lauantai 14. tammikuuta 2017

XY-kaudesta Alolaan

Heipparallaa! Mitäs teille lukijoille kuuluu? Onko arki lähtenyt hyvin rullaamaan? Mä sain juuri vähän aikaa sitten vihdoin animen koko XY-kauden katsottua läpi, sen ansiosta että englanniksi dubatut jaksot (joita seuraan japaninkielisen sijaan) vuotivat nettiin tavallista aikaisemmin. Pakko myöntää että kokonaisuudessaan XY oli todella hyvä kausi. Ja kirjoittamalla "XY" tarkoitan tosiaan ihan koko Kalokseen liittyvää kautta, eli myös sitä XYZ-puoliskoa. Pokemonin taso on laskenut pitkään alaspäin, mutta XY-kausi nosti sitä viimein taas ylemmäs. Tämä kausi oli huomattavasti ainakin BW-kautta parempi, niin tarinan, hahmojen kuin ihan kaiken muunkin osalta.

XY-kaudessa oli paljon totisempi tunnelma kuin monissa muissa Pokemon-kausissa. Siksi niin monet varmaan ovat rakastuneet tähän kauteen. Itselläni on kuitenkin ollut aina vähän sellainen fiilis, että Pokemonin kuuluu olla myös humoristinen ja iloinen sarja, millainen XY-kausikin tosin oli. Tykkäsin välillä tämmöisestä vähän totisemmasta tunnelmasta, mutta jos totta puhutaan, se alkoi loppumetreillä jo vähän kyllästyttää. Kauden finaali oli ihan hieno - ne viimeiset Team Flare-jaksot tuntuivat melkein jonkinlaiselta elokuvalta katsoessani ne kaikki putkeen. Oli kivaa nähdä mm. Kaloksen salipäälliköt auttamassa taistelemaan Lysandrea vastaan, eikä niin että vaan joku Ash ja hänen pari kaveriaan pelastavat taas maailman. :D Kalos-liiga oli myös ihan hieno, mutta se tuntui menevän ohi vähän turhan nopeasti ja loppuvan vähän töksähtäen Team Flaren hyökkäyksen takia. Mä olen ehkä yksi harvoista jota ei haittaa Ashin häviö Alainia vastaan. Eihän Ash ole ikinä voittanut liigaa, joten en ymmärrä miksi ihmiset olivat hänen häviöstään niin hirveän järkyttyneitä ja ihmettyneitä. Ja jopa vihaisia! Omasta mielestäni oli hienoa että Ash pääsi ylipäätään finaaliin, ja se riitti mulle vallan mainiosti. Mitä mieltä te lukijat olitte Ashin häviöstä?

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/SunMoon/maxresdefault_zpsmjyypf50.jpg
Tosin se oli ihan naurettavaa että vesi- ja tylityyppisen iskun kohdatessa Charizard vei voiton...

Vaikka mä vähän valitin uuden Alola-kauden näyttävän trailerien perusteella huonolta, päätin tottakai siitä huolimatta katsoa sen kaksi ensimmäistä jaksoa kun ne ilmestyivät viime vuoden puolella. Ja voi jestas sentään miten mä rakastuinkin niihin!! Nämä uudet jaksot yllättivät mut ihan täysin ja huomasin yhtäkkiä rakastuneeni Alola-jaksoihin ihan täysillä. Animen piirrostyyli häiritsee mun silmääni edelleen vähänsen, mutta olen jo tottunut siihen aika lailla. Sitä paitsi tavallaan mä samaan aikaan myös tykkään siitä, lähinnä Pokemonien animoinnin kohdalla, toisin kuin ihmishahmojen kanssa, jotka näyttävät musta edelleen vähän kummallisilta. Ainakin tietyistä kuvakulmista katsottaessa. :D Mutta joo, hassua kyllä olen tällä hetkellä ihan hirveän innoissani Alola-animesta ja olen katsonut kaikki tähän asti tulleet kymmenen jaksoa.

Syy miksi mä rakastuin näihin uusiin jaksoihin on varmaan aika simppeli. Ensinnäkin mainitsin aikaisemmin tykkääväni kun Pokemonissa on paljon huumoria mukana. Ensimmäisissä Pokemon-kausissa oli paljon enemmän huumoria kuin mitä nykykausissa tuntuu olevan. Ainakin mun mielestä. Alola-kausi vaikuttaa olevan yllättävän täynnä komediaa, eikä se ota itseään liian tosissaan. Varsinkaan jos vertaa XY-kauteen. Nämä kaksi ovat keskenään täysin toistensa vastakohdat. Olen huomannut monien valittavan Alola-kauden surkeaa huumoria, mutta muhun se jostain syystä vetoaa. :D Toinen syy miksi olen rakastunut tähän kauteen on sen animaatio. Juu, sanoin etten pitä animen piirrostyylistä, mutta siinä on silti hyviä puolia. Nimittäin animen hahmot ovat paljon elävämmän näköisiä kuin mitä ne ovat olleet aikaisemmin. Pokemonit ja ihmiset liikkuvat ihanan sulavasti ja luontevasti, eivätkä ole niin tönkköjä kuin XY-kaudella. Vaikka kyllä mä tykkäsin tietty XY-kaudenkin animaatiotyylistä tosi paljon - ei siinä mitään vikaa ollut. Mutta Alolassa hahmot näyttävät ihanan eläväisiltä ja elehtiviltä. Kauhean sekavaa tekstiä taas kerran...

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/SunMoon/CybhkctUoAAW0S0_zpslnw8gbkk.jpg

Tähän asti Alola-kaudessa on ollut hyvää myös sen tarina. En oikein tiennyt mitä siitä pitäisi ajatella, että Ash pysyttelee koulussa sen sijaan että kiertäisi Alolaa, mutta tähän asti se on toiminut yllättävän hyvin. Sitä paitsi mä uskon että Ash lähtee kiertämään saaria ainakin jollain tavalla jossain vaiheessa, jos hän kerran aikoo suorittaa haasteita ja kerätä Z-kristalleja. Ei hän niitä koulussa pysymällä voi kaikkia saada. :D Pokemon-ottelut ovat myös näyttäneet tähän mennessä todella hienoilta. Mua harmittaa että nykyään mun mielestä animen ottelut eivät ole enää niin hienoja kuin ennen, joten olen niiden suhteen tämän kauden kanssa toiveikas. Ehkä Alolan liukkaampi ja eloisampi piirrostyyli pitäisi otteluiden laadun korkealla. Muistan että XY-kauden alussa olin riemuissani otteluiden hienoudesta, mutta niiden laatu on mielestäni laskenut hitaasti kauden edetessä. Varmaan sen takia että uuden kauden alussa niihin koitetaan aina panostaa, jotta ohjelmaan saataisiin houkuteltua lisää katsojia.Toivon ettei Alola-kauden otteluiden laatu romahda samalla tavalla kuin Kaloksessa, vaan että se pysyisi hienona loppuun asti. Se olisi aivan mahtavaa!

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/SunMoon/567_zpstrveab4l.jpghttp://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/SunMoon/560_zps1nvbbyry.jpg

Jos teillä on sellainen olo että Alola-kausi näyttää ihan kaamealta, ettekä halua olla sen kanssa missään tekemisissä, ehkä kannattaa kokeilla antaa sille mahdollisuus. Ymmärrän ettei se varmasti ole kaikkien juttu, mutta ainakin muhun vetoaa sen iloisuus, hölmö huumori, hahmot ja tähän mennessä kiva tarina. Ashin koulukavereillakin on alkanut näkyä hahmonkehitystä näinkin varhaisessa vaiheessa, mikä on tietysti hyvä juttu. En maininnut vielä Rakettiryhmää, joka on enemmän oma itsensä kuin pitkään aikaan, mitä mä rakastan ihan hirveästi! He eivät ole vain Ashin Pikachun perässä, vaan puuhailevat myös omia pieniä juttujaan taustalla. Heitä ei myöskään ole onneksi tungettu turhaan joka jaksoon, mutta ovat esillä tarpeeksi usein. Jessien Pikachua murhaavasti vihaava Mimikyu on ihanan karmiva, ja Rakettiryhmää saarella vainoava Bewear on ihan mahtava. Ehkä yksi parhaista lisäyksistä Alola-kauteen. :D Yksi pieni kiva yksityiskohta Alola-kaudessa on myös se, miten paljon Ashin Pikachu saa huomiota. Greninja rupesi jossain vaiheessa rasittamaan mua, joten musta on ihanaa että animen maskotti ja Ashin todellinen ykköspokemon saa viimein anasaitsemansa huomion.

En aio kirjoittaa Alola-jaksoista postauksia, mutta saatan päivitellä mielipidettäni animesta aina välillä. Koitan saada aikaiseksi kirjoitella lisää muita postauksia piakkoin - sitä ennen vielä kerran hyvää uutta vuotta teille kaikille! Toivottavasti tämä postaus ei ollut kauhean sekava - musta tuntuu että kirjoitin taas niin epäselvästi kuin ikinä on mahdollista. :D

4 kommenttia:

  1. syy miksi ihmiset olivat vihaisia Ashin häviöstä johtuu siitä, että jos Ash olisi voittanut Ashin tilalle olisi voinut tulla joku uusi protagonisti esim. Alola animessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, tuon kyllä ymmärrän ja siinä on järkeä. Kiitos kun kerroit.

      Poista
  2. Tää uusi kausi on yllättävän hyvä! Tykkään myös tähän mennessä otteluista, varsinkin Ash vastaan Kahuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Alola-kausi on kyllä yllättänyt ja Ash vs Kahuna oli hieno matsi! :)

      Poista