lauantai 30. maaliskuuta 2019

Detective Pikachu-elokuva näyttää hienolta!


Moikka taas öhm... pitkästä aikaa!

Tykästyin Detective Pikachu-pelin matalaääniseen kömpelöön sähköhiireen valtavasti, joten nähtyäni ensimmäisen trailerin pelin elokuvasovituksesta, olin hieman pettynyt. Elokuvaversion Pikachu oli paljon sarkastisempi sukkelasuinen karvaturri, jonka olemuskin vaikutti paljon nuorekkaammalta ja kovin erilaiselta. Lisäksi Pikachun - plus kaikkien muidenkin Pokemonien - superaidot designit häiritsivät mua hiukan, mutta onneksi mun mielipiteeni näitä asioita kohtaan on kääntynyt aika lailla ympäri. Se muuttui viimeistään nähtyäni elokuvan toisen virallisen trailerin, joka nosti innostukseni leffaa kohtaan ihan huippuunsa. Mä niiiin toivon että elokuva tulee olemaan niin mahtava, kuin miltä se mun mielestä tällä hetkellä näyttää!

Ryan Reynolds on onnistunut vakuuttamaan mut Pikachuna, enkä huomaa kaipaavani pelien Pikachua enää ollenkaan. Toivoin alunperin elokuvan olevan lähes suora kopio pelistä, mutta näin jälkikäteen ajateltuna on oikeastaan paljon mukavempaa (ja järkevämpää), että elokuvalle on annettu ihan oma tyylinsä. Reippaampi ja pörröisempi Pikachu sopii varmasti tällaiseen menevään toimintaelokuvaan paremmin, kuin pelien pappa-Pikachu. :D En ole vieläkään täysin vakuuttunut kaikkien Pokemonien designeista, mutta nyt kun olen hyväksynyt millainen leffan poksujen tyyli on, arvostan niitä huomattavasti enemmän. Toki osa niistä näyttää edelleen kuin olisivat suoraan jostain painajaisesta (looking at you Ludicolo), mutta yleisesti pidän Pokemonien ulkonäköä onnistuneena. Niiden luomiseen on selvästi nähty vaivaa, joten en halua arvostella niitä voimakkaasti. Hauska fakta muuten: mä kirjoitin ajat sitten blogiini ikivanhan postauksen, jossa mainitsin löytäneeni henkilön, joka piirtää upeita kuvia aidoista Pokemoneista ja nyt olen saanut selville, että tätä kyseistä taiteilijaa pyydettiin itse asiassa auttamaan elokuvan Pokemonien designeissa! Joten jollain lailla tuttu tyyppi on ollut siellä päättämässä. :D



Mutta siis tämän postauksen tarkoituksena oli kai kertoa lähinnä se, että mielipiteeni Detective Pikachu-elokuvaa kohtaan on muuttunut positiivisempaan suuntaan. Aiemmassa postauksessa mainitsin olevani hieman pettynyt leffan tunnelmaan ja Pokemonien designeihin, mutta tällä hetkellä en enää edes tajua mitä silloin ajattelin! Elokuva näyttää mun mielestä tosi mielenkiintoiselta ja aion ehdottomasti mennä katsomaan sen elokuvateatteriin. Ehkä me osutaan jonkun teistä kanssa samaan saliin! ;D Detective Pikachu-pelin tarina jäi myös eräällä tavalla kesken, tai ainakin sen suurin mysteeri jäi kunnolla selvittämättä, joten toivon että leffassa viimein paljastetaan mitä todella tapahtui Pikachulle ja Timin kadonneelle isälle. On myös mielenkiintoista nähdä, tuleeko elokuvassa olemaan mitään kohtauksia suoraan pelistä, vai onko se ihan oma juttunsa. Tällä hetkellä mulle kelpaa mikä vain, jos leffan taso on yhtä upea kuin miltä se trailereissa vaikuttaa.

Mä olen tosi tyytyväinen, että elokuva on saanut niin positiivista huomiota. Olin jostain syystä ihan varma, ettei kukaan tulisi olemaan kiinnostunut Detective Pikachu-elokuvasta, joten yllätyin suuresti miten paljon huomiota sen ensimmäinen traileri sai. Pörröinen Pikachu jätti kaikki muut elokuvatrailerit sinä päivänä varjoonsa ja myös toinen virallinen traileri sai samanlaisen positiivisen ja laajan vastaanoton. On hauskaa nähdä ihmisten kommentteja siitä, miten he ihmettelevät leffan ilmestyneen kuin tyhjästä ja sitten täällä on minä, joka on odottanut sen ensimmäistä traileria jo monta vuotta. :D Vaan mitä mieltä te lukijat olette Detective Pikachu-elokuvasta? Oletteko yhtään kiinnostuneita? Ja onko joku teistä pelannut itse peliä? Tästä tuli jälleen vähän outo ja sekava postaus, mutta sellaista sattuu kun on kauhea kiire ja univelat painaa. Hups. :D

lauantai 2. maaliskuuta 2019

Sword ja Shield jatkoajatuksia

Nyt kun oloni on vihdoin vähän parempi ja Pokemon-innostus yhä katossa, mieleni teki kirjoittaa vielä toinen postaus uusista kahdeksannen sukupolven peleistä, Pokémon Sword ja Pokémon Shield. Pelien trailerista on kulunut muutama päivä, mutta mä jaksan edelleen tutkailla Galar-regionin karttaa, ihailla pelien graafista ulkoasua, sekä lukea muiden mielipiteitä uusista Pokemoneista. Tämä postaus kallistuu enemmän spekulaation puolelle, kun mä koitan pohtia regionin kartassa näkyviä kaupunkeja, maamerkkejä, sekä merkillisiä stadiumeja, jotka herättävät monissa hämmennystä. Tämän ei kuitenkaan ole tarkoitus olla mikään syvällinen analyysi trailereista tai pelien kartasta, vaan kasa muutamia huomioita, jotka halusin vaan vielä mainita jollain tavalla. Olen jakanut asiani kolmeen osaan: Pokemoneihin, kaupunkeihin ja gymeihin, joista aloitan uusilla poksuilla:

Ihanan kuvan on piirtänyt Pupushu

Pokémonit:

Mielipiteeni aloituspokemoneja kohtaan ei ole muuttunut, vaan pidän edelleen Grookeysta ja Sobblesta tosi paljon ja Scorbunnysta paljon vähemmän. En osaa vielä päättää kallistunko enemmän Grookeyn vai Sobblen puolelle, mutta tekee melkein mieli valita Grookey lempparikseni, ihan vain sen takia että se tuntuu olevan vähiten pidetty. Mä yritän kuitenkin olla toistaiseksi kiintymättä yhteenkään startteriin liikaa, koska odotan peloissani millaiset muodot ne tulevat saamaan. Ennen pidin itsestäänselvänä, että startterien kehitysmuodot ovat aina upeita, mutta nykyään olen eri mieltä. En tykkää läheskään aina uusimpien aloituspokemonien viimeisimmistä muodoista, joten olen melkoisen jännittynyt näkemään millaisia näistä kolmesta kasvaa. Olen silti tavalliseen tapaani positiivisen toiveikas. :D

Mietin myös millaiset boxart-legendaariset me mahdetaan saada. Muistaakseni Solgaleo ja Lunala näytettiin jo ensimmäisessä Sunin ja Moonin trailerissa (voin toki olla ihan väärässäkin), joten on tavallaan hassua ettei Galarin legendaarisia vielä paljastettu. Tosin samalla se on musta hyvä asia, koska ei ole kivaa jos kaikki paljastetaan kerralla. ;D Swordin ja Shieldin trailerissa näytettiin kuitenkin jo tosi paljon kaikkea, joten ymmärrän ettei legendaarisia haluta vielä näyttää. Monet uskovat legendaaristen Pokemonien tulevan olemaan susia, koska pelien logoissa nähdään kaksi sellaista. Tämä on erittäin järkeenkäypää, varsinkin kun ainakin Skotlannissa on jonkin verran susiin liittyviä tarinoita ja uskomuksia. On kyllä vähän hassua, että Game Freak valitsi niin tavallisen suden näköiset hahmot pelien logoihin - ne saattavat olla uusille faneille hieman harhaanjohtavia.

Toisaalta monet ihmettelevät trailerissa, sekä regionin kartassa näkyvää kumpareeseen piirrettyä valtavaa hahmoa, joka voisi myös olla legendaarinen Pokemon. Jotkut sanovat hahmon muistuttavan nimenomaan sutta, kun taas jotkut sanovat sen pään näyttävän Meltanilta. Itse en oikein osaa sanoa, miltä se musta näyttää. Tavallaan voisin nähdä sen esim. Meltanin yllättävänä kolmantena muotona, mutta samalla se ei kuulosta yhtään järkevältä. Uskon kuitenkin, että hahmo tulee olemaan tärkeä osa pelien juonta, kun se kerran on niin näyttävästi esillä kartassa ja trailerissa. Boxart-legendaariseksi en sitä usko, koska kuvioita vaikuttaisi olevan vain yksi ja olisi outoa jos molemmissa peleissä olisi samannäköinen Pokemon maskottina. Tosin ei sitä ikinä tiedä.


Kaupungit:

Seuraavaksi spekuloiminen sen kuin vahvistuu, kun mainitsen pari sanaa Garal-regionin kaupungeista ja maamerkeistä. Sanoin jo edellisessä postauksessa, että Garal perustuu selvästi Iso-Britanniaan ja siltä se edelleen vahvasti vaikuttaa. Garalin kaupungit, kylät, pellot ja järvet muistuttavat brittiläistä maisemaa ja jopa pienemmätkin ykstyiskohdat, kuten tienvarsilla seisovat opaskyltit tai peltojen reunoja seuraavat kivimuurit ovat kovin brittiläistä tyyliä. Trailereissa nähty steampunk-tyylinen tehdaskaupunki tuo monien mieleen Lontoon, mutta tarkemmin katsottuna, kyseessä taitaakin olla joku toinen paikka.

Kaupunki on selvästi suurikokoinen paikka, jossa kohoaa korkea Big Beniä muistuttaav torni. Garalin tarkkaa tarkemmin katsottuna, huomasin kuitenkin, ettei kyseessä taidakaan olla Big Ben, eikä siten Lontoo. Jotkut sanovat punertavan steampunk-kaupungin muistuttavan enemmän Manchesteriä, jossa kohoaa myös samankaltainen torni - toiset taas sanovat sitä Edinburghiksi, Skotlannin pääkaupungiksi. Näitä kahtakin enemmän, kaupunki voisi kuitenkin viitata myös suureen Sheffieldiin, joka on maailmankuulu metalli- ja terästeollisuudestaan. Se ainakin sopisi noin tehdasmaisen oloiseksi kaupungiksi loistavasti.


Mutta minkä takia kyseessä ei voi olla Lontoo? Tämä johtuu siitä, että tarkemmin Garalin karttaa tutkittuani, huomasin Lontoon sijaitsevan todellisuudessa ihan regionin yläreunassa, lumisten vuorten takana. Suurikokoisessa kaupungissa näyttäisi olevan Big Ben, sen vieressä kuuluisa maailmanpyörä London Eye ja vähän alempana Piccadilly Circus-risteys, johon kuuluu mutkittelevat talot ja suuret mainoskyltit niiden seinissä. Samassa risteyksessä on myös Shaftesburyn suihkulähde, joka näyttäisi olevan oikealla paikallaan myös Pokemon-Lontoossa rakennusten vieressä. Lisäksi kaikkien näiden maamerkkien rinnalla on räikeänpunainen stadiumia muistuttava rakennus, joka saattaa perustua Lontoossa sijaitsevaan Wembley Stadiumiin, valtavaan jalkapallostadiumiin, johon kuuluu yhtä räikeänpunainen katsomo. Mä koitin töhrystellä vielä tuohon alapuolelle oikein informaatisen kuvan tästä kaikesta: xD


Gymit ja stadiumit:

Wembley Stadiumista mä pääsenkin hyvin Mudbrayn siltaa pitkin seuraavaan aiheeseen, josta haluan puhua, nimittäin Garalin gymeihin. Pokemon Directissä vahvistettiin, että vanhat kunnon salit palaavat takaisin kahdeksannessa sukupolvessa. Pakko myöntää, että vaikka tykkäsinkin Alolan haasteista, toivoin tosi paljon että salit tekisivät paluun, joten mä olen tästä tosi iloinen. Trailerit ja regionin kartta ovat kuitenkin antaneet outoja kuvia siitä, millaisia Garalin salit mahdollisesti tulevat olemaan - molemmissa nimittäin esiintyy jalkapallostadiumia muistuttavia areenoita, joissa on kuitenkin myös viittauksia gymeihin. Ovatko areenat saleja vai jotain ihan muuta? Tai ehkä ne ovat saleja, mutta uudella twistillä?

Areena josta mä puhun, on tottakai trailerin loppupäässä nähty paikka, johon pelaaja kävelee urheiluvaatteet yllään. Trailerissa nähdään myös Lucarion ja Tyranitarin välinen ottelu samanlaisella stadiumilla. Onko kyseessä saliottelu vai joku ihan toinen juttu? Stadium-rakennus näyttää ainakin ulkopuolelta kovasti salilta - sen oven yläpuolella nähdään vihreä symboli, joka voisi paljastaa paikan ruohosaliksi. Stadiumin ovessa on myös erikoinen sinipunainen logo, joka nähdään pelaajan hihassa, kun tämä astuu kyseiselle areenalle, sekä Swordin ja Shieldin japaninkielisissä logoissa. Pokemon-pelien japani-logoissa on nähty jo pitkään pieni vihje itse peleistä - XY-peleissä niissä oli Mega-kehityksen symboli ja Sunissa ja Moonissa Z-powerin symboli. Joten tämä sinipunainen stadium-logo on selvästi merkittävä jollain tavalla. Se voisi olla mahdollisesti salien uusi symboli, varsinkin jos saliotteluita on muutettu jollain tavalla, mutta vaikea sanoa.


Henkilökohtaisesti olisin tosi innoissani, jos kaikki saliottelut olisivat paljon juhlallisempia ja suurempia kuin aikaisemmin ja ne tapahtuivat tällaisilla valtavilla areenoilla katsomon silmien alla. Se antaisi tuttuun salikäytäntöön kivasti lisäpotkua. Saattaa kuitenkin olla, että nämä stadiumit ovat tosiaan jotain ihan muuta, esim. joku mahdollinen minipeli-tyylinen juttu, mutta siinäkään ei tällä hetkellä vaikuta olevan hirveästi järkeä. Garalin kartassa on näkyvästi näitä stadiumeja omien laskujeni mukaan kuusi kappaletta, jos se punainen Wembley Stadium lasketaan mukaan. Trailerissa kuitenkin näkyy, että myös siinä punertavassa tehdaskaupungissa on tällainen stadium, vaikka se ei ilmenekään kartassa. Joten näitä stadiumeja voisi olla yhteensä kahdeksan - gymien verran. Stadiumit ovat myös jaoteltu tasaisesti ympäri regionia, joten haluan vahvasti uskoa niiden olevan gymejä.


Tämä postaus venyi aikamoiseksi jaaritteluksi ja siitä tuli paljon tarkotettua pidempi. Toivottavasti sain edes jotain mielenkiintoista mainittua. :D Garalin kartassa on vielä lisää pieniä yksityiskohtia ja paljon spekuloitavaa, joten kuka ties, ehkä mä teen vielä jonain päivänä toisenkin tällaisen vastaavan postauksen, jossa pohdin asioita tarkemmin. En kyllä tiedä, jaksaako kukaan lukea sellaista... Koitan pitää nyt tällaista semi-aktiivista tahtia yllä, varsinkin kun mulla on lähiaikoina myös sanottavaa Pokemonin elokuvapuolelta. Toivottavasti teidän kaikkien kevät on alkanut hyvin ja säät suosineet! Kuuntelen myös huippumielelläni mitä sanottavaa teillä on näistä mainitsemistani aiheista, joten kommentoikaa rohkeasti jos vain yhtään tuntuu siltä. :)