keskiviikko 31. elokuuta 2016

Valitsen sinut! -Pokémon-musikaali

Ree Fagerströmin kuva Reetta-Bulbasaurista

Olin jonkin aikaa sitten katsomassa suomalaisen faniryhmän tekemää upeaa Valitsen sinut! -Pokémon-musikaalia. Kyseinen musikaali on noin viidenkymmenen ihmisen luoma faniprojekti, jota he ovat esittäneet ympäri Suomea tämän vuoden ajan. Tarkoitukseni oli puhua tästä musikaalista jo paljon aiemmin, mutta unohdin koko asian ihan täysin. Mitäs olen niin hajamielinen. :D Nyt kun olen kuitenkin viimein nähnyt musikaalin, oli ihan pakko kirjoittaa siitä parilla sanalla. Koska se mitä näin oli ihan mahtavaa!! Valitsen sinut! -musikaali seuraa uskollisesti ensimmäisten Pokemon-pelien sekä animen ensimmäisen tuotantokauden juonta, mutta on samaan aikaan ihan oma tarinansa omalla juonellaan. Musikaalissa päähenkilö Redin tavoite ei ole nousta pokemonmestariksi, vaan hänen seikkailunsa perustuu professori Oakin antamaan pienempään tehtävään. En kerro mitään suurempia juonipaljastuksia tässä tekstissä, joten jos harkitsette esityksen katsomista ettekä ole vielä nähneet sitä, voitte lukea tämän postauksen huoletta.

Olin tosi innoissani tästä musikaalista, koska näin heti että siihen ollaan panostettu ja että todelliset Pokemon-fanit ovat tehneet sen suurella sydämellä. Musikaalin näyttely oli fantastista - varsinkin monen päähenkilön suoritukset menivät mielestäni ihan nappiin. Bulbasaurin ja Mistyn näyttelijät olivat ehkä lemppareitani. Esityksessä muhun teki kuitenkin suurimman vaikutuksen sen lavastus ja puvustus. Pokemonit eivät näyttäneet täysin Pokemoneilta, mutta uskon että se oli vähän tarkoituskin. Näyttelijöiden naamat eivät olleet siis minkään Pikachu-maskin alla, vaan heidän kasvonsa näkyivät tosi hyvin joka Pokemonin kohdalla. Musta tämä oli hyvin ajateltu, koska sen ansiosta Pokemon-asuissa oli paljon persoonallisuutta. Rakastin tyyliä jolla ne oltiin tehty, ja olin samalla vaikuttunut miten hyvin niissä oleviin yksityiskohtiin oltiin lopulta panostettu. Kävin esityksen jälkeen pienessä näyttelyssä, johon oltiin kerätty mm. luonnoskuvia hahmojen asuista, sekä paljon valokuvia ja muuta rekvisiittaa musikaalista. Ohessa pari kuvaa asujen luonnoksista:


Musikaalissa hyvää oli tietysti myös sen tarina. Se ei tosiaan seurannut tylsästi pelejä niin kuin aluksi ehkä luulin, vaan se kertoi enemmän hyvän ja pahan välisestä kamppailusta, pahisten ollen tottakai vanha kunnon Rakettiryhmä. :D Musikaalin huumori vetosi muhun myös tosi hyvin, jonka ansiosta sain nauraa yleisössä muiden mukana useita kertoja. Esitystä kanssani seuraava yleisö oli muuten ihan mahtava! Kaikki fiilistelivät koko ajan ihan täysillä esityksen mukana ja mm. hurrasivat kun Mistyn Gyarados ilmestyi lavalle, tai kun Charizard ja Blastoise ottivat yhteen. Musikaalin päätyttyä näyttelijät saivat yleisöltä niin suuret aplodit, etteivät he voineet olla liikuttumatta, ja jopa sanoivat kumartaessaan että me hurrataan ihan liikaa. Sen jälkeen aplodit tietysti vain kasvoivat entisestään ja kaikki nousivat seisomaan ja hurraamaan. Ihan mahtavaa! :D

Jos olisin tiennyt aiemmin että tällainen musikaali on vireillä, olisin varmaan jopa ehkä koittanut hakea siihen mukaan. Tai no, en olisi kyllä päässyt mutta olisi se ollut silti hauskaa. :D Mä en tosiaankaan ole mikään näyttelijä, enkä tiedä kauheasti teatterimaailmasta mitään, mutta jos mulle olisi löytynyt paikka tiimin riveistä, olisin ollut ikionnellinen. Onneksi pääsin kuitenkin seuraamaan musikaalia katsojana, mikä oli myös aivan upea kokemus. <3 Esityksen musiikki, tarina ja näyttelytyö olivat tosiaan kaikki mahtavia, ja kuten sanoin jo aiemmin, fanien rakkaus Pokemonia kohtaan hehkui esityksessä kirkkaasti. Musikaalissa oli myös tosi paljon kaikkia hauskoja pieniä Easter Eggejä liittyen Pokemoniin, joita yleisö ei välttämättä edes huomannut. Niistä oltiin kerrottu tarkemmin Valitsen sinut! -näyttelyssä, josta räppäsin teille esimerkkikuvan:


Musikaalin kiertue on nyt loppunut - viime viikonloppuna oli viimeinen näytös - joten sitä ei pääse enää katsomaan livenä. Esitys on kuitenkin tulossa musikaalin Youtube-kanavalle, josta ainakin mä aion katsoa sen joskus uudestaan. Jos et ole nähnyt tätä musikaalia, suosittelen kovasti katsomaan sen sitten kun se ilmestyy nettiin, varsinkin jos pidät yhtään teatterista tai musikaaleista. Olen tosi iloinen että pääsin seuraamaan tätä musikaalia, koska kuten voitte varmasti tämän postauksen perusteella päätellä, mä tykkäsin siitä ihan hirveästi. Suosittelen sitä ehdottomasti kaikille! Ihanaa että Suomesta on löytynyt näin mahtavia ihmisiä, jotta jotain tällaista ollaan voitu toteuttaa. <3

Mulla ei ole harmi kyllä vieläkään toimivaa nettiä, joten uusia postauksia ei ole tämän jälkeen tulossa vähään aikaan. Toivottavasti saisin vihdoin kirjoitettua Alolasta enemmän vaikkapa ensi viikolla. Vastailen uusimpiin kommentteihinkin vasta silloin! Hyvää koulunalkua kaikille jotka sellaista käyvät!

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Elokuutraileri Osa 4: Island Challenge & Trial Captains

Heippa! Olette ehkä ihmetelleet missä mä oikein olen ollut kaikkien uusien Pokemon-uutisten ilmestyessä esiin koko ajan, mutta samalla varmaan tiedätte tasan tarkaan mistä mun hiljaisuuteni on johtunut. Eli siis olen tosiaan nyt muuttanut uuteen asuntoon vanhasta lapsuudenkodistani, joka on tuottanut blogin ylläpitämisessä hieman ongelmia tässä elokuun aikana. Nimittäin en ole saanut ollenkaan hankittua minkäänlaista internet-yhteyttä vielä kotiini (kyllä, olen elänyt ilman nettiä kaksi viikkoa eikä tunnu missään :D), eikä aika ole muutenkaan riittänyt ollenkaan blogin ajattelemiseen. Tämän kaiken takia olen varmaan ensimmäistä kertaa vuosiin missannut ihan täysin mitä Pokemon-fanikunnassa on tapahtunut - näin vasta muutama päivä sitten uuden Tortunator-Pokemonin ja kaikki sen jälkeiset uudet Pokemonit ja uutiset.

Vaikka mä tässä julkaisinkin tämän uuden postauksen, mulla ei silti edelleen ole toimivaa internettiä. Sen sijaan kirjoitin tämän eri asunnossa enkä omalla koneellani. Uskon että saan kunnollisen internet-yhteyden ihan pian, toivottavasti jo ensi viikoksi, mutta sitä ennen en pysty harmi kyllä kirjoittamaan tämän postauksen lisäksi varmaan mitään muuta. Kauheeta miten paljon mulle on kertynyt postauksia kun joudun höpisemään kaikesta uudesta mitä meille ollaan paljastettu viime viikkojen aikana! Kiva ettei netti toimi juuri nyt kaikkein vilkkaimpaan Sun ja Moon-uutisaikaan... Mutta ei mahda mitään! Sitten kun netti taas toimii, koitan kirjoittaa postauksia oikein urakalla jotta saan kirittyä uutisissa kiinni. Sitä ennen vielä viimeinen osa elokuun ensimmäisestä Sun ja Moon-trailerista, eli höpinää salien puuttumisesta ja uusista Trial-kapteeneista:


Kuten monet (minä mukaanlukien) olivat huomanneet Alolan kartasta, kyseisessä Regionissa ei näytä olevan minkäänlaisia saleja ollenkaan. Sen sijaan pelaaja osallistuu Alolan Island Challengeen, jossa hänen tulee päihittää ainakin neljän Trial-kapteenin antama haaste ja sen jälkeen voittaa ottelu saaren Kahunaa vastaan. Siinä välissä pitää myös otella villiä toteemipokemonia vastaan, joka on muuten ihan tavallinen poksu, mutta sillä on tavallista korkeammat voimat ja se kykenee kutsumaan itselleen avuksi muita Pokemoneja. Hahah, Metwo oli sittenkin oikeassa - Pokemon voi olla itse kouluttaja. :D In your face, Ash!

Koko tämä konsepti on musta tosi jännä. Outo sanavalinta ehkä, mutta sellainen olo mulle jäi. :D Tavallaan on tosi haikeaa että salit hyvästeltiin - ne ovat kuitenkin olleet Pokemon-pelien pohja jo 20 vuotta. Mutta samalla tällainen ihan uusi idea kuulostaa musta tosi hauskalta! Alola on Regionina varsin erilainen muihin verrattuna, joten miksei siellä voisi olla kokonaan ihan eri tavoitekin. Mä olen noussut Pokemonmestariksi jo ties kuinka monta kertaa, voin ihan hyvin olla välillä Island Champion. :D Kunhan seuraavassa pelissä jatketaan taas salien kanssa, kiitos. Jos näin käy, tämä Island Challenge-idea sopii mulle paremmin kuin hyvin. Totta puhuakseni en ole koskaan välittänyt Pokemonissa hirveästi saleista. Tai siis tietysti niiden läpäiseminen on kivaa ja se kuuluu peliin suurena osana sitä, mutta mulle Pokemon-peleissä on aina ollut paljon kivempaa seurata pelin juonta (vaikka huono olisikin), sekä ylipäätään tutustua uuteen Regioniin ja sen Pokemoneihin. Sen takia tämä muutos ei ole mulle mikään maailmaamullistava, vaan olen ihan okei sen kanssa.

Tykkään kovasti siitä, että Alolan neljä Trial-kapteenia ovat jollain tavalla painottuneet aloituspokemonien + Pikachun tyyppeihin - ruoho, vesi, tuli ja sähkö. Toteemipokemonit ovat musta vähän outo idea. Luulin trailerin ensimmäisen kerran nähdessäni hetken että toteemipokemon olisi ollut Tapu Koko, mutta ruutuun ilmestyikin Gumshoos. :D Mikäs siinä kai sitten, mutta mulle jäi sellainen olo että Tapu Koko plus sen kolme todennäköistä paria olisivat sopineet saarien toteemipokemoneiksi, varsinkin kun Tapu Koko näyttää musta vähän toteemilta myös designiltaan. Tällä hetkellä mulla on sellainen olo että olisivat voineet jättää nämä toteemipokemonit pois, mutta ehkä niissä on enemmän järkeä sitten itse pelissä kun pelaa. Tällä hetkellä ne tuntuvat musta vaan tosi oudolta idealta. Mutta tykkään siitä että ne voivat kutsua apujoukkoja. Jotenkin söpöä. :D

TRIAL CAPTAINS



MALLOW

Mallow on ruohopokemoneihin erikoistunut kouluttaja, joka rakastaa kokkaamista. Se näkyy hänen virallisessa artworkissaankin, koska hänen kädessään kimaltelee jonkinnäköinen soppakauha. Mallowin haaste tulee jollain tavalla liittymään ainakin yrttien keräämiseen, joka sopii hyvin hänen tyyliinsä. Musta on kivaa että näissä haasteissa ei keskitytä ottelemiseen vaan tekemään jotain ihan muuta. Tavallaan se kuulostaa vähän tylsältä, mutta samalla taas ei ollenkaan. Minä ja mun sekavat mielipiteet taas kerran. :D Rakastan Mallowin designia tosi paljon! Se on jotenkin tosi kiva ja nätti. Eräät Sun ja Moon-leakit ovat levittäneet huhuja siitä, että Mallow tulisi olemaan Ashin seuraava matkakumppani, mikä kelpaa ainakin mulle ihan hyvin. Tosin olisi vähän outoa että Trial-kapteeni liikkuisi Ashin mukana, mutta toisaalta hän on kuljeskellut myös salijohtajien kanssa. Joten ei kai siinä mitään niin outoa olisi. Toivon silti että ne vuodot eivät olisi todellisia, koska niissä esiintyvät startterien viimeiset muodot ovat ihan hirveitä...


LANA

Lana on vesipokemoneihin erikoistunut siskojoukkion vanhin jäsen, jonka housunlahkeissa näkyvät kuviot muistuttavat mua jostain syystä hirveästi Squirtlen hännästä. Tiedän että kuvion on tarkoitus olla aaltoja, mutta se näyttää musta Squirtlen hännältä. :D Vaikka nyt kun katson tarkemmin, ei se edes näytä hirveästi Squirtlen hännältä. Kaipa se vaan tulee mulle noista kuvioista mieleen. Miksi mä kirjoitin tästä aiheesta näin pitkästi? Yleisesti Lana näyttää ihan kivalta tyypiltä kivalla designilla. Hänen haasteensa tulee luonnollisesti liittymään jotenkin veteen, ilmeisesti trailerin perusteella meripelastukseen, mutta siitä saadaan varma tieto varmaan vasta pelien julkaisun jälkeen.


SOPHOCLES

Sophocles on sähköpokemoneihin erikoistunut nörtti jolla on hauska design. Tykkään hänen paidastaan, avaimenperistään ja Pikachu-kaulahuivistaan. Muuten tyyppi näyttää jotenkin ärsyttävältä, enkä edes osaa sanoa hänestä oikein mitään muuta. Näyttää vähän nuorelta Trial-kapteeniksi, mutta jos salijohtajatkin voivat olla 10-vuotiaita niin ei kai se haittaa. :D Voin kuvitella että Sophoclesin löytää sen yhden Alola-saaren sähkölaitokselta, mutta voin olla väärässäkin.


KIAWE

Kiawen design kertoo tyypistä varmaan kaiken oleellisen. Hän on tulipokemoneihin erikoistunut tanssija, jolla vaikuttaisi olevan varsin voimakas luonne. Koska hän pitää tanssimisesta, hänen haasteensakin liittyy siihen jotenkin. Ihan kivannäköinen design, mutta Kiawe on näistä neljästä varmaan tällä hetkellä musta kaikkein tylsin. Hän ei ole yhtä uniikki kuin muut. Siksi en osaa sanoakaan hänestä oikein mitään muuta.

Kuten sanoin jo aiemmin, Alolan Island Challenge vaikuttaa mun mielestä oikein hauskalta muutokselta Pokemon-pelien yleiseen kulkuun. Odotan innolla että pääsen pelaamaan ja kokeilemaan sitä itse, eikä siihen onneksi ole enää pitkä aika! Pitäisi varmaan koittaa läpäistä Alpha Sapphire ensin, mutta saa nähdä miten siinä käy. En ole jaksanut tarttua siihen taas vähään aikaan... Mitä mieltä te olette tästä muutoksesta? Innoissanne? Vai jäättekö kaipaamaan saleja?

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Pokemon Anime: XY114-XY116

Mulla on parhaillaan meneillä muuttoviikonloppu, koska muutan tosiaan Helsingistä Varsinais-Suomeen omaan asuntoon opiskelujen perässä. Sen vuoksi blogissa on ollut taas vähän hiljaisempaa, mikä on tietysti harmillista nyt kun uusia uutisia ropisee esiin taas joka puolelta. Saatte nyt ensin pelkän anime-postauksen ja kirjoitan teille lisää Sunista ja Moonista vasta ensi viikolla.

XY114 - A Keeper for Keeps?!


http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/251_zps0h4qvpim.jpg

Tosi suloinen, vaikkakin hieman outo, Bonnie- ja Clemont-jakso. Ash ja kumppanit tapaavat nuoren keksinnöistä ja nikkaroinnista pitävän Lilia-nimisen tytön, joka liittyy kaverusten seuraan joksikin aikaa. Tämän Buneary ja Clemontin Bunnelby ovat hirmu söpöjä tässä jaksossa. :3 Bonnie tulee kateelliseksi Clemontin ja Lilian läheisistä väleistä ja koittaa saada kaksikon eroon toisistaan. Lopulta Rakettiryhmä hyökkää jälleen kerran siepaten Bunearyn ja Bunnelbyn, josta aiheutuu kova tappelu. Ottelun melskeessä Bonnie meinaa pudota jyrkänteeltä alas, mutta Clemontin onnistuu pelastaa hänet juuri ajoissa. Sisarukset sopivat sitten välinsä, kun Clemont kertoo Bonnielle että tämä tulee aina olemaan hänelle tärkeä, jonka vuoksi tämän on turha olla kateellinen muiden tyttöjen huomiosta.

Musta tuntuu että tosi monet vihasivat tätä jaksoa, mutta mä pidin tästä. :D Toki tässä episodissa oli oudon paljon hirveitä cringe-kohtauksia xD mutta muuten tykkäsin jakson söpöydestä ja hauskuudesta. Lisäksi Bonnien ja Clemontin väleihin keskittyvät jaksot ovat mulle automaattisesti kultaa. :3 Ja Dedenne oli muuten ihan mahtava tässä jaksossa! :D Kaikinpuolin kiva ja hauska jakso.

Arvosana: ★★★★

XY115 - Battling at Full Volume


http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/278_zpsgwj5z7su.jpg

Amourshippereiden unelmajakso. :D Ash tulee sairaaksi juuri kun sankarimme törmäävät turhan innokkaaseen Pikachuja rakastavaan kouluttajaan, joka haluaa otella omalla sähköhiirellään Ashin sellaista vastaan. Serena haluaa päästä häiriköstä nopeasti eroon, muttei jostain syystä voi kertoa tälle ettei Ash ole ottelukunnossa. Niinpä Serena pukeutuu Ashiksi ja ottelee itse Pikachulla Jimmy-poikaa vastaan. Ottelu jää harmi kyllä kesken Rakettiryhmän takia, joten koskaan ei saada selville kumpi Pikoista oli lopulta vahvempi.

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/403_zpsx0yw46wf.jpghttp://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/385_zpsf0pi4lk6.jpg

Tämä oli ihan hauska jakso, vaikken olekaan mikään Ashin ja Serenan shippaaja. Tykkäsin Jimmysta ja hänen piikkitukkaisesta Pikachustaan tosi paljon. Molemmat olivat ihan sekaisin ja vähän liian innoissaan rokkenrollista. :D Oli myös kiva nähdä että Jimmy taisi jakson lopussa ihastua hieman Serenaan. Aww... Oli myös mukavaa nähdä hieman Serenan ja Ashin Pikachun välistä vuorovaikutusta. Mua tavallaan ärsyttää miten vähän Serena välittää Pikachusta. Tai mun mielestä esimerkiksi Mistyllä oli aikoinaan tosi hyvä suhde Pikachuun, mikä oli musta kiva pieni yksityiskohta animessa, kun taas Serena tuskin ikinä puhuu sille. Jotenkin häiritsevää..

Joka tapauksessa jakso oli ihan hauska ja varmasti monen amourshipperin mieleen. Tällaisia jaksoja joissa joku henkilö käyttää toisen Pokemoneja ottelussa lisää kiitos. Jotenkin hauska konsepti. :3 Tässä jaksossa varmaan huvittavinta oli se, ettei Jimmy tunnistanut Serenaa vaan luuli häntä oikeasti Ashiksi, kun taas Rakettiryhmä tunnisti hänet heti. Ash ei ikimaailmassa tunnistaisi Rakettiryhmää jos he laittaisivat itselleen pelkät tekoviikset naamaansa, mutta ryhmä huomasi Serenan valepukeutumisen samantien. :DD

Arvosana: ★★★

XY116 - The Synchronicity Test


http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/435_zpsc7i2tib1.jpg

Sankarimme ovat Pokemonkeskuksella, jossa he pohtivat viimein tarkemmin Ashin Greninjan outoa muodonmuutosta. Clemont haluaa tutkia asiaa tarkemmin ja ottelee Ashin kanssa, mutta silloin Greninja ei muutu. Onneksi paikalle ilmestyy kovempi vastus (sori Clemont) jotta Ash-Greninja pääsee taas loistamaan. Kyseessä on tietysti Alan, joka ottelee Mega-Charizardillaan Ashin kanssa uusintaottelun, auttaen heitä kaikkia ymmärtämään Ash-Greninjan muodonmuutoksen paremmin. Tällä kertaa otteleminen vie kuitenkin Ashilta voimat ihan täysin, jonka seurauksena hän pyörtyy kesken matsin. Herättyään hän ymmärtää että heidän molempien, Ashin ja Greninjan, pitää harjoitella uuden muodonmuutoksen käyttöä yhdessä, jotta vastaavilta onnettomuuksilta vältytään jatkossa.

Tämä oli kiva jakso, vaikka tässä ei ollut kauheasti mitään muuta kuin pelkkää ottelemista. On mielenkiintoista nähdä miten Ash-Greninja-juoni etenee ja oli jotenkin tosi shokeeraavaa että Ash oikeasti pyörtyi ottelun aiheuttamasta tuskasta. Tai ei mua kiinnosta että Ash pyörtyi empaattisesssa mielessä (voi kamala miten julmasti sanottu :D), mutta se jotenkin näytti että anime on tämän uuden muutoksen kanssa "tosissaan". Pokemon-anime on yleensä aika kevyttä ja iloista katsottavaa, mutta pelkkä tällainen pieni pyörtymiskohtaus näyttää heti että jotain vähän syvällisempää on tulossa. Ja siitähän meikäläinen tykkää ja paljon! Mielenkiintoista nähdä miten tästä jatketaan eteenpäin.

Arvosana: ★★★

tiistai 9. elokuuta 2016

Elokuutraileri Osa 3: Poké Rides & Z-Moves

Kiitos kaikille kivoista kommenteista - vastailen niihin piakkoin! :)

Ja kiitos, kiitos, KIITOS tuhannesti Game Freak!! Viimeinkin Pokemonissa ollaan päädytty (ainakin mitä ilmeisimmin) tekemään asia, jota fanit ovat pyytäneet jo vuosikausien ajan: HM-liikkeet ollaan kokonaan poistettu ja korvattu toisella tavalla. *heittää konfettia* Ihan mahtavaa!! Sunissa ja Moonissa pelaajat kohtaavat ihan uuden tavan liikkua - Alolan matkahuollon, joka koostuu ajoneuvojen sijaan Pokemoneista. :D Pelaajat voivat kutsua paikalle avukseen Pokemonin, silloin kun omat voimat eivät riitä, eli jos polulla kasvaa esimerkiksi pieni puuntaimi. Normaalisti sellaisen katkaisemiseen tarvitsisi tiimissä olevaa Pokemonia, mutta Alolassa asiat hoidetaan eri tavalla (tosin traileri ei esitellyt Pokemonia joka olisi käyttänyt Cutia... mutta hällä väliä! Pointti pysyy silti samana).

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/SunMoon/pokemon_sun_and_moon_poke_ride_artwork_zps6p4qlnve.jpg

Kaloksessa meille esiteltiin Pokemoneilla ratsastaminen, mutta se ei ollut mitenkään erityisen suuri, käytännöllinen tai edes loppujen lopuksi kauhean välttämätön juttu. Ehkä tämä oli pientä tunnustelua uuteen tapaan pelata, sillä nyt Alolassa Pokemoneilla ratsastaminen ollaan tosiaan nostettu ihan uudelle tasolle. Trailerissa näkyy että ainakin Sharpedo, Lapras, Charizard, Mudsdale, Tauros ja Stoutland näyttäisivät olevan ratsastettavissa, ja niillä jokaisella on jokin oma liikkumista helpottava erityisominaisuus. Ja tämä ominaisuus näyttäisi korvaavan ainakin joidenkien Pokemonien kohdalla HM-liikkeiden käytön. Esimerkiksi Lapraksella voi luonnollisesti liikkua vedessä (Surf?), Tauroksella pystyy rikkoa kivenlohkareita (Rock Smash?) ja Charizardilla voi lentää kätevästi paikasta toiseen (Fly? Tai peräti ORAS-peleissä esitelty liitäminen?). Stoutland sen sijaan voi käyttää tarkkaa vainuaan ja jäljittää piilotettuja esineitä, vähän niinkuin ennen nähty Dowsing Machine.

Sanokaa mitä sanotte, mutta mulle tämä on yksi iloisimmista uutisista koko trailerissa! :D Mä olen aina inhonnut HM-iskuja ihan hirveästi. Ne ovat turhia, ärsyttäviä ja pilaavat usein pienen osan peliä, joko joutumalla uhraamaan yhden tiimiläisen iskupaikoista tylsällä HM:lla, tai joutumatta jättämään muhkean itemin väliin koska sen edessä kasvaa pensas. Onneksi uudemmissa Pokemon-peleissä HM-liikkeiden tarvetta ollaan selvästi vähennetty, mutta vasta nyt mä olen tosissani sataprosenttisen tyytyväinen siihen miten asia ollaan hoidettu. Ihan loistava idea että kouluttaja voi kutsua avukseen ratsastettavan Pokemonin silloin kun sitä tarvitsee, sen sijaan että pitäisi opettaa tylsä isku jollekin Pokemoneistaan tai kantaa HM-orjaa mukanaan. Toivon kovasti että tämä systeemi pysyy tällaisena aina, eivätkä HM-iskut palaa enää koskaan takaisin sellaisina kuin ne olivat! Meinaan kamoon, CHARIZARDILLA VOI RATSASTAA!! ❤ Unelmani on käynyt viimeinkin toteen! :DD

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/SunMoon/p12_01_zpsree5et8p.jpg

Toinen ihan eri asia joka päätyi tähän postaukseen ovat uudet Z-liikkeet, jotka ovat se pelaajien mystisiin rannekkeisiin liittyvä voima, jonka tarkoitusta ollaan jo pitkään ihmetelty. Z-Move on uusi voimakas tapa iskeä millä Pokemonilla tahansa, jonka ansiosta jopa Sunkernilla on viimein mahdollisuus pärjätä ottelukentällä. Tai no... en kyllä tiedä siitä, mutta Z-liikkeet auttavat varmasti joitain heikompia Pokemoneja loistamaan ansaitsemassaan valokeilassa, Mega-evoluutioiden langetettua niiden ylle masentavan varjon ...kirjotanko mä jotenkin oudon runollisesti tänään? Z-iskua voi käyttää ainoastaan yhden kerran yhdessä ottelussa, ja sen tyyppi riippuu pelaajan rannerenkaassa olevasta timantista. Iskevän Pokemonin tulee myös osata tämän kyseisen tyypin liike. Joten vaikkapa Rowletille voi helposti opettaa ruohotyyppisen Z-iskun, kun taas tulityyppisen sellaisen opettaminen on varmasti mahdotonta. Pokemon joka voi oppia laajasti erityyppisiä iskuja, esimerkiksi monet Normal-tyyppiset taskuhirmut, voivat iskeä erityyppisen Z-liikkeen paljon helpommin ja todennäköisemmin. Oliko tossa lauseessa mitään järkeä? Miksi mä kirjotan tätä taas keskellä yötä? Se ei selvästi tee tänään yhtään hyvää mun tekstinlaadulle... :D

Mun mielestä nämä Z-iskut kuulostavat ihan hauskalta idealta. Ainakin ne ovat musta edelleen parempi tapa voimistaa Pokemonia kuin Mega-kehittyminen. Ja on myös tosiaan hienoa, että Z-iskujen avulla varmaan vähän heikompikin Pokemon voi osoittautua yllättäväksi hyödyksi ottelussa. Myöskin ihan vain Z-liikkeiden ulkonäkö näytti trailerissa tosi kivalta - varsinkin Rowletin tekemä Bloom Doom. :D Mun toivomani Synergy-iskutkin Pokkénista ovat mukavan lähellä tätä konseptia, joten hurraa siitä! En jostain syystä osaa sanoa tästä aiheesta oikein mitään muuta, ehkä siksi etten pidä tätä mitenkään loppujen lopuksi erityisen ihmeellisenä asiana. Kivaa kuitenkin että ottelemiseen ollaan tuotu tässäkin sukupolvessa jotain uutta - tulen varmasti kokeilemaan Z-liikkeiden käyttöä sitten pelatessani. :)

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/SunMoon/Sun_Moon_Z-Move_artwork_zpsmfinttjm.png

lauantai 6. elokuuta 2016

Elokuutraileri Osa 2: Uudet Alola-Pokemonit

Sori että näitä postauksia tulee ehkä vähän harvakseltaan mutta kun elämäääähhh...!! Uusi elokuun traileri näytti meille vanhojen Pokemonien Alola Formien ohella myös läjän uusia Alola-Pokemoneja, joten tässä postauksessa höpinää niistä:

GUMSHOOS

 

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/SunMoon/gumshoos_zpsf3uiii3m.png

Gumshoos on Yungoosin kehittyneempi muoto, joka pysyy normaalityyppisenä. Toisin kuin Yungoos, Gumshoos metsästää ruokaa ihan eri tavalla - se pysyy pitkään paikallaan ja odottaa maltillisesti saaliin tulevan itse sen luokse. Gumshoos pärjää ilman ruokaa pitkään, mikä auttaa sitä pysymään kärsivällisenä metsästäjänä. Kaikista Trump-vitseistä huolimatta, mä tykkään Gumshoosin designista tosi paljon! Se näyttää ihan täydelliseltä mudolta Yungoosille ja rakastan sitä miten nämä kaksi ovat ihan toistensa vastakohdat, vaikkakin molemmat rakastavat ruokaa. :D Harmittaa että näin hauskat Pokemonit tulevat päätymään lähinnä HM-orjiksi... ainiin mutta eihän sellaisia tarvita Alolassa!! Jess, hahaa! :D Mutta ei Gumshoos silti varmaan hirveästi pääse ihmisten tiimeihin. Harmi, koska Pokemon on yleisesi oikein kiva ja onnistunut otus.

MUDBRAY

 

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/SunMoon/mudbray_zpsg1zvpemv.png

Mulla oli pieni aavistus että Mudsdale saisi itselleen edeltävän muodon, mutten arvannut että se olisi näin söpö! Mudbray on tosi hauskannäköinen ja mä olenkin odottanut aasi-Pokemonia jo vaikka kuinka pitkään. Onneksi sellainen viimein saatiin, ja tosiaan vielä näin suloinen. :3 Kuten Mudsdale, myös Mudbray on todella voimakas, varsinkin pieneen kokoonsa nähden. Raukka metsästettiin aikoinaan melkein sukupuuttoon, mutta onneksi niitä jäi villinä vielä Alolaan, joka on nyt ainoa paikka mistä niitä löytyy. Hmm, luulisi tämän tekstin perusteella ettei Mudbrayta tule ikinä löytymään muista Regioneista, mutta tuskinpa niin tapahtuu. :P Vaikka ei sitä koskaan tiedä...

ORICORIO

 

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/SunMoon/250px-Oricorio-Baile_zpsr4usenlz.png

Aaaaahhh! Aivan ihana!! Oricorio nousi hetkessä lempparikseni kun näin sen kaikki neljä Formia trailerissa! <3 Oricorioita löytyy Alolasta yhteensä neljä kappaletta, yksi kultakin Alolan saarelta. Jokaisen saaren Oricorio on erinäköinen ja -tyyppinen. Baile Style Oricorio on kirkkaanpunainen Fire/Flying-tyyppinen ja ehdottomasti suosikkini näistä. Jos Oricorion statsit ovat hyvät, tämä on korkealla tiimiharkintalistallani. Baile Style viittaa ilmeisesti espanjalaiseen tanssilajiin, johon kuuluu usein kirkkaanpunainen mekko. Baile-Oricorion tulityypitys voi myös viitata Havaijin tulitanssiin.

Keltainen sähkö- ja lentotyyppinen Pom-Pom Style Oricorio taas perustuu luonnollisesti cheerleadingiin. Pom-Pom Oricorion sanotaan olevan todella kiltti ja kannustava, jollainen se on myös tanssiessaan. Tämä Oricorio on mun mielestä näistä linnuista toisiksi kivoin. Kolmanneksi kivoin on taas Sensu Style Oricorio, joka on Ghost/Flying-tyyppinen. Sensu Style viittaa japanilaiseen viuhkatanssiin, mikä selittää tämän Oricorion designin. Jotenkin jännä valinta tehdä lintupokemonista Ghost-tyyppinen. Hyvä valinta kyllä! Tämä tekee jo muutenkin luonteeltaan hiljaisesta Sensu Oricoriosta entistä mystisemmän. *w*

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/SunMoon/Oricorio-Revelation-Dance-Image-DAGeeks-e1470065241232_zpsnmllrpx8.jpg

Viimeisenä muttei vähäisimpänä, tai no... tämä on kyllä mun mielestä näistä neljästä tylsin, muttei silti mitenkään ruma tai huono otus vaan varsin veikeä design ja tyypitys - Psychic/Flying-tyyppinen Pa'u Style Oricorio. Tulipas ehkä maailman epäselvin lause. :D Pa'u Style Oricorio perustuu voimakkaimmin Alolaan, koska sen tanssi on selkeästi havaijilainen hula-tanssi. Pa'u Oricorio on ihan söpö, mutta jostain syystä pidän siitä paljon vähemmän kuin noista muista Formeista. Ehkä siksi etten erityisemmin välitä vaaleanpunaisesta.

Mutta nämä kaikki Oricoriot ovat musta tosi kivoja ja rakastan tätä Pokemonia ihan täysillä! Hauska idea että Oricoriot syövät Alolan eri saarilla olevaa eri kukkien nektariinia, joka vaikuttaa niiden tyyliin ja väritykseen. Ihan loistava idea! Toivon todella että Oricorio olisi hyvä Pokemon, koska haluaisin jonkun näistä neljästä tiimiini - mieluiten tuon Fire-tyyppisen. <3 Oricoriolla on myös uusi Dancer-Ability, joka kopioi vastustajan tekemän tanssi-iskun, esimerkiksi Dragon Dancen, ilman että lintu menettää vuoroa. Voin kuvitella tämän olevan tosi hyödyllinen tuplaotteluissa. Kiva Ability mun mielestä :3 Oricorio oppii myös uuden iskun, Revelation Dancen, jonka tyyppi on sama kuin sitä käyttävän Oricorion Formi.

MINIOR

 


Ensin kun näin Miniorin, ajattelin heti että sille tulee kehitysmuoto joka paljastaa mitä sen kuoren sisällä on. Ei kuitenkaan mennyt kuin muutama sekunti, ja näytettiinkin että itse Minior voi rikkoa kuorensa, jolloin sisältä paljastuu söpö värikäs otus. :3 Minior on Rock/Flying tyyppinen meteoriittipokemon, joka näytää mun mielestä ihan joltain Solrockin ja Lunatonen pikkuveljeltä. :D Minioria peittää kova, ruskea, kivinen kuori, joka kuitenkin halkeaa ja katoaa Pokemonin Shields Down-Abilityn myötä, kun taskuhirviön kunto laskee alle puolivälin. Silloin esiin paljastuu hauskannäköinen ja värikäs pyöreä otus, jonka väriä ei voi tietää ennen kuin kuori murenee pois. Ilmeisesti värillä ei ole mitään vaikutusta Pokemoniin, vaan se ainoastaan näyttää erilaiselta. Mun mielestä Minior on oikein hauska Pokemon, ja tosi suloinen silloin kun sillä ei ole kuorta. En varmaan ikinä itse käyttäisi tätä Pokemonia, mutta tykkään siitä silti. Jostain syystä odotan innolla miltä tämä näyttää animessa.

FOMANTIS & LURANTIS

 

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/SunMoon/fomantis_lurantis_evolution_and_preevolve__large_zpsqs6brpv4.png

Ääh... Nämä kaksi ovat mulle todella tylsiä tapauksia. Fomantis ja Lurantis ovat ruohotyyppisiä Pokemoneja, joista Lurantis voi oppia uuden iskun Solar Blade. Solar Blade näyttäisi toimivan samalla tavalla kuin Solar Beam, joten se on varmaan vähän niinkuin fyysinen versio Solar Beamista. Jostain syystä mä en tykkää näistä Pokemoneista yhtään. Fomantis on tavallaan ihan söpö, mutta samalla tosi tylsä ja mitäänsanomaton. Lurantis on musta ruma kuin mikä, ja mulle tulee siitä mieleen joku outo sirkus-ötökkä. Älkää kysykö. :D En voi nähdä ikinä pitäväni näistä kahdesta tai käyttäväni näitä, vaikkeivät ne nyt mitään ihan kamalia tekeleitä olekaan. Fomantis on vain tosi ehh... ja Lurantis tosi yhh...

torstai 4. elokuuta 2016

Elokuutraileri Osa 1: Alola Forms

Mä unohdin ihan kokonaan että elokuun ensimmäisenä päivänä oli luvassa uutta Sun ja Moon-infoa. Niinpä seuraavana päivänä kun menin Serebii-sivulle, meinasin räjähtää innosta kun näin miten paljon kaikkea uutta oltiin paljastettu! Se uusi traileri mikä me saatiin on ensimmäinen kunnollinen asia, joka nosti mun hypeä pelejä kohtaan ihan hirveästi! Video on yli viisi minuuttia pitkä ja täynnä pelkkiä uusia juttuja, joista kirjoitan teille muutamassa erillisessä postauksessa. Ihan ensimmäisenä haluan puhua trailerissakin näytetystä ensimmäisestä asiasta: uusista Alola Formeista.

Mä en osaa yhtään sanoa mitä mieltä olen näistä. Fanit ovat pitkään luoneet Pokemoneille huvin vuoksi erilaisia versioita, muunnellen niiden ulkonäköä ja tyypitystä. En olisi kuitenkaan ikinä arvannut... Tai tuskin kukaan arvasi! ...että Pokemoneille tehtäisiin näin ihan virallisesti. Tavallaan tämä on musta tosi siisti ja hauska idea - muuttaa vanhoja Pokemoneja erinäköisiksi ja -tyyppisiksi, mutta samalla taas tulee sellainen fiilis että eiiihh.... miksi? Ehkä mua häiritsee tällaisessa ainakin se, että niin jotenkin randomit Pokemonit saivat Alola Formin. Jos jokaisessa uudessa sukupolvessa olisi tästä lähtien aina muutama vanhempi Pokemon joka saa uuden Regioniin sopivan Formin, voin kuvitella meneväni nopeasti tosi sekaisin. Tavallaan on kuitenkin hauskaa että vanhoja Pokemoneja muutetaan Alolaan sopivimmiksi. Mun pitää varmaan vähän totutella näihin Alola Formeihin ennen kuin osaan sanoa niistä selkeämpää mielipidettä. Pidän tästä ideasta kuitenkin paljon enemmän kuin Mega-muodoista, joten plussaa siitä.

Alolan Exeggutor


http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/SunMoon/Alola-Exeggutor_zpsfh9yuata.jpg

Exeggutor on näistä Alola Formeista se, joka on tainnut saada eniten rakkautta. Tosin ei ehkä ihan sillä tavalla kuin mitä luulisi - siitä on enemmänkin tullut yleinen vitsi. Tai meme. :D Exeggutor on kasvanut Alolassa huomattavasti pituutta saatuaan paljon aurinkoa, ja muuttanut samalla tyypityksensä lohikäärmeeksi. Jos joku olisi kertonut mulle pari vuotta sitten että Exeggutor on jonain päivänä näin rakastettu ja Dragon-tyyppinen, en olisi millään uskonut. :D Vaikka nämä Alola Formit ovat mulle vielä vähän hämmentäviä, tykkään tästä uuden Exeggutorin designista. Se näyttää todella hupaisalta ja veikeältä, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Exeggutoria on ehkä vaikea ottaa tosissaan tuollaisella kaulalla, mutta pakko myöntää että tykkään sen ulkonäöstä enemmän tällaisena. Tavallinen Exeggutor on aina ollut mulle tosi tylsä, mutta tämä Alolan versio on hauska ja jopa omalla tavallaan ihan söpökin. :D

Alolan Sandshrew & Sandslash



Sandshrew ja Sandslash muuttivat molemmat muotoaan ja ulkonäköään Alolassa, vaihtuen Groundista jää- ja terästyyppisiksi. Ihan mahtava tyypitys-yhdistelmä! Sandshrewista sanotaan että sen muutettua aavikolta Alolan lumisille vuorille, sille muodostui tämä uusi Formi. Sandshrew on jäämuodossaan tavallista Sandshrewia kestävämpi, mutta samalla hitaampi ja vähemmän notkea. Se ei voi edes käpertyä palloksi kuten tavallisesti. Tämä tarkoittaa varmaan sitä, että Sandshrewilla on erilaiset statsit riippuen siitä missä Formissa se on. Eli Alola Formit eivät muuta vain Pokemonin ulkonäköä ja tyypitystä, vaan myös sen statseja ja tietysti iskujakin.

Tykkään näiden kahden ulkonäöstä tosi paljon. Sandshrewin kuvio näyttää nyt ihan iglulta, ja Sandslashin piikit näyttävät upeilta jäisinä. Alolan Sandshrew on varmaan suosikkini kaikista näistä Alola Formeista tällä hetkellä - se näyttää vaan niin suloiselta valkoisena ja lumisena. :3 Nyt tässä käy juuri niin kuin pelkäsin mitä nämä Alola Formit tekevät - en osaa enää sanoa kummasta Sandshrewista pidän enemmän, tavallisesta vai tästä jäisestä. D:

Alolan Vulpix & Ninetales


http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/SunMoon/ninte_zpstsf4vlmo.jpg

Vulpix ja Ninetales kokivat muodonmuutoksen tulesta jäähän. Vulpix on nyt Ice-tyyppiä ja Ninetales puolestaan Ice/Fairy-tyyppiä. Alolan Vulpixesta sanotaan, että ne muuttivat Alolaan alunperin ihmisten mukana, mutta ajautuivat asumaan lumisille vuorille. Siellä niille muodostui tämä uusi valkoinen Formi, mikä auttaa niitä selviytymään hyisessä pakkasessa. Kuten myös edellisten Alola Formien kohdalla, tykkään näistäkin kahdesta tosi paljon. Vulpix näyttää todella söpöltä lumisessa muodossaan ja Ninetales näyttää kuin se olisi suoraan jostain sadusta. :3 Vulpixelle ja Ninetalesille sopii hyvin nämä jäämuodot, koska oikeassakin maailmassa on myös lumisilla seuduilla eläviä valkoisia kettuja, esimerkkinä napakettu.

Näyttävätköhän nämä kaikki Alola Formit kivoilta mun mielestä siksi, että pidän näistä kaikista Pokemoneista jotka sellaisen saivat, vai onko tykästymiseni niihin silkkaa sattumaa? En osaa sanoa. Mutta edelleen vaikka pidän näiden Alola Formien ideoista ja ulkonäöstä, en ole varma mitä mieltä olen Alola Formeista. Tavallaan hyvä idea, tavallaan huono. Huomaan kuitenkin jääväni odottamaan melko innoissani mitkä muut Pokemonit tulevat saamaan Alola Formin. Ainakin Marowakille ollaan spekuloitu sellaista, koska yksi Alolan Island Challenge kapteeneista käyttää Marowakia toteemipokemoninaan, ja kyseessä on tulityyppeihin erikoistuva kouluttaja. Ehkä Marowakista tulee tulityyppinen tulitanssija-pokemon? Sellainen huhu ainakin liikkuu ilmoilla.

Mitä mieltä te lukijat olette Alola Formeista? Kuulen mielelläni teidän mielipiteenne. :) Kirjoitan parhaillani kahta muuta postausta tähän uuteen julkaistuun infoon liittyen, jotka tulevat varmasti pian. Seuraavalla kerralla tulee varmaan mielipide-postaus uusista paljastetuista seitsemännen sukupolven Pokemoneista, mutta en ole siitä ihan varma. Joka tapauksessa, hyvää kesää, nyt kun niin voi vielä pari viikkoa sanoa! :D

tiistai 2. elokuuta 2016

Pokemon Anime: XY112 & XY113

Heipparallaa! Kuten nykyään harmillisen usein tapahtuu, pahoittelen taas vähän hiljaisempaa blogi-elämää. Mulla alkaa opiskelut parin viikon päästä, jonka vuoksi olen juuri muuttamassa toiseen kaupunkiin. Sen takia henkilökohtainen elämä vie tosi paljon aikaa, enkä ehdi kirjoitella taaskaan tänne blogiin ihan niin usein kuin haluaisin. Varsinkin kun mulle on kertynyt paljon erilaisia postausideoita. :( Eilen paljastettu uusi traileri näytti ihan hirveän läjän kaikkea uutta Suniin ja Mooniin liittyvää, joten olen alkanut kirjoittaa ainakin niistä jo postausta. Asiaa tuli niin paljon, että postauksia saattaa tulla useampi kuin yksi. Tänään saatte kuitenkin ensin tyytyä pelkkään anime-postaukseen. >:3

 XY112 - Master Class Is in Session


http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/614_zpsyvp5owgu.jpg

Sankarimme ovat saapuneet viimein Gloire Cityyn, jossa pidetään Serenan showcase-kilpailun viimeinen kierros. He törmäävät kaikkiin Serenan rivaleihin, joista vain Shauna siirtyy yhdessä Serenan ja Jessien kanssa semifinaaliin asti. Jaksossa ei tapahdu mitään muuta ihmeellistä, enkä yllätys yllätys välittänyt tästä jaksosta juuri ollenkaan. Serena on vaan niin... tylsä. Sanon tämän aina ja olen edelleen pahoillani kaikkien Serenaa rakastavien puolesta (johon Ash ei kuulu hahhah), mutta kun koko hahmo on vaan niin ehhh...

Serena on tylsä, hänen tavoitteensa on tylsä, hänen esityksensä ovat tylsiä, ja häneen keskittyvät jaksot ovat myös harmi kyllä tosi tylsiä. Tällaisten Serenan esiintymisjaksojen jälkeen huomaan aina kaipaavani Mayta ja Dawnia ihan hirveästi. He ovat musta ainoita Ashin naispuolisista matkakumppaneista, joilla on ollut hyvä ja selkeä tavoite joka jaksaa kiinnostaa mua loppuun asti (sekä kiva Pokemon-tiimi). Mä olen koittanut olla positiivinen Serenaa kohtaan, ja kyllä hänellä on joitan ihan hyviäkin hetkiä ollut animessa, mutta yleisesti haluan vaan päästä hänestä eroon. Parasta tässä koko jaksossa oli varmaan James, joka kannusti Jessietä yleisöstä vähän turhan lujaan ääneen. :D

Arvosana: ★

XY113 - Performing a Pathway to the Future!


http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/426_zpszv2jxwok.jpg

Kirkkaat valot ja säihkyvät tanssit jatkuvat. Lopulta Serena pääsee kuin pääseekin finaaliin asti, ollen nyt vastakkain tämänhetkisen Kalos Queenin, Arian, kanssa. Vaikka Serena kuinka tanssii samalla tavalla kuin aina ennenkin, Aria vie tietenkin voiton ja pysyy Kaloksen kuningattarena. Mun mielestä Serenan esitys oli kyllä Arian tanssia hienompi. :D Serena tajuaa myöhemmin että hänen kuuluisi olla iloisempi esityksissään, ja saada sen avulla kaikki yleisössä hymyilemään ja tuntemaan samoin. Se on hänen heikkoutensa ja syy miksei hän voittanut. Oli muuten hupaisaa että kilpailun voittaja valittiin yleisöäänestyksellä. Miksi kukaan Arian laajasta fanijoukosta äänestäisi Serenaa? Luulisi sen olleen todellinen syy miksi hän hävisi. :D

Serenan tappiosta huolimatta, häntä stalkannut sivusta seurannut entinen Kalos Queen, Palermo, tarjoaa hänelle mahdollisuutta ryhtyä hänen oppilaakseen. Serena kuitenkin kieltäytyy koska haluaa jatkaa matkaa Ashin kanssa. Palermo kertoo että Serena voi ottaa hänen yhteyttä milloin tahansa, ja olen aika varma että tämä tapahtuu XY-kauden viimeisessä jaksossa. Pitäähän kauden hahmojen eroon kuitenkin aina joku syy olla (*köh* BW-kausi unohti tämän *köh köh*). Serena varmaan erkanee joukosta koska lähtee Palermon oppilaaksi. Luulisin ainakin näin. Joka tapauksessa tämäkin jakso oli varsin tylsä ja olen vaan iloinen että Serenan kilpailuille tuli viimein päätös.

Arvosana: ★★