tiistai 3. tammikuuta 2017

Pokemon Moon yhteenveto

Mä sain Pokemon Moonin läpäistyä muutama päivä sitten, joten nyt on aika kirjoittaa pieni yhteenveto siitä, mitä mä kyseisestä pelistä ajattelin. Huomioikaa että tässä tekstissä on hieman juonipaljastuksia! Tiesin alusta asi että tulisin pitämään Alolasta ja Pokemon Moonista, ja olinkin siinä ihan oikeassa - mä nimittäin rakastan tätä peliä! Pokemon Moon on ehdottomasti yksi uusia lempipelejäni, heti HeartGoldin jälkeen. Moon ei ole mikään maailmaamullistava mahtavuus, mutta muutaman mielestäni kehnomman Pokemon-pelin jälkeen, mä innostuin Moonista tarpeeksi rakastuakseni siihen ihan täysillä. Miten musta tuntuu että mä vaan toistan itseäni tässä koko ajan?

Suttuinen kuva musta Alolan ensimmäisenä mestarina.

Pokemon Moon eroaa vanhemmista Pokemon-peleistä monella tavalla, mutta yksi yksityiskohta mistä mä pidin ehkä kaikkein eniten oli se, että pelissä liikuttiin koko ajan tarinan mukana eteenpäin. Tietysti kaikissa peleissä on näin, mutta yleensä sulle vaan sanotaan että "Hei, menepäs seuraavaksi sinne tai tonne ja voita sieltä seuraava sali." eikä mitään sen tarkempaa. Moonissa sen sijaan seurattiin koko ajan ikään kuin pelin juonta, eikä pelkästään kuljettu sinne mihin seuraavaksi pääsi. Tajuatteko mitä mä tarkoitan? Lisäksi Moonin juoni oli musta pitkästä aikaa hyvä, mikä ilahdutti mua kovasti. Team Skull on hauska ja Aether Foundation ihanan karmiva. Tai ainakin Lusamine ja hänen obsessionsa Ultra Beasteihin. En ole Ultra Beastien suurin ystävä, mutta onneksi niistä puhuttiin pelissä juuri sopivasti. Ei liikaa eikä liian vähän. Oli myös kivaa että niihin keskityttiin enemmän vasta Elite Fourin läpäisyn jälkeen post-pelissä.

Moonissa on myös mielestäni kivat ja onnistuneet hahmot. Ainakin Lillie kuuluu varmasti monen lempihahmoihin ja tykkäsin hänestä kyllä itsekin tosi paljon. Välillä pelin loppupuolella melkein tuntui että hän oli ihan yhtä suuri osa peliä kuin minäkin, eikä pelkkä sivuhahmo. Ja Nebby oli tottakai ihan paras. Get back in the bag!! :D Pidin tosi paljon siitä, että Nebby olikin koko ajan pelin legendaarinen Pokemon. En osannut arvata sitä ollenkaan, vaikka olin varma että niillä on ainakin joku yhteys. Hau on ihan kiva Rivali, muttei mikään kauhean syvällinen hahmo. Vähän tylsä tyyppi. Tosin hänen jatkuva optimisminsa oli toki kivaa katsottavaa, varsinkin kun olen itse vähän samanlainen. :D Tykkäsin kovasti Gladionista, mutta toivoin että hän ja Type:Null olisivat saaneet vielä enemmän ruutuaikaa. Nullin muuttuminen Silvallyksi jäi vähän turhan pieneksi jutuksi. Gladionin ottelumusiikki on muuten ihan paras!


Kukui on kavunnut yhdeksi lempiprofessoreistani - tykkäsin siitä miten paljon hänkin oli mukana pelissä ja oikeasti seurasi mua ja mun kavereitani. Professori Oakia ei voisi vähempää kiinnostaa missä kaikkialla mä pyörin :D kun taas Kukui halusi aina tietää missä mennään. Se toi hauskaa aitoutta peliin. Moonissa oltiin onnistuttu todella hyvin hahmojen kanssa, koska mä tykästyin myös joihinkin Trial-kapteeneihin. Vanhemmissa peleissä mua ei kiinnostanut salijohtajat pätkääkään, enkä edes muista heitä kaikkia. Alolan Trial-kapteenit kuitenkin toivat hyvin luonteensa esiin ja heistä monet olivat mukana pelissä muulloinkin kuin vain haasteensa aikana, mikä oli musta todella kiva juttu. Heihin ehti tutustua ja tykästyä helpommin.

Haasteista puheen ollen, mä tottapuhuakseni rakastin niitä kaikkia. Ensin salien puuttuminen tuntui vähän oudolta, mutta Alolan haasteet olivat lopulta ihanaa vaihtelua ja tosi hauskoja. Välillä ne tuntuivat musta vähän oudoilta ja hölmöiltä, mutta kaikenkaikkiaan mä pidin niistä. Yksi parhaista uusista jutuista mitä peliin tuotiin olivat mun mielestä haasteiden Totem Pokemonit. Ennen pelaamista en oikein ymmärtänyt niiden tarkoitusta ja pidin niitä turhina, mutta nykyään rakastan niiden konseptia. Totem Pokemonit ovat mainio idea siinä mielessä, että ne sopivat Alolaan täydellisesti. Siellä kun eletään niin lähellä luontoa ja Pokemoneja. Totem Pokemoneissa oli myös se mukavuus, että ne olivat mielestäni välillä aika haastavia. Mainitsin jo aiemmin että hävisin ihan ensimmäisessä haasteessa Totem Pokemonille, mutta se ei jäänyt ainoaksi. Lisäksi taisin hävitä kerran myös Lurantikselle ja Salazzlelle. Loput sujuivat helpommin, vaikka Mimikyu oli aikamoinen painajainen. Kirjaimellisesti. Acerolan kummitushaaste ja Mallown ruohohaaste olivat varmaan suosikkejani. Ainoa miinus Alolan haasteissa oli se, että olisin toivonut että kaikkia Trial-kapteeneja vastaan oltaisiin oteltu vaikka aina ennen haastetta. Se olisi ollut kivaa.

En nyt jaksa jaaritella tässä kauheasti tämän enempää, vaikka voisin varmaan kirjoittaa Moonista koko päivän lisää tekstiä. Yleisesti olen todella tyytyväinen peliin, sen juoneen, hahmoihin, haasteisiin, musiikkiin ja kaikkeen muuhunkin! Ihanaa että kouluttajat seisoivat Pokemonien takana otteluissa. Ihanaa että random kouluttajat käyttivät erilaisia pokepalloja. Ihanaa että HM-iskut oltiin todella poistettu. Ihanaa että pelin vaikeustasoa oltiin nostettu hieman. Ihanaa että pelin pahistiimi oli kiva. Ihanaa että mä ostin Moonin ja pääsin kokemaan tämän seikkailun. Toki pelissä oli huonojakin juttuja, mutta ne olivat kaikki vain pieniä miinuksia muuten mahtavaan peliin. Toivottavasti Game Freak pitää tätä tasoa yllä ja seuraava core-sarjan peli olisi yhtä mahtava, ellei vielä parempi!

Tässä alla vielä mun tiimini pelin loppuessa (klikatkaa suuremmaksi jos on tarve):



2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sunista ja Moonista tuli kyllä vähän mieleen jonkinlainen elokuvamaisuus. Kiitoksia kommentistasi! :)

      Poista