tiistai 6. lokakuuta 2015

Asiaa Animesta #3 - Päähenkilöiden lempipokemoneja

Vuorossa vähän randomimpi postaus tällä kertaa. Nimittäin rupesin jonkin aikaa sitten miettimään, että kenen Animen päähenkilöiden Pokemoneista mä pidän eniten. Muistelin sitä millainen pettymys esimerkiksi Iriksen tiimi oli BW-kaudella, jolloin rupesin myös miettimään että kenen tiimistä on löytynyt kaikkein kivoimmat poket. Ajattelin listata muutamia Ashin ja hänen ystäviensä Pokemoneja, joista tykkään jostain syystä Animessa erityisen paljon. Se mikä Pokemon-laji on kyseessä ei vaikuta tähän mitenkään, vaan kiinnitän huomiota ainoastaan Pokemonien luonteisiin sekä yleisiin ottelutaitoihin tai muuhun vastaavaan. Tässä siis kymmenen Animen Pokemonia jotka ovat jääneet hyvällä tavalla mieleeni:

Mistyn Psyduck

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Top%2010/054Psyduck_Dream_zpsn5eoe17l.png

Aloitetaan niinkin hassuta valinnasta kuin tämä. :D Mistyn Psyduck on yksi mahtavimmista Pokemoneista koko Animessa. Se on vaan niin sympaattinen hölmö ressukka, että siitä on ihan mahdotonta olla pitämättä. Misty sai Psyduckinsa hauskasti, ja piti sitä uskollisesti mukanansa loppuun asti. Parasta ankassa on kuitenkin varmaan se, että se osasi oikeasti otella tiukassakin tilanteessa. Tosin Psyduckin kaikki voitot ovat varmaan olleet aikamoista sattumaa. :D

Ashin Squirtle

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Top%2010/007Squirtle_Channel_2_zpsgnr3x3a8.png

Ashin Squirtlesta mahtavan tekevät sen räväkkä historia ja coolit aurinkolasit. :D Jakso jossa Ash sai Squirtlensa oli hauska, ja se löytyy meiltä edelleen VHS:nä. Lisäksi vaikka se haikeaa olikin, pidin siitä että Squirtle palasi lopulta koplansa pariin sammuttelemaan tulipaloja. Se sopii Squirtlelle ainakin paremmin kuin Oakin luona homehtuminen. Squirtlella on kiva luonne ja se on tosi voimakas ottelija. Tämä kaikki riittää mut saamaan rakastamaan sitä. :3

Ashin Bayleef

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Top%2010/153Bayleef_Dream_zpslsbcv8l6.png

Ashin Bayleef on aina ollut kiva Pokemon, koska sillä on hyvin selkeä ja monista muista Pokemoneista poikkeva luonne. Jakso jossa Ash sai Chikoritansa oli kiva ja suloinen. :3 Hassua että kaikki aina valittavat siitä kuinka Pikachu hävisi Snivylle, muttei ketään kiinnosta kuinka Charizard hävisi tässä jaksossa Chikoritalle. :D Bayleef on yksi selkeä lempparini kaikista Ashin pokeista, koska se vain erottuu ihanasti joukosta ja on lisäksi hyvä ottelija. :)

Dawnin Buneary

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Top%2010/427Buneary_XY_anime_zps04iadiob.png

Dawnin kaikki Pokemonit ovat mielestäni aika neutraaleja tapauksia, mutta Bunearyssa on jotain viehättävää. Tosin uskon että tykästymiseni pupuun johtuu lähinnä siitä, että rakastan Bunearyn ja Pikachun välistä suhdetta. :D Jos tätä ei olisi, en varmaan välittäisi Bunearysta muita Dawnin Pokemoneja enempää. Buneary on myös todistanut olevansa hyvä ottelija, niin Pokemon-otteluissa kuin Pokemon-esityksissäkin, mikä on plussaa. Lisäksi on söpöä että Buneary tykkää pitää vaatteita. :3

Ashin Oshawott

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Top%2010/501Oshawott_Dream_zps75nppgvj.png

Tämä on tosi selkeä tapaus. Oshawott on muutenkin kiva Pokemon, mutta Ashin sellainen sai mut rakastumaan otukseen ihan täysin! <3 Oshawott on välillä vähän rasittava, mutta muuten sillä on ihan mahtava luonne. Tykkäsin myös siitä miten Oshawott seurasi Ashia ennen kuin tämä pyydysti sen. Ja se oli kiva lisä Oshawotille, että sen piti opetella pitämään silmiään auki veden alla. :3 Tuollaisia pieniä yksityiskohtia mä kaipaan Pokemoniin enemmän.

Ashin Charizard

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Top%2010/006Charizard_Dream_zpsrag0ieok.png

Toinen toooodella selkeä tapaus! Sanokaa mitä sanotte, mä rakastan Ashin Charizardia. Sillä on ihan mahtava tarina takanaan. Charizardin historia on ollut mutkikas ja mielenkiintoinen, ja sitähän meikäläinen rakastaa ihan älyttömästi. Lisäksi Charizard on ehdottomasti yksi Ashin voimakkaimpia Pokemoneja, mikä on myös plussaa. Charizard on päässyt loistamaan lukuisia kertoja, niin Animessa kuin elokuvissakin, mikä tekee siitä ihan mahtavan otuksen. BW-kausi latisti Charizardin loistokkuutta hieman, mutta se ei tee liskosta yhtään huonompaa tai tylsempää. Rakastan sitä ihan hirveästi, ja Ashin Charizard onkin myös yksi syistä miksi kyseinen lisko on mun lempipokemon. <3

Brockin Croagunk

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Top%2010/453Croagunk_Dream_zpstufmrdyw.png

Brock on mahtava hahmo, mutta hänen Pokemoninsa ovat olleet aika tylsiä. Onneksi hän sai Croagunkin, koska se nousi ehdottomasti hänen parhaaksi Poksukseen mun silmissäni. Croagunk on varsin yksinkertainen olento, mutta juuri se tekee siitä niin mahtavan. :D Croagunk taisi pystyä kerran pelottelemaan Rakettiryhmänkin tiehensä vain tuijottamalla heitä oudon hiljaa ja häiritsevästi. Lisäksi oli hienoa että Croagunk jatkoi Mistyn ja Maxin perinnettä häätää Brock pois naisten kimpusta. :D

Ashin Goodra

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Top%2010/706Goodra_Dream_zpsqp69bnfa.png

Ashin Goodran tarina oli monien mielestä pettymys, mutta mun mielestä se oli todella onnistunut. Kaikki valittivat lähinnä sitä, että Ash vapautti Goodransa, mutta mun mielestä se oli ihan täydellistä. Ash kasvatti pienen aran Goomyn aina Goodraksi asti, jonka jälkeen sen tarina oltiin käsitelty, ja se oli hyvä jättää takaisin kotiinsa rämeikölle. :3 Mielestäni Goodralla oli hauska pieni lisätarina XY-Animen pääjuonen sisällä, ja musta oikeasti tuntuu siltä että Pokemonista otettiin kaikki irti sen aikana. Toki Ash luovutti pois oivallisen ottelijan, mutta se ei haittaa mua pätkääkään. Goodra jäi Wooper-kamunsa kanssa sinne minne se kuuluukin. >:3

Ashin Talonflame

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Top%2010/663Talonflame_XY_anime_2_zps0updwpiz.png

Siinä kohdassa Animen jaksoja jossa mä olen, Talonflame on vielä Fletchinder, mutta tiedän miten se tulee kehittymään. En malta odottaa! *w* Tykkään Ashin Fletchinderistä sen takia paljon, että sillä on oikeasti luonne ja ruutuaikaa! Nimittäin vihaan aina Ashin pyydystämiä eri sukupolvien perus lintupokemoneja, koska ne ovat niin tylsiä ja mitäänsanomattomia hahmoja. Ash käyttää niitä lähinnä Rakettiryhmän etsimiseen, eikä niillä ole koskaan selkeää luonetta. Ainoa poikkeus on Ashin Swellow, joka oli mielestäni vähän paremmin toteutettu. Onneksi Fletchinder on saanut tehdä sarjassa paljon ja olla esillä niin paljon kuin se ansaitseekin. Lisäksi se on tosi voimakas ottelija!

Clemontin Bunnelby

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Top%2010/659Bunnelby_XY_anime_zps9elezxlp.png

Clemontin Bunnelby on jostain syystä noussut yhdeksi suosikeistani, vaikka se poteekin samoja ongelmia kuin Ashin aiemmat linnut. Se saa ihan liian vähän huomiota eikä sen luonne näy tarpeeksi. Onneksi se näyttäisi saavan enemmän ruutuaikaa tulevissa jaksoissa, joita odotan innolla. Koska ne hetket kun tämä pupujussi on ulkona pallostaan, mulle nousee hymy huuleen. Bunnelbyssä on vain jotain tosi sympaattista ja se sopii Clemontille täydllisesti. :3

8 kommenttia:

  1. Itsekin oon ihan rakastunut Ashin Oshawottiin. :3 Tykkään myös Clemontin Chespinistä, jolla on aika samanlainen luonne. Mistyn Psyduck on legendaarinen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestä Oshawottissa ja Chespinissä on jotain samaa. Chespin pääsi melkein tähän listaan, mutta hävisi Bunnelbyllle. Mistyn Psyduck on paras. :D

      Poista
  2. Haahaa Mistyn Psyduck on kyllä mainio. Mäki pidän Clemontin Bunnelbystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on legendaarinen. :D Kiva että joku muukin pitää Bunnelbystä!

      Poista
  3. Ashin Goodra on kyllä mainio! Myös Squirtle ja Buneary ovat upeita! Ja onko postauksia tulos?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Goodra, Squirtle ja Buneary ovat kyllä kivoja. Uusia postauksia on tulossa pian. Seuraava tulee tänään. :)

      Poista
  4. Croagunk kyllä saa pisteet Brockin "esiliinana", sillä vaikka Brockin naisteniskemiset tuppasi olemaan hauskoja, hauskemmaksi kohtaukset teki se, että yleensä ne aina keskeytettiin. Millainenhan DP-kausi olisi ollut ilman Croagunkia, sillä tuskin Brock sinä kautena olisi muutettu rauhallisemmaksi naisrintamalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, niinpä. Kyllä Croagunkissa oli jotain spesiaalia. Se varasti välillä shown ihan täysin kun se ilmaantui esiin estämään Brockia. :D

      Poista