tiistai 29. maaliskuuta 2016

Alpha Sapphire Osa 4: Mauville City

Viime kerralla jätin Slateport Cityn taakseni, voitin Brendanin ottelussa ja päädyin Mauville Cityn portille. Astuin tällä kerralla heti kaupunkiin sisään ja järkytyin suuresti. Mauville City on yksi Hoennin kaupungeista jonka muistan jostain syystä todella hyvin. Mutta tässä pelissä se oli täysin erilainen kuin ennen! Mauville City oltiin rakennettu sisätiloihin, ihan kuin kaupunki oltaisiin laitettu jättimäisen ostoskekuksen sisälle. Olin ihmeissäni tästä, mutta toisaalta kaikki tällainen vaihtelu ja poikkeama vanhemmista Hoenn-peleistä on oikein tervetullutta. Ilmeisesti kaupungin salijohtaja Wattson oli päättänyt muokata kaupunkia muistuttamaan enemmän Kaloksen Lumiose Cityä. Mauville Cityn keskellä olevasta pienestä puistosta löytyikin Lumiosen Prism Toweria esittävä pieni patsas.



Mä törmäsin pian Wallyyn, joka jutteli ilmeisesti setänsä kanssa. Wally oli päättänyt rientää haastamaan Wattsonin salin, mutta hänen setänsä ei näyttänyt pitävän tätä kovin hyvänä ideana. En seurannut kaksikkoa vielä, vaan lähdin samantien ulos kaupungista vasemmalla olevalle Routelle 117. Siellä oli Pokemon Day Care, sekä kouluttajia joiden kanssa tietty ottelin. Tuplaottelussa huomasin miten hauskoilta Grovyle ja Breloom näyttivät yhdessä. Tai niiden ulkonäkö ja olemus on jotenkin niin sama, että ne näyttivät ottelussa ihan täydelliseltä tiimiltä. :D


Pian suuntasin kuitenkin Routen pensaisiin, josta lähdin etsimään tiimini kolmatta jäsentä. Eipä aikaakaan kun sain haluamani, suloisen tyttö-Marillin, jonka nimesin Minni-hiiren mukaan Minnieksi. xD Marill on ihan hirmusöpö tässä pelissä! Se on jotenkin niin täydellisen pyöreä ja muutenkin todella ihanan näköinen. Halusin heti vain leikkiä Amiessa sen kanssa, jotta pystyin ihastelemaan sen suloista naamaa. :3



Pian tämän jälkeen saavuin Routen toiseen päähän, jossa oli pieni Verdanturf Town. Tutkiskelin siellä jonkin verran paikkoja, jonka jälkeen menin Rusturf Tunneliin, joka oli se sama luola jonka toisessa päässä kävin aiemmin pelastamassa Mr. Brineyn Peekon Team Aqualta. Tunnelista ei päässyt läpi, koska siihen tarvitsi Rock Smashia. Ottelin siellä olevien kouluttajien kanssa, jonka jälkeen päätin palata Mauvilleen haastamaan seuraavan salin. Palatessani Mauvilleen, shoppailin ensin vähän sen kaupoissa ja tutkiskelin hieman paikkoja. Törmäsin kuitenkin pian saliin, sekä sen edessä seisovaan Wallyyn ja tämän setään. Wally oli menossa haastamaan Wattsonin, mutta hänen setänsä epäili edelleen pojan voimia. Wally päätti todistaa olevansa voimakas ottelemalla mua vastaan ensin. Huono valinta Wally-hyvä. Huono valinta. >:D


Voitin hänen pikkuisen Raltsinsa tietysti tuosta vain, mikä sai pojan mielen kääntymään. Wally päätti salin haastamisen sijaan palata setänsä kanssa takaisin Verdanturf Towniin, johon hän kutsui mutkin vierailulle. Harmi vain että kävin siellä jo. Miksi mä teen asioita aina ihan väärässä järjestyksessä? :D No mutta, mä menin sitten itse salille, valmiina ansaitsemaan kolmannen salimerkkini. Harmitti vähän etten voinut kouluttaa Marillia täällä yhtään, koska kyseessä oli sähkösali. Se oli tässä vaiheessa noin 15-tasoinen, kun taas Grovyle ja Breelom olivat jotain 25-tasoisia.


Löysin tieni Wattsonin luokse, eikä hän ollut todellakaan mikään vaikea tapaus. Breloom voitti kaikki hänen Pokemoninsa muutamalla iskulla. Suureksi hämmennyksekseni Marill kehittyi saliottelun jälkeen saamillaan Exp. Sharen antamilla pisteillä. Mä luulin sen kehittyvän paljon myöhemmin! Ajattelin että Marillin pitäisi olla joku yli 20-tasoinen ennen kun se kehittyy, mutta näköjään siitä tuli Azumarill jo nyt. Vähän harmitti etten ehtinyt käyttää Marillia kertaakaan otteluissa, mutta samapa se. Azumarill oli ihan yhtä suloisen ja halittavan näköinen otus, jolla voin otella myöhemmin. :3


Salin voitettuani sain Wattsonilta Rock Smashin, mikä taaskin viittasi mua tietysti palaamaan Wallyn luokse Verdanturf Towniin. Mutten tiedä jaksanko mennä sinne. :D Sen sijaan heti salin jälkeen jatkoin Mauville Cityn tutkimista ja löysin pyöräkaupan. Sain ystävälliseltä kauppiaalta pyörän ihan ilmaiseksi, hänen nähtyään miten likaiset ja hirveät mun Running Shoesini olivat. Jaahas. :D Valitsin Acro Biken, jota tulen luultavasti käyttämään paljon. Jostain syystä mä pyöräilen harvoin Pokemonissa, esim. Y:ssä en tainnut käyttää pyörää kertaakaan. Mutta tässä pelissä pyöräily tuntui jotenkin mukavan helpolta ja käytännölliseltä. :D


Saitte tällä kertaa hieman lyhyemmän AS-postauksen, koska ne ovat olleet aiemmin niin pitkiä. Ensi kerralla matka jatkuu moneen eri suuntaan, lähtiessäni tutkimaan mitä muuta Mauvillesta ja sen ympäriltä löytyy!

torstai 24. maaliskuuta 2016

Pokemon GO uutisia

Pokemon GO on uinunut pitkään täydessä hiljaisuudessa, ja nostanut sillä aikaa yhä enemmän ja enemmän kysymyksiä fanien mieliin. Nyt pelistä ollaan vihdoin ja viimein paljastettu ensimmäisiä kuvia, sekä kerrottu vähän tarkemmin millainen se oikeasti tulee olemaan. Peli kuulostaa ja näyttää tosi paljon siltä, millaiseksi mä itse sen ajattelinkin, joten mitään isoja yllätyksiä ei ilmaantunut esiin.

Kuten aiemmin ollaan jo mainittu, pelissä voi tosiaan pyydystää Pokemoneja ympäri maailmaa. Eri Pokemoneja löytyy vain tietynlaisista paikoista, esimerkiksi Water-tyyppisiä löytää helpoiten luonnollisesti veden ääreltä, kuten järvien ja merten luota. Pelaajan puhelin ilmoittaa värinällä, jos Pokemon on lähellä. Harmi muuten ettei sitä olla vielä kerrottu, onko tässä pelissä minkäänlaista aloituspokemonia. Vai pitääkö ensimmäisenä lähteä ihan yksin vain heittelemään pokepalloja sinne sun tänne ja toivoa että tärppää? :D

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Pokemon%20XY/pokemon_go_3_zpskqrvkigq.jpghttp://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Pokemon%20XY/pokemon_go_2_zpsxqx6mkun.jpg

Tällä hetkellä musta näyttää vähän siltä, että pelissä tunnutaan keskittyvän enemmän Pokemonien keräämiseen kuin niillä ottelemiseen. Pokemoneja kehitetään ylempitasoisiksi pyydystämällä samaa pokemonlajia monta kappaletta. Aika hassua. Luulisi että jo pelkästään itse Pokemonien löytämisessä olisi haastetta, mutta nyt pitää vielä löytää sama Pokemon monta kertaa. Kuulostaa jotenkin epäkäytännölliseltä ja turhauttavalta. Mutta se varmaan toimii pelissä kuitenkin ihan hyvin. Ehkä Pokemoneja pörrää esiin kuin pelien pensaissa, kunhan löytää oikean kohdan.

Myös itse pelaaja voi nostaa omaa tasoaan, jonka noustessa pystyy löytämään harvinaisempia ja voimakkaampia Pokemoneja. Pelissä voi löytää myös Pokemonien munia, jotka kehittyvät samalla tavalla kuin peleissäkin - kävelemällä. Nintendo on koittanut saada pelaajiaan liikkumaan jo vuosikausia, joten ehkä Pokemon GO kehitettiin pelkästään tätä tavoitetta varten, hahah. :D Voin kyllä kuvitella että tämä peli kannustaa ihmisiä liikkumaan ulkona enemmän ja tutustumaan ehkä kotikaupunkiinsa tarkemmin kuin normaalisti. Se on tällä hetkellä mun mielestä parasta koko Pokemon GO:ssa ja sen ideassa. Viimeinkin voi lähteä oikealle Pokemonmatkalle. :D

Jossain vaiheessa peliä pelaaja voi liittyä yhteen kolmesta ryhmästä, ja otella saleilla muita ryhmiä vastaan. Joku ryhmä hallitsee aina yhtä salia Pokemoneillaan, mutta muut ryhmät voivat otella heidän kanssaan ja koittaa haalia salin omaan omistukseensa. Jokainen ryhmän jäsen pystyy jättämään salille jonkun Pokemonin puolustamaan sitä, joten mitä suurempi ryhmä on, sitä parempi puolustus on salillakin ja näin sitä on hankalampi valloitaa. En oikein tiedä mitä mieltä olen tästä. Varmaan ihan hauska idea, kunhan näkee tarkemmin miten se toimii. Voin kyllä kuvitella etten täällä peräkylässä missä mä asun tule löytämään ketään joiden kanssa voisi mitään ryhmiä perustaa. Mietin edelleen miten Pokemon GO toimii jos asuu kaukana kaupungista...

Mutta kaikkiin näihin mun ja muidenkin ihmisten kysymyksiin saadaan vastaukset varmasti pian! Eikös pelin ollut tarkoitus tulla käyttöön jo tässä kevään aikana? En ole itse mitenkään super-innoissani Pokemon GO:sta, vaikka sen idea onkin hieno ja mielenkiintoinen. Aion ehdottomasti kokeilla sitä, mutten tiedä riittääkö mun motivaationi peliä kohtaan pistämään mut kiertelemään ja kaartelemaan ulkona. Varsinkin kun asun niin kaukana sivistyksestä. :D

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Pokkén Tournament - positiivinen yllättäjä!


http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Pokemon%20XY/d4db57c04ba822889a7d38dcb146ae835e4d1bf1_hq_zpshrcytupa.jpg

Mun historiani tämän pelin kanssa on vähän outo. :D Ensin kun kuulin että japanilaisiin arcade-pelikoneisiin tulee Pokemon-aiheinen tappelupeli, en ollut yhtään kiinnostunut. Kun kuulin että peli tulee myös Wii U:lle, olin siitä iloinen (lähinnä muiden ihmisten puolesta) mutten silti vieläkään kiinnostunut. Kun pelistä paljastettiin yhä enemmän ja enemmän lisää tietoa, kiinnostukseni nousi ehkä hieman, mutta oli edelleen tosi alhaalla. Ja nyt kun peli viimein julkaistiin, se nousi yhtäkkiä ihan kattoon!

En edes odottanut mitenkään innoissani Pokkén Tournamentin julkaisua. En edes tiennyt vielä viikko sitten milloin se oli tulossa kauppoihin. Mutta nyt kun se viimein julkaistiin ja katsoin siitä vähän tarkemmin gameplay-videoita ja arvosteluja, alkoi tämä mielenkiintoinen tappelupeli yhtäkkiä kiinnostaa. Muistin Wii U:ni välkyttäneen mulle viestiä siitä, että Pokkénin Demo-versio oli kokeiltavissa ja ladattavissa. Niinpä päätin tänään ladata pelin itselleni ja kokeilla sitä ihan huvin vuoksi kohonneesta mielenkiinnosta. Huomasin nopeasti että Pokkénhan onkin ihan huippupeli! :D

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Pokemon%20XY/Pokken-Tournament-Commercial-1080_zps0gstiysa.jpg

Mä en todellakaan ole mikään suuri tappelupelien ystävä, minkä takia tämä peli ei ehkä alunperin kiinnostanut. Mutta kun valitsin suloisen pikku Pikachun ja aloin sähköttää vastustajaani tavalla ja toisella, huomasin että Pokkén Tournament on oikeasti todella viihdyttävä peli. Harjoittelin varmaan noin tunnin Pikachulla pelaamista, jonka jälkeen tajusin pelin olevan myös aika koukuttava. :D En vielä hallitse kaikkia näppäimiä ja liikkeitä kunnolla, mutta mitä enemmän pelasin, sitä paremmin otteleminen alkoi luistaa. Ei mennyt montaa matsia kun huomasin pitäväni hauskaa pelin parissa.

Pokkén Tournament näyttää ehkä hieman monimutkaiselta, mutta sen näppäimet ovat loppujen lopuksi varsin yksinkertaiset, kunhan ne oppii. Näppäinten harjoittelua kuitekin hidastaa se, että huomasin eri Pokemonien iskevän tosi erilaisia iskuja vaikka painoin samoja nappeja. Esimerkiksi jollain näppäinyhdistelmällä Pikachu saattoi iskeä kaukaa ukkosella, kun taas Charizard ampui samalla yhdistelmällä tulta paljon lähemmäs. Tämän takia Pokkén Tournamentissa hyvä keino on varmaan valita muutama Pokemon josta pitää eniten, ja harjoitella aluksi ainoastaan niillä pelaamista. Demo-versiossa pystyi pelata ainoastaan Pikachulla, Charizardilla, Gengarilla ja Lucariolla, joista Pikachu oli selkeä suosikkini. Mä pidän tässä pelissä luultavasti enemmän nopeista ja ketteristä Pokemonista, kuin hitaammista ja kestävimmistä.

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Pokemon%20XY/maxresdefault_zps6dqasn4g.jpg

Pokkén Tournament näyttää hirmu kauniilta! Rakastan Pokemonien realistista designia, ja kaikki iskut ja taisteluareenat näyttivät tosi kivoilta. Tykkään myös jostain syystä todella paljon pelin animemaisista ihmishahmoista, jollaisen pelin kokoversiossa pystyy pukemaan ja stailamaan itse sellaiseksi kuin haluaa. Myös pelin yleinen Japani-viba sopii siihen erinomaisesti. :D

Pelattuani Demo-versiota muutaman tunnin, olin aika vakuttuunut siitä, että tulen ostamaan kokoversion pian. Jos tietokonevastustajan kanssa pelaaminen pelkällä Pikachulla oli tosi kivaa ja viihdyttävää, uskon että kaikilla pelin Pokemoneilla pelaaminen oikeita ihmisiä vastaan on vielä kivempaa! On kyllä hassua miten nopeasti ja lyhyessä ajassa mielipiteeni muuttui tätä peliä kohtaan. Vielä eilen aamulla en välittänyt Pokkénista pätkääkään, mutta tänään olen ihan innoissani ostamassa sitä. :D Jos harkitsette pelin ostoa edes vähäsen, suosittelen kokeilemaan sitä! Jos tällainen surkea tappelugenrestä mitään kokematon voi innostua Pokkén Tournamentista näin paljon näin nopeasti, niin varmasti kuka tahansa voi.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Teoria aloituspokemoneista

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/BIUD0BxCAAAkvUN_zpsy9yboh40.png

Valitaanko eläimet joihin aloituspokemonit perustuvat aina sattumanvaraisesti, vai onko valintojen taustalla jotain syvempää? Silmiini osui vähän aikaa sitten mielenkiintoinen teoria siitä, mikä oikeasti vaikuttaa aloituspokemonien designien valintaan. En tiedä yhtään miten tunnettu tämä teoria on, mutta ajattelin ottaa sen siitä huolimatta täällä puheeksi. Henkilökohtaisesti en usko tähän teoriaan, mutta spekulointi ja muu vastaava on aina kivaa, eikös? ;)

RUOHOSTARTTERIT

Kun ruohotyyppisiä aloituspokemoneja vilkaisee nopeasti, monet varmaan kiinnittävät ensimmäisenä huomiota siihen, että ne ovat lähes kaikki jonkin sortin matelijoita. Snivyyn asti jokainen ruohostartteri perustuu johonkin matelijaan, mutta se muuttui kuudennessa sukupolvessa Chespinin kohdalla. Oliko tämä silkkaa sattumaa vai oliko Chespinin astumisella kuvioon jokin tarkoitus?

Jotkut ovat teorioineet, että ruohostartterit perustuvat itse asiassa evoluutioon, muuttuen hitaasti muinaisista dinosauruksista aina nisäkkäisiin asti. Bulbasaur muotoineen tulee ensimmäisenä, ja nehän perustuvat löyhästi Permikaudella maata asuttaviin Dikynodontteihin, jotka olivat tuohon aikaan yleisiä kasvissyöjä-dinosauruksia. Mainittakoon että Permikausi on dinosaurusten aikakausista varhaisin. Chikorita muotoineen sen sijaan perustuu Sauropodeihin - hieman tunnetuimpiin pitkäkaulaisiin kasvissyöjä-dinoihin. Sauropodit kulkivat maalla vasta Permikauden jälkeen, joten ne tulevat evoluutiossa Dikynodonttien jälkeen.

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/dicynodont590_zpsdn3ctgcr.jpg
Dikynodontti

Treeckoa vilkaistessa tulee ensimmäisenä mieleen gekko, mutta Grovylen ja Sceptilen uskotaan perustuvan Dilophosaurus-nimiseen lihansyöjähirmuliskoon. Kyseinen dinosaurus tallusteli maalla Sauropodien jälkeisellä ajalla, tarkemmin varhaisella jurakaudella. Näin ollen Dilophosaurus tulee evoluutiossa heti Sauropodien jälkeen. Eli ruohostartterien juuret kulkevat yhä evoluution mukaan oikeassa järkestyksessä eteenpäin. Vaan entäs Turtwig sitten? Se näyttää hieman pieneltä kilpikonnalta, mutta senkin suuremmat muodot ovat saaneet inspiraatiota dinosauruksista. Varsinkin Torterra muistuttaa kovasti Ankylosaurusta, joka eli varhaisen jurakauden sijaan keskijurakaudella. Eli Torterra jatkaa oikeaa järjestystä, Ankylosaurusten tullen Dilophosaurusten jälkeen evoluutiossa.

Vaan miten käy kun dinosaurukset loppuvat ja kehitys jatkuu? Tulee Snivy, joka perustuu tietysti käärmeeseen. Käärmeet kehittyivät muinaisista matelijoista, jalkojen käyden vähitellen niille täysin turhiksi. On aika hauska sattuma(?) että Snivyn muotojen kesken esiintyy selvästi tämä jalkojen surkastuminen, niiden kadotessa pois Pokemonin kehittyessä Serperioriksi. Kun matelijoiden aikakausi päättyi, maapallolle nousivat johtoon viimein pienet nisäkkäät, kuten siilit ja vyötiäiset. Ja mikähän Pokemon perustuu niihin? No Chespin muotoineen tietysti!

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/screen-shot-2015-01-15-at-1-28-56-pm_zpstv1wkdow.png

Eli jos kaikkien ruohotyyppisten aloituspokemonien taustoja katsoo tarkemmin, voi huomata että ne tulevat evoluution mukaan täysin oikeassa järjestyksessä. Mielestäni tämä on silti vähän heikko teoria, lähinnä sen takia, etten tiedä mitä Pokemoneja voisi enää tulla seuraavaksi. Koska tämähän tarkoittaisi ettei matelija-starttereita tulisi enää koskaan, mikä olisi ainakin mun mielestäni aika epätodennäköistä. Mutta hei, ei sitä koskaan tiedä! Ehkä Chespinin jälkeen kehitys vaan jatkuu ja kaikki tulevat ruohostartterit ovat tästä lähtien yhä uudempia ja uudempia nisäkäslajeja. :D

TULISTARTTERIT

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/1601080224222031--ss1_zpsfhxq1krk.jpeg

Jotkut uskovat, että tulistartterit perustuvat aina Kiinalaisiin horoskooppeihin. Tähän kuuluu kaksitoista eri eläintä, jotka ovat tuossa yläpuolella olevassa kuvassa. Teorian mukaan kaikki tulityyppiset aloituspokemonit perustuvat johonkin horoskoopissa olevaan eläimeen, tarkemmin Charizard on lohikäärme, Typhlosion rotta, Blaziken kukko, Infernape apina, Emboar porsas ja Delphox koira. No jaaaaa... Aika kaukaahaettua mun mielestä. Mutta ymmärrän ajatuksen. Mun mielestä nuo Pokemonit eivät vaan sovi tarpeeksi hyvin noihin eläimiin. Esimerkiksi Typhlosion tai mikään sen muodoista ei missään nimessä ole mikään rotta, vaan ne perustuvat enemmän päästäisiin ja näätiin. Eikä Delphox ainakaan ole koira, vaan kettu.

Sitä paitsi tässäkin tapauksessa jäisin miettimään, että mitä tehtäisiin kun horoskoopin eläimet loppuvat. Millainen tulistartteri 13. sukupolvessa sitten olisi? Hypättäisiinkö johonkin toiseen eläinryhmään, vai mitä? :D Musta olisi kyllä ihan hauska idea jos tulistartterit oikeasti perustuisivat johonkin tiettyihin eläimiin, mutta toisaalta taas mulle on ihan sama. Mielenkiintoinen teoria joka tapauksessa.

VESISTARTTERIT

Vesistartterien kohdalla ei oikeastaan ole mitään varsinaista teoriaa. Niiden on ainoastaan huomattu perustuvan eläimiin, jotka pärjäävät sekä maalla että vedessä. Squirtle on kilpikonna, ja kilpikonnathan voivat elää niin vedessä kuin maallakin. Totodile ja sen muodot perustuvat krokotiileihin tai alligaattoreihin, jotka voivat myös liikkua maalla ja vedessä. Mudkip on axolotli, jotka elävät enimmäkseen vedessä, mutta kyllä niiltäkin jalat ja kävelytaito löytyy. Piplul on tietysti pingviini, joka luonnollisesti pärjää vedessä ja maalla, samoin kuin saukko johon Oshawottin muodot perustuvat. Ja lopuksi vielä Froakie on sammakko, joka myös viettää aikaa vedessä ja maalla yhtä paljon.

Tämä teoria tarkoittaisi ettei kalastartteria ole koskaan tulossa, mihin mä voin kyllä uskoa. Mutta yleisesti olen sitä mieltä, että nämä kaikki ovat pelkkiä teorioita. Tuo ruohostartterien evoluutioteoria on mielestäni näistä kaikkein vahvin, mutten usko täysillä siihenkään. Uskon että aloituspokemonien design- ja ideavalinnat ovat silkkaa sattumaa, tai jos niissä on jokin ajatus takanaan, se ei ole mikään näistä. Mitä mieltä te lukijat olette näistä? Voitteko uskoa näihin teorioihin, vai onko teillä joku oma näkemys starttereiden ideoista? Kertokaa ihmeessä!

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Alpha Sapphire Osa 3: Shroomish valokeilassa

Meillä oli sukulaisia kyläilemässä hiihtolomansa aikana noin viikon ajan, joten en ole ehtinyt pelata Pokemonia niin paljon kuin olisin halunnut. Eilen illalla kuitenkin innostuin taas tarttumaan Alpha Sapphireen, vähän senkin ansiosta että sain ihan supersuloisen Mega-Charizard Y Pikachu-pehmon!! Se kädessäni ja uusi Pikachu t-paita ylläni tunsin itseni ihan nörtiksi, hahah. Nyt tekee mieli hankkia ihan sellainen kunnon hylly mihin voin kerätä jatkossa kaikkea Pokemon-krääsää ja lisää pehmoja! :3

Mutta asiaan! Viime kerralla taisin lopettaa pelaamisen Slateport Cityyn, jossa olin juuri katsellut uutisia mun aloittamasta hullusta Tiny Mushroom-juhlasta ja kaikesta muusta turhasta. :D Tällä kertaa lähdin etsimään herra Sterniä, jolle mun oli tarkoitus antaa jotkin kummalliset Devon-osat. Huomasin että kaupungin satama vilisi Team Aquan jäseniä, mutta he eivät onneksi vaikuttaneet tällä kertaa erityisen aggressiivisilta. Mutta tietysti heillä oli jotain pahaa mielessään...


Muutaman pienen mutkan kautta päädyin Slateportin merimuseoon, jonka yläkerrassa herra Stern oli juuri hengailemassa. Menin tietysti antamaan hänelle heti ne Devon-osat, mutta samassa Team Aqua tuli uhkailemaan mua Poochyenoillaan ja Zubateillaan. Hoitelin Gruntit helposti, mutta sitten paikalle asteli paljon kookkaampi ja karskimpi Team Aquan jäsen, heidän johtajansa Archie. Mun on vaikea ottaa ukkoa tosissani sen jälkeen kun olen nähnyt paljon fan artia ja muuta vastaavaa tyypistä etenkin Tumblrissa...


Archie esittelee itsensä ja kertoo valtameren kauneudesta. Ihmiset pilaavat ympäristöä ja merta, aiheuttaen haittaa viattomille Pokemoneille. Archie ei siedä sellaista, jonka vuoksi hän on perustanut Team Aquan suojelemaan vesipokemoneja. Vihdoinkin pahistiimi jolla on oikeasti joku järkevä selitys tehdä sitä mitä he tekevät. Tosin musta tuntuu että Archie haluaa lisätä veden määrää ja hukuttaa koko Hoennin asukkaineen jossain vaiheessa, mikä taas on ihan käsistä lipsunutta puuhaa. Mutta muuten tyyppi ajaa oikein hyvää asiaa. :D Mietin kyllä että mikä Team Magman tavoite sitten on? En enää muista - tuskinpa he haluavat suojella maata roskaamiselta. Ehkä he halusivat ihmiskunnan pyyhkimisen sijaan kasvattaa sitä.


Archie häippäisee pikku puheensa jälkeen ja Stern kiittelee mua avusta. Mä taas lähden suuntaamaan viimein seuraavalle salille. Mutta sitä ennen päätin piipahtaa Slateportin Pokemon Contest-rakennuksessa ja osallistua yhteen kilpailuun, ihan vain nähdäkseni millaista se on Alpha Sapphiressa. En ikinä oikeastaan pitänyt Pokemon Contesteista vanhoissa peleissä. Muistan vieneeni Swellowiani useaan kilpailuun aikoinaan Emeraldissa, mutta ei se ollut mitenkään erikoisen kivaa. En kuitenkaan tällä kertaa päässyt vielä kisaamaan, koska mun piti etsiä joku henkilö joka antaisi mulle jonkun lipukkeen millä pääsee osallistumaan. Pyörin sitten kaupungissa etsiskelemässä kyseistä henkilöä aikani tuloksetta, jolloin päätin vain jatkaa matkaani seuraavalle Routelle. Vaan koittaessani astua Slateportista ulos, joku kouluttaja tuli kertomaan mulle että Pokemon Contest-rakennuksen edessä on meneillään jotain mahtavaa. Niinpä tietysti - aina mä saan juoksennella paikasta toiseen ihan turhaan. :D



Rakennuksen eteen oli kerääntynyt ihmisiä katsomaan jotain supertähteä, jonka poseerasi kameroiden edessä Altariansa kanssa. Kyseessä oli Lisia-niminen Pokemon Contest-esiintyjä, joka halusi tehdä musta seuraavan tähden. Hän vei mut kokeilemaan kilpailuun osallistumista, joka oli tälläkin kertaa ihan yhtä tylsää kuin ennenkin. Osallistuin Shroomishksellani Coolness-kategoriaan, vaikka mun oli tarkoitus valita Cleverness. Hups. xD Sen takia hävisin kisan (tai itse asiassa tulin kolmanneksi) ja päätin että mun urani kilpailijana saa loppua tähän. :D


Sain palkinnoksi osallistumisesta suloisen Cosplay Pikachun, mutta jätin sen saman tien tietokoneelle. Se tuntui vähän hölmöltä koska mä aion itse asiassa hankkia Pikachun tiimiini pelin aikana. Mutta mä haluan mieluummin normaalin Pikachun, varsinkin kun haluan kehittää sen Raichuksi. Cosplay Pikachua ei tietääkseni voi kehittää. Mutta sen vaaleanpunainen mekko oli yllättävän söpö, vaikka yleensä vastustankin niin oikean maailman eläinten kuin Pokemonienkin pukemista vaatteisiin.



Vihdoin ja viimein pääsin jatkamaan matkaani ulos Slateportista ylöspäin Routelle numero 110, jossa sijaitsi Hoennin pyörätie. En päässyt sinne vielä, joten matkasin eteenpäin kävelytietä pitkin otellen taas luonnollisesti kaikkien trainerien kanssa. Huomasin tien varrella myös Team Aquan jäseniä, jotka tuntuivat suunnittelevan matkaa Mt. Chimneylle. Kuljin myös Trick Housen ohi, jossa vierailun jätin täysin väliin koska ei vaan kiinnosta. :D Vähän matkaa kuljettuani törmäsin pitkästä aikaa ystävääni Brendaniin, jonka kanssa otteleminen oli tällä kertaa varsin tuskallista.


Ensin hän heitti esiin Wailmerin, jonka voitin ihan tuosta vain Grovylella. Sitten hän loihti esiin kehittyneen Trochicin, jota vastaan uskoin pärjääväni suurilla leveleilläni. Mutta kävi vähän toisin. Grovyle fainttasi yhdestä Flame Chargesta. Otin sitten esiin Shroomishksen ja olin ihan varma että sekin fainttaisi, mutta yllättäen sienelle jäi 1 HP jäljelle. Shroomish oli myrkyttynyt aiemmassa ottelussa jonkun kouluttajan kanssa, mutta sillä on Abilitynaan Poison Heal, joka parantaa poksuani hiukan joka kierroksella. (Todella kiva Ability muuten!) Käytin Potioneja ja Poison Healia apunani, joten jollain ihmeen tavalla sain pidettyä Shroomishta hengissä Combuskenin karmeilta tuli- ja lentotyypin iskuilta. :D Heitin myös Stun Sporella Paralyzen kanan niskaan, sekä iskin heti kun pystyin Leech Seedin. Sen ansiosta sain hitaasti imettyä Combuskenin kuntoa alaspäin ja pysyin samalla hengissä Leech Seedin ja Poison Healin parantaessa mua joka kierroksella vähäsen. :D


Kesti ikuisuuden mutta lopulta Combusken oli lyöty. Hurrasin innoissani, mutta sitten Brendan heitti viimeisen Pokemoninsa esiin. Ja tietysti se oli myös Shroomish! Sillä oli tasan samat iskut kuin munkin Shroomishksellani, eli Stun Sporen ja Leech Seedin lisäksi Mega Drain ja Headbutt. Vaan oteltuani Brendania aiemmin monen kouluttajan kanssa, Heabuttin PP:t olivat lopussa. Joten pystyin hyökkäämään ainoastaan Mega Drainilla, joka on todella tehoton toista ruohopokemonia vastaan. Sain aina hieman imettyä HP:ta pois Brendanin sieneltä, mutta tämä teki sen jälkeen itse Mega Drainin ja sai näin imettyä ne HP:t välittömästi takaisin. Tilanne oli siis ihan toivoton. :'D Meidän Shroomishkset iskivät vain tehotonta Mega Drainia vuoron perään, mutta kumpikaan ei kuluttanut ikinä juuri mitään. Lopulta myös Mega Drainini PP:t loppuivat.

Siispä tiesin että ainoa keinoni päästä tästä ottelusta eroon oli hyödyntää Strugglea. Spämmäsin todella hitaasti kaikki PP:t pois Shroomishksen kaikista iskuista, jotka eivät edes tehonneet Brendanin Pokemoniin. Leech Seed ei tehnyt mitään, eikä Stun Sporekaan tehonnut koska siitä tehtiin immuuni ruohopokemoneille kuudennessa sukupolvessa. Voi että... :D Lopulta kaikki PP:ni olivat loppuneet ja Shroomish tuhosi vihdoin ja viimein Brendanin sienen muutamalla Strugglella. Tarkistin kellosta että tämä ottelu kesti lähes puoli tuntia. xD Mutta olipahan kunnon ottelu! Brendan jatkoi matkaa pyörällä omille teilleen, ja mä lähdin suuntaamaan horisontissa siintävään Mauville Cityyn. Oli muuten aika hauska sattuma, että Shroomish kehittyi tämän ottelun jälkeen. Se oli ansaittua Pokemon Contestissa esiintymisen ja tiukassa ottelussa vahvana pysymisen jälkeen! :D


Ensi kerralla matkaa jatkuu seuraavalle salille ja pyydystän tiimiini seuraavan Pokemonin!

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Alpha Sapphire Osa 2: Tiny Mushroom Parties!


Jäin viimeksi Treeckoni sekä uuden Shroomishkseni kanssa Petalburg Woodsin uloskäynnille söpön pienen kukkakaupan eteen. Käväisin tällä kertaa heti siellä sisällä, ja sain hauskan Wailmer-kastelukannun, jonka avulla pystyn istuttamaan Berryjä ympäri Hoennia. En ole koskaan ollut mikään suuri Berryjen ystävä. Tai ei niiden olemassaolo tietenkään mua millään tavalla haittaa, mutten kauhean usein käytä niitä. Jatkoin matkaani Routea pitkin eteenpäin - ottelin trainerien kanssa ja kasvatin Shroomishksen leveleitä mukavan nopeasti samalla ylöspäin. Ottelin myös ensimmäistä kertaa Double Battlessa kahta pikkutyttöä vastaan, joiden Pokemonit rökitin aika helposti. :D Eipä aikaakaan kun ilmestyin jo suuren Rustboro Cityn portille.



Ja voi jestas miten kivalta se näyttää tässä pelissä! En ole mikään suurempien kaupunkien ystävä Pokemonissa, mutta Rustboro oltiin toteutettu tässä pelissä hienosti. Se oli kaunis paikka. :) Tutkin ensin tietysti vähän paikkoja - kävin esimerkiksi nappaamassa Cutin joltain random mieheltä, sekä vilkaisin nopeasti millainen siellä oleva Pokemon Trainer's School oli. Tykkäsin tuossa alapuolella olevasta Bug Catcherin kommentista Pokemonkeskuksista:



Pienen pyörimisen jälkeen suuntasin kuitenkin ensimmäiselle salille, jossa Roxanne odotteli mua haastamaan hänet. Se sali oli tosi kivannäköinen! Paljon hienompi kuin vanhemmissa peleissä. :D Se näytti vähän joltain pieneltä fossiilimuseolta. Mua ei huolettanut paikan Rock-Pokemonit yhtään, koska mulla oli kaksi ruohopoksua taskussani. Shroomish hoiteli ensin Roxannen Geoduden ja Treecko sai tuhota hänen Nosepassinsa. Nosepass on musta aika ruma Pokemon, mutta se näyttää ihan kivalta 3D:nä. Varsinkin sen liikkeet olivat hauskasti animoitu sellaisiksi vähän töksähteleviksi, mitä sellaiselta kivenmurikalta voi varmasti hyvin odottaakin. Pidemmittä puheitta, tämän jälkeen ansaitsin tietty ensimmäisen salimerkkini, jota voin ensi kerralla kerskailla Brendanille hahahaa.


Astuessani ulos salilta, Team Aqua Grunt juoksee ohitseni jotkut kalliit ja arvokkaat Devon-yhtiön osat mukanaan. Yhtiössä työskentelevä professori huuta hänen peräänsä, mutta Grunt pakenee läheiselle Routelle. Mun hommakseni jäi tietysti mennä ottamaan hänet kiinni. Puhuessani professorille huomasin että hän oli se sama tyyppi joka oli pulassa Petalburgin metsikössäkin. Aika onneton tyyppi siis. :D Mutta ei se mitään! Pokemonmaailmassa 10-vuotiaat lapsukaiset hoitavat kyllä asiat kuntoon! Niinpä suuntasin Gruntin perään Routelle 116.


Matkatessani siellä eteenpäin, ottelin tietysti trainereiden kanssa. Eipä aikaakaan kun Treeckoni kehittyi Grovyleksi. Jee! Grovyle näyttää kyllä vähän oudolta tässä pelissä. Ainakin mun mielestä. Tai ei ehkä oudolta mutta vähän rumalta. :S Mikä siinä on että Grovylen virallinen Sugimori-art kuva näyttää tosi suloiselta, mutta Animessa ja peleissä se on jotenkin tönkön ja tylsännäköinen. :D



No mutta, jatkoin matkaani ja tulin nopeasti luolan suulle. Suuaukon edessä seisoi aiemmin rantamökillään tapaamani vanha Mr. Briney, jonka rakas Peeko-Wingull oltiin juuri siepattu. Ryöstön takana oli tottakai sama Aqua Grunt. Menin sisälle Rustruf Tunnel-nimiseen luolaan, joka oli lyhyt mutta kivannäköinen. Tykkäsin siellä olevasta sumusta tosi paljon. Se näytti hienolta. :) Team Aquan jäsen piileskeli luolan perällä Peekon kanssa, joka hömm... olisi voinut helposti lentää pakoon? :D Voitin Gruntin Poochyenen jälleen helposti, jonka ansiosta sain niin Devon-yhtiön osat kuin Peekonkin takaisin turvaan. Hurraa. :D


Palasin takaisin Rustboroon, jossa Devon-yhtiön johtaja halusi puhua kanssani. Hänellä oli kiva Omanyte-taulu toimistonsa seinällä. :D Mr. Stone-niminen johtaja kiitti mua kohteliaimmin ja antoi mulle PokeNaviini uuden ominaisuuden. Sillä pystyi katsomaan uutisia Hoennin tapahtumista. Aika hauska idea, vaikka mun tuleekin varmaan selattua sitä turhan harvoin. Mr. Stone pyysi mua auttamaan häntä vielä lisää, ja kuljettamaan kirjeen pojalleen Steven Stonelle, joka hänen mukaansa vieraili juuri Dewford Townissa. Sopiihan tuo.


Rakennuksen ulkopuolella törmäsin nopeasti Brendaniin, joka ei tällä kertaa sanonut paljon mitään. Höpisi vain jotain Pokedexin täytöstä. Mä jatkoin matkaani läpi Petalburg Woodsin takaisin merenrantaan, jossa Mr. Briney vietti aikaa taas onnellisena Peekon kanssa. Hän suostui kuljettamaan mut veneellään meren yli pienelle saarelle, jossa määränpääni Dewford Town sijaitsi.


Dewford Town näytti ihan kivalta. Sellainen soma pikkuinen paikka. :) Juttelin siellä olevien asukkaiden kanssa, joista yksi sanoi saaren olevan niin pieni, että jos joku saarelainen innostuu jostain asiasta oikein kunnolla, trendi leviää kaikkialle koko saarella hetkessä. Piakkoin joku pikkupoika uteli multa mikä mun kotikaupungissani on parhaillaan muodissa. Pystyin vastaamaan sanomalla jonkun hallussani olevan itemin ja siihen liittyvän random asian. Niinpä sanoin Tiny Mushroom Party. :D Poika näytti innostuvan sanomastani aika lailla. Mua vaan nauratti koska en ole varma haluanko tietää millaisia sellaiset sienijuhlat oikein olisivat. xD



Kävin hetken päästä eräässä rakennuksessa, jossa ilmeisesti fanitettiin aina senhetkistä saaren trendiä. Nauruni vain jatkuin kun kaikki siellä puhuivat aivan super-innoissaan mun Tiny Mushroom-juhlistani. xD Joku mies jopa kyseli liittyykö kyseisiin juhliin paljon romaantiikkaa. Toivon todella että ei. :DD Joku vanhus toivoi että juhlista puhuttaisiin televisiossa. Myöhemmin huomasin että hänen toiveensa toteutui...

No mutta! Lähdin kaupungista ulos etsimään Steveniä. Kuljin pientä rantaroutea pitkin eteenpäin, jossa tapasin lähinnä kalastajia ja muutamia turisteja. Sain myös jostain sieltä ongen. Tulin pienen luolan luokse, jonka sisällä tiesin Stevenin olevan. Kyseinen paikka oli Granite Cave, mutta en päässytkään siellä syvälle vielä tässä vaiheessa. Joku Hiker vain antoi mulle Flashin ja kertoi että luolassa on sysipimeää. Hän oli kyllä täysin väärässä, koska luola oli todella valoisa sitten kun menin sinne. :D Ajattelin että mun pitää varmaan läpäistä Dewford Townin sali ensin, joten palasin sinne.


Sali oli ihan kivannäköinen. Se oli selkeästi kuntosali (eli kirjaimellisesti GYM hahah), jossa kyykkyhyppyjä treenaava Brawly haastoi mut saliotteluun. Grovyle hoiteli hänen Machopinsa ja Shroomish Makuhitan tuosta vain. Toinen salimerkki taskussani palasin Granite Caveen, jossa tällä kertaa pääsin jatkamaan matkaani syvemmälle luolaan.



Luolan perällä oli valtava huone, jonka seinällä oli upea seinämaalaus Kyogresta joka huuhtoi valtavan aallon ihmiskunnan niskaan. Steven tutkaili parhaillaan maalausta, kunnes mä keskeytin hänen selvästi tärkeät ajatuksensa. :D Hän kiitti tuomastani kirjeestä, antoi mulle Steel Wingin ja kertoi mulle hieman siitä Kyogren kuvasta. Kyseessä ei ollut Kyogren normaali muoto eikä myöskään Mega-muoto. Siinä oli jotain ihan uutta. (Tajusin tässä vaiheessa muuten etten oikeasti edes tiedä tarkalleen mikä Primal-Kyogre on. Eiköhän se selviä pelin aikana!)



Kaiken tämän jälkeen jätin Dewford Townin ja koko saaren taakseni. Palasin Mr. Brineyn luokse laiturille, jossa hänellä oli mulle uusi kuljetustehtävä. Mikä ihmeen juoksutyttö musta on tullut Pokemonkouluttajan sijaan? :D Ilmeisesti joku kaukana Slateport Cityssä oleva Stern-niminen heppu halusi ne Devon-osat itselleen. Ei auttanut muu kuin lähteä sinne.


Mr. Briney kuljetti mut ystävällisesti veneellään Slateport Cityn rantaan Routelle 109, joka on varmaan yksi Hoennin tunnetuimpia paikkoja. Tai ainakin mulle tulee Hoennista aina ensimmäisenä tämä ranta mieleen. Oli vähän tylsää että tässä vaiheessa peliä mulla oli jälleen yö, koska sen takia näytti vähän oudolta että rannalla vilisi ihmisiä nauttimassa auringosta. :D Mutta eipä se kai haittaa. Ottelin siellä kouluttajien kanssa, joista yksi oli pieni Ricky-niminen uimarengaspoika. Olenko ainoa jonka mielestä sen sprite on ihan hirmuisen suloinen? :D Katsokaa nyt tuota pojan naamaa! Ihana! :3


Oteltuani kaikkien kanssa rannalla ja siellä seisovassa pienessä ruokapaikassa, jatkoin matkaani pohjoiseen ja tulin hetkessä valtavaan Slateport Cityyn. Slateportissa on mielestäni ihan kauhea musiikki. Sellaista hirveää melkein joulumaista kellojen kilkettä. :D Suuntasin ensimmäisenä kaupungin torille, josta ostin hieman sekalaisia tavaroita. Paikkaa mainostettiin kovasti ostosparatiisiksi, mutta lähes jokainen koju oli kiinni... Yhdessä kojuista myytiin TM:iä Pokemoneille, jossa näin varmaan ensimmäistä kertaa elämässni Confide-nimisen iskun. En tiedä miksi mutta nauroin sen kuvauksella ihan hirveästi:


Voi sentään... Pokemon, miksi sä olet niin mainio peli? Joka tapauksessa suuntasin torilta seuraavaksi suosikkipaikkaani Pokemon Fan Clubiin! :D Siellä oli kova vilinä - paljon kouluttajia ja Pokemonejakin. Siellä seisoi myös Hoennin toimittaja ja tämän kameramies, joiden haastateltavaksi mä jouduin. He kehuivat mun suloista Shroomishtani, ja kysyivät mikä siinä teki vaikutelman ja sai mut ottamaan sen tiimiini. Vastasin heille "Cute face". :3 Ajattelin että ehkä juuri näitä haastatteluja esitellään sinä PokeNavin uudessa uutisominaisuudessa, jolloin muistin viimein sen olemassaolon. Klikkasin uutiset päälle ja naureskelin siellä puhuttaville asioille aika reippaasti. :D


Siellä kerrottiin lähinnä vain siitä mitä mä olen tehny pelin aikana. Tosin ei mitään tärkeitä kohtia. Kuka mua on oikein vakoillut että kaikki se info oltiin saatu kerättyä uutisiin asti? :D Joku uutistoimittaja kertoi siitä miten mä hiivin 5-tasoisen Wingullin luokse pensaassa ja voitin sen yhdellä iskulla. Selvästi uutisten arvoinen asia. Uutisissa arvosteltiin myös mun antamaani lempinimeä Shroomishkselle, sekä kerrotiin se hetki sitten vastaamani haastatteluasia sienen söpöstä naamasta. :D Loppukevennyksenä kerrottiin ehdottomasti paras juttu, nimittäin se että Dewford Town on ihan innoissaan uudesta Tiny Mushroom-party-trendistä, jonka joku mystinen taho oli laittanut liikkeelle. Hahahah xD Voin vaan kuvitella ne kaupunkilaiset juhlimassa jossain rannalla ja syömässä sieniä. Voi sentään... Mutta ainakin se vanha mies sai kun saikin toiveensa toteutettua, eli sienijuhlista kerrottiin televisiossa.

Kaiken tämän jälkeen päätin viimein lopettaa pelaamisen. Tälläkin kertaa taisi tulla aika pitkä postaus. Pokemon-intoni on nyt tosi ylhäällä, jonka vuoksi näitä Alpha Sapphire-postauksia on varmasti tulossa pian lisää! Sitä ennen oikein hyvää kevättä teille kaikille, nyt kun se vihdoin ja viimein virallisesti alkoi. Ainakin pääkaupunkiseudulla paistaa koko ajan aurinko tosi ihanasti ja sääkin on lämmennyt. Toivottavasti lumetkin sulaa pian. :)