torstai 4. elokuuta 2016

Elokuutraileri Osa 1: Alola Forms

Mä unohdin ihan kokonaan että elokuun ensimmäisenä päivänä oli luvassa uutta Sun ja Moon-infoa. Niinpä seuraavana päivänä kun menin Serebii-sivulle, meinasin räjähtää innosta kun näin miten paljon kaikkea uutta oltiin paljastettu! Se uusi traileri mikä me saatiin on ensimmäinen kunnollinen asia, joka nosti mun hypeä pelejä kohtaan ihan hirveästi! Video on yli viisi minuuttia pitkä ja täynnä pelkkiä uusia juttuja, joista kirjoitan teille muutamassa erillisessä postauksessa. Ihan ensimmäisenä haluan puhua trailerissakin näytetystä ensimmäisestä asiasta: uusista Alola Formeista.

Mä en osaa yhtään sanoa mitä mieltä olen näistä. Fanit ovat pitkään luoneet Pokemoneille huvin vuoksi erilaisia versioita, muunnellen niiden ulkonäköä ja tyypitystä. En olisi kuitenkaan ikinä arvannut... Tai tuskin kukaan arvasi! ...että Pokemoneille tehtäisiin näin ihan virallisesti. Tavallaan tämä on musta tosi siisti ja hauska idea - muuttaa vanhoja Pokemoneja erinäköisiksi ja -tyyppisiksi, mutta samalla taas tulee sellainen fiilis että eiiihh.... miksi? Ehkä mua häiritsee tällaisessa ainakin se, että niin jotenkin randomit Pokemonit saivat Alola Formin. Jos jokaisessa uudessa sukupolvessa olisi tästä lähtien aina muutama vanhempi Pokemon joka saa uuden Regioniin sopivan Formin, voin kuvitella meneväni nopeasti tosi sekaisin. Tavallaan on kuitenkin hauskaa että vanhoja Pokemoneja muutetaan Alolaan sopivimmiksi. Mun pitää varmaan vähän totutella näihin Alola Formeihin ennen kuin osaan sanoa niistä selkeämpää mielipidettä. Pidän tästä ideasta kuitenkin paljon enemmän kuin Mega-muodoista, joten plussaa siitä.

Alolan Exeggutor


http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/SunMoon/Alola-Exeggutor_zpsfh9yuata.jpg

Exeggutor on näistä Alola Formeista se, joka on tainnut saada eniten rakkautta. Tosin ei ehkä ihan sillä tavalla kuin mitä luulisi - siitä on enemmänkin tullut yleinen vitsi. Tai meme. :D Exeggutor on kasvanut Alolassa huomattavasti pituutta saatuaan paljon aurinkoa, ja muuttanut samalla tyypityksensä lohikäärmeeksi. Jos joku olisi kertonut mulle pari vuotta sitten että Exeggutor on jonain päivänä näin rakastettu ja Dragon-tyyppinen, en olisi millään uskonut. :D Vaikka nämä Alola Formit ovat mulle vielä vähän hämmentäviä, tykkään tästä uuden Exeggutorin designista. Se näyttää todella hupaisalta ja veikeältä, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Exeggutoria on ehkä vaikea ottaa tosissaan tuollaisella kaulalla, mutta pakko myöntää että tykkään sen ulkonäöstä enemmän tällaisena. Tavallinen Exeggutor on aina ollut mulle tosi tylsä, mutta tämä Alolan versio on hauska ja jopa omalla tavallaan ihan söpökin. :D

Alolan Sandshrew & Sandslash



Sandshrew ja Sandslash muuttivat molemmat muotoaan ja ulkonäköään Alolassa, vaihtuen Groundista jää- ja terästyyppisiksi. Ihan mahtava tyypitys-yhdistelmä! Sandshrewista sanotaan että sen muutettua aavikolta Alolan lumisille vuorille, sille muodostui tämä uusi Formi. Sandshrew on jäämuodossaan tavallista Sandshrewia kestävämpi, mutta samalla hitaampi ja vähemmän notkea. Se ei voi edes käpertyä palloksi kuten tavallisesti. Tämä tarkoittaa varmaan sitä, että Sandshrewilla on erilaiset statsit riippuen siitä missä Formissa se on. Eli Alola Formit eivät muuta vain Pokemonin ulkonäköä ja tyypitystä, vaan myös sen statseja ja tietysti iskujakin.

Tykkään näiden kahden ulkonäöstä tosi paljon. Sandshrewin kuvio näyttää nyt ihan iglulta, ja Sandslashin piikit näyttävät upeilta jäisinä. Alolan Sandshrew on varmaan suosikkini kaikista näistä Alola Formeista tällä hetkellä - se näyttää vaan niin suloiselta valkoisena ja lumisena. :3 Nyt tässä käy juuri niin kuin pelkäsin mitä nämä Alola Formit tekevät - en osaa enää sanoa kummasta Sandshrewista pidän enemmän, tavallisesta vai tästä jäisestä. D:

Alolan Vulpix & Ninetales


http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/SunMoon/ninte_zpstsf4vlmo.jpg

Vulpix ja Ninetales kokivat muodonmuutoksen tulesta jäähän. Vulpix on nyt Ice-tyyppiä ja Ninetales puolestaan Ice/Fairy-tyyppiä. Alolan Vulpixesta sanotaan, että ne muuttivat Alolaan alunperin ihmisten mukana, mutta ajautuivat asumaan lumisille vuorille. Siellä niille muodostui tämä uusi valkoinen Formi, mikä auttaa niitä selviytymään hyisessä pakkasessa. Kuten myös edellisten Alola Formien kohdalla, tykkään näistäkin kahdesta tosi paljon. Vulpix näyttää todella söpöltä lumisessa muodossaan ja Ninetales näyttää kuin se olisi suoraan jostain sadusta. :3 Vulpixelle ja Ninetalesille sopii hyvin nämä jäämuodot, koska oikeassakin maailmassa on myös lumisilla seuduilla eläviä valkoisia kettuja, esimerkkinä napakettu.

Näyttävätköhän nämä kaikki Alola Formit kivoilta mun mielestä siksi, että pidän näistä kaikista Pokemoneista jotka sellaisen saivat, vai onko tykästymiseni niihin silkkaa sattumaa? En osaa sanoa. Mutta edelleen vaikka pidän näiden Alola Formien ideoista ja ulkonäöstä, en ole varma mitä mieltä olen Alola Formeista. Tavallaan hyvä idea, tavallaan huono. Huomaan kuitenkin jääväni odottamaan melko innoissani mitkä muut Pokemonit tulevat saamaan Alola Formin. Ainakin Marowakille ollaan spekuloitu sellaista, koska yksi Alolan Island Challenge kapteeneista käyttää Marowakia toteemipokemoninaan, ja kyseessä on tulityyppeihin erikoistuva kouluttaja. Ehkä Marowakista tulee tulityyppinen tulitanssija-pokemon? Sellainen huhu ainakin liikkuu ilmoilla.

Mitä mieltä te lukijat olette Alola Formeista? Kuulen mielelläni teidän mielipiteenne. :) Kirjoitan parhaillani kahta muuta postausta tähän uuteen julkaistuun infoon liittyen, jotka tulevat varmasti pian. Seuraavalla kerralla tulee varmaan mielipide-postaus uusista paljastetuista seitsemännen sukupolven Pokemoneista, mutta en ole siitä ihan varma. Joka tapauksessa, hyvää kesää, nyt kun niin voi vielä pari viikkoa sanoa! :D

tiistai 2. elokuuta 2016

Pokemon Anime: XY112 & XY113

Heipparallaa! Kuten nykyään harmillisen usein tapahtuu, pahoittelen taas vähän hiljaisempaa blogi-elämää. Mulla alkaa opiskelut parin viikon päästä, jonka vuoksi olen juuri muuttamassa toiseen kaupunkiin. Sen takia henkilökohtainen elämä vie tosi paljon aikaa, enkä ehdi kirjoitella taaskaan tänne blogiin ihan niin usein kuin haluaisin. Varsinkin kun mulle on kertynyt paljon erilaisia postausideoita. :( Eilen paljastettu uusi traileri näytti ihan hirveän läjän kaikkea uutta Suniin ja Mooniin liittyvää, joten olen alkanut kirjoittaa ainakin niistä jo postausta. Asiaa tuli niin paljon, että postauksia saattaa tulla useampi kuin yksi. Tänään saatte kuitenkin ensin tyytyä pelkkään anime-postaukseen. >:3

 XY112 - Master Class Is in Session


http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/614_zpsyvp5owgu.jpg

Sankarimme ovat saapuneet viimein Gloire Cityyn, jossa pidetään Serenan showcase-kilpailun viimeinen kierros. He törmäävät kaikkiin Serenan rivaleihin, joista vain Shauna siirtyy yhdessä Serenan ja Jessien kanssa semifinaaliin asti. Jaksossa ei tapahdu mitään muuta ihmeellistä, enkä yllätys yllätys välittänyt tästä jaksosta juuri ollenkaan. Serena on vaan niin... tylsä. Sanon tämän aina ja olen edelleen pahoillani kaikkien Serenaa rakastavien puolesta (johon Ash ei kuulu hahhah), mutta kun koko hahmo on vaan niin ehhh...

Serena on tylsä, hänen tavoitteensa on tylsä, hänen esityksensä ovat tylsiä, ja häneen keskittyvät jaksot ovat myös harmi kyllä tosi tylsiä. Tällaisten Serenan esiintymisjaksojen jälkeen huomaan aina kaipaavani Mayta ja Dawnia ihan hirveästi. He ovat musta ainoita Ashin naispuolisista matkakumppaneista, joilla on ollut hyvä ja selkeä tavoite joka jaksaa kiinnostaa mua loppuun asti (sekä kiva Pokemon-tiimi). Mä olen koittanut olla positiivinen Serenaa kohtaan, ja kyllä hänellä on joitan ihan hyviäkin hetkiä ollut animessa, mutta yleisesti haluan vaan päästä hänestä eroon. Parasta tässä koko jaksossa oli varmaan James, joka kannusti Jessietä yleisöstä vähän turhan lujaan ääneen. :D

Arvosana: ★

XY113 - Performing a Pathway to the Future!


http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/426_zpszv2jxwok.jpg

Kirkkaat valot ja säihkyvät tanssit jatkuvat. Lopulta Serena pääsee kuin pääseekin finaaliin asti, ollen nyt vastakkain tämänhetkisen Kalos Queenin, Arian, kanssa. Vaikka Serena kuinka tanssii samalla tavalla kuin aina ennenkin, Aria vie tietenkin voiton ja pysyy Kaloksen kuningattarena. Mun mielestä Serenan esitys oli kyllä Arian tanssia hienompi. :D Serena tajuaa myöhemmin että hänen kuuluisi olla iloisempi esityksissään, ja saada sen avulla kaikki yleisössä hymyilemään ja tuntemaan samoin. Se on hänen heikkoutensa ja syy miksei hän voittanut. Oli muuten hupaisaa että kilpailun voittaja valittiin yleisöäänestyksellä. Miksi kukaan Arian laajasta fanijoukosta äänestäisi Serenaa? Luulisi sen olleen todellinen syy miksi hän hävisi. :D

Serenan tappiosta huolimatta, häntä stalkannut sivusta seurannut entinen Kalos Queen, Palermo, tarjoaa hänelle mahdollisuutta ryhtyä hänen oppilaakseen. Serena kuitenkin kieltäytyy koska haluaa jatkaa matkaa Ashin kanssa. Palermo kertoo että Serena voi ottaa hänen yhteyttä milloin tahansa, ja olen aika varma että tämä tapahtuu XY-kauden viimeisessä jaksossa. Pitäähän kauden hahmojen eroon kuitenkin aina joku syy olla (*köh* BW-kausi unohti tämän *köh köh*). Serena varmaan erkanee joukosta koska lähtee Palermon oppilaaksi. Luulisin ainakin näin. Joka tapauksessa tämäkin jakso oli varsin tylsä ja olen vaan iloinen että Serenan kilpailuille tuli viimein päätös.

Arvosana: ★★

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Neljä uutta Pokemonia ja Detective Pikachu-elokuva!?

Miten musta tuntuu että näitä Alola-Pokemoneja paljastetaan paljon tiheämpään tahtiin kuin kuudennen sukupolven Pokemoneja silloin vuosia sitten? Tai ainakin mulla on ihan sellainen fiilis että näitä uusia ilmestyksiä tipahtaa esiin ihan koko ajan, kun taas Kaloksen Pokemoneja paljasteltiin harvemmin? Joka tapauksessa meille tosiaan julkaistiin uudessa trailerissa neljä uutta taskuhirmua, sekä näytettiin ensimmäistä kunnollista gameplayta jo aiemmin paljastetuista halinallesta ja Pikachu-haamusta, joiden englanninkieliset nimet ovat Bewear ja Mimikyu. Rakastan tota kummituksen japaninkielistä nimeä - onneksi ne pitivät sen! :3 Mutta asiaan:

WIMPOD

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/SunMoon/bug_zps2wpw5rdp.png

Wimpod on Bug/Water-tyyppinen Turn Tail Pokemon, jonka värityksestä ja silmistä mulle tulee jostain syystä tosi vahvasti mieleen Noibat. Wimpodilla on uusi Ability joka pistää Pokemonin pakenemaan matsista sen kunnon laskiessa keltaisen puolelle, tai jos se on sulla tiimissä, se vaihtaa toisen Pokemonin kentälle. Ihan kiva Ability, varsinkin jos haluaa vaihtaa Pokemonin tuhlaamatta siihen vuoroa. Wimpodeista sanotaan että ne ovat tosi arkoja, mutta samalla hyvin uteliaita Pokemoneja. Joutuessaan vaaraan, ne suihkuttavat suustaan myrkkyä vastustajan päälle.

Wimpod on musta ihan hauska ja veikeä otus, mutten mitenkään erityisesti sitä rakasta. Sillä on kiva design ja idea, joten toivotan sen iloisesti tervetulleeksi muiden Pokemonien joukkoon. Aluksi kun katsoin Wimpodia, luulin sitä hetken Alolan fossiiliksi, mutta ei se taidakaan olla sellainen. Kuvauksensa perusteella Wimpodista voisi ehkä kehittyä myrkkytyyppinen Pokemon, mutta samalla olisi outoa että se kadottaisi Bugin tai Waterin kokonaan. Ehkä Wimpod ei kehity ollenkaan, tai jos kehittyy, se saakin jonkun tosi massiivisen eikä yhtään pelokkaan badassin kehitysmudon. :D Kaikenkaikkiaan ihan söpö ja hauska Pokemon.

BOUNSWEET

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/SunMoon/berry_zpsxhyxj8bo.png

Bounseet on Grass-tyyppinen punamangostaniin perustuva Fruit Pokemon. Aluksi kun näin tämän Pokemonin, en tykännyt siitä oikeastaan yhtään. Siitä tuli liikaa mieleen Hoppip tai Cherrim ja sen design oli jotenkin kauhean tylsä. Kuitenkin luettuani miten tätä Pokemonia kuvataan, huomasin yhtäkkiä tykästyväni siihen paljon enemmän. Varmaan siksi että Bounsweetin elämä on samantapainen mun kanssa. :D Se on todella hilpeä ja iloinen Pokemon, jolla on aina hymy huulessa. Se levittää itsestään hyvää tuoksua, jota niin muut Pokemonit kuin ihmisetkin rakastavat. Tästä syystä raukka joutuu usein ihmisten koteihin ilmanraikastimeksi. Joskus suuremmat Pokemonit nielaisevat sen vahingossa, koska Bounsweetin hyvä tuoksu houkuttaa niitä. Bounsweet näyttä aina niin iloiselta, etteivät ihmiset ikinä huomaa sen olevan vaarassa. Niinpä se saa hyvin harvoin apua ollessaan pulassa.

Voi kamala sentään onko surullisempaa kuultu? Bounsweetin optimistinen mieli ja kärsimystä tuottava elämä kuulostavat sellaiselta johon mä voin hyvin samaistua. :DD Toivottavasti hedelmä saa jonkun oikein kivan ja hienon kehitysmuodon, sellaisen jonka se todella ansaitsee. Harmi että Bounsweet on varmaan aika heikko Pokemon, koska muuten voisin harkita sitä tiimiehdokkaaksi. Se näyttää tosi paljon sellaiselta pelin alkupäästä löytyvältä heikolta ruohopokemonilta harmi kyllä. Bounsweetin design on musta edelleen vähän tylsä, mutta muuten olen tykästynyt tähän Pokemoniin kovasti. Ainakin se on söpö jos ei muuta. :3

COMFEY

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/SunMoon/flower_zps2p77vtmo.png

Comfey on Fairy-tyyppinen Posy Picker Pokemon, joka näyttää musta huonolta Flabébé-kopiolta. Comfey taitaa olla ensimmäinen Alola-Pokemon josta en ihan tosissani tykkää yhtään. Sillä on ruma design ja siinä on vaan jotain muutakin tosi häiritsevää. Mulle tulee Comfeysta kovasti Flabébé mieleen, josta en myöskään pitänyt yhtään kun näin sen ensimmäisen kerran. Mutta nykyään Flabébé on musta kuitenkin tosi suloinen, joten kuka tietää jos mä lämpenen Comfeyllekin. Tällä hetkellä se on kuitenkin musta tosi tylsä, enkä pidä siitä ollenkaan. Sen design näyttää tosi oudolta ja epäkäytännölliseltä, ja koko Pokemon on mulle vaan tosi ehh... Ymmärrän sen idean, mutta musta se ei jostain syystä toimi. Ruma ja tylsä otus.

MUDSDALE

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/SunMoon/horse_zpsycq01z6a.png

Mudsdale on hevosennäköinen Ground-tyyppinen Draft Horse Pokemon, joka saattaa hyvinkin kuulua Alolan rastastettaviin Pokemoneihin? Mudsdalesta sanotaan että se on todella voimakas ja kestävä Pokemon. Sellaisella kulkeminen Alolan asfaltoiduilla teillä on jopa kiellettyä, koska Pokemonin raskas paino rikkoisi tien nopeasti käyttökelvottomaksi. Mudsdale on musta ihan ok Pokemon, mutta olen tosi neutraali sen kanssa. Se ei ole erityisen upea, muttei mitenkään huonokaan otus. Kiva että se on Ground-tyyppiä, ilman että sen tyypitys varsinaisesti loistaa siitä.

Kaikkien näiden uusien Pokemonien paljastuksen rinnalla, meille kerrottiin lisäksi juuri että Legendary Pictures-niminen elokuvastudio on saanut oikeudet tehdä live-action-elokuvan Pokemonista! Eikä mistä tahansa Pokemoniin liittyvästä, vaan hiljattain julkaistusta Detective Pikachusta! Voi jukra - en tiedä mitä tästä pitäisi sanoa. :D Olen aina tavallaan halunnut että Pokemonista tehtäisiin oikeasti näytelty elokuva, mutta nyt kun se todella tapahtuu, mua vähän pelottaa millainen siitä mahtaa tulla. Ihan hauskaa kuitenkin että elokuva päätettiin nimenomaan tehdä Detective Pikachusta, joka on jo muutenkin vähän epäperinteisempi ilmiö Pokemonissa. Tosin jos tämä filmi onnistuu hyvin, haluan nähdä myös "tavallisemman" Pokemon-elokuvan, jossa Pokemonit eivät puhu tai juo kahvia. :D


Elokuvan teko aloitetaan vissiin vuonna 2017, jonka jälkeen jään kyllä innolla odottamaan ensimmäistä traileria. Detective Pikachu-pelin trailerissahan oli itse asiassa käytetty oikeita ihmisiä, joka toimi mun mielestä yllättävän hyvin. Jos leffa tulee näyttämään vähänkään samalta kuin pelitraileri, mulle nousee siitä positiiviset odotukset. Kaikenkaikkiaan Detective Pikachu-elokuva on musta hauska idea, ja jään innolla odottamaan millainen siitä tulee! (Ja olen muuten myös ihan täysillä edelleen hankkimassa Detective Pikachu-pelin jos se ikinä rantautuu Eurooppaan!)

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Pokemon GO valtaa maailman!


Vaikka en ainakaan vielä ole itse päässyt nauttimaan Pokemon GO:sta, musta on silti hauskaa seurata sivusta miten laajaksi ja suosituksi peli on räjähtänyt parissa viikossa. En olisi mitenkään uskonut että pelistä tulisi oikeasti näin suosittu! Suurena pokemonfanina mä olen tietysti ihan innoissani tästä, koska nyt koko maailma pelaa Pokemonia! :D Ihana sellainen yhteenkuuluvuuden tunne, vai mitä?

Pokemon GO on saanut yllättävää suosiota myös Suomessa. Se ollaan mainittu monesti uutisissa, ja sitä käytetään joissain kaupoissa jopa mainostamiseen. Ainakin näin että Gigantti, ja olikohan se toinen joku Clas Ohlson, jotka mainostivat puhelimiaan silleen "tällä voi sitten pelata Pokemon GO:ta eikä maksakaan paljon". :D Pokemon GO:lla on myös Fabecookissa suomalainen faniryhmä, johon taitaa tällä hetkellä kuulua jo tuhansia jäseniä ja ryhmällä onkin melkein 13 000 tykkäystä. Musta on ihan hirveän kivaa nähdä että Pokemon GO on levähtänyt Suomeenkin tällä tavalla. Ihan mahtavaa!


Pokemon GO on saanut samantapaista vastaanottoa tietysti myös muualla maailmassa, jossa sitä käytetään myös mm. mainostamiseen tai jopa asiakkaiden houkuttamiseen liikkeisiin. Näin myös muutamia kuvia oikeista(?) asuntoilmoituksista, joissa asuntoa koitetaan myydä GO:lla ilmoittamalla heti otsikossa että talon läheltä löytyy niin saleja kuin pokestoppejakin. Voi että... :D Olenko ainoa joka on ihan innoissaan kaikesta tästä? Maailma on mennyt ihan sekaisin Pokemonista ja se saa mun mielialani ihan hirveän korkealle! Kun mä kävelen kadulla Pikachu-paidassani, vastaantulevat kännyköitään tuijottavat ihmiset hymyilevät leveästi mennessään ohi ja mä hymyilen heille takaisin.

Yksi hauska asia mikä myös nostaa mun innostustani Pokemon GO:ta kohtaan on se, että meidän talon olohuoneen ikkunan takana olevalla tiellä, tasan siinä ikkunan kohdalla, on pokestop jossa ramppaa väkeä ihan koko ajan. Olen nähnyt eilisen päivän ja tämän aamun aikana varmaan lähes 20 kertaa jonkun kökkivän siinä stopilla kännykkä esillä. Eilen kun ulkoilutin koiraani ja kuljin siitä ohi, kysyin joiltain nuorilta tytöiltä että löytyykö sieltä Pokemoneja. He vastasivat iloisesti että saivat juuri Weedlen kiinni. :D Olen kuullut paljon tarinoita, joissa ihmiset kertovat löytäneensä uusia ystäviä Pokemon GO:n ansiosta. Kun kaikki tietävät mitä varten joku pyörii pokestopin kohdalla puhelin kädessään, on helppo avata keskustelu ja tutustua uusiin ihmisiin. Olen myös kuullut että tämä on jopa auttanut joitain ihmisiä sosiaalifobiansa kanssa, pelin kannustaessa heitä lähtemään ulos ja puhumaan ihmisille. Mahtavaa!


Tietysti Pokemon GO on herättänyt myös paljon negatiivisia asioita esiin. Ihmisiä on joutunut auto-onnettomuuksiin, pelaajat ovat tunkeutuneet yksityisille tonteille ja joku poliisiasema joutui laittamaan ovensa lukkoon ettei pelaajia ramppaa sisällä olevalle pokestopille koko ajan. Musta on kuitenkin ihana nähdä miten monet pelaajat kannustavat toisiaan pysymään turvassa ja muistuttavat että autossa peli tulisi sulkea, kuumilla päivillä pitää laittaa aurinkorasvaa, ja että vettä kannattaa kantaa mukana jos lähtee monen kilometrin kävelylle. Pokemon GO-yhteisö vaikuttaa kaiken tämän perusteella todella mukavalta, mikä on taas yksi syy rakastaa peliä ja Pokemon-fanikuntaa lisää.

Mua harmittaa edelleen hirveästi etten voi olla osa tätä kaikkea, joten toivon että GO-innostus pysyy yllä mahdollisimman pitkään. Ehkä mäkin pääsen pyydystämään taskuhirmuja vähän syksymmällä, jos saan silloin hankittua uuden paremman puhelimen. Mutta joka tapauksessa kuten sanoin jo monta kertaa, musta on ihanaa että Pokemon GO on levinnyt maailmalle tällä tavalla kannustamaan väkeä liikkumaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Silloin joskus 90-luvulla kun Pokemon oli ihan super-in, oli mahtavaa fanittaa taskuhirviöitä muiden kavereiden kanssa. Mun mielestä GO on palauttanut sitä fiilistä maailmaan - kaikki pelaavat ja puhuvat taas Pokemonista, niinkuin se olisi maailman siistein juttu ikinä. Pokemon GO taisi olla parasta mitä Pokemonin juhlavuotena tapahtui.  

Gotta catch 'em all ~ turvallista pelailua teille kaikille! ❤

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Pokemon Anime: XY110 & XY111

Voihan Rattatan viiksikarvat sentään kun harmittaa! Pokemon GO julkaistiin tänään viimein Suomessa, joten mä riensin tietysti intoa täynnä Play-kauppaan sitä etsimään. Ei mennyt kuin hetki, kun tajusin ettei peli olekaan yhteensopiva mun puhelimen kanssa!! Android-versioni on 4.2 ja peli vaatii vähintään version 4.4. Hassua miten paljon tämä oikeasti musersi mun mielialaani. Olen kyllä suunnitellut viime aikoina uuden paremman puhelimen hankintaa, mutta tällä hetkellä en tiedä miten pitkään menee että oikeasti saan hommatua sellaisen... Voi itku miten tämä jäi ärsyttämään... Mutta ei mahda mitään! Koitin piristää itseäni katselemalla lisää Pokemon-animea, joten postaus siitä:

XY110 - An Electrifying Rage!

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/496_zpsfn8jtqok.jpg

Tämä jakso muistuttaa mua hieman siitä episodista, missä Ashin Fletchinder otteli Moltresia vastaan ja kehittyi. Tällä kertaa kyseessä on vaan Zapdos ja Noibat. Ash ystävineen ovat matkalla pieneen kylään, mutta rajuilma ja Rakettiryhmä pysäyttävät heidät. Ryhmä on saanut lähellä lentelevän Zapdoksen raivostumaan koittamalla tietysti pyydystää sen, jonka vuoksi se hyökkää nyt kaikkien ihmisten kimppuun. Päästäkseen metsän halki kylään, Ash joutuu lopulta tappelemaan lintua vastaan Noibatillaan, joka kehittyy Noiverniksi ja voittaa.

Tämä olisi muuten ollut tosi hieno jakso, mutta mua ärsyttää hirveästi miten Noibattia ollaan kohdeltu animessa. Olen sanonut tämä jo aiemminkin, mutta mua tosiaan häiritsee miten vähän se on saanut ruutuaikaa. Ash ei ole edes tainnut otella Noibatilla missään virallisessa pokemonottelussakaan? Ja nyt lähes kokematon ja vastakuoriutunut pokemon-vauva kehittyi jo supervoimakkaaksi Noiverniksi! En tykkää tästä yhtään... Noibat olisi ansainnut paljon enemmän siihen keskittyviä jaksoja ja ottelukokemusta. Tosi outoa ja epäloogista että se kehittyi tässä vaiheessa. Oli liian selvää että se tehtiin vain animen juonen takia. Muuten jakso oli ihan ok, vaikka siinä olikin turhan vähän sisältöä.

Arvosana: ★★

XY111 - Unlocking Some Respect

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/277_zpsjapcr4ug.jpg

Tämä jakso oli taas kerran tosi tylsä ja outo. Sankarimme törmäävät Binaclen toiseen puoleen, jota tämän kouluttaja kutsuu Rightyksi. Kouluttaja on vanha lukkoseppä, joka kertoo Rightyn etsivän toista puoltaan Leftyä. Lefty kuului sepän entiselle avustajalle, joka on nyt häipynyt omille teilleen. Kaksikolle oli tullut riitaa, koska lukkoseppä Ed ei uskonut avustajansa Locken kykyihin tarpeeksi. Niinpä raivostunut Locke ryhtyi murtovarkaaksi, todistaen että hän saa aukaistua minkä lukon tahansa. Voi herranjestas, kuka tämän jakson juonen oikein keksi? :D

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/407_zpswfcsftfg.jpghttp://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Anime%20Episodes/584_zpsno3jijic.jpg

Rakettiryhmä huijaa Locken puolelleen ryöstämään Pokemonkeskuksen, jossa kuitenkin syttyy tulipalo. Ed ja sankarimme ovat tietysti juuri sopivasti paikalla todistamassa ja sammuttamassa paloa. Locke jää jumiin keskuksen sisään keskelle kuumia lieskoja. Ed kuitenkin neuvoo oven läpi Lockea aukaisemaan keskuksen lukon, jotta hän pääsee ulos palavasta talosta ajoissa. Näin tietysti käy ja kaikki on hyvin. Tämän jälkeen Ed pyytää Lockelta anteeksi ja tämä palaa hänen avustajakseen lukkofirmaan.

Siis ihan oikeasti tässä jakossa on ehkä yksi tyhmimmistä juonista pitkään aikaan. :D Lukon avaamisesta oltiin yritetty saada jotenkin eeppistä, mutta se ei harmi kyllä tehonnut muhun yhtään. Eikö Binaclelle keksitty mitään muuta esiintymisjaksoa kuin tämä? Tosi tylsä filler-jakso josta en ole oikein mitään mieltä. Tosin tykästyin ehkä hieman enemmän Binacleen, jota olen tähän mennessä pitänyt tosi tylsänä ja rumana pokena. Mutta muuten todella huono ja mieleenpainumaton jakso.

Arvosana: ★