tiistai 1. tammikuuta 2019

Uusi vuosi, uudet kujeet!

 
Moikka kaikille ja oikein hyvää Uutta Vuotta!

Kerroin elokuussa jättäväni blogin pienelle tauolle, mutta palaavani sen pariin taas tammikuussa, joten tässä sitä nyt ollaan! Mun elämä on edelleen tällä hetkellä aikamoista hullunmyllyä, mutta toivon mukaan asiat ovat menossa hyvään suuntaan. Mä todella toivon ja haluan pystyä kirjoittelemaan nyt tästä vuodenalusta alkaen aktiivisemmin juttuja tänne blogiin, joten ei muuta kuin peukut pystyyn ja toivotaan että se onnistuu! Tosin tämä ei varmaan kuulosta yhtään vakuuttavalta, kun olen hokenut koittavani olla aktiviinen jo viimeiset pari vuotta huonoin tuloksin...

Mutta tällä kertaa olen onneksi saanut pitää vähän taukoa ja elämäni on kaikesta huolimatta uudenlaisessa kohdassa, joten 2019 saa olla ihan tosissaan vaikka väkisin parempi vuosi The Blue Salamanderille! Mun Pokemon-innostukseni on ollut pitkään tosi matalalla, mutta hei - ehkä tänä vuonna saadaan viimein jotain uutta kivaa tietoa seuraavista Pokemon-peleistä, joten toivotaan viimeistään sen innostavan mua. Ja kyllä multa löytyy myös sanottavaa lähestyvästä Detective Pikachu-elokuvasta...

Tämä oli tavalliseen Kawan tapaan tällainen epämääräinen lyhyt ja sekavasti kirjoitettu postaus, mutta parempi kai se kuin ei mitään. Kiitos teille kaikille jotka jätitte ihania kommentteja edelliseen postaukseen! :) Kyllä tämä tästä vielä nousuun lähtee, mutta tähän hätään en sano sen enempää, kuin oikein hyvää Uutta Vuotta vielä uudemman kerran ja toivon mukaan uusia postauksia on tulossa ihan pian! Kun elämä heittää sitruunalla, pidä vähän taukoa, tee siitä potion ja jatka ponnistelua!

6 kommenttia:

  1. Mahtavaa uutta vuotta, toivottavasti joulukin sujui oikein rattoisasti!
    Satuinpa nyt piipahtamaan blogissasi ja onpa mukavaa kuulla, että teet jälleen paluuta:) Moni kun tuppaa tauoilta jäämään sitten lopulliseen hiljaisuuteen.

    Itsellänikin Pokémon-innostus on ollut jonkun aikaa aika matalalla, vaikka viime vuoden kohokohta olikin Let's Go-pelit. Tuleva vuosi näyttää kuitenkin jo varsin lupaavalta paitsi Detective Pikachu-leffan osalta, niin myös uuden Mewtwo-leffankin sekä Switchille lupailtujen uusien Pokémon-pelien kannalta... on siis ainakin jotain, mitä odottaa! Toivottavasti saavat tällaisenkin vanhuksen vielä innostumaan, heh!

    Mahtava tuo viimeinen lauseesi tässä blogitekstissä, sulla on just oikea asenne! Tulenpa joskus taas piipahtamaan uudestaan, ehkäpä mahdollisten uusien blogipostauksien merkeissä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Munchy, kommenttisi piristi tosi paljon! Hyvää Uutta Vuotta sullekin! :)

      Onneksi ensi vuonna on tosiaan tulossa paljon kaikkea kivaa Pokemon-aiheista, joten luulisi että tämä mun Pokemon-intoni nousee piakkoin taas huippuunsa. En ole vielä saanut ostettua Switchiä itselleni - muuten nuo Let's Go-pelit olisivat varmaan nostaneet mun innostusta vähän enemmän.

      Toivotaan että mä saan nyt pidettyä jonkinlaista postaustahtia yllä mun optimismillani. :D Jään odottelemaan vierailuasi!

      Poista
  2. Toivon että elämäsi helpottuu ja pokemotivaatipsi palaa. Itellä palas Let's go pelien ansiosta. Palailen myöhemmin käymään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kyllä se innostus tästä varmaan taas pian nousee! :)

      Poista
  3. Hyvää uutta vuotta!

    Itselläni pokemoninnostus on juuri nyt todella korkealla. Tekisi mieli kirjoitella omaan pokemon-blogiini vaikka joka päivä (ja joskus myös teen niin). Ja jos haluat vinkkejä pokemon-innostuksen nostamiseen, niin itselläni ainakin toimii, että pelaan jonkun pokemon-pelin, jota en ole pitkään aikaan pelannut jos uusia ei ole. Ja jos edellinen ei innosta, niin kannattaa (jos mahdollista) kokeilla vaikka jotain spin-offia tai tehdä jonkun erittäin oudon tiimin. Itse olen joskus kokeillut läpäistä FireRedin Rattata-Pidgey-Caterpie-Weedle-Magikarp-Zubat-tiimillä. Pääsin ehkä toiselle salille, mutta ainakin oli virkistävä kokemus. Okei, tuota ei ehkä kannata kokeilla, mutta ehkä jotain muuta. Tai ihan mitä tahansa.

    Toivottavasti pokemon-innostuksesi palaa ja saat kirjoitettua postauksia edes jonkun verran tänä vuonna. Tästä ei mennä kuin parempaan! Ja olen samaa mieltä kuin Munchy, tuo viimeinen lause oli mainio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin!

      Ja kiitos kivasta vinkistä! Olenkin itse asiassa koittanut palailla vanhaan HeartGold-tallennukseeni nostattamaan Pokemon-intoa, joten kyllä se tästä vielä piakkoin taas toivon mukaan nousee. :) Hauska idea koittaa tehdä tuollainen vähän "haastavampi" tiimi. Ehkä pitää joskus kokeilla! :D

      Poista