torstai 30. huhtikuuta 2015

Pokemon White 2: Kurkistus tiimiini

Kuten mainitsin jo siinä Hoopa Unbound-postauksessa, jatkoin eilen pitkästä aikaa hieman White 2:n pelaamista. Mutta en tosiaan liikkunut vielä yhtään eteenpäin, vaan sen sijaan kouluttelin ainoastaan Pokemonejani, jotka ovat nyt kaikki noin 40-levelisiä. Tätä kouluttelua ennenhän olin saapunut Undella Towniin, josta pyydystin tiimini viimeisen Pokemonin, Sphealin. Se kehittyi tässä treenatessa hienosti Sealeoksi. :) Koulutin poksujani Undella Townin vieressä olevalla Routella numero 14, jolla ottelin myös muutamia kouluttajia vastaan.

Ennen kuin jatkan White 2:n pelaamista taas kunnolla, ajattelin kirjoittaa teille taas tällaisen vähän tarkemman katsauksen tämänhetkiseen tiimiini, varsinkin kun edellisestä White 2-postauksesta on jo niin kauan. Kukaan tuskin enää muistaa tarkalleen mitä Pokemoneja tiimistäni löytyy. :D Mulla on kestänyt tosi kauan läpäistä tämä peli - aloitin sen kuitenkin jo vuonna 2013! Tarkoitukseni olisi läpäistä tämä nyt tässä kevään/kesän aikana, jonka jälkeen hankin viimein X:n tai Y:n, ja sen jälkeen varmaan Omega Rubyn tai Alpha Sapphiren. :)

Mutta löpinät sikseen ja asiaan! Tässä siis tiimini tämänhetkinen tarkempi tilanne:









SERPERIOR:

  • Lempinimi: Ei ole
  • Sukupuoli: Uros
  • Nature: Calm (nostaa Sp. Defenseä, laskee Attackia)
  • Characteristic: Mischievous
  • Ability: Overgrow
  • Level: 41
Serperiorin tämänhetkiset iskut ovat Leaf Blade, Leaf Tornado, Slam, Leech Seed

Kuten kaikki aloituspokemonit, myös Serperior on osoittautunut todella voimakkaaksi tiimiläiseksi. En ole ikinä kauheasti välittänyt Serperiorista Pokemonina, vaikka Snivy ja Servine ovatkin ihan kivoja. Silti Serperior on oikein mukava Pokemon tiimissä, ja hoidellut kaikki vastustajat alta pois tuosta vain! Siihen voi aina luottaa. :3
___________________________________________________________________________________

 









UNFEZANT:

  • Lempinimi: Tirppa
  • Sukupuoli: Naaras
  • Nature: Quiet (nostaa Sp. Attackia, laskee Speediä)
  • Characteristic: Somewhat vain
  • Ability: Super Luck
  • Level: 40
Unfezantin tämänhetkiset iskut ovat Fly, Roost, Air Slash, Razor Wind

Kuten joku ehkä muistaakin, Unfezant tai Tirppa, on ollut vähän heikompi tiimiläinen. Siksi meinasin korvata sen pyydystämälläni Tynamolla, mutta te lukijat äänestitte linnulle paikan tiimistä, johon se sitten jäikin. Unfezant on sellainen peruspoke - ei mikään super-voimakas, muttei huonokaan. Huomaan kuitenkin käyttäväni sitä ehkä kaikista tiimin Pokemoneista vähiten.
___________________________________________________________________________________








ARCANINE:

  • Lempinimi: Tiikeri
  • Sukupuoli: Uros
  • Nature: Lonely (nostaa Attackia, laskee Defenseä)
  • Characteristic: Highly curious
  • Ability: Flash Fire
  • Level: 40
Arcaninen tämänhetkiset iskut ovat Dig, Flame Burst, Flamethrower, ExtremeSpeed

Arcanine on ihan mahtava Pokemon! Rakastan sitä todella paljon, ja se onkin ehdottomasti tiimini vahvin jäsen yhdessä Serperiorin kanssa. Olen halunnut Arcaninen johonkin tiimiini jo pitkään, ja olen tosi iloinen että viimein päätin pyydystää sen. Olin varma siitä, että Arcanine tulisi olemaan hyvä valinta, ja olin ihan oikeassa. Todella nopea ja voimakas tiimiläinen! Rakastan! <3
___________________________________________________________________________________








EXCADRILL:

  • Lempinimi: Heini
  • Sukupuoli: Naaras
  • Nature: Sassy (nostaa Sp. Defenseä, laskee Speediä)
  • Characteristic: Often dozes off
  • Ability: Sand Force
  • Level: 40
Excadrillin tämänhetkiset iskut ovat Slash, Rock Slide, Dig, Earthquake

Muistatte ehkä jotenkin, kuinka hankalaa Excadrillin saaminen oli mulle. xD Tuli vähän raivottua ja stressattua ennen kuin sain hakittua sen Chargestone Cavesta. Mutta olen iloinen siitä että pyydystin sen, koska vauuuu! Heini on ihan mahtava! Taidan sanoa näin kaikista pokeistani, mutta kun se on totta. :D Excadrill on kestävä ja voimakas Pokemon, ja pidän sen tämänhetkisistä iskuistakin jostain syystä todella paljon. Oikein mainio tiimiläinen! :)
___________________________________________________________________________________








EELEKTRIK:

  • Lempinimi: Muikku
  • Sukupuoli: Uros
  • Nature: Careful (nostaa Sp. Defenseä, laskee Sp. Attackia)
  • Characteristic: Somewhat stubborn
  • Ability: Levitate
  • Level: 40
Eelektrikin tämänhetkiset iskut ovat Tackle, Crunch, Spark, Charge Beam

Eelektrik on tällä hetkellä varmaan tiimin heikoin jäsen. Sen iskut ovat vielä vähän kehnot, ja muutenkin se on selvästi muita heikompi. Mutta sitten kun kehitän sen Eelektrossiksi, siitä tulee varmasti oikein vahva ja voimakas tiimiläinen. Ei Eelektikissä kuitenkaan todellakaan mitään vikaa ole, vaan kyllä se pystyy hoitelemaan voimakkaitakin vastustajia. :D
___________________________________________________________________________________






SEALEO:

  • Lempinimi: Toko
  • Sukupuoli: Naaras
  • Nature: Lax (nostaa Defenseä, laskee Sp. Defenseä)
  • Characteristic: Likes to fight
  • Ability: Ice Body
  • Level: 40
Sealeon tämänhetkiset iskut ovat Surf, Ice Ball, Body Slam, Aurora Beam

Sealeo on tiimin uusin jäsen, joten olen käyttänyt sitä toistaiseksi vähiten. Se kuitenkin kehittyi hienosti ja nopeasti Sphealista, ja on sen jälkeen noussut samalle tasolle muiden kanssa. Ja minähän rakastan Sealeota! Se on mukavan voimakas ja sen iskutkin ovat hyvällä mallilla. Tosin muutama vielä voimakkaampi isku on täysin tervetullut, ja sellaisia onkin varmasti vielä tulossa. :3 Sealeo on yleisesti kaikin puolin osoittautunut hyväksi tiimiläiseksi.
___________________________________________________________________________________

Juu eli tosiaan tältä tiimini näyttää tällä hetkellä. :D Olen siihen yleisesti tosi tyytyväinen, ja rakastan jokaista siihen pyydystämääni taskuhirviötä. Ainoastaan Unfezant jää välillä hieman taka-alalle, mutta muuten käytän kaikkia pokeja aktiivisesti, ja jokainen on päässyt osoittamaan taitonsa kiperissä tilanteissa. xD Jatkan varmaan White 2:n pelaamista taas tänään, ja tällä kertaa jatkan matkaani eteenpäin. Kirjoittelen siitä teille piakkoin!

Kaikki postauksen kuvat kuuluvat Pkparaisolle!

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Hoopa Unbound

No niin! Heippa taas pitkästä aikaa! :)

Uskon että kevät-kiireeni ovat nyt laskemaan päin, joten blogin aktiivisempi elämä palaa toivottavasti pian. Tänään ainakin pelasin pitkästä aikaa hieman White 2:ta, mutta en edennyt siinä yhtään, vaan koulutin vain hieman Pokemonejani paremmiksi. Uskon että jatkan pelin pelaamista aktiivisesti myöskin ihan lähiaikoina, jonka jälkeen kirjoitan siitä taas tänne blogiin.

Tänään puhun kuitenkin ihan muusta, nimittäin Hoopasta! :) Muistatte ehkä edellisessä Hoopa-postauksessani mainitseeni sen Hoopan uuden formin, jonka virallisuudesta en ollut aluksi täysin varma? Nyt kyseinen formi on kuitekin viimein paljastettu, ja saanut nimen Hoopa Unbound. Ja voi pojat miten upea formi se onkaan!

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Pokemon%20XY/720Hoopa-Unbound_zpskzrlm4ra.png

Jos Hoopalla ei olisi ollenkaan sitä sen Pikku-Myy-muotoa, vaan se olisi aina normaalistkin tässä Unbound-muodossa, Hoopa nousisi varmaan nopeasti yhdeksi suosikki legendaarisistani! Jotenkin tämä Unbound-formi on vain ihan mahtava! Rakastan tuota mielenkiintoista ja uniikkia designia ihan hirveästi. Yksi upeimman näköisistä legendaarisista Pokemoneista pitkään aikaan!

Olen aina tykännyt monista legendaarisista pokeista, joiden design on ollut hyvin yksinkertainen ja simppeli - esimerkiksi Lugiasta, Mewistä tai Heatranista. Sitten taas vaikkapa Zekromissa ja Reshiramissa on ihan liikaa kaikkea ylimääräistä härpäkettä, enkä pidä niiden ulkomuodoista juuri ollenkaan. :S Siksi tämä Hoopaan Unbound-formi yllätti mut itsenikin, koska pidän sen yksityiskohtaisesta designista erittäin paljon, vaikka yleensä suosin hyvin tylsiä ja simppelejä designeja. :D Tietäisittepä kuinka paljon mulle ollaan valitettu kyseisestä aiheesta. :D

Kaipa se Hoopan normaali Pikku-Myy-muotokin on ihan okei, mutta jos sitä ei olisi, Hoopa olisi mielestäni varmaan ihan mahtava Pokemon! Tuo Pikku-Myy-muoto vähän laskee sen hienoutta, mutta ei siinä mitään vikaa kai ole... Nämä Kaloksen legendaariset Pokemonit ovat tähän mennessä yllättäneet minut todella positiivisesti. Xerneas ja Yveltal ovat upeita! Zygarde on hieno! Diancie ja Hoopa siedettäviä, mutta tämä Unbound-formi on ihan mahtava! Hyvältä näyttää, Kalos! :D

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Pokemon Anime: XY053 & XY054

Yllätys! Hiljaisuudestani huolimatta, päätin löytää aikaa parille lyhyelle Anime-kirjoitukselle. Tällaisia postauksia saattaa tulla tässä huhtikuun aikana vielä lisää, jos vain aikani riittää. :)

XY053 - A Race for Home!

Tämä jakso oli juoneltaan aika tylsä, mutta muuten tosi mielenkiintoinen, koska tässä kerrottiin vihdoin ja viimein Serenasta vähän tarkemmin. Koko sarjan aikana olen pitänyt häntä aika tylsänä ja mitäänsanomattomana hahmona, mutta tämän jakson myötä tykästyin häneen edes vähän enemmän.

Sankarimme ovat saapuneet jonkinlaiselle Skiddo-farmille, jossa saa kokeilla niillä ratsastusta. Clemont-parka ei ole kyseisessä lajissa mikään mestari. xD Serenan äiti, Grace, sattuu olemaan tilalla hengailemassa (en muista enää oikeaa syytä :D) ja kyselee kuinka Serenan Rhyhorn-ratsastus on edistynyt. Serena pitää aluksi salassa suunnitelmansa ruveta Pokemon Showcase-esiintyjäksi, koska pelkää äitinsä pettynyttä reaktiota.

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/149_zpsjfplscre.jpg

Lopulta salaisuus kuitenkin paljastuu, mikä saa Gracen hieman järkyttyneeksi. Hän ei usko Serenan pystyvän olevan showcase-esiintyjä, koska tytöllä on tapana jättää leikki keskesn sen mennessä liian hankalaksi, teki hän sitten mitä hyvänsä. Eli Serena on siis jo pienestä pitäen rakastanut aloittaa kaikenlaisia uusia harrastuksia, mutta kyllästynyt niihin aina nopeasti ja jättänyt kaiken aloittamansa kesken. Grace yritti pakottaa hänet Rhyhorn-ratsastajaksi, mutta Serena inhosi tiukkoja aikatauluja, ja sitä kuinka paljon ratsastuksessa likaantuu. Alun perin Serena lähti pokemon-matkalleenkin vain paetakseen Rhyhorn-harjoituksia. Tämä kaikki oli kiva kuulla, koska Serenaa on nyt jotenkin helpompi ymmärtää.

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/524_zpsbqwvki4q.jpghttp://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/523_zpsz8thfri0.jpg

Lopulta Grace haastaa sitten Serenan Skiddo-kilpailuun, jonka tarkoituksena on näyttää kuinka tosissaan Serena on Pokemon-showcase-ideansa kanssa. Huonosta alusta huolimatta, Serena sitten voittaa kilpailun, ja saa äitinsä hyväksynnän uutta harrastustaan kohtaan. Koko jakso oli tosiaan aika tylsä, mutta oli todella mukavaa nähdä enemmän Serenaa ja hänen äitiäänkin. Skiddot olivat myös tosi söpöjä. :3 Serenasta tuli heti vähän mielenkintoisempi hahmo, vaikka on hän edelleen ehdottomasti Ashin kaikista matkakumppaneista tällä hetkellä mielestäni tylsin. Toivon että hän saa enemmän huomiota jatkossa, ja nousee myös paremmaksi kouluttajaksi.

Arvosana: ★★

XY054 - Facing the Grand Design

Tämä jakso oli ihan mahtava! Sankarimme törmäävät samaan Malamariin, joka oli jo aiemmin yrittänyt valloitaa maailman joitain jaksoja taaksepäin. Tällä kertaa pokemonilla on kuitenkin muutama Malamar-ystävä lisää tukenaan, joiden kanssa he ovat alkaneet rakentaa vuorelle jonkinlaista voimakasta asetta.

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/131_zps5jzxbx0m.jpg

Rakettiryhmä sekaantuu sotkuun myös, ja varsinkin Jamesin Inkay hermostuu Malamareille oikein toden teolla. Koko jakso keskittyi Jamesiin ja hänen Inkay... Inkayhynsa? Inkayteensa? Miten tuo oikein taivutetaan? :D Se keskittyi joka tapauksessa heihin, mistä pidin ihan tosi paljon! James on aina ollut yksi suosikkihahmoistani, koska hänellä on hauska luonne ja läheinen suhde pokemoneihinsa. Siksi oli todella mukavaa nähdä hänen ja Inkayn välistä kemiaa. Koko tämä jakso oli ihan kultaa, ja pahis-Malamar oli ihan yhtä karmiva kuin ennenkin. :D Mahtavaa!

Multa meinasi päästä itkukin jakson lopussa, kun Malamar hypnotisoi Inkayn hyökkäämään Rakettiryhmän kimppuun. James koittaa saada tätä pois hypnoosista, muistuttamalla Inkayta ensitapaamisestaan croisantilla. Aww... :3 Ash on tehnyt saman varmaan kymmenen kertaa Pikachun kanssa, mutta kerrankin joku muu hahmo päästi irrottamaan pokemoniaan hypnoosista. Tykkäsin tästäkin yksityiskohdasta todella paljon!

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/420_zpsh0usxscz.jpg 


Lopulta Inkay tietysti irtooa hypnoosista, ja Malamarien suunnitelmat saadaan jälleen estettyä. Ne kuitenkin vaikuttivat paetessaan vähän siltä, että aikovat vielä palata... Tosi jännää. Nämä pienet sivujuonet XY-Animessa ovat ihan kultaa. <3 Todella hyvä jakso kaikenkaikkiaan! James ja Inkay olivat ihan parhaita, ja koko jakson tunnelma oli tosi eeppinen ja jännittävä. Lisäksi Clemont pääsi loistamaan mukavasti, ja olemaan välillä sankari. Mahtavaa, mahtavaa!

Arvosana: ★★★★★

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Hiljainen huhtikuu...

Heippa! Pahoittelen viimeaikaista hiljaiseloani täällä blogissa. Itse asiassa blogin päivittäminen tulee olemaan minulle tässä huhtikuun aikana hieman hankalaa muun elämän viedessä suurimman osan ajastani, jonka vuoksi en tule varmaan laittamaan uusia postauksia tämän kuun aikana juuri yhtään. Tämä tietenkin harmittaa, mutta ei hätää! Tulen luultavasti kirjoittamaan pari kertaa Animesta ja ehkä jostain muustakin, jos Pokemon-maailmaan vaikka ilmaantuu jotain uusia huikeita uutisia tyhjästä. :D Tämä ei siis ole mikään pitkä tauko, vaan pelkkä pieni breikki. Blogin aktiivisempi elämä palaa varmasti muutaman viikon kuluttua, mutta sitä ennen tulen luultavasti olemaan todella hiljainen. Ajattelin ilmoittaa tästä teille lukijoille, ettette turhaan ihmettele mihin Kawa on oikein kadonnut. :D

Hyvää kevättä kaikille! ♥

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Top 10 Elokuvat: Sija 10

Pokemon-elokuvia on vaikka kuinka monta, mutta vain noin puolet niistä ovat mielestäni siedettävää katsottavaa. Olen halunnut puhua täällä blogissa kyseisistä leffoista pitkäänkin, joten päätin listata niistä kymmenen suosikkiani ja kertoa niistä vähän mielipiteitäni. Sen jälkeen käyn läpi luultavasti myös ne huonommat elokuvat, jotka eivät ansaitse paikkaa tässä top 10-listassa. :D Mutta eiköhän aloiteta:

Kymppisijan pääsivät jakamaan Arceus ja elämän jalokivi sekä Jirachi, toiveentäyttäjä. Pokemon-elokuvista vain yhdeksän ovat sellaisia, joista voin oikeasti sanoa nauttivani, joten tämän kymmenennen sijan valinta oli luonnollisesti hankala. Nämä kaksi ovat kuitenkin niistä "huonoista" leffoista kaksi siedettävintä, joten laitoin ne molemmat tähän. Minun on ihan mahdotonta sanoa kummasta pidän enemmän. Tai siis vähemmän. :D

Movie 12: Arceus and the Jewel of Life

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Top%2010/pokemon-movie-12-arceus-and-the-jewel-of-life_o_zpsyjmlkiyu.jpg

Tämä leffa on niin äääähh mutta kuitenkin ihan siedettävä. Kyseessä on siis elokuva, jossa Ash ja kumppanit törmäävät samaan aikaan Dialgaan, Palkiaan, Giratinaan ja vielä Arceukseenkin, joka alkaa ikävällä tavalla tuhoamaan maapalloa. Dialga lähettää sankarimme kuitenkin menneisyyteen, jota heidän tulee muuttaa, jotta tulevaisuus voisi pelastua Arceuksen raivoisalta tuholta. Tämä on nimenomaan se syy, miksi päästin tämän muuten huonon leffan top 10-listaan. Aikamatkustus on nimittäin aika uniikki juttu Pokemon-elokuvissa, vaikka ollaan sitä nähty vähän joskus ennenkin.

Mutta tällä kertaa Ash porukoineen menee oikein pitkälle menneseen, jolloin edes pokepalloja ei oltu vielä keksitty. Sen sijaan pokemoneja pidettiin kurissa jonkinlaisilla oudoilla asuilla, jotka ehkä sitten estivät niitä karkaamasta. Muuten orjatyössä olevat Chikorita ja Cyndaquil olisivat varmasti häipyneet ajat sitten. I dunno. :D Musta on hauska nähdä kuinka uusi keksintö pokepallo oikeasti on, koska neljännessä Celebi-leffassa se oli selvästi hyvin uusi juttu professori Oakin nuoruusaikoina. Siinä esiintyvä pallo oli selvästi aika alkuvaiheessa kehitystään. Hauska yksityiskohta!

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Top%2010/Damos_and_Spiky_Pichu_zpsueotc0fm.jpg

Anyway, en oikein osaa sanoa tästä Arceus-leffasta mitään. Sen juoni on aika tylsä, eikä leffan hahmoissakaan ole kauheasti kehumista. Oli tosin mukavaa nähdä Pichua pitkästä aikaa. :) Oikeastaan ainoa kohta josta todella pidän tässä elokuvassa, on sen ihan ensimmäiset viisi minuuttia, jossa Ash ja Dawn ottelevat joidenkin trainereiden kanssa, ja jakavat myöhemmin heidän kanssaan vesimeloneja. :D Heidän ottelunsa aikana soiva musiikki on jopa suomeksikin ihan siedettävää kuunneltavaa, vaikka nämä uudemmat suomi-dubit ovat Pokemonissa useimmiten ihan hirveitä. Tässä leffassa ei muuten ole mitenkään mieleenpainuva soundtrack, ainakaan minun mielestäni.

Arceus and the Jewel of Life on omalla tavallaan ihan mukava elokuva, mutta juoneltaan turhan tylsä ja mahtipontinen. Nämä maailmanpelastus-leffat eivät vain ole yleensä kauhean hyviä. Tarina yritti jotenkin liikaa, varsinkin elokuvan loppupuolella, ja sen loppuratkaisukin oli vähän outo. Leffassa esiintyvät hahmot Damos ja Sheena olivat ihan ok-tyyppejä, mutta ei mitenkään kauhean mieleenpainuvia. Samoin leffan pahis, Marcus, oli tosi mälsä tyyppi. Mutta hänen Heatraninsa oli onneksi upea! :D Se olisi ansainnut suuremman roolin.

En osaa sanoa tästä leffasta enää mitään muuta ihmeellistä. Se on tylsä ja huono, mutta ei kuitenkaan surkea kuten jotkut muut *köh Diancie-leffa köh köh*. Ainoa hyvä juttu tässä leffassa on tuo aikamatkustus menneisyyteen, sekä monien kivojen pokemonien esiintyminen, esim. juuri Heatranin sekä mainitsemani Pichun. Niin ja vielä se kohta kun sankarimme syövät vesimeloneja! xD

Arvostelu

Juoni: ★★

Tunnelma: ★

Hahmot: ★★

Musiikit: ★★

Yleinen arvosana koko elokuvasta: ★★


Movie 6: Jirachi: Wish Maker 

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Top%2010/v18132w39z2_zpspgqcqq6x.jpg

Jirachi: Wish Maker on tietääkseni leimattu usein kaikkein huonoimmaksi Pokemon-elokuvaksi, mutta itse olen eri mieltä. Ei tämä todellakaan mikään hyvä leffa ole, mutta ei se silti ole ihan huonoimmastakaan päästä. Mulla on tämän leffan kanssa vähän sama ongelma kuin tuossa Arceus-leffassakin - tämä on turhan tylsä. Siitä on vähän aikaa kun näin tämän Jirachi-leffan viimeksi, mutta muistan sen juonen olleen todella pitkäveteinen.

Tarinassa Ash ystävineen saapuu johonkin Pokemon-tivoliin, jonka ylläpitäjät ovat ihailemassa taivaalle ilmestynyttä komeettaa. Eipä aikaakaan kun ihmeellinen Jirachi ilmestyy paikalle, ja ystävystyy Maxin kanssa, toteuttaen tämän vaatimattomia toiveita. Asiat menevät pieleen kun Butler-niminen herra päättää siepata Jirachin, ja käyttää sitä johonkin outoihin kokeisiinsa. Butler tulee vahingossa luoneeksi kammottavan ja kummallisen Groudonin, jonka kanssa sitten tapellaan koko elokuvan loppukohtauksen ajan.

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Top%2010/Fake_Groudon_zpsyp999siw.png

Tämä elokuva on niin öhh... outo. Varsinkin tuo mainitsemani Groudon. Kyseinen Groudon on tavallaan tosi typerä ja outo idea, mutta samalla kuitenkin äärimmäisen mielenkiintoinen. En oikein osaa sanoa kummalle kannalle kallistuisin enemmän. :S Pidän tässä leffassa se hahmoista varmasti paljon enemmän, kuin tuossa Arceus-leffassa. Butler on jotenkin jännä hahmo - hän on työskennellyt Team Magmalle, yrittäen luoda heille Groudonin, mutta epäonnistui kokeessaan energiapulan vuoksi. Siksi hän hankki itselleen Jirachin, jonka avulla hän voi imeä tarvittavaa energiaa komeetasta, jotta hän saisi vihdoin luotua Groudonin ja todistavansa olevansa oikeassa. Butlerin teot eivät siis ole varsinaisesti mitenkään pahoja tai ilkeitä, hän on vain vähän epätoivoinen.

Tämä leffa on todella tylsä, mutta sen loppupuolisko on semi-mielenkiintoinen tuon oudon Groudonin takia. Sen vuoksi en oikein osaa sanoa selkeää mielipidettä tästä leffasta, koska en tosiaankaan tiedä onko se mielestäni hyvä vai huono. :S Pidän yleensä Pokemon-leffojen ainutlaatuisuudesta, mistä tämä leffa saa luonnollisesti tosi paljon pisteitä, mutta sitten kuitenkin tämä on jotenkin tosi meh... Katsoessani tätä leffaa ensimmäisen kerran, muistan että pidin tuota Groudonia suorastaan pelottavana. :D Tai no en nyt ihan, mutta oli se aika karmiva. Jotenkin ne sen limaiset lonkerot joilla se imi ihmisiä ja pokemoneja sisäänsä puistattivat mua. Musta tuntuu että mulla riittäisi tästä elokuvasta vielä paljon enemmän sanottavaa, mutta en nyt millään osaa pukea ajatuksiani sanoiksi. Ehkä mun pitää kirjoittaa tästä leffasta (tai varsinkin tuosta Groudonista) vielä myöhemmin uusi ihan oma postauksensa.

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Top%2010/movie6_ep1_ss2_zpsvfacjx4d.jpghttp://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Top%2010/movie6_ep1_ss8_zpstepqafyt.jpg

Jos nyt tiivistän vielä sekavan mielipiteeni lyhyesti, niin sanoisin että Jirachi: Wish Maker on mukavan vaihteleva ja ainutlaatuinen Pokemon-elokuva, mutta sen juoni on tästä huolimatta liian tylsä ja pitkäveteinen. Elokuvan hahmot ovat yllättävän onnistuneita, vaikka en pidäkään Jirachista juuri ollenkaan. Sen vuoksi pokemonia oli vaikea sääliä leffan aikana, joten ainakaan mitään tunteita ei herännyt filmin aikana pintaan. Kaikenkaikkiaan hyvin erikoinen ja outo elokuva. Mun pitää katsoa tämä piakkoin ja puhua siitä sitten vähän lisää. Outo arvostelu oudolle elokuvalle. :D

Arvostelu

Juoni: ★★

Tunnelma: ★★★

Hahmot: ★★★

Musiikit: ★★

Yleinen arvosana koko elokuvasta: ★★