torstai 30. huhtikuuta 2015

Pokemon White 2: Kurkistus tiimiini

Kuten mainitsin jo siinä Hoopa Unbound-postauksessa, jatkoin eilen pitkästä aikaa hieman White 2:n pelaamista. Mutta en tosiaan liikkunut vielä yhtään eteenpäin, vaan sen sijaan kouluttelin ainoastaan Pokemonejani, jotka ovat nyt kaikki noin 40-levelisiä. Tätä kouluttelua ennenhän olin saapunut Undella Towniin, josta pyydystin tiimini viimeisen Pokemonin, Sphealin. Se kehittyi tässä treenatessa hienosti Sealeoksi. :) Koulutin poksujani Undella Townin vieressä olevalla Routella numero 14, jolla ottelin myös muutamia kouluttajia vastaan.

Ennen kuin jatkan White 2:n pelaamista taas kunnolla, ajattelin kirjoittaa teille taas tällaisen vähän tarkemman katsauksen tämänhetkiseen tiimiini, varsinkin kun edellisestä White 2-postauksesta on jo niin kauan. Kukaan tuskin enää muistaa tarkalleen mitä Pokemoneja tiimistäni löytyy. :D Mulla on kestänyt tosi kauan läpäistä tämä peli - aloitin sen kuitenkin jo vuonna 2013! Tarkoitukseni olisi läpäistä tämä nyt tässä kevään/kesän aikana, jonka jälkeen hankin viimein X:n tai Y:n, ja sen jälkeen varmaan Omega Rubyn tai Alpha Sapphiren. :)

Mutta löpinät sikseen ja asiaan! Tässä siis tiimini tämänhetkinen tarkempi tilanne:









SERPERIOR:

  • Lempinimi: Ei ole
  • Sukupuoli: Uros
  • Nature: Calm (nostaa Sp. Defenseä, laskee Attackia)
  • Characteristic: Mischievous
  • Ability: Overgrow
  • Level: 41
Serperiorin tämänhetkiset iskut ovat Leaf Blade, Leaf Tornado, Slam, Leech Seed

Kuten kaikki aloituspokemonit, myös Serperior on osoittautunut todella voimakkaaksi tiimiläiseksi. En ole ikinä kauheasti välittänyt Serperiorista Pokemonina, vaikka Snivy ja Servine ovatkin ihan kivoja. Silti Serperior on oikein mukava Pokemon tiimissä, ja hoidellut kaikki vastustajat alta pois tuosta vain! Siihen voi aina luottaa. :3
___________________________________________________________________________________

 









UNFEZANT:

  • Lempinimi: Tirppa
  • Sukupuoli: Naaras
  • Nature: Quiet (nostaa Sp. Attackia, laskee Speediä)
  • Characteristic: Somewhat vain
  • Ability: Super Luck
  • Level: 40
Unfezantin tämänhetkiset iskut ovat Fly, Roost, Air Slash, Razor Wind

Kuten joku ehkä muistaakin, Unfezant tai Tirppa, on ollut vähän heikompi tiimiläinen. Siksi meinasin korvata sen pyydystämälläni Tynamolla, mutta te lukijat äänestitte linnulle paikan tiimistä, johon se sitten jäikin. Unfezant on sellainen peruspoke - ei mikään super-voimakas, muttei huonokaan. Huomaan kuitenkin käyttäväni sitä ehkä kaikista tiimin Pokemoneista vähiten.
___________________________________________________________________________________








ARCANINE:

  • Lempinimi: Tiikeri
  • Sukupuoli: Uros
  • Nature: Lonely (nostaa Attackia, laskee Defenseä)
  • Characteristic: Highly curious
  • Ability: Flash Fire
  • Level: 40
Arcaninen tämänhetkiset iskut ovat Dig, Flame Burst, Flamethrower, ExtremeSpeed

Arcanine on ihan mahtava Pokemon! Rakastan sitä todella paljon, ja se onkin ehdottomasti tiimini vahvin jäsen yhdessä Serperiorin kanssa. Olen halunnut Arcaninen johonkin tiimiini jo pitkään, ja olen tosi iloinen että viimein päätin pyydystää sen. Olin varma siitä, että Arcanine tulisi olemaan hyvä valinta, ja olin ihan oikeassa. Todella nopea ja voimakas tiimiläinen! Rakastan! <3
___________________________________________________________________________________








EXCADRILL:

  • Lempinimi: Heini
  • Sukupuoli: Naaras
  • Nature: Sassy (nostaa Sp. Defenseä, laskee Speediä)
  • Characteristic: Often dozes off
  • Ability: Sand Force
  • Level: 40
Excadrillin tämänhetkiset iskut ovat Slash, Rock Slide, Dig, Earthquake

Muistatte ehkä jotenkin, kuinka hankalaa Excadrillin saaminen oli mulle. xD Tuli vähän raivottua ja stressattua ennen kuin sain hakittua sen Chargestone Cavesta. Mutta olen iloinen siitä että pyydystin sen, koska vauuuu! Heini on ihan mahtava! Taidan sanoa näin kaikista pokeistani, mutta kun se on totta. :D Excadrill on kestävä ja voimakas Pokemon, ja pidän sen tämänhetkisistä iskuistakin jostain syystä todella paljon. Oikein mainio tiimiläinen! :)
___________________________________________________________________________________








EELEKTRIK:

  • Lempinimi: Muikku
  • Sukupuoli: Uros
  • Nature: Careful (nostaa Sp. Defenseä, laskee Sp. Attackia)
  • Characteristic: Somewhat stubborn
  • Ability: Levitate
  • Level: 40
Eelektrikin tämänhetkiset iskut ovat Tackle, Crunch, Spark, Charge Beam

Eelektrik on tällä hetkellä varmaan tiimin heikoin jäsen. Sen iskut ovat vielä vähän kehnot, ja muutenkin se on selvästi muita heikompi. Mutta sitten kun kehitän sen Eelektrossiksi, siitä tulee varmasti oikein vahva ja voimakas tiimiläinen. Ei Eelektikissä kuitenkaan todellakaan mitään vikaa ole, vaan kyllä se pystyy hoitelemaan voimakkaitakin vastustajia. :D
___________________________________________________________________________________






SEALEO:

  • Lempinimi: Toko
  • Sukupuoli: Naaras
  • Nature: Lax (nostaa Defenseä, laskee Sp. Defenseä)
  • Characteristic: Likes to fight
  • Ability: Ice Body
  • Level: 40
Sealeon tämänhetkiset iskut ovat Surf, Ice Ball, Body Slam, Aurora Beam

Sealeo on tiimin uusin jäsen, joten olen käyttänyt sitä toistaiseksi vähiten. Se kuitenkin kehittyi hienosti ja nopeasti Sphealista, ja on sen jälkeen noussut samalle tasolle muiden kanssa. Ja minähän rakastan Sealeota! Se on mukavan voimakas ja sen iskutkin ovat hyvällä mallilla. Tosin muutama vielä voimakkaampi isku on täysin tervetullut, ja sellaisia onkin varmasti vielä tulossa. :3 Sealeo on yleisesti kaikin puolin osoittautunut hyväksi tiimiläiseksi.
___________________________________________________________________________________

Juu eli tosiaan tältä tiimini näyttää tällä hetkellä. :D Olen siihen yleisesti tosi tyytyväinen, ja rakastan jokaista siihen pyydystämääni taskuhirviötä. Ainoastaan Unfezant jää välillä hieman taka-alalle, mutta muuten käytän kaikkia pokeja aktiivisesti, ja jokainen on päässyt osoittamaan taitonsa kiperissä tilanteissa. xD Jatkan varmaan White 2:n pelaamista taas tänään, ja tällä kertaa jatkan matkaani eteenpäin. Kirjoittelen siitä teille piakkoin!

Kaikki postauksen kuvat kuuluvat Pkparaisolle!

6 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai. Muuten pelaaminen olisi vähän hankalaa. :D Aion luultavasti ostaa 3DS:n ja Pokemon Y:n joskus tässä kesän aikana.

      Poista
  2. Kiva tiimi sulla ^^ Itelläkin oli Growlithe ja Arcanine White 2:ssa. On kyllä voimakas Pokemon tosiaan! Lisäksi mulla on ollut myös Serperior. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mä olen ihan rakastunut Arcanineen! Se on tosi voimakas ja kiva Pokemon.

      Poista
  3. Mun lempparit sun tiimist o kyl Serperior ja Sealeo! Sealeo on ihan hirveen ihana!! ;3
    Hyvältä näyttää muutenki sun tiimi! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D Sealeo on kyllä tosi ihana! Rakastan noita sen jättimäisiä viiksiä. :3 Myös Serperior on tosi kiva!

      Poista