keskiviikko 24. elokuuta 2016

Elokuutraileri Osa 4: Island Challenge & Trial Captains

Heippa! Olette ehkä ihmetelleet missä mä oikein olen ollut kaikkien uusien Pokemon-uutisten ilmestyessä esiin koko ajan, mutta samalla varmaan tiedätte tasan tarkaan mistä mun hiljaisuuteni on johtunut. Eli siis olen tosiaan nyt muuttanut uuteen asuntoon vanhasta lapsuudenkodistani, joka on tuottanut blogin ylläpitämisessä hieman ongelmia tässä elokuun aikana. Nimittäin en ole saanut ollenkaan hankittua minkäänlaista internet-yhteyttä vielä kotiini (kyllä, olen elänyt ilman nettiä kaksi viikkoa eikä tunnu missään :D), eikä aika ole muutenkaan riittänyt ollenkaan blogin ajattelemiseen. Tämän kaiken takia olen varmaan ensimmäistä kertaa vuosiin missannut ihan täysin mitä Pokemon-fanikunnassa on tapahtunut - näin vasta muutama päivä sitten uuden Tortunator-Pokemonin ja kaikki sen jälkeiset uudet Pokemonit ja uutiset.

Vaikka mä tässä julkaisinkin tämän uuden postauksen, mulla ei silti edelleen ole toimivaa internettiä. Sen sijaan kirjoitin tämän eri asunnossa enkä omalla koneellani. Uskon että saan kunnollisen internet-yhteyden ihan pian, toivottavasti jo ensi viikoksi, mutta sitä ennen en pysty harmi kyllä kirjoittamaan tämän postauksen lisäksi varmaan mitään muuta. Kauheeta miten paljon mulle on kertynyt postauksia kun joudun höpisemään kaikesta uudesta mitä meille ollaan paljastettu viime viikkojen aikana! Kiva ettei netti toimi juuri nyt kaikkein vilkkaimpaan Sun ja Moon-uutisaikaan... Mutta ei mahda mitään! Sitten kun netti taas toimii, koitan kirjoittaa postauksia oikein urakalla jotta saan kirittyä uutisissa kiinni. Sitä ennen vielä viimeinen osa elokuun ensimmäisestä Sun ja Moon-trailerista, eli höpinää salien puuttumisesta ja uusista Trial-kapteeneista:


Kuten monet (minä mukaanlukien) olivat huomanneet Alolan kartasta, kyseisessä Regionissa ei näytä olevan minkäänlaisia saleja ollenkaan. Sen sijaan pelaaja osallistuu Alolan Island Challengeen, jossa hänen tulee päihittää ainakin neljän Trial-kapteenin antama haaste ja sen jälkeen voittaa ottelu saaren Kahunaa vastaan. Siinä välissä pitää myös otella villiä toteemipokemonia vastaan, joka on muuten ihan tavallinen poksu, mutta sillä on tavallista korkeammat voimat ja se kykenee kutsumaan itselleen avuksi muita Pokemoneja. Hahah, Metwo oli sittenkin oikeassa - Pokemon voi olla itse kouluttaja. :D In your face, Ash!

Koko tämä konsepti on musta tosi jännä. Outo sanavalinta ehkä, mutta sellainen olo mulle jäi. :D Tavallaan on tosi haikeaa että salit hyvästeltiin - ne ovat kuitenkin olleet Pokemon-pelien pohja jo 20 vuotta. Mutta samalla tällainen ihan uusi idea kuulostaa musta tosi hauskalta! Alola on Regionina varsin erilainen muihin verrattuna, joten miksei siellä voisi olla kokonaan ihan eri tavoitekin. Mä olen noussut Pokemonmestariksi jo ties kuinka monta kertaa, voin ihan hyvin olla välillä Island Champion. :D Kunhan seuraavassa pelissä jatketaan taas salien kanssa, kiitos. Jos näin käy, tämä Island Challenge-idea sopii mulle paremmin kuin hyvin. Totta puhuakseni en ole koskaan välittänyt Pokemonissa hirveästi saleista. Tai siis tietysti niiden läpäiseminen on kivaa ja se kuuluu peliin suurena osana sitä, mutta mulle Pokemon-peleissä on aina ollut paljon kivempaa seurata pelin juonta (vaikka huono olisikin), sekä ylipäätään tutustua uuteen Regioniin ja sen Pokemoneihin. Sen takia tämä muutos ei ole mulle mikään maailmaamullistava, vaan olen ihan okei sen kanssa.

Tykkään kovasti siitä, että Alolan neljä Trial-kapteenia ovat jollain tavalla painottuneet aloituspokemonien + Pikachun tyyppeihin - ruoho, vesi, tuli ja sähkö. Toteemipokemonit ovat musta vähän outo idea. Luulin trailerin ensimmäisen kerran nähdessäni hetken että toteemipokemon olisi ollut Tapu Koko, mutta ruutuun ilmestyikin Gumshoos. :D Mikäs siinä kai sitten, mutta mulle jäi sellainen olo että Tapu Koko plus sen kolme todennäköistä paria olisivat sopineet saarien toteemipokemoneiksi, varsinkin kun Tapu Koko näyttää musta vähän toteemilta myös designiltaan. Tällä hetkellä mulla on sellainen olo että olisivat voineet jättää nämä toteemipokemonit pois, mutta ehkä niissä on enemmän järkeä sitten itse pelissä kun pelaa. Tällä hetkellä ne tuntuvat musta vaan tosi oudolta idealta. Mutta tykkään siitä että ne voivat kutsua apujoukkoja. Jotenkin söpöä. :D

TRIAL CAPTAINS



MALLOW

Mallow on ruohopokemoneihin erikoistunut kouluttaja, joka rakastaa kokkaamista. Se näkyy hänen virallisessa artworkissaankin, koska hänen kädessään kimaltelee jonkinnäköinen soppakauha. Mallowin haaste tulee jollain tavalla liittymään ainakin yrttien keräämiseen, joka sopii hyvin hänen tyyliinsä. Musta on kivaa että näissä haasteissa ei keskitytä ottelemiseen vaan tekemään jotain ihan muuta. Tavallaan se kuulostaa vähän tylsältä, mutta samalla taas ei ollenkaan. Minä ja mun sekavat mielipiteet taas kerran. :D Rakastan Mallowin designia tosi paljon! Se on jotenkin tosi kiva ja nätti. Eräät Sun ja Moon-leakit ovat levittäneet huhuja siitä, että Mallow tulisi olemaan Ashin seuraava matkakumppani, mikä kelpaa ainakin mulle ihan hyvin. Tosin olisi vähän outoa että Trial-kapteeni liikkuisi Ashin mukana, mutta toisaalta hän on kuljeskellut myös salijohtajien kanssa. Joten ei kai siinä mitään niin outoa olisi. Toivon silti että ne vuodot eivät olisi todellisia, koska niissä esiintyvät startterien viimeiset muodot ovat ihan hirveitä...


LANA

Lana on vesipokemoneihin erikoistunut siskojoukkion vanhin jäsen, jonka housunlahkeissa näkyvät kuviot muistuttavat mua jostain syystä hirveästi Squirtlen hännästä. Tiedän että kuvion on tarkoitus olla aaltoja, mutta se näyttää musta Squirtlen hännältä. :D Vaikka nyt kun katson tarkemmin, ei se edes näytä hirveästi Squirtlen hännältä. Kaipa se vaan tulee mulle noista kuvioista mieleen. Miksi mä kirjoitin tästä aiheesta näin pitkästi? Yleisesti Lana näyttää ihan kivalta tyypiltä kivalla designilla. Hänen haasteensa tulee luonnollisesti liittymään jotenkin veteen, ilmeisesti trailerin perusteella meripelastukseen, mutta siitä saadaan varma tieto varmaan vasta pelien julkaisun jälkeen.


SOPHOCLES

Sophocles on sähköpokemoneihin erikoistunut nörtti jolla on hauska design. Tykkään hänen paidastaan, avaimenperistään ja Pikachu-kaulahuivistaan. Muuten tyyppi näyttää jotenkin ärsyttävältä, enkä edes osaa sanoa hänestä oikein mitään muuta. Näyttää vähän nuorelta Trial-kapteeniksi, mutta jos salijohtajatkin voivat olla 10-vuotiaita niin ei kai se haittaa. :D Voin kuvitella että Sophoclesin löytää sen yhden Alola-saaren sähkölaitokselta, mutta voin olla väärässäkin.


KIAWE

Kiawen design kertoo tyypistä varmaan kaiken oleellisen. Hän on tulipokemoneihin erikoistunut tanssija, jolla vaikuttaisi olevan varsin voimakas luonne. Koska hän pitää tanssimisesta, hänen haasteensakin liittyy siihen jotenkin. Ihan kivannäköinen design, mutta Kiawe on näistä neljästä varmaan tällä hetkellä musta kaikkein tylsin. Hän ei ole yhtä uniikki kuin muut. Siksi en osaa sanoakaan hänestä oikein mitään muuta.

Kuten sanoin jo aiemmin, Alolan Island Challenge vaikuttaa mun mielestä oikein hauskalta muutokselta Pokemon-pelien yleiseen kulkuun. Odotan innolla että pääsen pelaamaan ja kokeilemaan sitä itse, eikä siihen onneksi ole enää pitkä aika! Pitäisi varmaan koittaa läpäistä Alpha Sapphire ensin, mutta saa nähdä miten siinä käy. En ole jaksanut tarttua siihen taas vähään aikaan... Mitä mieltä te olette tästä muutoksesta? Innoissanne? Vai jäättekö kaipaamaan saleja?

8 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin jouduin turvautumaan puhelimen nettiin, mutta se on sen verran huono ettei sillä paljoa tehnyt. Vastailen mieluummin kysymyksiin jotka koskevat blogiani ja Pokemonia, eivätkä henkilökohtaista elämääni. Sitä paitsi mä mainitsin aika monta kertaa mitä mä alan opiskelemaan. Hasssua jos et muista. ;)

      Uskon että Sun ja Moon julkaistaan ensin! :D

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Jos muistat niin miksi sitten kysyit?

      Poista
    4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    5. Siitä voi suuntautua monelle eri alalle, esim. eläintenhoitajaksi pieneläinklinikalle, eläintarhaan, eläinkauppaan tai eläinhoitolaan. Tai vaikkapa maaseutuyrittäjäksi tai lomittajaksi.

      Poista
    6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista