keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Alola-kartan yksityiskohtia

Mä en saa millään Sunista, Moonista ja kaikkeen niihin liittyvästä tarpeekseni, joten ajattelin tehdä tällaisen pitkähkön(?) postauksen jossa vilkaisen Alola-regionia ja sen karttaa hieman tarkemmin. Meille kuitenkin näytettiin suurena upeana kuvana Alola koko komeudessaan, joten mun teki hirveästi mieli tutkailla sitä vähän tarkemmin ja pohtia mitä kaikkia ihmeellisiä yksityiskohtia siitä oikeastaan löytyykään.



Ihan ensimmäisenä meillä on tämä pelin aloitussaari, jossa näkyy pelaajan pieni kotikylä, sekä sen keskellä selvästi se puinen lava jolta aloituspokemonit saadaan. Kylästä kulkee selkeästi muutama reitti eri suuntiin, joista yksi johtaa alas läheiselle rannalle, jolla seisoo pieni trailereissakin näkynyt mökki. Monet epäilevät sen olevan professori Kukuin koti, jossa käydään pelin alussa. Voi olla että siellä tavataan myös ensimämmäisen kerran uusi Lillie-niminen hahmo, joka on professorin serkku. Rannan vieressä seisoo myös suuri vuori, joka perustuu melko varmasti Havaijilla olevaan Diamond Head-vuoreen. Kyseinen vuori seisoo Oahu-nimisellä saarella, josta tämä Pokemoninkin saari on melko varmasti saanut inspiraatiota - ne muistuttavat muodoltaan ja ulkonäöltään kovasti toisiaan.


Vuoren lähellä seisoo ensimmäinen suurempi kaupunki, jossa saattaa olla todennäköisesti ensimmäinen sali. Tämä kaupunki on varmaan Pokemonin versio Oahun pääkaupungista, Honolulusta. Kaupunki näyttää musta oikein kivalta, ainakin hienommalta kuin vaikkapa tuskainen Lumiose City. Toivottavasti Sunissa ja Moonissa kameran kuvakulmat toimivat hyvin ja toimivasti, toisin kuin Lumiosessa. Uhh... Huonoja muistoja. :D Tässä suuremmasa kaupungissa näyttäisi olevan satama, josta pääsee todennäköisesti matkustamaan veneellä seuraavalle saarelle. Kaupungin takana saaren takaosassa on kuitenkin vielä tutkittavaa, kuten jonkinlainen pieni farmi. Mahtaako se olla Berry-farmi vai jotain ihan muuta? Tälle ensimmäiselle saarella kannattaa varmaan palata myöhemmin, koska sillä voi myös käyttää Surfia. Ellei sitten sitä jostain ihmeen syystä saisi Sunissa ja Moonissa jo tosi aikaisin.



Sitten meillä on tällainen hieman suurempi ja asutumpi saari, jossa on selkeästi eniten kaupunkeja. Ensimmäisessä satamakaupungissa johon varmaan tullaan veneellä näyttäisi olevan se ihan ensimmäisessä Sun ja Moon-trailerissa nähty rakennus, joka näytti ainakin musta kovasti joltain merimuseolta. Jotkut ovat katselleet tämän kaupungin satamaa tarkasti, ja todenneet että siinä on oikeasti meren alle johtavat portaat eikä laituria, mutta itse en oikein osaa sanoa kummalta tuo laituri enemmän näyttää. Olisi kyllä ihan siistiä jos Alolassa olisi joku merenalainen paikka. Mitä jos Victory Road onkin siellä, ja se johtaa sille tämän saaren vieressä kelluvalle keinotekoiselle saarelle, joka näyttää hieman Pokemonliigalta? Se olisi oikeastaan aika mielenkiintoinen idea!


No mutta, tämän merimuseo-kaupungin alla on majakka, sekä paljon vanhanaikaisemman näköinen pikkukaupunki, jonka vieressä taitaa seistä hautausmaa? Kaupungin vieressä on myös suurennäköinen metsä, jota pääsee varmaan tutkimaan. Saaren oikeassa reunassa näyttäisi olevan jokin suuri rakennus, joka näyttää musta melkein joltain luksushotellilta, jonka pihassa on uima-altaita, vieressä ranta, ja takana golf-rata? Talon edessä on myös pieni laituri, joten ehkä sinnekin pystyy liikkumaan suoraan veneellä.


Jos jatkaa matkaa ylöspäin kohtaa oikealla pienen kaupungin jossa on kyllä tosi vähän taloja, ja vasemmalla taas jonkinnäköisen maatilan. Tässä kaupungissa on selvästi suuri puisto, sekä jokin suurehko rakennus joka poikkeaa paljon muista. Mulle tulee siitä jostain syystä mieleen vähän Pokemon Contest-rakennus, mutta epäilen sen olevan sellainen. Mielenkiintoista myös että tuossa vieressä on parkkipaikka ja autoja. Mietin vieläkin kovasti miten kaikki nämä trailereissakin nähdyt autot liittyvät peliin? Voiko niillä kulkea nopeasti paikasta toiseen, vai ovatko ne vain koristeita?


Tämän saaren yläreuna on selvästi paljon epäsivistyneempää ja villimpää aluetta. Siellä näyttäisi olevan jonkinlainen tulivuori-alue, jossa voi nähdä sulan laavamassan höyryävän. Sieltä löytyy taatusti tulipokemoneja. :D Saaren vasemmassa reunassa on erikoisennäköinen vesialue, joka saattaa olla joku Havaijillakin oleva tunnettu paikka? Ihan saaren yläreunassa on Pokemon-keskus, sekä jokin toinen rakennus. Se saattaa olla kauppa, koska samanlainen rakennus esiintyi ihan ensimmäisessä Sun ja Moon-trailerissa, jossa sen päällä taisi olla kyltti tekstillä "ostoskeskus".


Tämä kolmas saari on kaikkein suurin, ja perustuu varmaan myös Havaijin suurimpaan pääsaareen. Saarelle ilmeisesti tullaan sen oikeassa reunassa olevaan satamaan, jossa on heti vastassa tosi vanhanaikaisen näköinen kaupunki. Tuo siellä seisova suuri torni muistuttaa mua tosi paljon Johton torneista. Mikä lie mahtaa olla kyseisen rakennuksen tarkoitus. Tykkään siitä että Alolassa näyttäisi olevan vähän erinäköisiä kaupunkeja, eikä vain tosi perinteisiä sellaisia. Joka tapauksessa tämän kaupungin yläpuolella on joku yksittäinen rakennus, ja alapuolla taas alkaa kuiva hieman ehkä aavikkomainenkin alue. Tuolla kuivuuden keskellä kalliolla taitaa seistä jonkinlainen voimalaitos, joita ollaan nähty Pokemonissa paljon ennenkin. Olisipa siellä yhtä hyvä musa kuin Kaloksen Power Plantilla. *w*


Karua aluetta jatkettaessa alaspäin, vastaan tulee pian muutamia rakennuksia sekä asuntovaunuja. Kuka tietää mikä niiden tarkoitus on, mutta musta vähän tuntuu että niissä voisi hyvinkin elellä jotain tutkijoita, esimerkiksi fossiilien kaivajia. Esim. arkeologithan kuitenkin elävät usein asuntovaunuissa kaivauksillaan. Ehkä tältä alueelta saa myös Alolan fossiilipokemonin?
Ihan saaren keskellä seisoo valtava vuori, joka todennäköisesti perustuu jälleen kerraan Havaijilla nähtävään oikeaan paikkaan, Mauna Keaan, joka on koko Havaijin korkein huippu. Kyseisen vuoren päällä seisoo useita tähtitieteellisiä observatorioita, millainen taitaa löytyä vuorenhuipulta myös Alolassa. Tämä näyttäisi olevan myös koko Alolan ainoa alue jossa on lunta. Kaikki jääpokemonit saa siis sieltä. :D Vuorelle päästään ilmeisesti tuollaisella (tosi epäturvallisennäköisellä) hissillä, joka nostaa pelaajan suoraan Pokemonkeskukselle.

Saaren alareunassa on taas vehreämpää seutua, sekä joku rannikko missä taitaa tarvita paljon Surfia. Mitäköhän nuo ihmeen laatat tuolla vedessä ja tolla yhdellä saarella mahtavat olla? Noita löytyy ympäri Alolaa, joten pakko niillä on joku tärkeähkö rooli olla vai mitä? Jättivuoren vasemmalla puolella on joku erikoisennäköinen areena(?), jonka vieressä taitaa olla joku vähän rämemäinen alue.


Ihan saaren yläreunassa on toinen vähän erikoisempi kaupunki, joka ollaan rakennettu tosi paksujen ja korkeiden muurien sisään. Jotain ei selvästi haluta päästää sisään ...tai ulos. Näyttää vähän siltä kuin tämän kaupungin yllä myös sataisi rankasti. Tosi mystisennäköinen paikka, mikä kiinnostaa mua tällä hetkellä jostain syystä kaikista Alolan kaupungeista ehkä eniten. Varmaan siksi ettei vastaavaa tekelettä olla taidettu nähdä missään aiemmissa peleissä.


Sitten meillä on vielä yksi saari, joka on selkeästi kaikkein pienin ja vähä-asutuin... öhh mä olen aika varma ettei "vähä-asutuin" ole sana mutta ihan sama. :D Tämä saari näyttää joka tapauksessa vähän siltä, kuin se olisi viimeinen jolla käydään. Saarella on pieni satama, jota voi ehkä juuri ja juuri kutsua kartankuvan perusteella pieneksi kyläksi. Satama johtaa metsikköön, kunnes alue muuttuu kuivemmaksi kanjoni/vuoristo-sokkeloksi. Ennen noita vuoria kuljetaan kuitenkin jonkinlaisten raunioiden ohi, jossa voi erottaa ainakin yhden rakennuksen sisäänkäynnin. Sunin ja Moonin trailerien perusteella tuolla vuorilla seisova korkea rakennus on varmaan se paikka, jossa pelaaja tapaa ensimmäisen kerran Solgaleon tai Lunalan. Siksi tällä saarella vieraillaan varmaan vasta pelin loppupäässä.


Jos kuitenkin kulkee saaren yläreunaan, vastaan tuleekin rehevännäköistä viidakkoa, sekä erikoisennäköisiä kallioita joista suihkuaa vettä. Tällaisia kallioita esiintyy Havaijilla, ja niitä kutsutaan ilmeisesti englanniksi nimellä Spouting Horn. Tai ainakin yhtä niistä. Ehkä sitä joka on suurin. En ole varma - mun Havaiji-tietouteni ei riitä tähän postaukseen. :D Ihan saaren yläreunassa seisoo vielä valtava puu, joka näyttäisi kylpevän voimakkaissa auringonsäteissä (joten sen täytyy olla tärkeä paikka :D). On varmaan mahdollista että tuo puukin liittyy vahvasti johonkin legendaariseen Pokemoniin, joka voisi mun mielestä hyvinkin olla Zygarde. Zygarde kuitenkin perustuu Xerneasin ja Yveltalin kanssa taruun valtavasta Yggdrasil-nimisestä puusta, ja Zygarde näyttäisi saavan huomiota enemmän Sunissa ja Moonissa X:n ja Y:n sijaan...


Alolan kartta ja kaikki saaret näyttävät yleisesti musta tosi kivoilta ja mielenkiintoisilta. En malta odottaa että pääsen tutkimaan kaikki nämä paikat itse! Monet fanit ovat tarkkailleet tätä karttaa tosi tarkasti ja spekuloineet siitä jo vaikka mitä - mullakin on vielä muutama pieni asia jotka huomasin kartassa, joita en vielä maininnut. Ensimmäisenä se, että on hassua kuinka mä en näe tässä kartassa mitenkään erityisen selkeästi alueen saleja. Koko Alolassa on niin vähän kaupunkeja, ettei niitä näyttäisi ainakaan tämän karttakuvan perusteella olevan tarpeeksi kahdeksaa salia varten. Aika outoa, eikö? Jotkut ovat epäilleet että ne kummalliset laatat joista mainisin aiemmin olisivat paikkoja joissa on salit, mutta ei siinä ole musta mitään järkeä. Mun mielestä parissa kaupungissa seisoo sennäköisiä rakennuksia että voisin pitää niitä saleina, mutta hassua kyllä ettei niitäkään ole kuin yksi tai kaksi. Voihan se tietty olla että Alolassa on vielä paljon enemmän rakennuksia ja yksityiskohtia jotka eivät vain näy tässä kartassa.

Toinen asia jonka monet muutkin ovat huomanneet kartassa on se, että kaksi Alolan yllä leijailevista pilvistä näyttävät muodoiltaan erikoisen paljon Ho-Ohilta ja Lugialta. Ainakin mun mielestä niissä on samaa muotoa, mutta voihan olla etteivät nuo pilvet oikeasti esitä mitään ja mä näen ihan harhoja. Mutta on hassua että Alolassa näyttäisi olevan kuitenkin jonkin verran pieniä viittauksia Johtoon. Lisäksi nuo pilvet leijailevat tuon neljännen saaren yllä, jossa on mitä ilmeisimmin legendaarisia Pokemoneja. Hmm... mielenkiintoista!



Näyttäisi myös vähän että nuo Zygarde-puuhun laskeutuvat valonsäteet tulevat suoraan tuosta Ho-Oh-pilvestä, kun taas Lugia-pilvi on saaren alla merellä ihan tuon oudon pikkusaaren vieressä (jonka unohdin kokonaan mainita tekstissä aiemmin...). Voivatko nämä pilvet tarkoittaa mitään vai kuvittelenko mä vain? Ehkä ne eivät esitä mitään, tai jos esittävät, ne ovat pelkkiä Easter Eggejä piilotettuina huvin vuoksi. Tai sitten Ho-Oh ja Lugia liittyvät peliin jollain tavalla, esim. hieman samalla tavalla kuin Latias ja Latios ORAS-peleihin? (En tosin tarkoita että niillä voisi lentää :D). Tai mitä jos tämä kaksikko saa Mega-muodot ja niillä on joku rooli pelissä? Kuka tietää, mutta nuo pilvimuodostelmat pistävät ainakin mut miettimään...

Mutta huh-huh! Tulipas pitkä postaus! Tässä oli oikeastaan kaikki mitä nyt tällä hetkellä sain irti Alolan kartasta. Pahoittelen jos mun teksti muuttui puolessavälissä vähän tylsemmäksi kuin ihan sen alussa, koska en halunnut pitkittää tätä postausta enempää niin aloin kirjoittaa vähän turhan hutiloiden loppua kohti. Ainakin omasta mielestäni tämä mun teksti alkoi hyvin, mutta rupesi sitten muuttumaan epäselväksi jaaritteluksi nopeasti. :D Pahoittelen jos näin kävi. Ja pahoittelen miljoonia kirjoitusvirheitä joita tämä teksti on varmasti täynnä. En tiedä miksi en osaa enää kirjoittaa nykyään - olette varmaan huomanneet sen... Toivottavasti jaksoitte lukea ja tajusitte mistä mä puhun. Se on kuitenkin tärkeintä. :D

Odotan joka tapauksessa pääsyä Alolaan tosi innolla. Onneksi pelien tuloon ei ole loppujen lopuksi kauhean pitkä aika. Vain muutama kuukausi. Kirjoittelen loppuviikosta E3-messujen tapahtumista ja uutisista, kuten uusista Pokemoneista ja muusta mitä meille paljastettiin. Sitä ennen, hyvää kesää teille kaikille!

Tässä on muuten oiva jättikokoinen HD-kuva Alolan kartasta jos haluatte itsekin vielä tutkailla sitä.

6 kommenttia:

  1. En oo ikinä tajunnu miten toi pilvi on muka Ho-Oh? Missä sen pää on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi - en oikein osaa selittää, mutta sen pää on tuossa oikealla. Se näkyy ylhäältä päin siivet levällään, aika samassa asennossa missä se on sen virallisessa Sugimori-artissakin. Se on vähän hankala nähdä ja selittää...

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki mun Havaiji-tietouteni tässä postauksessa ei tullut siellä vierailusta vaan Wikipediasta. :D

      Poista
  3. Alola näyttää kyllä mielenkiintoselta! Jännät noi Ho-oh ja Lugia pilvet. Mua epäilyttää että onko niillä oikeesti mitään virkaa tai tarkottavatko ne mitään, mutta kuka tietää. Se jää kai sitten nähtäväksi. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, olisi tavallaan hassua jos ne eivät tarkottaisi mitään, mutta samalla taas en oikein tiedä... Mokoma Game Freak kun se kiusaa meitä tällä tavalla. Ihan kuin pelien odottaminen ei olisi jo muutenkin tarpeeksi hankalaa. :D

      Poista