Let's Go Pikachu - suloinen nostalgiapläjäys!

Mun oli tarkoitus kirjoittaa Let's Go Pikachu- ja Eevee-peleistä jo aikaisemmin, kun aloitin Pikachu-version pelaamisen joskus kesäkuussa. Tarkoitukseni oli tehdä samankaltainen alkufiilistely-postaus millaisen olen kirjoittanut mm. Pokémon Moonista ja Ultra Moonistakin, mutta se jäi lopulta tekemättä. Lähinnä siksi, etten löytänyt aikaa kirjoittaa siitä, mutta halusin samalla pelata innolla peliä eteenpäin, kunnes huomasin olevanikin jo Pokemonliigassa. Hupsis. :D Haluan kuitenkin mainita muutaman sanan siitä millainen peli mielestäni oli, varsinkin kun olen puhunut näistä peleistä blogissani loppujen lopuksi tosi vähän. En ollut ikinä mikään maailman innostunein vierailemaan (taas) Kantossa, mutta samalla hypin riemusta ihan vain saadessani uuden Pokémon-pelin. :D Lisäksi pelien suloinen värikäs graafinen tyyli on miellyttänyt mua jo trailereista asti, sekä tottakai upean originaalin Kanto-musiikin kuunteleminen kelpaa aina. Tässä siis epämääräinen yhteenveto siitä, millainen fiilis Let's Go Pikachu-pelistä mulle yleisesti jäi:

Ensimmäinen huomautus: S-Ö-P-Ö! Kaikki eivät ole ehkä samaa mieltä, mutta kuten tuossa jo mainitsin, rakastin pelin ulkonäköä, sekä jokaista pientä cutscene-kohtausta ja Pikachun suloisuutta. En tiennyt että Pikachusta oli mahdollista saada entistä söpömpi, mutta näköjään kaikki on mahdollista. Jokainen pieni momentti tai yksityiskohta, kuten S.S. Annen kaiteelta tähystäminen tai ihan vain suihkulähteen ihaileminen Pikachun kanssa, saivat mun sydämeni sulamaan. Tällainen ei ehkä vetoa kaikkiin, mutta muhun se toimi erinomaisesti. Game Freak on totisesti löytänyt mun heikkouteni. :D Lisäksi Pikachun ääninäyttely oli pelissä tavallistakin herttaisempaa ja onnistuneempaa. Rakastin myös yli kaiken sitä, että Pikachu matkustaa koko seikkailun ajan pelaajan olkapäällä. Siitä tuli heti vahvemmin sellainen fiilis, että olen oikeasti Pikachun kanssa yhdessä matkallani, jotain mitä Game Freak luultavasti halusi saada jokaisen pelaajan tuntemaan.

Toinen hyvä puoli pelissä oli ehdottomasti se, että Pokemonit seurasivat vihdoinkin taas pelaajaa! Jostain syystä mä en ole koskaan kaivannut tätä ominaisuutta kauheasti HeartGoldin jälkeen, mutta nyt musta tuntuu etten pysty enää elää ilman sitä. Swordin ja Shieldin on paras yllättää tai käy vielä huonosti... Lisäksi tykkäsin kovasti siitä, että villit Pokemonit näkyivät tällä kertaa kävelemässä kartalla, eivätkä piileskelleet vain pensaissa. Se sai pelin maailman tuntumaan paljon eloisammalta ja värikkäämmältä. Pokemonien pyydystäminen GO-tekniikalla oli paikoin aika tylsää, mutta ei se mua liikoja haitannut, varsinkaan kun en yrittänyt mitenkään erityisesti täyttää Pokedexiäni.

Normaalit ottelut ja saliottelut olivat varsinkin pelin alussa inhottavan helppoja, eikä Elite Fouristakaan ollut mulle melkein mitään vastusta. Tämä harmitti kovasti, koska toivon niin Game Freakin ymmärtävän, että pelit ovat välillä aivan liian helppoja ja voisivat hyvinkin hyötyä jonkinlaisesta vaikeusasteen säätelymahdollisuudesta. Mutta ei sillä tavalla miten Unova sen teki... Onneksi loppua kohti osa otteluista hankaloitui edes vähän, mutta ei Let's Go Pikachua todellakaan vaikeaksi peliksi voi kuvailla. Tämä ei kuitenkaan harmittanut mitenkään järjettömästi, koska osasin odottaa sitä. Toisaalta on harmillista, että nimenomaan osaan odottaa sitä...

Yksi asia mistä tykkäsin pelissä tosi paljon on se, kuinka paljon vanhaa kunnon Garya nähtiin heti pelin alusta alkaen. :D Siitä jäi sellainen fiilis, että nämä Let's Go-pelit eivät yritä mitenkään korvata vanhoja klassikoita, vaan ovat itse pelissäkin vain uuden sukupolven versio samasta tutusta seikkailusta, missä vanhat konkarit elävät tällä kertaa rinnakkain keltanokkien seassa. Saiko kukaan tuosta mitään selvää? Lähinnä kai tarkoitan sitä, miten Gary ...tai siis Blue huomautti jo ihan alussa peliä, että kulki itse saman pokemonmatkan nuorempana raapustellen Pokedexin sijaan poksujen sijainteja paperille. Siitäkin tulee sellainen kuva, että pelin maailma elää ja vielä samassa tahdissa oikean maailman kanssa. En tiedä, ehkä tämä on vain mun omaa järjetöntä tulkintaa asiasta. :D Kuitenkin tämän ansiosta pelistä jäi mulle sellainen kuva, ettei kyseessä ole ainoastaan remake, vaan tavallaan myös jatko-osa.

Vaan miltä meikäläisen tiimi oikein näytti Let's Go Pikachussa? Mun oli tällä kertaa vaikea koota tiimiä, koska kuten jotkut vanhemmat blogin lukijat ehkä tietävät, mä pyrin aina käyttämään mahdollisimman paljon sellaisia Pokemoneja tiimeissäni, joita en ole aikaisemmin kokeillut. Ongelmaa syntyi siis siitä, että mulla on ollut jo suurin osa sellaisista Kanto-Pokemoneista aiemmissa tiimeissäni, joista tykkään paljon ja haluan käyttää. Ja samalla haluan tiimini olevan mahdollisimman monipuolinen, vaikka tälläkin kertaa siihen eksyi lopulta kaksi vesipokemonia. Halusin myös välttää ottamasta yhtäkään Kanton aloituspokemoneista, vaikka varsinkin Bulbasaurin käyttö houkutti mua tällä kertaa tosi paljon... Lopulta tiimistäni muodostui tämän näköinen:

Pikachun halusin tottakai pitää (en itse asiassa ole edes varma voiko sitä jättää tiimistä pois?). Mulla on ollut aikaisemmin Nidoking, mutta törmätessäni naaraspuoliseen Nidoraniin heti pelin alkumetreillä, mun oli vaan pakko napata sellainen. Liian söpö. :D Parasectin otin heikkoudestaan huolimatta, koska olen jostain syystä aina tykännyt siitä ja Parasista tosi paljon. Parasect osoittautui kunnon tiimiläiseksi, vaikka monet pitävät sitä tosi surkeana Pokemonina (mikä on tyhmää, kun kerran kyseinen Pokemon on paras *ba-dum-tss!*). Lapras on sellainen Pokemon mitä olen halunnut käyttää jo ikuisuuden, mutta jostain syystä se on aina jäänyt ulos tiimistä. Siksi päätin heti alusta alkaan, että tarvitsen ehdottomasti Lapraksen tällä kertaa tiimiini. Vaikka Omastarkin on vesipokemon, mun oli aivan pakko päästä kokeilemaan pyhän Helixin voimaa henkilökohtaisesti, joten sekin päätyi tiimivalinnaksi tosi aikaisin. :D Sitten halusin vielä Dragoniten lähinnä sitä varten, etten ole koskaan käyttänyt sitä ja halusin nimetä sen muumiksi. ¯\_(ツ)_/¯

Ymmärrän että jotkut saattavat pitää näitä Let's Go-pelejä jonkinlaisina turhina nostalgiarahastuksina, mutta mä en näe niitä sillä tavalla. Mä nautin pelistä tosi paljon ja siinä oli paljon hyvää. Kanto ei myöskään ole mulle ihan yhtä nostalginen kuin monille muille Pokemonfaneille, mikä saattoi olla tätä pelatessa niin hyvä kuin huonokin asia. Se mistä en pitänyt, oli pelin rivali, joka oli hahmona mielestäni tosi laimea ja mitäänsanomaton. Vaan enpä siltäkään liikoja odottanut, joten se ei ollut valtava pettymys. Pelin tunnelma, musiikki ja grafiikat sen sijaan olivat loistavia, muut hahmot ok, Pikachu suloinen ja kokemuksena koko paketti oli kaikinpuolin miellyttävä mulle. Siinä ei ollut juurikaan mitään uutta ja ihmeellistä, mutta tässä vaiheessa se riitti mulle mainiosti. Let's Go Pikachu ei varmaan sovi kaikille, mutta uusille Pokemon GO:n kautta tulleille faneille, sekä vanhemmille sellaisille jotka arvostavat Kantoa, tämä on varmasti mukava kokemus.

(Niin ja parasta peleissä oli ehdottomasti se, että Pikachulle sai silmälasit!!)