keskiviikko 31. elokuuta 2016

Valitsen sinut! -Pokémon-musikaali

Ree Fagerströmin kuva Reetta-Bulbasaurista

Olin jonkin aikaa sitten katsomassa suomalaisen faniryhmän tekemää upeaa Valitsen sinut! -Pokémon-musikaalia. Kyseinen musikaali on noin viidenkymmenen ihmisen luoma faniprojekti, jota he ovat esittäneet ympäri Suomea tämän vuoden ajan. Tarkoitukseni oli puhua tästä musikaalista jo paljon aiemmin, mutta unohdin koko asian ihan täysin. Mitäs olen niin hajamielinen. :D Nyt kun olen kuitenkin viimein nähnyt musikaalin, oli ihan pakko kirjoittaa siitä parilla sanalla. Koska se mitä näin oli ihan mahtavaa!! Valitsen sinut! -musikaali seuraa uskollisesti ensimmäisten Pokemon-pelien sekä animen ensimmäisen tuotantokauden juonta, mutta on samaan aikaan ihan oma tarinansa omalla juonellaan. Musikaalissa päähenkilö Redin tavoite ei ole nousta pokemonmestariksi, vaan hänen seikkailunsa perustuu professori Oakin antamaan pienempään tehtävään. En kerro mitään suurempia juonipaljastuksia tässä tekstissä, joten jos harkitsette esityksen katsomista ettekä ole vielä nähneet sitä, voitte lukea tämän postauksen huoletta.

Olin tosi innoissani tästä musikaalista, koska näin heti että siihen ollaan panostettu ja että todelliset Pokemon-fanit ovat tehneet sen suurella sydämellä. Musikaalin näyttely oli fantastista - varsinkin monen päähenkilön suoritukset menivät mielestäni ihan nappiin. Bulbasaurin ja Mistyn näyttelijät olivat ehkä lemppareitani. Esityksessä muhun teki kuitenkin suurimman vaikutuksen sen lavastus ja puvustus. Pokemonit eivät näyttäneet täysin Pokemoneilta, mutta uskon että se oli vähän tarkoituskin. Näyttelijöiden naamat eivät olleet siis minkään Pikachu-maskin alla, vaan heidän kasvonsa näkyivät tosi hyvin joka Pokemonin kohdalla. Musta tämä oli hyvin ajateltu, koska sen ansiosta Pokemon-asuissa oli paljon persoonallisuutta. Rakastin tyyliä jolla ne oltiin tehty, ja olin samalla vaikuttunut miten hyvin niissä oleviin yksityiskohtiin oltiin lopulta panostettu. Kävin esityksen jälkeen pienessä näyttelyssä, johon oltiin kerätty mm. luonnoskuvia hahmojen asuista, sekä paljon valokuvia ja muuta rekvisiittaa musikaalista. Ohessa pari kuvaa asujen luonnoksista:


Musikaalissa hyvää oli tietysti myös sen tarina. Se ei tosiaan seurannut tylsästi pelejä niin kuin aluksi ehkä luulin, vaan se kertoi enemmän hyvän ja pahan välisestä kamppailusta, pahisten ollen tottakai vanha kunnon Rakettiryhmä. :D Musikaalin huumori vetosi muhun myös tosi hyvin, jonka ansiosta sain nauraa yleisössä muiden mukana useita kertoja. Esitystä kanssani seuraava yleisö oli muuten ihan mahtava! Kaikki fiilistelivät koko ajan ihan täysillä esityksen mukana ja mm. hurrasivat kun Mistyn Gyarados ilmestyi lavalle, tai kun Charizard ja Blastoise ottivat yhteen. Musikaalin päätyttyä näyttelijät saivat yleisöltä niin suuret aplodit, etteivät he voineet olla liikuttumatta, ja jopa sanoivat kumartaessaan että me hurrataan ihan liikaa. Sen jälkeen aplodit tietysti vain kasvoivat entisestään ja kaikki nousivat seisomaan ja hurraamaan. Ihan mahtavaa! :D

Jos olisin tiennyt aiemmin että tällainen musikaali on vireillä, olisin varmaan jopa ehkä koittanut hakea siihen mukaan. Tai no, en olisi kyllä päässyt mutta olisi se ollut silti hauskaa. :D Mä en tosiaankaan ole mikään näyttelijä, enkä tiedä kauheasti teatterimaailmasta mitään, mutta jos mulle olisi löytynyt paikka tiimin riveistä, olisin ollut ikionnellinen. Onneksi pääsin kuitenkin seuraamaan musikaalia katsojana, mikä oli myös aivan upea kokemus. <3 Esityksen musiikki, tarina ja näyttelytyö olivat tosiaan kaikki mahtavia, ja kuten sanoin jo aiemmin, fanien rakkaus Pokemonia kohtaan hehkui esityksessä kirkkaasti. Musikaalissa oli myös tosi paljon kaikkia hauskoja pieniä Easter Eggejä liittyen Pokemoniin, joita yleisö ei välttämättä edes huomannut. Niistä oltiin kerrottu tarkemmin Valitsen sinut! -näyttelyssä, josta räppäsin teille esimerkkikuvan:


Musikaalin kiertue on nyt loppunut - viime viikonloppuna oli viimeinen näytös - joten sitä ei pääse enää katsomaan livenä. Esitys on kuitenkin tulossa musikaalin Youtube-kanavalle, josta ainakin mä aion katsoa sen joskus uudestaan. Jos et ole nähnyt tätä musikaalia, suosittelen kovasti katsomaan sen sitten kun se ilmestyy nettiin, varsinkin jos pidät yhtään teatterista tai musikaaleista. Olen tosi iloinen että pääsin seuraamaan tätä musikaalia, koska kuten voitte varmasti tämän postauksen perusteella päätellä, mä tykkäsin siitä ihan hirveästi. Suosittelen sitä ehdottomasti kaikille! Ihanaa että Suomesta on löytynyt näin mahtavia ihmisiä, jotta jotain tällaista ollaan voitu toteuttaa. <3

Mulla ei ole harmi kyllä vieläkään toimivaa nettiä, joten uusia postauksia ei ole tämän jälkeen tulossa vähään aikaan. Toivottavasti saisin vihdoin kirjoitettua Alolasta enemmän vaikkapa ensi viikolla. Vastailen uusimpiin kommentteihinkin vasta silloin! Hyvää koulunalkua kaikille jotka sellaista käyvät!

4 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ikinä kauheasti ajatellut Bluen Raticaten tapausta. Musta on ihan hauska teoria että se kuoli ja Blue vieraili Lavender Townissa sen haudalla.

      Poista
  2. Mä kävin kattomassa tämän ja nautin kanssa ihan täysillä! :D Tosi kivaa että Suomenkin hiljaisemmasta Pokemon-fanikunnasta löytyy nimenomaan näin kivoja ihmisiä, jotka lähtevät toteuttamaan jotain tämmöistä. Hieno musikaali kaikenkaikkiaan ja olen ilonen että kävin kattomassa sen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, hienoa kuulla! :D Kivaa että säkin tykkäsit musikaalista! Ja joo, tosi mukavaa että Suomen hiljainen fanikunta nousi vähän esiin!

      Poista