torstai 23. heinäkuuta 2015

Pokemonit Smash Brossissa - Osa 1

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Pikachu_Taunt_SSB4_zps905ltnfe.jpg

Miten musta tuntuu että koko Pokemon-fanikunta ja kaikki siihen liittyvää uinuu jossain syvässä hiljaisuudessa? Mitään uutta ei tunnu tapahtuvan, ja siksi minunkin on hankala keksiä aiheita joista kirjoitella tänne. En jaksa koko ajan laittaa vain postauksia White 2:sta tai Animesta, joten päätin kirjoittaa jotain ihan muuta tällä kertaa. :P

Jos et pelaa Super Smash Brossia, niin kannattaa varmaan skipata tämä postaus. Nimittäin muuten tästä ei tajua yhtään mitään. Mutta ajattelin joka tapauksessa suurena Smash Brossien ystävänä puhua vähän kyseisessä pelisarjassa esiintyvistä pelattavista Pokemon-hahmoista. En keksinyt muutakaan järkevää puhuttavaa, ja teki hirveästi mieli kirjoittaa jotain, joten tällä kertaa vähän tällainen erikoisempi postaus. :D

PIKACHU

Pikachu on ollut osa Smash Brosseja jo ihan alusta asti. Olen oikeastaan aina tykännyt pelata sillä. Olen pelannut Smash Brosseja Meleen ilmestymisestä tähän päivään asti. Olen joskus kokeillut sitä ihan alkuperäistäkin Smashia, mutta olen pelannut sitä sata kertaa vähemmän kuin muita. Brawlia on tullut pelailtua varmaan eniten. Joka tapauksessa, Pikachu on ollut mukana aina ja se on kuulunut lempihahmoihini lähes koko Smash-historiani ajan. Nykyään jos joutuisin listaamaan eniten käyttämäni hahmot suosikkijärjestykseen, Pikachu pääsisi ehkä kolmanneksi. :)

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Pikachu_SSB4_zpsbozfcszl.png

Pikachu on mielestäni hyvä Smash-hahmo! Se on nopea ja ketterä, eli juuri sellainen mistä meikäläinen pitää. :D Sillä on helppo hyppiä ja loikkia sinne tänne, ampuen samalla sähköä joka suunnasta, mikä ärsyttää varsinkin veljeäni aina ihan hirveästi. xD En kuitenkaan nykyään enää spämmää Pikachun Down + B iskua, kuten tein nuorempana Meleessä ja vähän Brawlissakin. Se oli aika julmaa... >:D Pikachu ei ole ehkä vahvin hahmo Smashissa, mutta se ei mua haittaa. Pikachun söpöys riittää saamaan mut pitämään siitä ja pelaamaan sillä, hahah. x3

PICHU

Melee on vanha peli, joten en ole viime aikoina pelaillut Pichulla ollenkaan. Pelasin Meleetä viimeksi varmaan joskus vuonna 2007, eli lähes kymmenen vuotta sitten! Vau, kylläpä aika kuluu nopeasti. :O Muistan kuitenkin aikoinaan pelanneeni Pichulla Meleessä ehkä jopa vielä enemmän kuin Pikachulla, koska tykkäsin siitä niin paljon. Pichu oli niin nopea, pieni ja suloisensähköinen, että halusin aina olla se. :3 Jos Pichu olisi näissä uusimmissa Smasheissa, en kyllä varmaan enää pelaisi sillä. Se ei enää tunnu yhtä paljon sellaiselta "mun hahmolta". Toivon ettei Pichua enää nähdä Smasheissa, koska se tuntuu nykyään aika turhalta hahmolta muutenkin.

JIGGLYPUFF

Jigglypuff on legendaarinen, koska se on tavallaan Smasheissa niin surkea, mutta toisaalta taas ihan loistava ja voimakas. :D Jigglypuff taitaa olla vähän niin kuin Smashien Magikarp? Tai Zubat? Sellainen jonka kaikki tietää ja joka pyörii joka paikassa, mutta kukaan ei oikeastaan pelaa sillä. Tai ainakin tällaisen kuvan mä olen Puffista saanut. Ehkä pitäisi pelata enemmän Onlinessa ja katsoa kuinka monta Jigglyä siellä oikeasti oikein tulee vastaan. Ehkä Jigglylla pelaajia on enemmän kuin mä kuvittelinkaan. :D

Anyways, en ole oikeastaan ikinä pelannut kauheasti Jigglypuffilla. Se on ihan kiva, ja tykkään tosi paljon siitä että se on joka Smashissa, nimenomaan sen randommaisuutensa (onko tuo edes sana?) takia. :D Mutta samalla taas se on jotenkin niin heikko ja hidas ja ääääähhhh etten vaan jaksa pelata sillä. Joskus pienempänä kun pelien hahmoissa oli vähemmän valinnanvaraa, taisin kyllä aina joskus olla Jigglypuff. Olisikohan sekin ollut Meleessä? Jos Nintendo joskus julkaisee Smash Brossin josta puuttuu Jigglypuff, en suostu ostamaan sitä! Jiggly kuuluu Smashiin!!

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/SSB4_-_Jigglypuff_Screen-3_zpsprf4ank1.jpg

MEWTWO

Kaikkien suosikki on palannut Smash neloseen, mikä sai fanit ihan sekaisin! :D Itse en kuitenkaan ole mikään Mewtwon fanittaja, vaan en ole oikeastaan koskaan tainnut pelata sillä mitenkään kunnolla. Olen varmasti kokeillut sitä joskus Meleessä, mutta en ole tykännyt, enkä sen takia koskaan pelannut sillä. Tavallaan tekisi kyllä mieli hankkia se siihen uuteen Smashiin, mutta sitten jos en taaskaan pidäkään siitä, niin en halua tuhlata rahojani sellaiseen. Mewtwo taitaa siis jäädä multa kokeilematta.

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Mewtwo_SSB4_zpsefikqh8o.png

No niin! Tämän enempää en jaksa tällä kertaa kirjoittaa, joten jaan tämän Smash-postauksen kahteen osaan. Kirjoitan siis joskus lähiaikoina lopuistakin pelattavista Smash-pokemoneista jotakin. Kertokaa vähän kommenteissa että oliko tätä kiva lukea. :D Voitte myös ehdottaa mulle aiheita joista haluatte mun kirjoittavan tänne Blue Salamanderiin. Mun pää lyö ihan tyhjää enkä keksi oikein mitään kivaa kirjoitettavaa, mutta haluan silti pitää blogia aktiivisena. :S Haluatteko postauksia peleistä tai Animesta, vai haluatteko että jatkan leffojen Top 10-listaa piakkoin?

6 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Pikachu on tosi kiva ja kuuluu main-hahmoihini Smasheissa. Aika moni on varmaan spämmännyt tuota Pikachun Down+B iskua, mikä on kyllä todella typerä ja ärsyttävä tapa. :D Siksi olen lopettanut sen itse kokonaan. xD

      Poista
  2. Jigglypuff on oikeastaan aika mahtava. Tai no rest (Down+B) on. On sillä myös pari hyvää comboa ja Jigglypuffia näkeekin aika paljon netissä. Taitaa olla pokemoneista parhain. Toki on hyvin heiveröinen ja restissä on omat riskinsä, joten vatii paljon taitoa.

    Leffojen top 10-listaasi olisi kiva lukea eteenpäin ja olisi kiva tietää mitä ajattelet tulevan "Zygarde leffan" Zygarden uudesta formista(?) ja mahdollisesta uudesta pokemonista tai formista. Ymmärrän, ettei tuosta jälkimmäisestä varmaan oikein keksi mitään sanottavaa, kun siitä on julkaistu/huhuiltu vasta niin vähän tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jigglypuffin voima on mulle vielä vähän tuntematon, mutta ainakin juuri tuo mainitsemasi Rest on todella hyvä isku. Uskon että jos Jigglylla osaa pelata niin se voi olla todella voimakas - muuten ei niinkään.

      Pidetään mielessä. ;) Ajattelin itse asiassa aiemmin kirjoittaa noista uusista mystisistä Pokemoneista jotakin, mutta kävi tosiaan niin etten keksinyt niistä oikeastaan mitään sanottavaa, koska niistä tiedetään vielä niin vähän. Ajattelin odottaa vähän aikaa ja katsoa jos niistä paljastettaisiin pian vähän jotain uutta tietoa. Mutta jos aika kuluu eikä mitään uutta kuulu, niin silloin varmasti kommentoin niitä jotenkin. :)

      Poista
  3. Jeeeeee tykkäät Smash Brosseista! Niin minäkin! :D Pikachu on myös mun lemppari, ja tykkään itse asiassa Jigglypuffistakin. Olisi kivaa lukea lisää sun top 10 leffoista ja ehkä Animesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee! *high five* :D Pikachu on kiva ja Jigglykin varmasti hyvä jos sitä osaa käyttää. Koitan kirjoitella lisää noista leffoista piakkoin. ^^

      Poista