tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kesäkiireitä

Heippa pitkästä aikaa!

Blogini on taas uinunut hiljaisuudessa tässä kesän aikana. Kirjoittelisin mielelläni tänne useammin mutta kun äääääähh työt vievät liikaa aikaa! Lisäksi Pokemon-innostukseni on tällä hetkellä aika matalalla. Mutta kunhan kesätyön palkka pamahtaa tilille, niin 3DS pamahtaa meikäläisen huoneen hyllylle. :D Hahah. Tai siis kunhan saan tuon White 2:n läpäistyä, niin sen jälkeen kyllä aion varmasti hankkia 3DS:n ja Pokemon Y:n tai X:n. Sitä ennen blogini tulee kuitenkin pysymään varmaan vähän hiljaisempana. Pahoittelen tätä. Koitan saada vaikka Animesta jotain kirjoiteltua jossain vaiheessa, mutta eiköhän tämä alkava heinäkuu tule olemaan jonkin aikaa hyvin hiljainen...

Ei tässä muuta tällä kertaa.

Hyvää kesää kaikille <3

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Pokemon Anime: XY062 & XY063

XY062 - The Future Is Now, Thanks to Determination

Yritän kiriä näissä Animen jaksoissa nopeasti eteenpäin, joten tänään tulee aika nopeat pikapostaukset. :D Eli Ash porukoineen harhailee edelleen Kaloksen karuilla aavikoilla, jossa he kohtaavat jonkinlaisen sähkölaitoksen, joka tuottaa energian Lumiose Cityyn. Laitokselta tulee kuitenkin outoja signaaleja, jotka houkuttelevat kaikki alueen sähköpokemonit sinne, suoraan juonittelevan Rakettiryhmän kynsiin. Myös sankareidemme Pikachu, Dedenne ja Luxio joutuvat signaalin alaisiksi, ja häipyvät rakkennukseen.

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/274_zps94aougdq.jpg

Ash ja muut hiippailevat laitoksen sisään, vapauttavat pari paikan työntekijää (jotka luonnollisesti jättävät kaiken 10-vuotiaiden lasten hoidettavaksi) ja kohtaavat sitten Rakettiryhmän suuressa huoneessa, jossa sähköpokemoneja hallitaan. Kuten aina, tälläkin kertaa Ash alkaa puskea Pikachun luokse, vaikka pakottavat säteet saavat sen hyökkäämään kouluttajansa kimppuun. Tuttu juttu. :D Tällä kertaa kuitenkin myös Clemont teki saman Luxiolle, mistä pidin tosi paljon! Kivaa että muutkin koittavat saada Poksujaan irti hypnoosista XY-kaudella, eikä se ole aina pelkkä Ash. :3

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/367_zpsnor7qafp.jpg
http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/439_zpst7aibyj8.jpgClemont saa Luxiolta kunnolla turpaan, mutta onnistuu irrottamaan sen signaalin vaikutuksesta. Lyyhistynyt ja väsynyt Clemont kaatuu suoraan Pokemoninsa selkään, joka kehittyy yllättäen Luxrayksi! Vau! <3 Tämä oli mielestäni tosi hieno kehitys, enkä ymmärrä miksi kaikki valittavat siitä. Monet sanovat että Luxio kehittyi ihan ilman syytä, mutta mielestäni tähän liittyi paljon asioita jotka saivat sen kehittymään: koko jakson ajan Clemont oli epäröinyt omia voimiaan ja miettinyt onko hänestä Ashille kunnon salivastukseksi. Luxio tietysti aisti tämän Clemontista ja ymmärsi millaisessa tilanteessa hän oli. Clemont halusi tulla vahvemmaksi, jonka vuoksi hän halusi pelastaa sähköpokemonit Rakettiryhmältä ja irrottaa Pokemoninsa hypnoosista. Clemont sähköttyi kunnolla parista Thunder Fangista, muttei luovuttanut, mikä sai hänen itsevarmuutensa nousemaan, sekä hänen ja Luxion suhteenkin varmasti syvenemään. Ei ihme siis että leijona otti ja kehittyi! Tässähän oli taustalla vaikka mitä. (Oli muuten jotenkin tosi söpöä että Clemont istui Luxion selässä kun se kehittyi. :3 Onko näin käynyt ennen vain Ashin ja Ponytan kohdalla Indigo-kaudella?)

Lopulta Luxray sitten tietysti pelastaa päivän, ampuen Rakettiryhmän sinne missä pippuri kasvaa. Jakson lopussa Clemont päättää erota muista, ja mennä edeltä Lumioseen harjoittelemaan tulevaa saliottelua. Tykkäsin tästäkin tosi paljon! Upeaa hahmonkehitystä, ja muutenkin tosi kiva idea, että Clemont jatkaa vähän matkaa yksin! Tämä jakso oli juoneltaan todella nähty ja tylsä, mutta muuten tykkäsin tästä paljon.

Arvosana: ★★★

XY063 - A Fork in the Road! A Parting of the Ways!

Kylläpäs tällä jaksolla on jotenkin tosi japanilainen nimi. :D Odottelin tätä jaksoa ihan innoissani, koska olen Rocketshippaaja. En kauheasti shippaile ketään Pokemonissa, mutta Jessie ja James sopivat yhteen ihan täydelliseti. :D Harmi kyllä, tämä jakso ei ollut niin hyvä kuin mitä olisin toivonut. Siinä oli liian nopea tempo, ja Ashia ja muita näkyi liikaa. Heidät olisi voinut sysätä ihan syrjään ja korvata heidän näkymisensä jollain paljon tärkeämmällä jakson juonen kannalta, mutta ihan sama. :D

Jessie siis joutuu eroon muusta Rakettiryhmästä lentäen Wobbuffetin kanssa järveen, mutta onneksi nuori ja varsin komea lääkäri pelastaa hänet hukkumiselta. Tämä kohtaus oli jotenkin oudon seksuaalinen, hahah. xD Jessie oli animoitu jotenkin tavallista hotimmaksi, ja lääkäri jopa ruokki häntä rannalla marjoilla suoraan suuhun. Voi kauheeta... xD En ole tottunut tällaiseen Pokemonissa. Jessie sitten tietysti rakastuu ihanaa nuorukaiseen, ja päättää jättää Rakettiryhmäilyn kokonaan.

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/094_zps07sumj7j.jpghttp://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/112_zpspwjk9zvf.jpg

Hän kuitenkin muuttaa myöhemmin mieltään, kun muistaa ystäviensä tärkeyden (ja tajuaa että lääkäri on kiinnostunut jostakusta ihan muusta). Kaamea salametsästäjä on juuri siepannut Meowthin ja Pumkpaboon, mutta Jessie ilmaantuu paikalle juuri ajoissa pelastamaan päivän Wobbuffetillaan. Olisin toivonut että hänen paluunsa olisi ollut vähän hienompi, kuin mitä se oli tässä jaksossa. Sellaista Holy Matrimony-fiilistä olisi saanut olla enemmän, kiitos. ;)

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/367_zpsxnw9fiy8.jpg

Lisäksi tässä jaksossa ärsytti se, kuinka vähän James tuntui piittaavan Jessien lähdöstä. Toki hän vuodatti pari kyyneltä, mutta olisin kaivannut vielä enemmän tunnetta. (Ja miksi he koko ajan puhuivat toisistaan "ystävinä" come oooon! xD) Lisäksi mua häiritsi ettei Jessietä kiinnostanut ettei Pumkpaboo ollut hänen mukanaan. Onko kurpitsa-parka niin helposti unohdettavissa ja korvattavissa? :( Tämä olisi varmasti ollut tosi hyvä jakso, jos sen juoni ei olisi ollut ihan niin täyteenängetty, ja Jessien ja Jamesin välisiä keskusteluja olisi yleisesti ollut enemmän. James ei tuntunut piittaavat Jessien paluustakaan juuri yhtään. Sen sijaan Sinnoh-kauden jaksossa numero 117 James suorastaan itki kun näki Jessien palaavan takaisin. Miksei tässä käynyt niin?

Hömm tulipas tästä nyt kauhea Rocketshipping-analyysi-paketti. :D Jakso oli joka tapauksessa ihan kiva, ja olen tosi iloinen siitä että Jessieen ja Jamesiin keskityttiin tässä jaksossa. Mutta yleisesti olin silti aika pettynyt. XY-kausi on kuitenkin edelleen menossa oikeaan suuntaan. Voi kun se alkaisi vielä muuttua yhtä hyväksi kuin vanhemmat Pokemon-jaksot. Se olisi ihanaa. :)

Arvosana: ★★★

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Pokemon White 2: White Kyurem

Tällä kertaa pelasin aika vähän aikaa, joten luvassa lyhyempi postaus. Voitettuani Colressin ärsyttävän Steel-tiimin Team Plasman aluksella, lähdin eteenpäin aina ryhmän johtajan Ghetsiksen huoneeseen asti. Sieltä Taavi löysyi vihdoinkin kadonneen Purrloinin, joka oli yhden Shadow Triad-jäsenen käytössä. Voi kissa-parkaa... Shadow vaan kyselee että miksei Taavi yksinkertaisesti pyydystä uutta Purrloinia, koska hän ei tunnu ymmärtävän että juuri se Purrloin on tärkeä Taavin siskolle. Ihme porukkaan mä törmäilen tässä matkani aikana... :D Ottelin heitä vastaan moisen höpönpöpön jälkeen, ja onnistuin palauttamaan kissan onneksi oikealle omistajalleen.

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Walkthrough/20120601_2314546_zpsgyfqfuqh.png

Seurasin paikalta livistänyttä Ghetsisiä ulos jäiseen metsään, jonka perältä löytyi pieni luola. Ja kukapa muu siellä odottikaan kuin Team Plasman edelleen hallussa oleva Kyurem. Kuin taikaiskusta myös N ja hänen Reshiraminsa ilmaantuivat luolaan pelastamaan minut juuri ajoissa jäiseltä kohtalolta. Kerrankin tilanne meni toisinpäin - se en ole aina minä joka on auttamassa muita. :D Tosin seuraavaksi mun piti tietenkin pelastaa päivä ottelemalla Kyuremia vastaan ihan itse. Ghetsis sai sen muuttumaan jonkinlaiseen Reshiram-muotoon, White Kyuremiksi, jonka jälkeen mun tuli pistää Pokemon kerralla aisoihin. Kyurem oli yllättään helppo vastus ja voitin sen nopeasti Eelektrossin ja Walreinin suurella avustuksella.

En muuten tykkää Kyuremista Pokemonina juuri yhtään. Se on kammottavan ruma, ja vaikka sen idea on tavallaan ihan mielenkiintoinen, en siltikään välitä siitä ollenkaan. Enkä tykkää näistä sen Reshiram- ja Zekrom-muodoista. Koko Pokemon on aika meh... :S Mutta voitettuani Kyuremin, se katosi tiehensä, jonka jälkeen Ghetsis itse halusi haasta mut otteluun. Hän oli jo vähän haastavampi vastus, mutta aika nopeasti ja vaivattomasti mä sen lopulta silti voitin. Tämän jälkeen herra taisi tulla viimein järkiinsä, ja katosi yhtä nopeasti paikalta kuin Kyurem, luopuen Unovan valloituksestaan. Myös N lähti jatkamaan matkaa, kiitettyään minua tehdystä työstä. Luulisi että tällaisen jälkeen minä ansaitsisin vähän enemmän kuin kiitoksen (voisin nousta vaikkapa Unovan presidentiksi), mutta samapa se. :D Pokemonmestaruushan tässä on se tärkein asia, ja se lähestyykin kovaa vauhtia. Ensi kerralla pääsen viimein jatkamaan matkaani Victory Routelle.

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Walkthrough/646Kyurem_White_BW_anime_zps68i4rbs9.png

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Pokemon White 2: Zinzolin ja Colress

Pelasin tätä viimeksi tasan kuukausi sitten. :D Silloin seurasin Team Plasmaa Humilau Cityyn, jossa kuitenkin haastoin kahdeksannen salin ensin. Voitin salimerkin, jonka jälkeen lähdin Routelle 22 jahtaamaan Plasman jäseniä. Nyt olin siellä, ja ottelin luonnollisesti heti kaikkien kouluttajien kanssa. Törmäsin kuitenkin nopeasti (mielestäni älyttömän rumaan) Terrakoniin, sekä Team Plasman tiedemieheen, Colressiin. Hän antoi mulle jotain turhaa roinaa, ja vihjaili että seuraavaksi kannattaisi palata takaisin Routelle 21. :D En vieläkään ole ihan varma onko Colress mun vihollinen vai ystävä. En halunnut muuten otella taaskaan Terrakonin kanssa, koska en tosiaan halua sitä tiimiini tai muutenkaan pyydystää sitä. Sen sijaan noudatin Colressin neuvoja ja palasin takaisin Routelle 21, jossa olin jo käynyt ennen Humilaun saliakin. Menin taas siellä olevaan Seaside Cave-nimiseen luolaan. Pääsin sen Colressin antaman roinan avulla luolassa tällä kertaa onneksi eteenpäin :D ja päädyin pienelle rannalle, jossa seisoi Team Plasman ilma-alus!

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Walkthrough/Plasma_Frigate_exterior_B2W2_zpsgemgl14k.pnghttp://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Walkthrough/Plasma_Frigate_1F_B2W2_zpspyd4zrk1.png

Taavikin ilmestyi sopivasti paikalle, nyt kun olin raivannut tien siellä luolassa auki. Katsos kummaa, se olen taas minä joka tekee kaiken. :D Menimme yhdessä rohkeasti Team Plasman alukseen, jossa tuli oteltua todella monta kertaa Gruntien kanssa. Taavi etsi edelleen siskoltaan varastettua Purrloinia, kun taas meikäläinen lähti tutkimaan paikkoja. Meidän piti saada jokin salasana, jotta pääsisimme aluksessa syvemmälle. Sattumalta ottelin heti ensimmäisenä juuri sen Gruntin kanssa, jolla salasanaan tarvittava jonkinlainen kortti oli. :D Mutta enhän mä tietenkään skipannut yhtäkään matsia, vaan rökitin joka ikisen Team Plasman jäsenen joka tuli vastaan. Alkavatkohan ne Gruntit pikkuhiljaa muuttua itsekin Pokemoneiksi, vai miksi ne kaikki huutavat aina otellessaan tai hävitessään "Plasmaaaa!" :D

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Walkthrough/Team_Plasma_B2W2_opening_zpsw86xfe4n.png

Lopulta pääsin sitten määränpäähäni salasanalukkojen ohi, jossa odotteli Team Plasman ärsyttävä jäsen Zinzolin, sekä vangittu Kyurem! Plasma oli tietysti käyttänyt sitä Opelucid Cityn jäädyttämiseen. Ottelimme Zinzolinia ja jotain toista random Gruntia vastaan Taavin kanssa tuplaottelulla, jossa minä sain taas tehdä kaiken työn. Hänen Emboarinsa, Simipourinsa ja Unfezantinsa kaikki vaan fainttailivat koko ajan, samalla kun minä pistin vastustajien poksuja nippuun. :D Lopulta me sitten voitimme, mutta silti meidät jotenkin heitettiin aluksesta ulos. Höh. Se kohosi ilmaan ja katosi vuorten taakse, vieden Kyuremin ja Taavin sisko-paran Purrloinin mukanaan... Purrloin on muuten kiva Pokemon, ja kokeilisin sitä mielelläni joskus tiimissä. :)

Palasimme seuraavaksi Taavin kanssa takaisin sinne Routelle 22, jossa olevaan luolaan pääsi nyt sisään. Siellä oli muuten ihana musiikki. Se taitaa olla sama kuin Dragonspiral Towerissa, jos en nyt ihan väärin muista. Kaunis kappale. <3 Pyörittyäni luolassa hetken, löysin sitten taas Team Plasman luokse. Heidän ilma-laivansa oli laskeutunut luolan ulkopuolelle, jäiseen metsään. Menimme Taavin kanssa luonnollisesti taas aluksen sisään, jossa saimme otella jälleen lukuisten Gruntien kanssa. He alkoivat pikkuhiljaa hermostua siihen, että me tunkeilimme koko ajan heidän luokseen. Ymmärrän heitä kyllä varsin hyvin. :D Jos tämä tapahtuisi oikeassa elämässä, niin meidät oltaisiin varmaan jo ammuttu hengiltä tai jotain. Voi kauhea, miten mä nyt aloin puhua näin synkästi... :'D

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Walkthrough/800px-Colress_anime_zpst1vfbxeu.png

Pyörittyäni laivalla jonkin aikaa, ratkoen perinteisiä pulmatehtäviä teleporttien ja nappien kanssa, sain taas uuden oven avattua aluksessa. Menin reippaasti sisään, ja tapasin siellä jälleen Colressin. En taaskaan saanut selvää siitä, että yrittikö hän auttaa mua vai ei, mutta ainakin hän halusi otella mun kanssa. :D Ja huh sentään kuinka ärsyttävä vastustaja hän oli! Steel-Pokemonit ovat hyvin kestäviä, minkä takia mä itse pidän niistä, mutta Colressin tiimi oli äärimmäisen ärsyttävä sen takia. Varsinkin hänen Klinklanginsa oli tosi voimakas vastustaja. Se nosti ensin Attackinsa täydelle teholle, ja tuhosi sitten kaikki mun Pokemonit yhdellä Giga Impactilla. D: Jouduin ottelemaan hänen kanssaan uudelleen, jolloin voitin hänet onneksi helposti. Varsinkin Arcanine ja Excadrill olivat suureksi avuksi. Ottelin muuten tätä ennen myös vielä uudestaan Zinzolinin kanssa, mutta hän oli onneksi todella helppo vastus. Lopettelin pelaamisen tähän - ensi kerralla jatkan matkaani sitten entistä syvemmälle aluksen uumeniin. Ja voin kertoa Taaville että mä hoidin taas kaikki hommat sen puolesta...

Tässä tiimini tämänhetkinen tilanne:


lauantai 6. kesäkuuta 2015

Pokemon Anime: XY061

XY061 - An Oasis of Hope!

Sankarimme ovat suurella kuivalla aavikolla, jossa heidän otteluharjoitukset jäävät kesken, vahingoittuneen Spoinkin ilmaantuessa yhtäkkiä paikalle. Aww... Voi raukkaa. :( Tässä oli taas söpö yksityiskohta kun Spoink laitettiin jonkun makuupussille toipumaan. <3 Pokemonin herättyä, se johdattaa ystävykset läheiselle keitaalle, jota peittävät rehevä kasvillisuus ja suuri järvi. Tavallisesti ohikulkevat kouluttajat voivat nauttia siellä elävien Spoinkien vieraanvaraisuudesta, mutta nyt jokin oli selvästi pielessä. Paikkaa oli alkanut hallita julma Grumpig, joka pakotti Spoinkit palvelemaan sitä, ja rankaisi niitä kovasti virheistään. :( Varsinkin Goomy oli tästä todella närkästynyt. Se ei voinut sietää moista käytöstä, joten possun tekemisille oli tehtävä loppu.

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/097_zpsnzveiomg.jpg

Mun mielestä oli muuten jotenkin tosi söpöä että se Spoink lähti etsimään ihmisiä avukseen. Jotenkin vain hauska ajatella että villit Pokemonit turvautuvat hädän hetkellä kiltteihin kouluttajiin. Joka tapauksessa sankarimme astuvat sitten esiin valmiina puolustamaan Spoinkeja, mutta Grumpig hypnotisoikin ne kaikki, ja käskee niitä hyökkäämään Ashin ja muiden kimppuun. Sankarimme pakenevat paikalta ja ajautuvat pieneen luolaan, jossa he jäävät yllättäen kaltereiden taakse vangeiksi. He saavat nopeasti selville, että kaiken takana on tietysti Rakettiryhmä, joka on lahjonut Grumpigin puolelleen.

Tykkäsin tästä seuraavasta kohdasta jostain syystä tosi paljon. Rakettiryhmä nimittäin kiristää Ashia luovuttamaan Pikachun, tai muuten Grumpig hyökkää viattomien Spoinkien kimppuun. Kerrankin Rakettiryhmä käytti vähän päätään. :D Ash päättää sitten antaa Pikachun Ryhmälle, joka vangitsee sähköhiiren omaan pieneen häkkiinsä luolan ulkopuolelle. Myös Clemontin Chespin haluaa jostain syystä mennä mukaan häkkiin, mikä sopii tietysti Rakettiryhmälle vallan mainiosti. :D

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/345_zpsk7lfvig7.jpghttp://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/379_zpsykxrdcre.jpg

Ryhmä lähtee sitten muualle pakkaaman keitaan hedelmiä kuumailmapalloonsa, kun taas Grumpig jää luolan suulle vahtimaan vankilan avainta. Goomy ja Dedenne mahtuvat kalterien välistä ja päättävät napata avaimen, mutta Grumpig tietenkin huomaa Pokemonit heti. Tässä tulee aivan ihana kohta kun Bonnie alkaa otella Dedennellä possua vastaan. Tykkäsin tästä ihan hirveästi, varsinkin kun se oli vielä ihan kunnon ottelu! Ihan mahtavaa! Dedenne saa kuitenkin lopulta pahasti kuonoonsa, eikä se kykene enää ottelemaan. Goomy on saanut tarpeekseen kaikesta väkivallasta ja ryhtyy vastustamaan Grumpigia. Tämä saa sen kehittymään Sliggooksi, joka on muuten tosi kiva Pokemon. Rakastan sen söpöä designia. :3

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/496_zpsek32mt2b.jpg

Sliggoon avulla Grumpig saadaan tietysti pois pelistä, jonka ansiosta Spoinkit pääsevät viimein irti hypnoosista. Chespinkin on saanut rihmoillaan avattua Pikachun häkin, joten kaikki on taas hyvin. :) Rakettiryhmä koittaa vielä otella sankareita vastaan, mutta he luonnollisesti lentävät tiehensä nopeasti. Grumpig pyytää syvästi anteeksi käytöstään, ja se saa jäädä elämään Spoinkien kanssa keitaalle. Aww... Jotenkin tykkäsin tästä lopusta. :3

Musta tuntuu että kirjoitin tällä kertaa tosi sekavasti ja huonosti tämän tekstin, mutta ihan sama. :D Eiköhän siitä selvää saa. Kaikenkaikkiaan pidin tästä jaksosta todella paljon! Rakastin suloisia Spoinkeja, ja aloin jopa pitää Grumpigistakin vähän enemmän. Ennen inhosin kyseistä Pokemonia aika lailla... Ja oli tosiaan todella kivaa nähdä Bonnieta ottelemassa kunnolla Dedennellään. <3 Tässä jaksossa oli mielestäni myös todella kauniit taustat. Rakastin sen keitaan ympäristöä. :D Todella hieno ja onnistunut jakso! Varmaan yksi suosikeistani koko XY-kaudella.

Arvosana: ★★★★★