Pokemon White: The End

Hyvä prantumiskeino flunssasta on varmasti myös Pokemonin pelaaminen, sillä Pokemon-pelit ovat jotenkin ihanan rauhallisia. Rakastan sitä kuinka Pokemonissa ei ole juurikaan stressaavia tilanteita (joitain vaikeita otteluja lukuunottamatta ehkä), ja kuinka voit pelata sitä eteenpäin ihan omaan tahtiin. Jos eteenpäin kulkeminen ei jostain syystä huvita, voi aina jäädä kouluttamaan omia pokemonejaan tai tutkia läpijuostuja luolia tarkemmin. :D

No mutta, mä siis olin viimeksi siellä Victory Routella, josta löysin tällä kertaa tosi nopeasti ulos. Ehkä mun pää toimii paremmin kun olen pikkasen kipeä. xD No joo, astuin siitä sitten Pokemon-liigan ovista sisään ja ottelin kaikkia Elite Fourin jäseniä vastaan. Olivat kyllä paljon helpompia vastuksia kuin mitä odotin. Mulla oli hamstrattuna reppuun vaikka kuinka paljon erilaisia Potioneja, mutta eipä niitä tullut loppujen lopuksi paljonkaan käytettyä.

Lopuksi sitten tapahtui kaikki hienous: N oli voittanut Alderin, Team Plasman linna kasvoi maasta esiin kuin kukkanen, astuin sinne linnan sisään ja pyydystin siellä tornin huipulla Zekromin Master Ballin avulla. Sen jälkeen N hävisi mulle helposti, samoin kuin Ghetsiskin. En muuten käyttänyt Zekromia ollenkaan, mutta jee pelastinko mä todella nyt koko maailman!? :D

Näin taisi käydä, ja pakko myöntää että oli kyllä kiva pelikokemus jälleen kerran. Pokemon ei petä sitten koskaan! :) Kaiken tämän jälkeenhän pelissä olisi vielä jotain tehtävää, kuten niiden seitsemän Sage-ukkelin etsiminen, mutta en yleensä kauheasti pelaile pelejä enää vedettyäni ne virallisesti läpi. Seuraavaksi hankin käsiini varmaankin Pokemon White kakkosen, ja vedän sen läpi seuraavaksi. Kirjoittelen siitä sitten myös tänne blogiini!

Tässä vielä mun uskollisen ja ihanan tiimini tilanne, joka mulla oli pelin loppuessa:

Harmi ettei Rufflet ehtinyt ihan kehittyä.