Mielipiteitä Galar-Pokémoneista

Mun oli tarkoitus kirjoittaa tämä postaus jo marraskuussa hieman pelien julkaisun jälkeen, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Mainitsin edellisessä postauksessa tykkääväni kovasti Galarin tuomista uusista kahdeksannen sukupolven Pokémoneista, mutta mä haluan mainita niistä vielä vähän tarkemminkin. En aio kirjoittaa mielipidettäni joka ikisestä uudesta Pokémonista, vaan sen sijaan mainitsen tässä postauksessa ainoastaan muutamia sellaisia, joista tykkään tällä hetkellä tosi paljon. Huomioikaa jälleen kerran, että nämä ovat tämänhetkisiä mielipiteitä ja voivat muuttua jatkossa paljonkin. Ja jos vaan yhtään huvittaa, niin luetelkaa ihmeessä kommenteissa teidän omia lemppareitanne. :)

Ihan ensimmäisenä mun on pakko mainita Shield-tiimini jäsenet, koska en saanut mahdutettua heistä mitään edelliseen postaukseen. Tiimiini kuuluivat siis Inteleon, Boltund, Coalossal, Indeedee, Frosmoth ja Dragapult joista kaikista luonnollisesti tykkään. Olen puhunut Inteleonista jo aikaisemmassa aloituspokémon-postauksessa, joten en sano siitä tässä tekstissä mitään. Boltund päätyi tiimiini, koska mä rakastan tosimaailman corgeja, jonka vuoksi ihastuin Yamperiin heti kun se paljastettiin. Yamper oli varmaan ensimmäinen kahdeksannen sukupolven Pokémon, josta tiesin heti, että haluan sen tiimiini. Boltund ei ole aina maailman kestävin hauva, mutta pärjää mainiosti huippukorkean nopeutensa ansiosta. Kaikenkaikkiaan ihana Pokémon. <3

Seuraavana tiimiini päätyi Coalossal, joka osoittautui myös tosi kivaksi tiimiläiseksi. Coalossal on niin kestävä, ettei sitä satuttanut ikinä melkein mikään. Silloin kun Coalossalin ensimmäinen muoto Rolycoly paljastettiin, siitä ei tunnuttu kauheasti pidettävän. Tai ainakaan kukaan ei ikinä puhunut siitä mitään. Mulla on kuitenkin taipumusta rakastua sellaisiin Pokémoneihin, joiden designeiseta muut eivät tykkää, joten mä rakastuin Rolycolyyn saman tien. :D Sen konsepti on mielestäni tosi hauska ja vaan paranee Pokémonin kehittyessä Carkoliksi, joka on kirjaimellisesti elävä hiilivaunu. :D Coalossal on myös ihan kivannäköinen, mutta pieni pettymys verrattuna edellisiin muotoihinsa. Toivoin niin kovasti, että sen vaunumaisuus olisi pysynyt mukana loppuun asti vahvemmin kuin pelkkänä hiilikasana poksun niskassa. Tästä huolimatta rakastan kaikkia kolmea ja Coalossal onkin varmaan yksi lemppareitani Rock-tyypin Pokémoneista.

Indeedee löytyy jokaisesta Pokemon Centeristä ja vaikka en alun perin pitänyt tätä Pokémonia mitenkään kauhean kiinnostavana tai ihmeellisenä, aloin rakastua siihen nähtyäni sen niin monta kertaa. Jokin naaraspuolisen Indeedeen naamassa on vaan niin söpöä, että tajusin pian haluavani sellaisen tiimiini. Rakastuin Pokémoniin sen jälkeen entisestään, vaikka käytinkin sitä tiimini jäsenistä ehkä vähiten. Tämä johtui kuitenkin enemmän siitä, ettei mulla ollut Indeedeelle kauhean hyviä iskuja pitkään aikaan, enkä pelin loppupäässäkään tiennyt varmasti mitä halusin opettaa sille. Tästä huolimatta Indeedee oli oiva tiimiläinen ja tykkään sen designista ja ideasta nykyään kovasti. Myös urospuolinen Indeedee on kivannäköinen, mutta pidän naaraasta enemmän.

Kuten koko Internet, myös mä rakastuin välittömästi Snomiin kun näin sellaisen, enkä epäröinyt hetkeäkään pyydystää sitä. Snom on aivan supersuloinen ja kehittyessään Frosmothiksi, sen ulkonäkö melkeinpä vain paranee. Bug/Ice on mielestäni tosi mielenkiintoinen tyyppiyhdistelmä, joten tykkään Frosmothista senkin puolesta tosi paljon. Se on voimakas, tyylikäs ja uniikki Pokémon, joka on ollut oiva lohikäärmeiden surmaaja Indeedeen Fairy-iskujen ohella. Erittäin kiva tapaus!

Viimeisenä muttei todellakaan vähäisimpänä Dragapult, joka oli oikea maanvaiva pyydystää. Mulla kesti yli kolme tuntia ennen kuin löysin Dreepyn pensaasta, mutta onneksi se oli sen arvoista. Dragapultin Ghost/Dragon-tyypitys on myös tosi ainutlaatuinen ja mielenkiintoinen, mikä on varmaan suurin syy miksi halusin tämän poksun tiimiini. Tykkään myös Dragapultin ja sen muotojen ulkonäöstä tosi paljon - en aluksi pitänyt Pokémonin päässä olevista Dreepyistä, mutta nyt ne ovat mielestäni yksi parhaita asioita Dragapultin ulkonäössä. :D Mä käytän jostain syystä melko harvoin pseudo-legendaarisia Pokémoneja tiimeissäni, mutta Dragapult oli niin veikeä ja voimakas, että se oli pakko saada.

Tiimini lisäksi Galarista löytyy myös tosi paljon muita hienoja poksuja, joista yksi ensimmäisiä johon törmäsin oli Rookidee. Pikkuinen Rookidee on Corviknightin ensimmäinen muoto ja tämän sukupolven perinteinen alkureittien lintupokémon. Myös keskimmäinen muoto, Corvisquire, on tosi kivannäköinen ja haluaisin joskus koittaa ottaa nämä teräslinnut tiimiini. Tykkään niistä kaikista ja varsinkin supersöpö Rookidee on vienyt mun sydämen. Sillä on myös ihana cry. Jostain syystä itse Corviknight ei ole mun mielestä ihan yhtä tyylikäs kuin aikaisemmat muotonsa, mutta sen design ei ole missään nimessä huono.

Yksi Pokémon joka seilasi tiimissäni pienen hetken oli Nickit, Dark-tyyppinen supertyylikäs kettupokémon, jonka designista ja ideasta mä tykkään tosi paljon. Harkitsin aluksi pitäväni Nickitin tiimissäni, mutta korvasin sen myöhemmin Rolycolylla. Nickitin kehitysmuoto Thievul on myös tosi hauskannäköinen ja tykkään kovasti siitäkin. Thievul näyttää vanhanaikaiselta herrasmiesrosvolta ja onpa sitä myös verrattu seikkailija-Doran Swiper-hahmoon. :D

Pokémon joka on valloittanut kaikkien sydämen on tottakai ihana pyöreä Wooloo, jota myös mä rakastan tosi paljon! Musta oli hauska yksityiskohta, että pelin lopputekstien jälkeen ruudun ohi pyörii kasa Woolooita - Game Freak taitaa tietää miten pidettyjä ja meemimäisiä ne ovat. :D Odotin innolla mikä Wooloosta mahtaa kehittyä, ja nähtyäni Dubwoolin en voinut kuin rakastua hieman. Dubwool ei ole ehkä yhtä söpö ja herttainen kuin edeltäjänsä, mutta olisihan se pitänyt arvata, että pyörivästä Wooloosta kehittyy tottakai Iso-Britanniaan sijoittuvassa maassa jalkapallo! :D Dubwool on sen kannalta mahtava, vaikkei ihan ylläkään Wooloon tasolle designissaan.

Pohdin tosi pitkään tiimini tulityyppiseksi jäseneksi kahta eri Pokémonia: Coalossal tai Centiskorch. Päädyin ehkä kivihiilidinoon, mutta tykkään silti edelleen Centiskorchin designista tosi paljon! Se muistuttaa mua kovasti Zelda-vihollisesta, varsinkin muuttuessaan Gigantamax-muotoon. Myös Centiskorchin edellinen muoto, Sizzlipede, on tosi veikeän näköinen otus ja tykkään näiden kahden tuli/ötökkä-tyypityksestä kovasti. Mulla ei ole näistä tulimadoista kauheasti sanottavaa, mutta molemmat ovat kivoja ja voisin harkita ottavani nämä joskus tiimiini, kun eivät tällä kertaa päässeet.

Sitten vielä Falinks, pieni monesta osasta koostuva marssiva Pokémon, jota luulin ensisilmäyksellä pitkäksi toukaksi. :D En aluksi välittänyt tästä Pokémonista juurikaan, mutta nähtyäni sen otteluanimaation, aloin pikkuhiljaa tykästyä siihen. En yleensä pidä Pokémoneista jotka koostuvat tällä lailla monesta erillisestä olennosta, mutta Falinksissä on jotain mikä toimii. Se on hauskannäköinen ja jollain lailla söpö, vaikka se onkin vain kasa irrallisia palloja. :D Ehkä tämäkin voisi joskus päätyä tiimiini, jos oikein rakastun siihen.

Näiden mainintojen lisäksi Galarissa on lisää Pokémoneja joista tykkään kovasti, mutta en halua venyttää tätä postausta ihan ylipitkäksi. Sanottakoon että ainakin sellaiset otukset kuin Cufant ja Copperajah, Applin muotoineen, Arrokuda ja Barraskewda, Pincurchin, sekä Galarin fossiilit ovat ainakin vielä semmoisia taskuhirmuja joista tykkään syystä tai toisesta. Saatan tehdä myös vielä erillisen postauksen, jossa puhun kaikista uusista Galar-formeista, koska en maininnut niitä tässä tekstissä ollenkaan. Vaikka mä hoen tätä koko ajan, niin sanon vielä kerran, että yleisesti kahdeksannen sukupolven Pokémonit ovat mielestäni tosi onnistuneita, eikä niiden seassa ole juuri yhtäkään josta en totisesti pitäisi. Toivottavasti jatkossa nähdään lisää yhtä kivoja poksuja!

Pokémon Shield yhteenveto

Varautukaa romaaniin :)

Pokémon Sword ja Shield ovat yksi kiistanalaisimmista Pokémon-peleistä ja niiden onnistui jakaa Pokémon-fanikunta mojovasti kahtia. Mulla on tästä pelistä ihan hirveästi sanottavaa, mutta samaan aikaan mun on vaikea keksiä mitä sanoisin. Outoa, eikö? Näiden syiden takia mä olen työntänyt tämän postauksen tekoa eteenpäin, mutta nyt mä olen vihdoin päättänyt koittaa pukea ajatukseni valitsemastani Pokémon Shield-versiosta sanoiksi. Huomioikaa, että teksti sisältää suuria juonipaljastuksia, joten jos ette ole vielä kokeneet Galaria ja haluatte mennä sinne mahdollisimman tietämättömänä, kannattaa jättää tämän postauksen luku myöhempään. Sen pidemmittä puheitta, kokeillaan saanko mä mitään järkevää sanotuksi:

Galar-region ja sen Pokémonit

Jotta mun olisi helpompaa kirjoittaa tämä postaus (ja teidän ehkä helpompi lukeakin) koitan järjestää eri aiheet omien otsikoiden alle. Siispä ensimmäisenä maininta itse Galar-regionista, sekä sen kirjavasta taskuhirviövalikoimasta: Galar perustuu tottakai Iso-Britanniaan ja on mun kokemukseni perusteella onnistunut tuomaan Englannin hienosti esiin kaupungeissaan, musiikissaan ja pienissä yksityiskohdissa. Olen esim. kuullut, että eri teiden varsilla olevat katukyltit ovat tyyliltään ja väreiltään juuri sellaisia kuin Iso-Britanniassa, joten Game Freak on selvästi tehnyt kotiläksynsä luodessaan regionia. Tykkään Galar-regionista, mutta ei se mikään mun lemppari ole. Olisin toivonut sinne enemmän monimutkaisempia luolia (vaikka yleensä inhoan niitä koska eksyn :D) ja olisin toivonut kaupungeilta hieman enemmän. Ne näyttivät upeilta ja suurilta, mutta loppujen lopuksi esimerkiksi mielenkiintoiselta näyttävässä Hammerlockessa oli loppujen lopuksi tosi vähän nähtävää. Moniin taloihin ei päässyt sisälle, vaan ne kuuluivat vain koristeina taustaan. Se oli pieni pettymys. Olisin myös toivonut, että Galarin viimeinen luminen route olisi ollut paljon pidempi ja enemmän Victory Roadmainen, kun sellaista ei kerran varsinaisesti muuten saatu. Silti, tykkään Galarista ja mitä se tarjoaa.

Uudet 8. sukupolven Pokémonit ovat olleet suuri ilo ja mun onkin pitänyt puhua niistä tarkemmin jo ajat sitten. Galarin Pokémoneja saatiin mielestäni juuri oikea määrä, vaikka monet olisivat halunneet niitä enemmän. Aion kirjoittaa vielä tarkemman postauksen näistä uusista tulokkaista, mutta nyt sanon vain sen, että tykkään suurimmasta osasta Galarin tarjonnassa tosi paljon! Joukossa ei ole yhtäkään Pokémonia jota tulisesti vihaisin (paitsi ehkä Rillaboom, joka on mielestäni edelleen kauhea) ja sellaisiakin joista en niin paljon välitä on vain ehkä kymmenen kappaletta. Myös vanhojen poksujen Galar-formit ovat melkein kaikki sellaisia joista tykkään - niistäkin varmaan lisää toisessa postauksessa.

Tykkäsin myös Galarin Wild Areasta kovasti, vaikka jossain vaiheessa en ollut sen suurin ystävä. En ollut ikinä erityisen innostunut siitä, mutta päästyäni Wild Areaan pelissä ensimmäisen kerran, tykkäsinkin siitä kovasti. Sen jälkeen intoni tutkia paikkaa laski kuitenkin nopeasti, koska siellä oli loppujen lopuksi tosi vähän tekemistä ja nähtävää. En myöskään tykkää kauheasti uudesta Camping-systeemistä, vaikka luulin nimenomaan tulevani rakastamaan Pokémonien kanssa leikkimistä ja kokkaamista. Jokin siinäkin on vaan tylsää. Tällä hetkellä olen kuitenkin noussut taas pitämään Wild Areasta, koska koitan täyttää Pokedexiäni ja sen yhteydessä Wild Areassa on tosi kiva pyöriä. Ei se mitään mahtavaa ole, mutta lukuisten Pokémonien metsästäminen yhdellä suurella alueella on ollut kivaa. :)

Mulla ei ole Nintendon maksullista onlinea käytössä, mikä laskee Wild Arean hienoutta ja toimivuutta varmasti jonkin verran. Varsinkin Max Raid Battleissa, jotka ovat ihan mahdottomia, koska NPC-kouluttajat ovat aivan susisurkeita auttamaan niissä. En saanut ikinä itselleni Gigantamax-Snorlaxia, vaikka yritin otella sitä vastaan varmaan kymmeniä kertoja. :( Tämä johtui siitä, että ne olivat jostain syystä joka ikinen kerta viiden tähden poksuja, eikä NPC-kouluttajista ollut mitään hyötyä kun ne vain kuolivat muutaman vuoron kuluttua. Tämä ei kuitenkaan ole tietenkään pelin vika, vaan mun köyhyyteni, joten en syytä peliä siitä. :D

Hahmot (salipäälliköt, professorit, rivalit)

Puhuin Galarin saliotteluista jo jonkin verran aikaisemmassa alkufiilistely-postauksessani, mutta en tainnut vielä sanoa itse salipäälliköistä mitään. Ei mulla niistä kauheasti sanottavaa kyllä olekaan, paitsi että tykkän heistä kovasti. Tosi monilla heistä olivat tosi hienot designit ja tykkäsin myös siitä, että jollain lailla salipäälliköt tuntuivat "tutuimmilta" kuin yleensä Pokémon-peleissä. Meinaan monesti he vain seisovat saleissaan, ottelevat pelaajan kanssa, eikä heitä sen jälkeen enää nähdä. Galarissa monet heistä kuitenkin tuntuivat näkyvän siellä täällä tai saivat edes pienen oman esittelytapaamisen ennen itse saliottelua ja salille menoa. Tykkäsin myös Leonista Championina, vaikkakin lähinnä huvittuneessa mielessä. En pystynyt ikinä ottamaan hänen naurettavaa asuaan tai jatkuvaa poseeraamista tosissani, mutta se ei kuitenkaan haitannut, vaan sopi hänen hahmolleen loistavasti. :D Tykkäsin myös miten hyvin Leon otti häviön mua vastaan Pokémonliigassa, koska alun perin olin ajatellut hänen suuttuvan tai masentuvan kuin Hop-parka. Mutta miksi oi miksi me ei saatu hänen viittaansa? :D

Galarin professori Magnolia on tylsääkin tylsempi turha täti, mutta sekään ei haitannut, sillä tavallaan hänen ei ollut tarkoituskaan olla isossa roolissa. Sen sijaan professorin rooliin astui kirjaimellisesti hänen tyttäretyttärensä Sonia, jonka kruunaus viralliseksi proffaksi pelin loppupuolella oli musta loistava yksityiskohta. Sonialla ei ollut mikään maailman suurin rooli, mutta tykkäsin hänen hahmostaan ja varsinkin siitä, että hän oli aikoinaan Leonin rivali. Leon ja Sonia tuntuvat heijastavan sen takia mua ja Hopia, koska musta tuli Champion ja Hopista professori. :)

Hopista puheen ollen huh-huh miten mä rakastuin hänen hahmoonsa pelin aikana! Pelkäsin Hopin olevan tylsä geneerinen happy-go-luckymainen rivali kuten Hau Moonissa, mutta Hop oli jotain ihan muuta! Olen huomannut monien vihaavan häntä, mutta mun mielestä hän on yksi lempirivaleitani kaikista Pokémon-peleistä. Alkuun Hop oli hivenen ärsyttävä ja liian innokas kaikkea kohtaan, varsinkin kertomaan mulle tyyppivahvuuksista :D, mutta hävittyään ottelussa Bedelle, Hopin itsetunto laski ja hänen luonteensa muuttui hieman. Hop vaihtoi aina ensimmäisenä tiimissään olevan Wooloon pois ja kokeili otellua mua vastaan uudella tiimillä, vaihdellen Pokémoneja ja yrittäen keksiä miten voittaa. Lopulta saatuaan itsetuntonsa takaisin pelin loppua kohti, hän palautti Wooloon tiimiinsä ja pysyi tiimivalinnassaan loppuun asti. Pokémonien vaihtelu kuvasi selvästi Hopin epäluottamusta itseensä ja valintoihinsa.

Ihana nähdä rivali, jolle on annettu kunnollista hahmonkehitystä ja joka oppii virheistään. Tämän arkin ansiosta Hop on myös ensimmäinen ja ainoa rivali, jonka voittamisesta olen tuntenut syyllisyyttä ja jopa mietin pystyisikö häntä vastaan häviämään tahallaan. Näin ei kuitenkaan voi tehdä, vaan Hopin kohtaloksi jäi jäädä kakkoseksi, sekä vaihtaa Champion-unelmansa Pokémonien tutkimiseen. Tykkäsin tosi kovasti siitä, että peli antoi rivalille täysin uuden tavoitteen, kun Hop viimein tajusi ettei voi voittaa mua. Ja tykkäsin myös siitä, että Hopin epävarmuus ja kehitys jatkui postgameen saakka, eikä sitä vain unohdettu saman tien kun peli oli ohi. Toki koko tähän kehitysarkkiin olisi voinut syventyä vielä paljon enemmänkin, mutta tämä on Pokémonille jo iso askel siinä mielessä, että heidän hahmonsa alkavat ylipäätään tuntua vihdoin ja viimein "aidoilta" omilla rikkailla luonteillaan. Toivottavasti tämä vain paranee tulevissa peleissä.

Hopin lisäksi saimme myös kaksi ihan erilaista rivalia: Beden ja Marnien. Tykkäsin molemmista tosi paljon koko pelin aikana, mutta toivoin niin kovasti, että heidän tarinoihinsa oltaisiin myös syvennytty paljon lujemmin. Marnieta tuskin näki pelin alkupäässä ja myöhemminkin hän oli tekemisissä pelaajan kanssa oikeastaan aika vähän. Olisin halunnut nähdä Marnieta ja hänen suhteitaan Team Yelliin ja isoveljeensä Piersiin paljon enemmän. Bede oli vihdoin ja viimein "ilkeä" rivali, jota Pokémonfanit ovat toivoneet jo ties kuinka monta vuotta. Tykkäsin Bedestä Marnieta enemmän, vaikka häntäkin olisi pitänyt mielestäni nähdä paaaaaljon enemmän. Rakastin Beden kehitysarkkia häijystä yksinäisestä orvosta Keijusalin päälliköksi (Opalin ja Beden kohtaaminen on parasta mitä olen ikinä nähnyt), sekä varsinkin sitä, että hänet oikeasti mentiin ja hyllytettiin ulos Galarin liigasta. Asioilla on seuraamuksia? Mahtavaa! Kuitenkin, tämä takia Bede katosi pelistä pitkäksi aikaa, eikä häntä nähty kuin vasta liigassa.

Musta tuntuu että kaikki nämä kolme rivalia on tehty niin, että heille annetiin mainiot potentiaaliset kehitystarinat, joihin hahmot kuitenkin vain dipattiin pienesti, sen sijaan että heidät oltaisiin upotettu tarinoihin kokonaan, minkä seurauksena he jäivät hieman turhan mauttomiksi ja liikaa taustalle. Bedenkin taustasta saa eniten tietoa, kun lukee hänen liigakorttinsa, sen sijaan että asiasta mainittaisiin äänekkäästi pelissä. Tavallaan siinä on jotain kivaakin, mutta samalla taas jäin kaipaamaan rivaleilta ja heidän tarinoiltaan enemmmän. Kuitenkin, tästä kaikesta huolimatta nämä kolme ovat yhdet lempirivaleitani kaikista Pokémon-peleistä ja saipa jokainen tosi upean ottelumusiikinkin jos ei muuta. :D Niin, ja musta oli hienoa että jokainen rivali sai jotain omaa tekemistä sen jälkeen kun musta tuli Champion. Bede ja Marnie ryhtyivät salipäälliköiksi ja Hopista tuli professorin oppilas. Tämä loi sellaista tuntua, että pelin maailma jäi elämään, eikä vain sammunut lopputekstien jälkeen. Hahmoilla on historiaa toistensa kanssa ja nyt myös tulevaisuus. Loistavaa!

Juoni ja pahikset

Sitten mennään aiheeseen, joka teki Shieldistä harmillisen huonon: pelin juoni. Pokémon-peleissä on aina ollut hyvin vaihtelevat juonet - osa on todella onnistuneita, osa taas ihan liian suurreellisia ja outoja. Tietyllä tavalla juoni ei ole kuitenkaan pääosassa Pokémoneissa, vaan salien päihittäminen ja nouseminen Pokémonmestariksi. Silti, hyvä juoni voi pelastaa kehnomman pelin ja huono juoni litata potentiaalisen. Pokémon Shieldin juoni oli mielestäni... aika mitäänsanomaton. Team Yell ei ollut koskaan mikään uhka, eikä ehkä ollut tarkoituskaan olla, mutta heissä olisi riittänyt rutkasti parannettavaa. Mä tykkäsin tosi paljon siitä, ettei pelissä ollutkaan mitään varsinaista pahistiimiä, vaan pelin pahisryhmä oli vain Marnien huonotapaisia kannatusjoukkoja, jotka Piers oli käskenyt auttamaan häntä liigassa. Olisin kuitenkin toivonut Yelliltä vähän enemmän. Ehkä esimerkiksi lukittuun Spikemuthiin olisi pitänytkin murtautua jotain maanalaista viemäriverkostoa pitkin, joka olisi ollut tavallaan Team Yellin tukikohta - sellainen mitä Pokémon-pelissä pahiksilla aina on ollut. Ei se olisi kamalasti mitään muuttanut, mutta antanut Team Yellille edes vähän enemmän ruutuaikaa ja ehkä voinut samalla laajentaa heidänkin taustaansa ja loreaan. He olisivat myös voineet auttaa pelaajaa enemmän pelin lopussa Rosea vastaan, mikä olisi ollut mielenkiintoista. Siinä olisi mun mielestä tosi paljon potentiaalia, jos pahisryhmästä muuttuisikin pelaajan voimakas liittolainen. Tässä pelissä sitä kokeiltiin (ja vähän Sunissa/Moonissakin), mutta jälleen aihetta vain dipattiin kokonaisen upottamisen sijaan, niin että koko homma jäi tosi vaisuksi. Tuleeko teillekin muuten nälkä kun puhun dippaamisesta? :D Ehkä mun pitäisi laajentaa mun sanavarastoa...

Team Yellin sijaan pelin todellinen pahis olikin tottakai Rose, minkä kaikki arvasivat jo ennen kuin pelit edes ilmestyivät. Rosessa oli potentiaalia hyväksi pahikseksi, mutta loppujen lopuksi hänen hahmonsa on mielestäni aika tylsä ja huonosti hyödynnetty. Tykkäsin tavallaan siitä, ettei Rose periaatteessa ollut varsinaisesti paha, mutta toisaalta taas olisin varmaan pitänyt hänestä paljon enemmän, jos hän olisi ollut sellainen. Olen aina valittanut, että miksi Pokémon-peleissä 10-vuotiaan lapsen täytyy aina ratkaista kaikki ongelmat, kuten maailmanpelastus tai muu vastaava :D mutta tässä pelissä kerrankin aikuiset halusivat koko ajan hoitaa kaiken ja saada mut vain keskittymään saliotteluihin. Oli kivaa että mä sain mitä olen aina halunnut, mutta sitten taas tämän takia kaikki potentiaalinen Roseen liittyvä pahishomma jäi pois. Joten ehkä se on sittenkin hyvä asia, että lapset joutuvat hoitamaan aina kaiken. :D En ole vihannut mitään kohtaa Shieldissä tai missään Pokémon-pelissä niin paljon kuin sitä, missä pelaaja ja Hop joutuvat etsimään Roselle työskentelevää liigahenkilöä ympäri Wyndonia keskellä finaaleja "pelastaakseensa" Leonin, jolla ei ole edes mitään hätää. Koko kohtaus on vain niin ärsyttävä ja turha, etten kestä. :'D Lisäksi noustuamme Rose Towerin huipulle, meidän kuuluisi olla Rosen ja Leonin keskustelussa Leonin puolella, vaikka heidän keskustelunsa peilaa tosimaailmaa nykypäivänä.

Leonin mukaan on turha huolestua jostain tuhannen vuoden päästä tapahtuvasta ongelmasta, kun taas Rose sanoo että tuleva energiapula pitää estää välittömästi. Vähän niin kuin tosimaailman ihmisten pitäisi alkaa toimia ilmastokriisin hyväksi nyt eikä myöhemmin, jotta tuhannen vuoden päästä ihmisillä on vielä paikka elää. Mä voisin hyvin puskea Pokémonliigan finaalia muutamalla päivällä eteenpäin, jos jollain olisi sen sijaan mahdollisesti ratkaisu pelastaa kuoleva maapallo. No mutta, tämä aihe ei ehkä kuulu tähän postaukseen, mutta halusin vain mainita sen, koska olen nähnyt ihmisten puhuvan tästä.

Joka tapauksessa koko Leonin pelastaminen ja Rose Tower olivat pelissä tosi outo kohta, enkä tykännyt siitä yhtään. Tosin sen hissimusiikki oli aika mahtava. :D Jos Rose olisi todellinen pahis, tässä kohdassa olisi voinut olla toinen pahistukikohta, josta pelaaja joutuu puskemaan Hopin kanssa läpi. Pelkkä hissillä ylösmeno oli ihan ok, mutta todellinen tukikohta olisi ollut musta kivempi. Tai jos tähän kohtaan ei olisi tullut pahistukikohtaa, niin sitten Hammerlocken saliin ennen Rosen kanssa ottelua. Sekin tuntui tosi antikliimaksiselta, kun pelin huippukohdassa ei tehty muuta kuin oteltu Rosen ja Eternatuksen kanssa. Ymmärrän ettei tällaista pahispaikkaa tehty sen takia, että Rose ei nimenomaan ollut varsinaisesti paha, mutta olisi Rose Towerissa silti voinut olla mun mielestä enemmän vartijoita ja pidempi kapuaminen huipulle asti. Ehkä kerroksien välissä oltaisi voitu pysähtyä johonkin toimistoihin etsimään hissiavaimia tai jotain vastaavaa ja Hopin kanssa oltaisi voitu otella aina vaan hississä. Ja sen liigahenkilön etsimisen Wyndonissa olisi voinut erinomaisesti jättää kokonaan pois koska ääääähhhh se oli tylsää. :D Yhteenvetona pahiksista siis se, että Team Yell ja Rose olivat molemmat mielestäni epäonnistuneita ja voitu toteuttaa paljon paremmin. Tai jos pelistä jättetään pahikset tällä tavalla pois, siinä pitää olla jotain muuta isoa korvaavaa.

Pokémonliiga ja Eternatus

Onneksi kuitenkin pelin ykkösjuoni, eli saliotteluiden voittaminen ja Pokémonliiga, olivat sen sijaan tooooodella onnistuneita! Puhuin jo aiemmin toisessa postauksessa miten paljon tykkäsin pelin ensimmäisestä salista, siellä olevasta musiikista ja tunnelmasta, ja nyt läpäistyäni pelin voin sanoa, että salien taso pysyi yhtä mahtavana koko pelin ajan! Nautin jokaisessa salissa ottelemisesta, varsinkin Raihanin salista, joka oli tuplaottelusali. Sellaista ei ole tainnut olla kuin kerran aikaisemmin? Galarin salimusiikki on ehdottomasti yksi lempikappaleitani Pokémon-pelien salimusiikeista, ja vaikka Dynamaxaus ei ollut mitään maailman kivointa tai ihmeellistä, se ei mitenkään pilannut otteluita. Tykkäsin myös kovasti siitä, ettei pelissä ollut Elite Fouria, vaan Pokémonliigassa oteltiin rivalien ja salipäälliköiden kanssa. Ainoa miinus on se, että toivoin liigan olevan huomattavasti vaikeampi ja pidempi, mutta sellaista on kai nykyään turha odottaa. Marnien ja Hopin kanssa olisi ollut paljon kivempi otella, jos he olisivat olleet oikeasti vaikeita voittaa.

Vaikka pelin juoni olikin huonoimmasta päästä, tykkäsin legendaaristen Pokémonien roolista siinä tosi paljon. Kohta jossa pelaaja ja Hop nousevat Hammerlocken tornin huipulle kohtaamaan Rosen vapauttaman Eternatuksen, on yksi lempikohtiani kaikista Pokémon-peleistä! Koko se hetki, jossa Zacian ja Zamazenta ilmestyvät auttamaan ottelemaan Eternatusta vastaan sai mut ihan kananlihalle! Vaikkakin kliseistä, tykkäsin että mä ja Hop oltiin tämän sukupolven sankarit, jotka taistelivat legendaaristen koirien rinnalla. En osannut jostain syystä yhtään odottaa, että ottelu olisi Raid Battle legendaaristen Pokémonien avustamana, joten olin ihan ällikällä lyöty kun niin tapahtui. Siinä oli vaan mun mielestä jotain superkivaa ja ihmeellistä. :D Varsinkin kun kohtauksessa oli ihan mielettömän hyvä musiikki! Harmi vaan että tähän kohtaan oli tosiaan niin lattea nousu, että koko kohtaus tuntui jotenkin liian yhtäkkiseltä. Jos Eternatuksen luokse olisi pitänyt taistella pahisjoukkojen JA Rosen läpi, se olisi tuntunut vielä hienommalta. Kuitenkin, ihan paras kohta!

Yhteenveto

Mä voisin puhua tästä pelistä varmasti vielä paljon enemmänkin, mutta säästän teidät loputtomalta hölinältä. Siispä koitan saada tekstin nivottua nyt jonkinlaiseen lopulliseen nippuun. Pokémon Shield on kaukana täydellisestä, eikä se ole kauhean vakuuttava ensimmäisenä konsolille tulleena Pokémon-pelinä. Mutta juuri tämän takia mä haluan pysyä toiveikkaana. Jos vertaa 3DS:lle tullutta ensimmäistä Pokémonia X:ää ja Y:tä viimeisinä tulleisiin Ultra Suniin ja Mooniin, ero on melko suuri. Joten ehkä on toivoa, että Sword ja Shield olivat Game Freakin "harjoitus" konsolille ja seuraavissa peleissä on jo paljon enemmän hyvää. Tiedän että fanit ovat kyllästyneet kuulemaan "ehkä seuraava on parempi", mutta tällä hetkellä mä vetoan vielä siihen. Shieldissä oli paljon kiireessä tehdyn merkkejä: huonot yksinkertaiset animaatiot, pienet routet ja kaupungit, sekä keskeneräiseltä tuntuva juoni. Tästä huolimatta, mä nautin pelistä kovasti ja pelaan sitä vielä tänä päivänäkin Pokedexiäni täytellen. Ihmiset haluavat vihata Game Freakia ja haukkua näitä pelejä, mutta musta tuntuu että niille ollaan myös välillä ihan liian epäreiluja. Pelit tuomitaan sen mukaan mitä niiden olisi pitänyt olla, eikä sen mukaan mitä ne ovat. Olen silti samaa mieltä, että Pokémonilla menee huonommin ja heidän täytyy tehdä jotain muuttaakseen mainettaan, mutta tällä hetkellä mä olen vielä heidän puolella. Mun mielestä tulevat DLC:t ovat merkki siitä, että Game Freak haluaa antaa aikaa itselleen ja seuraavalle pelille, mutta onko todella näin ja kääntyykö Pokémonin maine vielä takaisin positiivisempaan? Sen vain aika näyttää. Tai no, ehkä Dialga tietää.

Joka tapauksessa tykkäsin Shieldissä Galarista regionina, uusista Pokémoneista, mahtavasta musiikista, kivoista rivaleista ja hyvintoteutetuista saleista, vaikka juoni, pahikset ja Pokémonien surullisenkuuluisat animaatiot latistivatkin kokemusta jonkin verran. Mulla oli hauskaa pelin parissa, ja se on mulle Pokémonissa kaikkein tärkeintä.

Tässä vielä millainen tiimi mulla oli pelin loppuessa (pahottelen maailman surkeimmasta laadusta):

Klikatkaa suuremmaksi jos ei näy!

Aloituspokémonien Gigantamax-muodot

Pokémon Home otti ja ilmestyi saataville, jonka ansiosta mun hiljaiselossa lipunut Pokémon-innostukseni nousi pitkästä aikaa taas ylemmäs. Niinpä mä päätin vihdoin ja viimein kirjoittaa Galarin aloituspokémonien tulevista Gigantamax Formeista muutaman sanan, mikä mun piti tehdä jo viikkoja sitten. Hupsista... Toivottavasti tämä aihe vielä tässä vaiheessa kiinnostaa.

Ensimmäisenä kuitenkin maininta Venusaurista ja Blastoisesta, sillä Game Freak on ihme ja kumma huomioinut tämän kaksikon Charizardin lisäksi, ja antanut niille omat Gigantamax-muotonsa! Tämä on rehellisesti yksi kivoimpia asioita mitä mä näin koko DLC-trailerissa, koska mua ottaa niin hirveästi päähän Charizardin ylihuomio. Se ei olisi puoliakaan niin ärsyttävää, jos Venusaur ja Blastoise saisivat edes jakaa valokeilan tuliliskon kanssa, mutta se on käynyt aina vain harvinaisemmaksi ja harvinaisemmaksi. Onneksi tulevat lisäosat kuitenkin nostavat nämä undermonit uuteen nousuun ja onneksi molempien Gigantamax-muodot näyttävät mielestäni hienoilta! Blastoisen kilpi kasvaa valtavaksi aseiden täyttämäksi sotalinnoitukseksi ja Venusaurin kukkanen leviää valtavaksi hatuksi. :D Tykkään siinä mielessä Blastoisen formista enemmän, että siinä on tällä hetkellä mielestäni enemmän ideaa, kun taas Venusaurin Ginantamax on paljon tylsempi ja jollain lailla mielikuvituksettomampi. Silti, jokin tuossa kukkahatussa mua viehättää, tai ehkä se on vain mun rakkauteni Venusauria kohtaan, mikä saa mut hymyilemään aina kun näen sen Gigantamax-formin. :D Tykkään kuitenkin molemmista, enkä malta odottaa että pääse näkemään ne itse peleissä!

Rillaboomin Gigantamax-muoto muuttaa apinan pienen puurummun valtavaksi rumpusetiksi, jota Pokémon soittaa niin lujalla äänellä, että sen sanotaan kuuluvan merten yli muihin regioneihin asti. Rummuista on tullut osa Rillaboomia, jonka takia se pystyy soittamaan useammilla raajoilla entistä taidokkaammin. Vaikka en tykkää Rillaboomin designista normaalisti, mä tykkään sen Gigantamax-muodon ideasta tosi paljon, ehkä jopa eniten kaikista Galarin starttereista. Sen metsämäinen rumpusetti on tyylikäs, vaikka itse apina ei olekaan mun mielestä mikään kaunein tekele.

Gigantamax Cinderacen korvat ovat kasvaneet valtaviksi ja jänön alle on muodostunut valtava tulipallo, jolla se seisoo. Potkaistessaan tulipalloa, Cinderacen otteluvietti siirtyy pupusta itse palloon, mikä saa sen syöksymään vastustajiin valtavalla teholla. Cinderacen Gigantamax-muoto on musta ihan ok, mutta kuten Venusaurinkin kohdalla, tuntuu vähän tylsältä ja yksinkertaiselta. Ei siinä kuitenkaan mitään vikaa ole, mutta se on varmaan näistä vähiten suosikkini. Tykkään kuitenkin Cinderacen jättikorvista tosi paljon. :D

Inteleon muuttuu Gigantamax-formissaan valtavan korkeaksi torniksi, joka muodostuu sen omasta pitkästä hännästä. Inteleon pystyy näkemään tornin huipulta todella pitkälle ja osaa mitata täydellisesti tarvitsemansa ampuma-etäisyyden. Inteleonin Gigantamax-muodolle ei voi kun vähän nauraa, mutta siis tietenkin hyvällä tavalla. :D Ihan mahtavaa, että siitä muuttui kirjaimellisesti tarkka-ampujan tähystystorni ja saipa lisko käteensäkin kunnon tarkkuuskiväärin. En kestä. :'D Ihan mahtavaa että mä pääsen kokeilemaan tätä mun omalla Inteleonillani, koska tykkään tästä muodosta tosi paljon! Niin huvittava, mutta tyylikäs. :D

Näiden kaikkien lisäksi saamme vielä ainakin pari Gigantamax-muotoa, jotka kuuluvat Isle of Armor-lisäosassa olevalle Urshifulle. Mulla ei kuitenkaan ole niistä oikeastaan mitään sanottavaa, varsinkin kun niitä ei ihan täysin trailereissa näytettykään. Kiitos jälleen kerran kaikille teille lukijoille kärsivällisyydestä, kun mä taistelen burnouttiani vastaan ja koitan päivitellä blogiani mahdollisimman usein. Toivon saavani vihdoin ja viimein kirjoitettua mielipiteeni Pokémon Shieldistä mahdollisimman pian - sitä ennen ihanaa helmikuuta teille kaikille! <3