keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Ultra Moon alkufiilistelyä


Ultra Sun ja Ultra Moon ovat vihdoin täällä!

Juoksin hakemaan omani kaupasta heti perjantai-aamuna, ja onnekseni siellä oli vielä yksi kappale jäljellä. :D Valitsin versiokseni Ultra Moonin, koska olin aiemmin valinnut Moonin ja pidän Lunalasta enemmän kuin Solgaleosta. En aio taaskaan kirjoittaa pitkiä moniosaisia postauksia seikkailuistani pelissä, mutta kirjoitan nyt tämmöisen yleisen fiiliksen pelistä ollessani vielä sen alkuvaiheilla, ja sitten lopuksi jonkinlaisen yhteenvedon kun saan pelin läpäistyä. Tässä postauksessa ei ole suuria juonipaljastuksia, mutta mainitsen muutamia pikkujuttuja pelin alusta.

Tähän asti kokemukseni Ultra Moonin parissa on ollut aika... ristiriitainen. Olen juuri matkustanut toiselle saarelle Heahea Cityyn ja tiimistäni löytyvät Dartrix ja Noibat, sekä ihan pian Eevee. Mulla oli ihan kauhea dilemma tällä kertaa aloituspokemonin valitsemisen kanssa! Aloin suunnitella startteriani jo joskus kesällä, mutten vielä peliä käynnistäessänikään ollut varma minkä valitsen. Tämä ongelma johtui siitä, että ensimmäistä kertaa aloituspokemonkolmikossa on vain yksi sellainen Pokemon josta tykkään niin paljon, että voin ottaa sen tiimiini. Incineroar ja Primarina eivät vaan ole yhtään mun juttu, joten en millään halunnut valita niitä. Sen sijaan en ikinä haluaisi käyttää Pokemoneja joita olen jo ennen kokeillut, varsinkin vielä näin vähän aikaa sitten, joten Rowletkaan ei houkuttanut söpöydestään huolimatta. Yritin breedata Moonissa pitkään Shinya Rowlettia jota olisin voinut käyttää Ultra Moonissa, mutta kyllästyin siihen hommaan noin sadan munan jälkeen. Harkitsin myös että entä jos otan Popplion tai Littenin mutten kehitä niitä viimeiseen muotoonsa asti, mutta sekin tuntui jotenkin tyhmältä. Niinpä pitkän ja tuskaisen harkinnan jälkeen mä sitten valitsin Rowletin uudelleen, mitä kaduin aluksi, mutta nyt en oikeastaan enää välitä. Olen jo ihan kiintynyt siihen, joten en vaikka välitä että sen käyttäminen tuntuu vähän toistolta. Nykyisen kolmikkoni lisäksi mulla on suunnitteilla hankkia ainakin Midday Lycanroc ja Alolan Ninetales, sekä todennäköisesti Dedenne.


Ultra Moon on tähän asti ollut juuri sitä mitä mä odotinkin, mutta silti se on tuottanut välillä pettymyksiä mulle. Moni asia on tasan samalla tavalla kuin Moonissakin, mitä mä tietysti oletinkin, mutta jotkut asiat ovat myös hieman muuttuneet. Pelin alku on todella samanlainen kuin Moonissa, mutta onneksi hivenen nopeatempoisempi ja startterin valitseminen tapahtuu erilailla. Kaikki pienet uudistukset pelin alussa olivat todella tervetulleita ja pidin niistä, mutta valitettavasti muuten mä huomasin olevani aika tylsistynyt. En yleensä ole sellainen ihminen joka ei kestä pitkiä tutoriaaleja pelien alussa, mutta tässä huomasin haluavani kiihdyttää Kukuin, Lillien ja Halan loputtomasta höpötyksestä äkkiä eteenpäin. Päästyäni Hau'oli Cityyn ja sieltä eteenpäin, aloin viihtyä pelin parissa huomattavasti enemmän. Päätin yrittää muuttaa myös tavanomaista pelityyliäni vähäsen, jotta sekin toisi Ultra Moon-kokemukseeni jotain ihan uutta, joten olen pyydystellyt Pokemoneja jokaisesta pensaasta ja kivenkolosta jonka vain löydän. Normaalisti pyydystän Pokemon-pelin aikana vain tiimiläiseni, mutta tällä kertaa yritän täyttää Pokedexiäni tarinan aikana niin pitkälle kuin pystyn. Samalla mulle selvisi miten paljon villien poksujen valikoima on muuttunut, mikä ei harmi kyllä ole kauhean suuri ero. Toki sekaan on tullut vähän uusia Pokemoneja - varsinkin Melemele-saarella oli aika paljon Kalos-Pokemoneja - mutta muuten poksujen kirjo näytti varsin tutulta. Mutta ei se mitenkään huono asia ole, varsinkaan kun en mä oletakaan löytäväni tällä kertaa Route ykköseltä Yungoosin sijaan jotain Bidoofeja.


Suurin pettymys mulle oli varmaan Iliman ensimmäinen Trial, joka on tasan sama kuin Sunissa ja Moonissa. Kuitenkin läpäistyäni sen, aloin vihdoin hyväksyä millainen peli Ultra Moon on. Tajusin että mun on turha toivoa mitään uutta ja mullistavaa, kun kyseessä on selvästi sama peli muutamilla muutoksilla. Tämän piti olla toki itsestäänselvää jo trailerien perusteella, mutta jostain syystä mä hyväksyin sen vasta tässä kohdassa. Mulla oli kaikesta huolimatta liian suuret odotukset Ultra Moonilta sen erilaisuuden suhteen, mutta nyt kun tiedän miten samanlainen se on, pystyn nauttimaan siitä enemmän. Sitä paitsi samanlaisuus edeltäjänsä kanssa ei ole vain huono asia, sillä sen ansiosta mä innostun ja ilahdun jokaisesta pienimmästäkin uudesta muutoksesta. Ja onneksi heti pelin alkumetreillä kuitenkin näytetään että uutta on tulossa lisää myöhemmin, kunhan juoni lähtee paremmin käyntiin muilla saarilla.

Ultra Recon Squad on esiintynyt muutaman kerran ja olen päässyt ottelemaankin heidän kanssaan. Heidän roolinsa ei kuitenkaan ole vielä mikään suuri, eikä heidän jutuistaan ymmärrä vielä tässä vaiheessa paljoa. Mutta odotan kyllä innolla saada tietää heistä lisää. Vaikuttavat oikein mielenkiintoisilta hahmoilta. Team Skullin rooli on tähän asti ollut ihan sama kuin aiemmin, mikä on ollut pieni pettymys, mutta ehkä heissäkin näkyy myöhemmin muutoksia. Ehdottomasti paras uusi asia mitä olen päässyt kokeilemaan on Mantine-surffaus! En ole siinä mikään mestari vielä, mutta sillä lailla matkustaminen on kyllä tosi hauskaa, varsinkin kun surffausmusiikki on niin mahtava. :D Lisäksi Mantine-surffauksesta saa yllättävän hyviä palkintoja yllättävän vaivattomasti, jos vaihtaa keräämiään pisteitä rannoilla myytäviin esineisiin. Olen myös tykännyt uudesta Alolan Photo Clubista, vaikkei se mikään suuri juttu olekaan. En tosin usko että palaan käyttämään sitä myöhemmin kovinkaan montaa kertaa, mutta sen kokeileminen oli ihan hauskaa.

Raticaten nujertaminen ei kyllä ollut ihan noin eeppistä juhlittavaa :D

Yksi ärsyttävä uusi asia on Rotom Pokedex, joka oli musta aluksi ihan kiva, mutta johon aloin kyllästyä tosi nopeasti. Rotom juttelee pelaajan kanssa ja kysyy kysymyksiä, mikä on sinäänsä ihan hauskaa, mutta kun se mokoma rakkine tekee sitä vähän turhan usein. Ärsyttävää on vielä että Rotom kysyy multa koko ajan samoja kysymyksiä uudestaan ja uudestaan, enkä jaksa enää vastata niihin. Mutta jos ignooraan sen, Rotom näyttää tosi surulliselta, enkä mä tykkää katsoa sitäkään mun alaruudussa. Lisäksi Rotomin Roto Loto-peli oli aluksi kiva uusia lisäys josta sai tosi hyödyllisiä palkintoja, mutta se tekee sitäkin ihan liian usein, ja sen vuoksi tekee musta ihan ylivoimakkaan. Ja jos ignooraan Roto Loto-mahdollisuuden, Rotomin silmät välkkyvät alaruudussa keltaisina tosi ärsyttävästi, joten en halua katsoa sitäkään. Ja jos tämä kaikki ei ole vielä tarpeeksi ärsyttävää, Rotom hokee koko ajan mulle myös että "Tiimisi näyttää olevan Pokemon Centerin tarpeessa! Kiiruhda äkkiä sinne!" tai "Pokemonisi on heikossa kunnossa, suosittelen käyttämään Potioneita!" ja uskokaa että tämäkin käy tosi rasittavaksi jossain vaiheessa. Varsinkin kun yleensä Rotom valittaa sellaisista Pokemoneista jotka olen juuri pyydystänyt Pokedexiäni varten, eivätkä ole mun tiimiläisiäni. Totta kai ne ovat heikossa kunnossa, koska mä pyydystin ne kirjaimellisesti muutama minuutti sitten laskemalla niiden kunnon punaiselle...

Tämä postaus on kokonaisuudessaan aika sekava, mutta yleisesti olen siis tällä hetkellä tyytyväinen siihen mitä Ultra Moon tarjoaa. Olisin kaivannut vielä vähän enemmän muutoksia pelin alkuun, mutta niiden puuttuminen ei haittaa liikaa. Voi olla että rakastaisin tätä peliä paljon enemmän jos Moonin läpäisemisestä olisi enemmän aikaa. Mutta odotan innolla optimistisena mitä Ultra-versio tuo mukanaan, enkä malta odottaa että tarina lähtee kunnolla käyntiin. Kirjoitan pelin läpäistyäni vielä toisen postauksen, jossa kerron lopullisen mielipiteeni koko Ultra-kokemuksesta. Ja pahoittelut muuten vielä ottamieni kuvien surkeasta laadusta. Kännykkäkamerani ei todellakaan ole mikään laadukas vekotin...

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Kawan Top 5 pokepallot

Ultra Sun ja Ultra Moon ovat jo ihan kulman takana! Niistä on tullut näinä viimeisinä päivinä vielä pari pienempää uutta traileria, mutta niissä ei ollut mitään sellaista mistä keksisin postauksen verran puhuttavaa, joten en kirjoitakaan niistä mitään vaikka se oli alunperin ajatukseni. Sen sijaan päätin kirjoittaa jostain ihan muusta, nimittäin pokepalloista. Pokepallo on jännittävä hedelmistä valmistettu pieni laite, joka pitää sisällään joitain Pokemon-universumin yleisimpiä kysymyksiä. Nämä pallerot tulivat muutaman lähteen mukaan kouluttajien yleiseen käyttöön vuonna 1925, jolloin myös Pokemonit saivat taskuhirviö-nimityksensä. Pokepallot eivät ole kuitenkaan vain kiehtovia ja mystisiä, mutta myös tosi kivannäköisiä. Sen takia ajattelin tehdä tällaisen pienen postauksen, jossa luettelen viisi omaa suosikkipalloani. Nämä mun lempipallot ovat todennäköisesti monen muunkin mielestä niitä kivoimpia, joten on mahdollista että listani saattaa olla vähän tylsä. :D Mutta toivotaan että tästä tekstistä on edes jotain iloa! Lähdetään siis viidennestä pallosta kohti parasta:

Love Ball on sijalla viisi, vaikka en totta puhuakseni ole käyttänyt kyseistä pokepalloa melkein koskaan, ainakaan tiimini Pokemoneihin. Love Ball ei myöskään ole mielestäni mikään kauhean käytännöllinen tapaus, enkä keksi montaa tilannetta jossa sellaista oikeasti todella tarvitsisin. Love Ball on mun mielestä kuitenkin ajatuksena tosi kiva, koska kukapa ei tykkäisi lähettää Pokemoniaan kentälle pienten sydänten ympäröimänä? :D No joo, tuskin kauhean moni siitä oikeasti pitää, mutta muhun se uppoaa! Lisäksi Love Ball on nätin värinen ja siinä on kiva kuvio.

Luxury Ball ei myöskään ole ollut mulla kauheasti käytössä, mutta tykkään siitäkin silti kovasti. Luxury Ball ei ole ehkä tehokkain pokepallo maan päällä, mutta musta on mukava ajatella että se tuo pyydystetyn Pokemonin elämään pientä glamouria ja mukavuutta. :D Sitä paitsi pokepallo joka kasvattaa ystävyyttä on aina tervetullut, koska mä haluan aina olla parhaassa suhteessa poksujeni kanssa. Luxury Ball on myös kivannäköinen - jotenkin tuo musta ja punainen väri antavat siitä tosi coolin vaikutelman. :D Mimikyun Luxury Ball näyttää myös animessa upealta!

Dusk Ball on ollut mulla vähän enemmän käytössä, minkä takia se onkin päässyt tälle listalle näin ylös. Olen vain tosi tykästynyt Dusk Ballien luomaan violettiin savupilveen, joka pöllähtää aina esiin Pokemonin taikoutuessa ottelukentälle. Lisäksi mä pelaan Pokemonia usein iltaisin tai yöllä, joten poksujen sieppaaminen on vähän helpompaa pimeässä toimivan Dusk Ballin kanssa. Dusk Ballin design ei miellytä mua hirveästi - en tiedä miksi mulle tulee siitä mieleen samaan aikaan armeijan maastokuvio ja kurkkusalaatti ??? mutta ei se mikään ihan rumakaan ole.

Quick Ball on varmaan monen pelaajan lempipalloja, koska ainakin mulle tämä on ehdottomasti eniten käyttämäni pokepallo kaikista. Quick Ball on täydellinen Pokedexin täyttäjälle tai jos haluaa vain välttämättä pyydystää 30 Magikarpia ja Rattataa jotain hirmusuunnitelmaa varten, sopii se siihenkin. Quick Ball on todella käytännöllinen ja toimii ainakin mulla aina erinomaisesti ja luotettavasti. En tykkää Quick Ballin ulkonäöstä, vaan sen värit ovat musta aika rumat, mutta se ei haittaa tippaakaan kun pallo on muuten niin kätevä ja hyödyllinen.

Friend Ball on outo valinta laittaa mun suosikkipokepallokseni, koska en ole tainnut käyttää sellaista koskaan tiimiläiseeni. Mutta kuten mainitsin jo Luxury Ballin kohdalla, ystävyyttä nostavat pokepallot ovat mun suosikkeja. Friend Ball ei ole erityisen tehokas, mutta se ei haittaa yhtään. Eniten mä rakastan sen ulkonäköä, joka miellyttää mun silmääni jostain syystä ihan hirveästi. Vihreä on mun lempivärini, ja nuo söpöt punaiset pilkut näyttävät tosi kivoilta. Kaikin puolin hieno pallo!

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Rotom Dex ja Team Rainbow Rocket + muuta!


Mun oli tällä kertaa ihan oikeasti tarkoitus kirjoittaa tämä postaus paljon aikaisemmin, itse asiassa joskus lokakuun puolella, mutta tällä kertaa mulle sattui ikäviä asioita henkilökohtaisessa elämässäni, jonka vuoksi ajatukseni ovat olleet monta viikkoa kaukana Pokemonista. Muutenkin mun on ollut viime aikoina hankalaa olla innostunut Ultra Sunista ja Moonista, koska jostain syystä ne eivät näytä mun mielestä enää ihan niin hienoilta kuin mitä olin toivonut. Hassua että mä odotin niitä aiemmin tosi innokkaana ja optimistisena, kun taas monet muut inhosivat niitä jo valmiiksi, mutta nyt kun kaikki ovat peleistä yllättäen hypeä täynnä, mun innostukseni niitä kohtaan on taas laskenut. Tällä hetkellä olen innostunein uudesta Ultra Recon Squadista ja Ultra Wormholeissa matkustelemisesta, mutta kaikki muu vaan näyttää mun silmääni liian samalta kuin aiemmat pelit. Aiemmin tämä ei jostain syystä haitannut mua yhtään, mutta nyt kun näen miten samalla tavalla pelin juoni alkaa tai miten jotkut Trialit ovat edelleen hyvin samoja, intoni on vähän hiipunut. En kuitenkaan mitenkään väitä että pelit näyttävät tylsiltä ja halvoilta kopioilta edeltäjistään - en todellakaan - vaan aion edelleen ostaa iloisena Ultra Moonin ja tulen todennäköisesti nauttimaan sen pelaamisesta suunnattomasti. Mulla oli vaan ehkä vähän liian korkeat odotukset sen jälkeen miten loistavana pidän Sunia ja Moonia, että odotin jotenkin liikaa. Mutta korostan siis edelleen etten ole varsinaisesti pettynyt mihinkään, vaan pelit näyttävät edelleen kivoilta. Eivät vain ihan niin kivoilta ja erilaisilta mitä olin toivonut.

Mutta se mikä peleissä on esimerkkinä kivana uutena juttuna, on Rotom Dexin päivitys. Tällä kertaa Rotomin kanssa pystyy keskustelemaan ja sen puheisiin vastaamaan, minkä takia Rotomin ja pelaajan välinen ystävyys voi kasvaa pelin aikana. Korkea ystävyyssuhde Rotom Dexin kanssa antaa pelaajalle hyödyllisiä uusia juttuja, kuten mahdollisen buustin kokemuspisteisiin tai munien kuoriutumisaikaan. Myös yksi suurempi asia mitä korkea Rotom-ystävyys tuo mukanaan, on kyky pystyä käyttämään yhdessä ottelussa Z-iskua kaksi kertaa. Tämä on sellainen juttu mistä mä en oikeastaan tykkää, koska mä rakastan Z-liikkeitä sellaisena kuin ne olivat Sunissa ja Moonissa. Z-voimien käyttäminen useaan kertaan kuulostaa vähän overpowermaiselta, varsinkin kun Pokemon-pelit ovat muutenkin pitkään kärsineet liian helposta vaikeusasteesta. Voihan se tietysti olla että pelit ovat tällä kertaa paljon vaikeampia, mutta jostain syystä mun on hankala kuvitella sitä. Voi myös olla että Rotomin ja pelaajan ystävyyssuhde on niin korkealla vasta pelin loppupäässä, vaikka sen kanssa yrittäisi kuinka jutella, mutta en oikein usko siihenkään. Tämä ominaisuus ei kuitenkaan haittaa mua mitenkään suuresti, koska mähän voin vaan itse päättää olla käyttämättä Z-iskua kahteen kertaan. Yleisesti uudistunut Rotom Dex kuulostaa oikein kivalta, varsinkin kun tykkäsin Rotosta jo Moonissa.


Muuta uutta mitä peleissä on tulossa ovat Dusk Mane Necrozma ja Dawn Wings Necrozma, jotka ovat saaneet omat uudet Z-liikkeet. Nämä iskut perustuvat legendaaristen Pokemonien signature-liikkeisiin ja näyttävät mielestäni trailereissa oikein upeilta. Tosin loputtomat Sonic-memet ovat vähän pilanneet Dusk Manen liikkeen hienoutta. :D Musta on mahtavaa että legendaarisilla Pokemoneilla pääsee myös ratsastamaan peleissä, koska noh.. kukapa ei haluaisi kokea sellaista. :D Lunala on muuten muuttunut viime aikoina yhdeksi mun suosikki legendaarisistani, joten en malta odottaa että pääsen lentelemään sillä ja pelastamaan sen Necrozman vallasta. Voi Nebby-parkaa... Peleihin on myös tulossa seitsemäs uusi Cap Pikachu, jolla on tällä kertaa uusimassa Pokemon-leffassa oleva Ashin hattu päässään. Valitsin itselleni Mooniin hattu-Pikachuista Sinnoh-version, koska se on yksi mun lempikausiani animessa ja jostain syystä huomasin tykkääväni Ashin Sinnoh-hatun ulkonäöstä ehkä eniten. :D Kylläpä tämä mun tekstini on muuten tänään tavallistakin sekavampaa...


Sitten vielä yksi suurempi juttu mitä meille on paljastettu, nimittäin Team Rainbow Rocket. Kyseinen ryhmä on Giovannin perustama Rakettiryhmän uudistettu versio, johon kuuluvat kaikki aiempien pelien pahisryhmien johtajat. Luin jostain että nämä johtajat tulevat rinnakkaisuniverumeista missä he ovat voittaneet pelaajan ja pyydystäneet havittelemansa legendaarisen Pokemonin, mutta en ole varma onko tämä oikeaa tietoa. Ideana kuitenkin ihan mielenkiintoinen, varsinkin kun Ultra Sun ja Moonkin sijoittuvat eri todellisuuteen kuin edeltäjänsä. Tämä Rainbow Rocket-osio tarinasta vaikuttaa kuuluvat lähinnä postgameen, mikä sopii mulle paremmin kuin hyvin. Aluksi nimittäin hämmästelin miten kaikki tällainen mahtuu itse pelin juoneen, mutta postgame-juttuna siinä onkin enemmän järkeä. En ole jostain syystä koko tästä Sateenkaarirakettiryhmä-ajatuksesta kauheasti mitään mieltä, mutta ei se huonolta idealta kuitenkaan kuulosta. Kaikenkaikkiaan se vaikuttaa kuitenkin mielenkiintoiselta ja hauskalta haasteelta, ja olihan Giovannin ja hänen Mewtwonsa näkeminen valtavan nostalgista, mistä tuli tosi hyvä mieli. :D Mielenkiintoista on myös se, että tässä postauksessa olevassa uudessa Rainbow Rocket-artworkissa esiintyy Faba, mikä voisi viitata hänen olevan Ultra Sunin ja Moonin uusi pahis Lusaminen sijaan. Guzma näyttäisi myös siirtyneen alariviin hyvien hahmojen sekaan...

Musta tuntuu että koko tämä mun postaus kuulostaa jotenkin kauhean negatiiviselta, mutta olen silti kaikesta huolimatta edelleen iloinen Ultra Sunista ja Moonista ja kaikesta uudesta mitä ne tarjoavat. Ja voihan se olla hyväkin asia etten ole peleistä enää ihan niin innostunut, koska silloin mulla ei ainakaan ole enää liian korkeita odotuksia, jolloin voi olla helppo yllättyä iloisesti. ;D Peleistä ollaan paljastettu myös muita uusia juttuja, kuten legendaariset Pokemonit Ultra Wormholeissa tai uudet Totem-tarrat, mutta en aio laittaa näihin postauksiin ihan kaikkea uutta. Meille kerrotaan peleistä lisää infoa seuraavan kerran perjantaina, joten koitan varmaan silloin tehdä seuraavan postauksen. Sitä ennen, oikein hyvää syksyä teille kaikille ja hyvää myöhäistä Halloweenia! :)