tiistai 29. maaliskuuta 2016

Alpha Sapphire Osa 4: Mauville City

Viime kerralla jätin Slateport Cityn taakseni, voitin Brendanin ottelussa ja päädyin Mauville Cityn portille. Astuin tällä kerralla heti kaupunkiin sisään ja järkytyin suuresti. Mauville City on yksi Hoennin kaupungeista jonka muistan jostain syystä todella hyvin. Mutta tässä pelissä se oli täysin erilainen kuin ennen! Mauville City oltiin rakennettu sisätiloihin, ihan kuin kaupunki oltaisiin laitettu jättimäisen ostoskekuksen sisälle. Olin ihmeissäni tästä, mutta toisaalta kaikki tällainen vaihtelu ja poikkeama vanhemmista Hoenn-peleistä on oikein tervetullutta. Ilmeisesti kaupungin salijohtaja Wattson oli päättänyt muokata kaupunkia muistuttamaan enemmän Kaloksen Lumiose Cityä. Mauville Cityn keskellä olevasta pienestä puistosta löytyikin Lumiosen Prism Toweria esittävä pieni patsas.



Mä törmäsin pian Wallyyn, joka jutteli ilmeisesti setänsä kanssa. Wally oli päättänyt rientää haastamaan Wattsonin salin, mutta hänen setänsä ei näyttänyt pitävän tätä kovin hyvänä ideana. En seurannut kaksikkoa vielä, vaan lähdin samantien ulos kaupungista vasemmalla olevalle Routelle 117. Siellä oli Pokemon Day Care, sekä kouluttajia joiden kanssa tietty ottelin. Tuplaottelussa huomasin miten hauskoilta Grovyle ja Breloom näyttivät yhdessä. Tai niiden ulkonäkö ja olemus on jotenkin niin sama, että ne näyttivät ottelussa ihan täydelliseltä tiimiltä. :D


Pian suuntasin kuitenkin Routen pensaisiin, josta lähdin etsimään tiimini kolmatta jäsentä. Eipä aikaakaan kun sain haluamani, suloisen tyttö-Marillin, jonka nimesin Minni-hiiren mukaan Minnieksi. xD Marill on ihan hirmusöpö tässä pelissä! Se on jotenkin niin täydellisen pyöreä ja muutenkin todella ihanan näköinen. Halusin heti vain leikkiä Amiessa sen kanssa, jotta pystyin ihastelemaan sen suloista naamaa. :3



Pian tämän jälkeen saavuin Routen toiseen päähän, jossa oli pieni Verdanturf Town. Tutkiskelin siellä jonkin verran paikkoja, jonka jälkeen menin Rusturf Tunneliin, joka oli se sama luola jonka toisessa päässä kävin aiemmin pelastamassa Mr. Brineyn Peekon Team Aqualta. Tunnelista ei päässyt läpi, koska siihen tarvitsi Rock Smashia. Ottelin siellä olevien kouluttajien kanssa, jonka jälkeen päätin palata Mauvilleen haastamaan seuraavan salin. Palatessani Mauvilleen, shoppailin ensin vähän sen kaupoissa ja tutkiskelin hieman paikkoja. Törmäsin kuitenkin pian saliin, sekä sen edessä seisovaan Wallyyn ja tämän setään. Wally oli menossa haastamaan Wattsonin, mutta hänen setänsä epäili edelleen pojan voimia. Wally päätti todistaa olevansa voimakas ottelemalla mua vastaan ensin. Huono valinta Wally-hyvä. Huono valinta. >:D


Voitin hänen pikkuisen Raltsinsa tietysti tuosta vain, mikä sai pojan mielen kääntymään. Wally päätti salin haastamisen sijaan palata setänsä kanssa takaisin Verdanturf Towniin, johon hän kutsui mutkin vierailulle. Harmi vain että kävin siellä jo. Miksi mä teen asioita aina ihan väärässä järjestyksessä? :D No mutta, mä menin sitten itse salille, valmiina ansaitsemaan kolmannen salimerkkini. Harmitti vähän etten voinut kouluttaa Marillia täällä yhtään, koska kyseessä oli sähkösali. Se oli tässä vaiheessa noin 15-tasoinen, kun taas Grovyle ja Breelom olivat jotain 25-tasoisia.


Löysin tieni Wattsonin luokse, eikä hän ollut todellakaan mikään vaikea tapaus. Breloom voitti kaikki hänen Pokemoninsa muutamalla iskulla. Suureksi hämmennyksekseni Marill kehittyi saliottelun jälkeen saamillaan Exp. Sharen antamilla pisteillä. Mä luulin sen kehittyvän paljon myöhemmin! Ajattelin että Marillin pitäisi olla joku yli 20-tasoinen ennen kun se kehittyy, mutta näköjään siitä tuli Azumarill jo nyt. Vähän harmitti etten ehtinyt käyttää Marillia kertaakaan otteluissa, mutta samapa se. Azumarill oli ihan yhtä suloisen ja halittavan näköinen otus, jolla voin otella myöhemmin. :3


Salin voitettuani sain Wattsonilta Rock Smashin, mikä taaskin viittasi mua tietysti palaamaan Wallyn luokse Verdanturf Towniin. Mutten tiedä jaksanko mennä sinne. :D Sen sijaan heti salin jälkeen jatkoin Mauville Cityn tutkimista ja löysin pyöräkaupan. Sain ystävälliseltä kauppiaalta pyörän ihan ilmaiseksi, hänen nähtyään miten likaiset ja hirveät mun Running Shoesini olivat. Jaahas. :D Valitsin Acro Biken, jota tulen luultavasti käyttämään paljon. Jostain syystä mä pyöräilen harvoin Pokemonissa, esim. Y:ssä en tainnut käyttää pyörää kertaakaan. Mutta tässä pelissä pyöräily tuntui jotenkin mukavan helpolta ja käytännölliseltä. :D


Saitte tällä kertaa hieman lyhyemmän AS-postauksen, koska ne ovat olleet aiemmin niin pitkiä. Ensi kerralla matka jatkuu moneen eri suuntaan, lähtiessäni tutkimaan mitä muuta Mauvillesta ja sen ympäriltä löytyy!

4 kommenttia:

  1. Mä pyydystin myös Marillin tolta samalta routelta. :) Mauville City on kokenut suuren muutoksen siihen miltä se näytti vanhoissa peleissä. Tykkään että siitä tehtiin tollanen paljon isompi paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten musta tuntuu että kaikki kommentoijat ovat käyttäneet Marillia tässä pelissä? :D Musta on myös hyvä asia että Mauville Cityä muutettiin, koska kaikenlainen vaihtelu on aina tervetullutta mun puolestani. :)

      Poista
  2. Muistan että mulla oli hankaluuksia Wattsonin sähkösalilla, mutta voitin sen silti ihan suht helposti. Mauville City on jännä paikka koska se on tosiaan sisätiloissa tuolla tavalla. Hauska idea että Wattson halusi siitä enemmän Lumiose Cityn tapaisen kaupugin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä Wattsonin tekosista! Hauska viittaus Kalokseen. :)

      Poista