maanantai 23. maaliskuuta 2015

Top 10 Elokuvat: Sija 10

Pokemon-elokuvia on vaikka kuinka monta, mutta vain noin puolet niistä ovat mielestäni siedettävää katsottavaa. Olen halunnut puhua täällä blogissa kyseisistä leffoista pitkäänkin, joten päätin listata niistä kymmenen suosikkiani ja kertoa niistä vähän mielipiteitäni. Sen jälkeen käyn läpi luultavasti myös ne huonommat elokuvat, jotka eivät ansaitse paikkaa tässä top 10-listassa. :D Mutta eiköhän aloiteta:

Kymppisijan pääsivät jakamaan Arceus ja elämän jalokivi sekä Jirachi, toiveentäyttäjä. Pokemon-elokuvista vain yhdeksän ovat sellaisia, joista voin oikeasti sanoa nauttivani, joten tämän kymmenennen sijan valinta oli luonnollisesti hankala. Nämä kaksi ovat kuitenkin niistä "huonoista" leffoista kaksi siedettävintä, joten laitoin ne molemmat tähän. Minun on ihan mahdotonta sanoa kummasta pidän enemmän. Tai siis vähemmän. :D

Movie 12: Arceus and the Jewel of Life

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Top%2010/pokemon-movie-12-arceus-and-the-jewel-of-life_o_zpsyjmlkiyu.jpg

Tämä leffa on niin äääähh mutta kuitenkin ihan siedettävä. Kyseessä on siis elokuva, jossa Ash ja kumppanit törmäävät samaan aikaan Dialgaan, Palkiaan, Giratinaan ja vielä Arceukseenkin, joka alkaa ikävällä tavalla tuhoamaan maapalloa. Dialga lähettää sankarimme kuitenkin menneisyyteen, jota heidän tulee muuttaa, jotta tulevaisuus voisi pelastua Arceuksen raivoisalta tuholta. Tämä on nimenomaan se syy, miksi päästin tämän muuten huonon leffan top 10-listaan. Aikamatkustus on nimittäin aika uniikki juttu Pokemon-elokuvissa, vaikka ollaan sitä nähty vähän joskus ennenkin.

Mutta tällä kertaa Ash porukoineen menee oikein pitkälle menneseen, jolloin edes pokepalloja ei oltu vielä keksitty. Sen sijaan pokemoneja pidettiin kurissa jonkinlaisilla oudoilla asuilla, jotka ehkä sitten estivät niitä karkaamasta. Muuten orjatyössä olevat Chikorita ja Cyndaquil olisivat varmasti häipyneet ajat sitten. I dunno. :D Musta on hauska nähdä kuinka uusi keksintö pokepallo oikeasti on, koska neljännessä Celebi-leffassa se oli selvästi hyvin uusi juttu professori Oakin nuoruusaikoina. Siinä esiintyvä pallo oli selvästi aika alkuvaiheessa kehitystään. Hauska yksityiskohta!

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Top%2010/Damos_and_Spiky_Pichu_zpsueotc0fm.jpg

Anyway, en oikein osaa sanoa tästä Arceus-leffasta mitään. Sen juoni on aika tylsä, eikä leffan hahmoissakaan ole kauheasti kehumista. Oli tosin mukavaa nähdä Pichua pitkästä aikaa. :) Oikeastaan ainoa kohta josta todella pidän tässä elokuvassa, on sen ihan ensimmäiset viisi minuuttia, jossa Ash ja Dawn ottelevat joidenkin trainereiden kanssa, ja jakavat myöhemmin heidän kanssaan vesimeloneja. :D Heidän ottelunsa aikana soiva musiikki on jopa suomeksikin ihan siedettävää kuunneltavaa, vaikka nämä uudemmat suomi-dubit ovat Pokemonissa useimmiten ihan hirveitä. Tässä leffassa ei muuten ole mitenkään mieleenpainuva soundtrack, ainakaan minun mielestäni.

Arceus and the Jewel of Life on omalla tavallaan ihan mukava elokuva, mutta juoneltaan turhan tylsä ja mahtipontinen. Nämä maailmanpelastus-leffat eivät vain ole yleensä kauhean hyviä. Tarina yritti jotenkin liikaa, varsinkin elokuvan loppupuolella, ja sen loppuratkaisukin oli vähän outo. Leffassa esiintyvät hahmot Damos ja Sheena olivat ihan ok-tyyppejä, mutta ei mitenkään kauhean mieleenpainuvia. Samoin leffan pahis, Marcus, oli tosi mälsä tyyppi. Mutta hänen Heatraninsa oli onneksi upea! :D Se olisi ansainnut suuremman roolin.

En osaa sanoa tästä leffasta enää mitään muuta ihmeellistä. Se on tylsä ja huono, mutta ei kuitenkaan surkea kuten jotkut muut *köh Diancie-leffa köh köh*. Ainoa hyvä juttu tässä leffassa on tuo aikamatkustus menneisyyteen, sekä monien kivojen pokemonien esiintyminen, esim. juuri Heatranin sekä mainitsemani Pichun. Niin ja vielä se kohta kun sankarimme syövät vesimeloneja! xD

Arvostelu

Juoni: ★★

Tunnelma: ★

Hahmot: ★★

Musiikit: ★★

Yleinen arvosana koko elokuvasta: ★★


Movie 6: Jirachi: Wish Maker 

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Top%2010/v18132w39z2_zpspgqcqq6x.jpg

Jirachi: Wish Maker on tietääkseni leimattu usein kaikkein huonoimmaksi Pokemon-elokuvaksi, mutta itse olen eri mieltä. Ei tämä todellakaan mikään hyvä leffa ole, mutta ei se silti ole ihan huonoimmastakaan päästä. Mulla on tämän leffan kanssa vähän sama ongelma kuin tuossa Arceus-leffassakin - tämä on turhan tylsä. Siitä on vähän aikaa kun näin tämän Jirachi-leffan viimeksi, mutta muistan sen juonen olleen todella pitkäveteinen.

Tarinassa Ash ystävineen saapuu johonkin Pokemon-tivoliin, jonka ylläpitäjät ovat ihailemassa taivaalle ilmestynyttä komeettaa. Eipä aikaakaan kun ihmeellinen Jirachi ilmestyy paikalle, ja ystävystyy Maxin kanssa, toteuttaen tämän vaatimattomia toiveita. Asiat menevät pieleen kun Butler-niminen herra päättää siepata Jirachin, ja käyttää sitä johonkin outoihin kokeisiinsa. Butler tulee vahingossa luoneeksi kammottavan ja kummallisen Groudonin, jonka kanssa sitten tapellaan koko elokuvan loppukohtauksen ajan.

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Top%2010/Fake_Groudon_zpsyp999siw.png

Tämä elokuva on niin öhh... outo. Varsinkin tuo mainitsemani Groudon. Kyseinen Groudon on tavallaan tosi typerä ja outo idea, mutta samalla kuitenkin äärimmäisen mielenkiintoinen. En oikein osaa sanoa kummalle kannalle kallistuisin enemmän. :S Pidän tässä leffassa se hahmoista varmasti paljon enemmän, kuin tuossa Arceus-leffassa. Butler on jotenkin jännä hahmo - hän on työskennellyt Team Magmalle, yrittäen luoda heille Groudonin, mutta epäonnistui kokeessaan energiapulan vuoksi. Siksi hän hankki itselleen Jirachin, jonka avulla hän voi imeä tarvittavaa energiaa komeetasta, jotta hän saisi vihdoin luotua Groudonin ja todistavansa olevansa oikeassa. Butlerin teot eivät siis ole varsinaisesti mitenkään pahoja tai ilkeitä, hän on vain vähän epätoivoinen.

Tämä leffa on todella tylsä, mutta sen loppupuolisko on semi-mielenkiintoinen tuon oudon Groudonin takia. Sen vuoksi en oikein osaa sanoa selkeää mielipidettä tästä leffasta, koska en tosiaankaan tiedä onko se mielestäni hyvä vai huono. :S Pidän yleensä Pokemon-leffojen ainutlaatuisuudesta, mistä tämä leffa saa luonnollisesti tosi paljon pisteitä, mutta sitten kuitenkin tämä on jotenkin tosi meh... Katsoessani tätä leffaa ensimmäisen kerran, muistan että pidin tuota Groudonia suorastaan pelottavana. :D Tai no en nyt ihan, mutta oli se aika karmiva. Jotenkin ne sen limaiset lonkerot joilla se imi ihmisiä ja pokemoneja sisäänsä puistattivat mua. Musta tuntuu että mulla riittäisi tästä elokuvasta vielä paljon enemmän sanottavaa, mutta en nyt millään osaa pukea ajatuksiani sanoiksi. Ehkä mun pitää kirjoittaa tästä leffasta (tai varsinkin tuosta Groudonista) vielä myöhemmin uusi ihan oma postauksensa.

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Top%2010/movie6_ep1_ss2_zpsvfacjx4d.jpghttp://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Top%2010/movie6_ep1_ss8_zpstepqafyt.jpg

Jos nyt tiivistän vielä sekavan mielipiteeni lyhyesti, niin sanoisin että Jirachi: Wish Maker on mukavan vaihteleva ja ainutlaatuinen Pokemon-elokuva, mutta sen juoni on tästä huolimatta liian tylsä ja pitkäveteinen. Elokuvan hahmot ovat yllättävän onnistuneita, vaikka en pidäkään Jirachista juuri ollenkaan. Sen vuoksi pokemonia oli vaikea sääliä leffan aikana, joten ainakaan mitään tunteita ei herännyt filmin aikana pintaan. Kaikenkaikkiaan hyvin erikoinen ja outo elokuva. Mun pitää katsoa tämä piakkoin ja puhua siitä sitten vähän lisää. Outo arvostelu oudolle elokuvalle. :D

Arvostelu

Juoni: ★★

Tunnelma: ★★★

Hahmot: ★★★

Musiikit: ★★

Yleinen arvosana koko elokuvasta: ★★

4 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Pokemon-elokuvat ovat yleisesti aika huonoja... Ja olet oikeassa. Harmi että kaikki nuo kolme elokuvaa ovat tosi huonoja. :D

      Poista
  2. Surkeita leffoja molemmat. En pidä näistä yhtään... Uudet Pokemon-leffat ovat yleensä tosi huonoja - vaan jotkut noista vanhemmista on siedettävää katsottavaa mun mielestä. Ensimmäinen on paras. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä siitä, että uudemmat Poke-leffat ovat paljon huonompia. Ensimmäinen on legendaarinen ja yksi lemppareistani. <3

      Poista