoitus koittaa pyydystää Dynamaxanneita legendaarisia Pokémoneja. Tämä saattaa kuulostaa uhkaavalta ja tuskalliselta (varsinkin jos ei ole Nintendon online-systeemiä kuten minulla), mutta paikalle kannattaa antaa tilaisuus. Nimittäin mun mielestä tämä Max Lair on ehdottomasti koko DLC-paketin paras osuus ja yksi lempiasioitani tehdä koko Galarissa!

Max Lairissa liikutaan käyttämällä lainattuja Pokémoneja. Ensin tämä kuulosti mielestäni tylsältä seikalta, mutta nykyään rakastan sitä. On hauskaa yrittää strategioida minkä tyyppinen poksu on paras pitää mukana mitäkin legendaarista vastaan. Varsinkin kun peli ei suoraan kerro mitä on tulossa. Sen sijaan pelaaja liikkuu eräänlaisessa sokkeloisessa radassa, mikä risteytyy muutaman kerran radan aikana eri poluille. Polkujen varsilla on tummia Dynamax-pilviä, joiden päällä lukee minkä tyyppinen Dynamax-monsteri siellä odottaa. Tavallisten Pokémonien kohdalla savupilven läpi voi myös nähdä haastettavan poksun siluetin, joten on helppo päätellä mikä suunta kannattaa valita. Vai onko sittenkään? Ratojen varsilla on myös helpottavia apukeinoja, kuten parantavia marjakasoja, mahdollisuus vaihtaa Pokémonia ilman että sitä vastaan täytyy otella, tai erilaisia itemejä antavia kouluttajia. Valintoja siis riittää. Lisäksi legendaarisen Pokémonin savupilvessä lukee vain sen tyyppi, eikä sen identiteetistä anneta muita vihjeitä. Tottakai monet pystyvät varmasti päättelemään pelkän tyypityksenkin perusteella mikä poksu siellä odottaa, mutta omalla kohdallani... en ole ihan niin hyvä siinä. xD Kyllähän mä legendaaristen Pokémonien tyypit tiedän, mutta jos pilvessä lukee vaikka "dragon", niin en millään saa päähäni mitä kaikkia vaihtoehtoja siellä voi olla. En ole tekemisissä legendaaristen Pokémonien kanssa melkein koskaan, joten antakaa anteeksi mun tietämättömyyteni. Tässä se mun arvostus pokémonfanina valuu taas kuin vesi viemäriin. :')

Höm höm mutta siis, Max Lairin suurimpia pointteja on koittaa päätellä mikä reiteistä kannattaa ottaa. Aina kun pelaaja ottelee Dynamax-Pokémonia vastaan, voit joko pitää sillä hetkellä käyttämäsi lainapokémonin mukana, tai vaihtaa sen tähän Dynamax-Pokémoniin. Koska mulla ei tosiaan ole Nintendon online-systeemiä, joudun pitämään mukanani välillä yllättävän hyviä, välillä toivottoman surkeita NPC-kouluttajia, ja joudun strategioimaan heidänkin puolestaan. He nimittäin valitsevat käyttämänsä Pokémonit aika sattumanvaraisesti, joten yritän lähinnä kulkea sellaista reittiä, että jos he sattuvat vaihtamaan sillä hetkellä käyttämäänsä Pokémonia, he vaihtaisivat sen sellaiseen joka pärjää tulevaa legendaarista vastaan. Tämä on hivenen ärsyttävää, mutta tuo samaan aikaan oudolla tavalla kivaa lisähaastetta.

Max Laireissa voi myös päättää jättää pyydystämättä minkä Pokémonin tahansa, myös lopussa odottavan legendaarisen, joten sillä tavoin niitä voi shiny-metsästää. Nimittäin ei-pyydystetyn legendaarisen voi kohdata uudestaan niin monta kertaa, kunnes pelaaja valitsee sen mukaansa. Max Laireissa onkin itse asiassa suuri mahdollisuus kohdata shiny-Pokémoneja, joten niitä on senkin puolesta kiva suorittaa. Löysin itse tosi nopeasti shinyn Centiskorchin, joka oli vielä Gigantamax-muodossaan! Onko muuten muillakin sitä, että saatte Pokémon Homen wondertradessa tosi paljon shinyja!? Olen saanut sellaisen parin kuukauden sisällä jo kuusi kertaa! Ja ei, en yritä flexata. xD Ihmettelen vaan miten avokätisiä ihmiset ovat, vai onko mulle vain osunut huipputuuri. Harmi ettei suurinta osaa niistä voi siirtää Shieldiin... :( Mutta joo, Max Lairit ovat mielestäni tosi kiva lisäys ja yksi parhaita juttuja koko lisäosapaketissa. Ne vaativat hiukan päättelemistä ja strategiaa, ovat koukuttavia, ja palkinto reitin lopussa on sen arvoinen. Ehdottomasti yksi kivoimpia tapoja etsiä legendaarisia Pokémoneja, ainakin omien kokemusteni perusteella!

The Crown Tundran sisältö ei kuitenkaan lopu vielä tähänkään, vaan suoritettuaan kolme ensimmäistä tutkimustehtävää, pelaaja saa puhelun Leonilta. Tämä pyytää pelaajaa mukaan järjestämäänsä Galarian Star Tournamenttiin, mikä on nimensä mukaisesti Galarin parhaiden ottelijoiden keskenäinen turnajaismallinen ottelutapahtuma. Turnajaisiin kuulu aina kolme kierrosta, missä otellaan pareittain tuplaotteluja. Pelaaja saa valita ensimmäiseksi parikseen Hopin tai Marnien, ja sen jälkeen voitettuaan kilpailun monta kertaa uudestaan, hän saa käyttöönsä kaikki salipäälliköt, sekä muutamia muita hahmoja, kuten Beden, Mustardin ja jopa Leonin. Mä tykkäsin näistä turnajaisista kovasti, ja olen pelannut niitä aika paljon. Musta on hauskaa tiimiintyä eri hahmojen kanssa, ja otella jänniä yhdistelmiä vastaan. Myös pelihahmojen keskenäiset lyhyet vuoropuhelut ovat hauskaa ja kiinnostavaa katsottavaa. 

Turnajaisissa on kuitenkin myös pari huonoa puolta: kierroksia täytyy voittaa mielestäni ihan liian monta kertaa, ennen kuin pelaaja saa avattua kaikki hahmot käyttöönsä. Homma käy nimittäin nopeasti toistuvaksi, koska muut hahmot käyttävät koko ajan tasan samoja Pokémoneja. Toki se on ymmärrettävää, mutta jossain vaiheessa mua alkoin tympiä otella vain näitä samoja poksuja vastaan uudestaan ja uudestaan. Lisäksi ottelut olivat välillä turhan helppoja, koska Pokémonini levelit ovat edelleen paljon muiden hahmojen poksuja korkeammalla. Se on onneksi pikkuvika, ja korjattavissa helposti jos vain käytän alempitasoisia Pokémoneja. Mutta ärsyttää, että mun originaali Shield-tiimini murskaa kaikki 90-tasoisilla voimillaan, mikä tekee otteluista yksipuolisia. Näistä asioista huolimatta, tykkään tästä turnajais-idesta tosi paljon, koska kaipaan sitä että salipäälliköitä vastaan voi otella uudestaan - vaikka sitten tällä tavalla.

Uudet (ja vanhat) hahmot

Mä lupaan että tämä postaus loppuu joskus. :D Haluan vielä mainita muutaman sanan lisäosan tuomista uusista hahmoista, ja vähän yhdestä vanhastakin. Crown Tundrassa suurimman valokeilan saa tottakai tutkimusryhmää vetävä Peony. Peony on hauska hahmo, ja tykkään hänen isä-energiastaan. :D Toivoin että hän olisi tehnyt vähän enemmän, eikä vain lähettänyt pelaajaa tekemään kaiken hänen puolestaan, mutta muuten pidin hänen hahmostaan. Peonysta opitaan myös mielenkiintoista infoa: hän on Galarin entinen terästyyppinen salipäällikkö, joka nousi myös aikoinaan Galarin mestariksi. Hän kuitenkin katosi kuvasta nopeasti, kun Rose, hänen isoveljensä nousi salihaasteen puheenjohtajaksi. Tämä johtuu siitä, että Peonya ja Rosea verrattiin nuorina kovasti toisiinsa, minkä vuoksi heillä ei ollut kauhean lämpimät välit. Rosea pidettiin Peonya lahjakkaampana, mikä toimi motivaationa Peonyn koville ottelutaidoille. Kaikki tämä oli mun mielestä tosi mielenkiintoista, joten mua harmittaa ettei asiaan syvennetty enempää. Sen sijaan suurin osa tästä tiedosta pitää taas lukea itse, Peonyn antamasta kortista. Olisi hienoa, jos Pokémon syventyisi hahmoihinsa enemmän, koska heillä on nykyään monesti niin hienot designit ja mielenkiintoiset taustat.

Crown Tundralla tavataan myös muutamia muita uusia hahmoja, mutta he saavat niin vähän ruutuaikaa, ettei mulla ole oikeastaan mitään sanottavaa heistä. Yksi näistä on Peonyn tytär Peonia, ja toinen Freezingtonin pormestari, joka ei saanut edes uniikkia designia. He ovat olemassa ja tekeävät pari pientä asiaa lisäosan tarinaosuudessa, mutta jäävät muuten täysin unohduksiin. Peonia varsinkin olisi ansainnut mielestäni enemmän huomiota. Mutta tundralla nähdään myös pari tuttua kasvoa, joista ensimmäinen on Sonia! Sonia on tutkimassa taas kerran legendaarisia Pokémoneja, tällä kertaa viidennen sukupolven Swords of Justice-nelikkoa. Mutta kuten Peonykin, valitettavasti Sonia antaa täydet kädet pelaajalle, eikä tee itse melkein mitään. Tämä oli tosi harmi, koska odotin hänen rooliaan lisäosassa kovasti. Hop sai paljon huomiota ja tekemistä Isle of Armorissa, mutta ilmeisesti Sonia ei ollut vastaavan arvoinen...

Hän antaa pelaajalle tehtäväksi metsästää Swords of Justice-Pokémonit etsimällä niiden jalanjälkiä ympäri Crown Tundraa. Tämä ei ole läheskään niin kauheaa tai vaikeaa miltä se ehkä kuulostaa, vaan jäljet oli onneksi helppo löytää. Löydettyään jälkiä tarpeeksi, Virizion, Terrakion ja Cobalion ilmestyvät esiin jonnekin jälkiensä lähelle, mistä pelaaja voi sitten pyydystää ne. Tämä oli musta kivaa ja simppeliä, mutta miksi Pokémonit eivät saaneet omaa ottelumusaansa? :( Pyydystettyään kaikki kolme poksua, pelaaja voi vielä etsiä Keldeonin, jota en henkilökohtaisesti löytänyt. Lähinnä siksi, etten ymmärtänyt mitä puunjuuressa oleva pata yritti sanoa, vaikka nähtyäni vastauksen, tunsin itseni tosi tyhmäksi. xD Keldeonin jälkiä on siis pikkuruisella saarella, jolla seisoo keittopata. Niinpä pelaajan täytyy avata padan luona Pokémon Campinsa, jonka seurauksena Keldeo ilmestyy overworldiin padan viereen ja sen voi pyydystää. Vähän outoa, mutta öh... mikäpä siinä. :D Kivaa kuitenkin että nämäkin Pokémonit saivat tällaisen oman pikkujuttunsa, vaikka jälkien etsiminen ilman Soniaa olikin vähän tylsää.

Yhteenveto

Kaiken tämän jälkeen, on vihdoin aika sitoa tämä teksti pakettiin. The Crown Tundra toi mukanaan siis valtavasti tekemistä ja paljon uutta pyydystettävää, vaikka oli muuten juoneltaan ja tarinaltaan tosi yksinkertainen. Sanoisin henkilökohtaisesti, että tykkäsin Crown Tundrasta Isle of Armoria enemmän. Saimme enemmän sisältöä ja entistä suuremman Wild Arean, missä riitti tutkittavaa ...näiden pelien mittakaavassa. Legendaaristen Pokémonien metsästäminen oli kivaa, Max Laireissa seikkailu on kivaa, Galarian Star Tournament on kiva ja siksi koko kokonaisuus oli kiva. Mutta vaikka mä olen kehunut lisäosaa tosi paljon, siinä oli huonoakin. Kuten sanoin jo aiemmin, Isle of Armorin tarinaosuus oli "interaktiivisempi", kun taas Crown Tundran tarina oli enemmän kävelyä sinne tänne. Se oli tylsää. Lisäksi Crown Tundraa syövät samat ongelmat mitä koin Isle of Armorissakin: pelaajaa seuraavat Pokémonit toimivat edelleen huvittavan huonosti, Crown Tundran Wild Area - vaikka tällä kertaa olikin sisällöltään paras ja monipuolisin - on yhä kovin tyhjä ja lattea, uudet hahmot saivat tosi vähän huomiota, ja jos legendaaristen Pokémonien pyydystäminen ei kiinnosta, niin Crown Tundra tuo mukanaan tosi vähän tekemistä. Pelin animaatiot ovat myös edelleen samalla tavalla kökköjä, mistä puhuin Isle of Armor-postauksessani, ja Pokémonien sekä hahmojen ilmestyminen ruutuun niitä lähestyessä, häiritsee edelleen.

Jos kuitenkin arvioin Crown Tundraa sen mukaan mitä se toi mulle, enkä sitä mitä olisin siltä toivonut, pelikokemukseni oli mukava ja mielenkiintoinen. Se toi mulle paljon iloa. Seikkaillessani tundralla, mulla oli varmaan kivointa pelin parissa pitkään aikaan. Vierailen esimerkiksi Max Lairissa vielä tänäkin päivänä etsimässä legendaarisia Pokémoneja ja Ultra Beasteja, kun taas Isle of Armorilla mä kyllästyin Dynamax-sienten etsimiseen tosi nopeasti. The Crown Tundrassa on siis paljon hyvää, ja se oli jonkinlainen positiivinen väläytys tulevaisuuteen. Se kehitti monia asioita peruspeliä ja Isle of Armoria paremmaksi, antaen mulle toivoa tulevista Pokémon-peleistä. Tästä voi lähteä helposti nousuun, joten toivotaan että niin tapahtuu. Sanoisin lopullisena arviona lisäosista kokonaisuutena, että jos et vaadi Pokémon-peleiltä kauheasti ja poksujen pyydystäminen on jotain mitä kiinnostaa, niin suosittelen hankkimaan nämä. Jos pienet lyhyet tarinat, helpot ottelut ja legendaaristen Pokémonien pyydystäminen ei kuitenkaan kiinnosta, nämä eivät ehkä sovi sulle. Arvioisin koko paketin numeroilla 3/5 ja sanallisesti "ihan ok". Kukin tulkitkoon tämän omalla tavallaan. :D

Kiitos kaikille, jotka pääsivät tekstissä tänne asti. <3 Mun blogi elää edelleen vähän epäaktiivisempaa elämää, mutta koitan kirjoitella postauksia aina silloin tällöin. Pahottelut että tämänkin postauksen kanssa meni näin pitkään, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan, niinhän?

Kiitos kuvista: gamepur.com, dotesports.com, hitc.com, screenrant.com, ign.com

tiistai 5. tammikuuta 2021

Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

Oikein hyvää (hivenen myöhäistä) Uutta Vuotta kaikille! :)

Olette varmasti taas huomanneet, että The Blue Salamander on ollut jonkinlaisessa talvihorroksessa, enkä ole kirjoitellut tänne aktiivisesti. Tämä johtuu edelleen mun kiireisestä elämäntilanteestani, sekä kaikesta inhottavasta minkä kanssa koko maapallo tällä hetkellä painii, mikä aiheuttaa myös stressiä ja näin väsyttää itse kutakin. Ja mä en tykkää kirjoittaa blogiini väsyneenä. Mutta kuten olen maininnut aiemmin, blogini elämä on nyt tällaista. En kirjoita yhtä usein, mutta en ole lopettamassa postailua myöskään pitkään aikaan. :)

Halusin kuitenkin kirjoittaa nyt vuodenvaihteessa tällaisen hyvin lyhyen päivityksen, ilmoittaakseni vain että olen edelleen täällä ja mietin blogiani koko ajan. Olen kirjoitellut tässä joulun alla yhteenvetoa Crown Tundra-lisäosasta, minkä koitan julkaista ihan pian, toivon mukaan muutaman päivän sisällä. Valtava kiitos kaikille, jotka palaavat edelleen tänne lukemaan mun juttuja! Olette ihan parhaita ja halaisin teitä kaikkia jos voisin! <3

Toivotaan että vuosi 2021 tuo meille kaikille iloa, ja että asiat alkaisivat kääntyä parempaan suuntaan! Vaikka maailman tilanteessa näkyy pientä toivoa, ei unohdeta miten tärkeää sääntöjen nuodattaminen on. Joten pitäkää ne maskit vielä kasvoillanne ja turvavälejä toisiinne! Pysytään kaikki yhdessä terveinä!