sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Pokemon Y: Lumiosesta Laverreen

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Walkthrough/prism-tower_zpsig0uokdc.png

Nyt kun virrat olivat palanneet Kaloksen Power Plantille, pääsin jatkamaan matkaani takaisin Lumiose Cityyn. Törmäsin kuitenkin ensin aavikolla vielä johonkin karmivaan vanhaan ukkoon, joka seisoi hiljaa yössä tähyillen taivasta. :S Hän mutisi jotain epämääräistä ja katosi hetkessä yön pimeyteen... Huuu, mielenkiintoista... Sen jälkeen pääsin ihastelemaan Shaunan kanssa kuinka Lumiose Cityn hienoon Prism Toweriin käynnistettiin valot pitkän pimeyden jälkeen. Tämän jälkeen lähdin etsimään Lumiosen vaatekauppaa johon olin jo pitkään halunnut, mutta arvatkaa vain löysinkö sitä millään. Etsin sitä varmaan lähes 10 minuuttia, ja lopulta kun astuin sisään, mut häädettiin ulos koska en ollut tarpeeksi tyylikäs heidän putiikkiinsa! Pöh!

Vihaan Lumiose Cityä ihan hirveästi. Suuret kaupungit ovat Pokemonissa aina ihan kaameita, varsinkin kun Lumiose on jotenkin tosi epäselvä ja siellä on koko ajan ihan hirveä kuvakulma. Halusin siis äkkiä pois, joten suuntasin pikaisesti Clemontin salille. Tuntuu jotenkin oudolta nähdä hänet ja Bonnie tässä pelissä, kun olen tottunut heihin Animessa. Lumiosen Gym oli aika tylsä tietovisailu-mesta, mutta parempi se kuin joku ärsyttävä puzzle. :D Voitin salin ihan hetkessä Tyrantrumilla, mutta myös Helioliskini Sherri pääsi todistamaan olevansa Clemontin Helioliskia vahvempi. >:3

Voitettuani kauniin Voltage Badgen, professori Sycamore päätti yrittää antaa mulle sydänkohtauksen, pyytämällä mua tapaamaan hänet jossain kahvilassa!? Ette ikinä arvaa miten pitkään mä etsin sitä hiton punaista kahvilaa, joka oli lopulta jossain pienellä sivukujalla. Rullasin varmaan kolme kierrosta koko kaupungin ympäri, ennen kuin löysin mokoman paikan. Eikä professorilla ollut edes paljon mitään asiaa, vaan hän vain hengaili siellä kahvittelemassa aiemmin tapaamani Lysandren kanssa. *facepalm* Kiitos vaan tästäkin, Sycamore. xD

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Walkthrough/r14_zps01tcnqwh.png

Halusin tämän jälkeen äkkiä ulos Lumiosesta, joten jatkoin matkaani Routelle numero 14. Se oli tosi kivannäköistä seutua - sellaista sateista ja synkkään, mutta silti tosi kaunista. :) Vaihtelu tietty virkistää kaiken rehevän metsikön jälkeen, eikö vain? Kaverijengini kokoontui siellä Routella, jossa ottelin taas Calemin kanssa. Hän oli edelleen ihan yhtä huono, joten voitin helposti. Vierailimme kaverieni kanssa myös jossain ihan turhassa Scary Housessa, jossa ei ollut todellakaan mitään järkeä? Matkasin sen jälkeen vielä yksinäni vesisateessa jonkin aikaa, kunnes saavuin nättiin Laverre Cityyn. Mountain Kaloksen kaupungit vaikuttaisivat myös olevan Costal Kaloksen paikkoja kauniimpia. :D Laverre City on muuten myös tosi hieno Animessa!

Ryntäsin heti Valerien Fairy-salille, joka oli jälleen todella helppo. Taisin voittaa kaikki Valerien Pokemonit yhdellä Charizardin Flamethrowerilla. Noh, mun Pokemonini ovatkin aika ylilevelisiä, mutta ei se mitään. Eipähän ole liikaa haastetta. :D Tykkään muuten tosi paljon siitä, miten jotenkin ylemmäksi Pokemonien tasot nousevat tässä pelissä kuin muissa. Tai yleensä mun Pokemonini ovat jotain noin 50-tasoisia juuri ja juuri Elite Fourissa, mutta nyt ne ovat siellä asti jo kuudennella Gymillä! Lisäksi tämän pelin Exp. Share on ihana! Ensiksi vähän vierastin sitä kuinka se antaa kokemusta kaikille poksuille samaan aikaan, mutta nykyään en käsitä miten voisin elää ilman sitä. :D

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Walkthrough/Pxywikiwalkthrough740_zpsnbloknss.png

perjantai 18. syyskuuta 2015

Pokemon Y: Matka Mountain Kalokseen

Uusi Roxie-Heracross mukanani jatkoin matkaa Greninjan selässä ratsastaen Route 12:ta pitkin. Ajelehdin veden mukana lopulta uuteen paikkaan, Azure Bayhin, joka oli jotenkin ahdistava paikka. Lähinnä siksi että siellä oli niin tyhjää ja avaraa, että alkoi hetkittäin tuntua kuin olisin eksynyt keskelle avomerta. xD Keskellä aluetta oli pieni luola, jossa ei kuitenkaan ollut mitään. Eiköhän joku legendaarinen Pokemon majaile siellä pelin läpäisyn jälkeen... Suuntasin Azure Baylta takaisin kuivalle maalle, jolloin pääsin jatkamaan Route 12:ta ihanilla Skiddoilla ratsastaen. Niillä meneminen oli tosi hauskaa, ihan kuten Rhyhornillakin. :3 Tosin ei hirveän käytännöllistä. :D

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Walkthrough/coumarine_zpsdew0guiu.png

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Walkthrough/coumarine-monorail_zpshqki3s2u.png

Sen jälkeen saavuin Coumarine Cityyn, jossa tällä kertaa seuraava saliottelu odotteli mua aika nopeasti edellisen jälkeen. Arvasin että pelin tahti vähän kiihtyy jossain vaiheessa. Coumarine oli ihan nätti paikka Costal Kaloksen kaupungiksi :D mutta samalla vähän outo. Tai oli vähän hassua että kaupunki oltiin jaettu junalla kahteen osaan. Se toi kuitenkin mukanaa aitoutta pelin maailmaan, koska siirryin junalla Costal-alueelta takaisin ylemmäs vuoristoon, Mountain Kalokseen. Matkallani salille tapasin pitkästä aikaa professori Sycamoren, sekä Champion Dianthan. Lisäksi Calem halusi otella uudestaan kanssani, nähdäkseen Mega-evoluution livenä. Siispä oli pakko noudattaa hänen toivettaan ja kokeilla sitä ensimmäistä kertaa Charizardilla. Mega-Charizard on tosi iso ja laiha! O_O Voitin Calemin luonnollisesti ihan helposti, mikä onkin yksi syy miksen käytä Mega-Charizardia. Se olisi ihan liian helppoa. >:3

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Walkthrough/006Charizard_Mega_Y_Dream_zpshstnyowg.png
Paljon hienompi kuin Mega-Charizard X

Tämän jälkeen astuin Coumarine Cityn salille, jossa ruohopokemoneja käyttävä Ramos odottelikin jo mua. Kiipesin suurta puuta pitkin ylös hänen luokseen, jonka jälkeen ottelimme ja voitin taas helposti. Tyrunt ja Heracross saivat hoidella hänen Jumpluffinsa ja Gogoatinsa, jonka jälkeen Charizard kärvensi vielä Weepinbellin pois päiviltä. Saamani Plant Badge oli muuten tosi nätti! :3 Tässä vaiheessa Helioptileni nousi juuri tasolle 35, joten päätin viimein kehittää sen ihanaksi Helioliskiksi. Sekin näyttää tosi kivalta tässä pelissä! <3

Jatkoin seuraavaksi matkaani eteenpäin todella ärsyttävälle Routelle, joka oli sopivasti vielä sattumalta numero 13. :D Paikka oli nimeltään Lumiose Badlands, mikä oli varsin osuva nimi. Alueella ei kasvanut mitään ja hiekkamyrsky vain puhisi naamalleni. Lisäksi villejä Pokemoneja oli vaikea väistää, joten Dugtriot hyökkäilivät rasittavasti kimppuuni ihan koko ajan. Niitä kaivautui esiin hiekasta, mutta pakko myöntää että siinä oli jotain ihan sympaattistakin. :D Kompuroin hiekassa jonkin aikaa, kunnes löysin tieni Kaloksen Power Plantille. Siellä oli jotakin vikaa, miksi Lumiose Cityyn ei pystynyt kulkemaan normaalisti. Kaiken takana oli tietysti Team Flare, joka oli vohkimassa sähköenergiaa omaan käyttöönsä.

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Walkthrough/r13_zpskwgi1mbm.pnghttp://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Walkthrough/power-plant-flare-admins_zpspo2zyhc1.png

Menin voimalan sisään, jossa ihastuin heti paikan musiikkiin. :) Ottelin lukuisia Gruntteja vastaan monta kertaa, jonka ansiosta ihana pikku Tyrunt kehittyi suureksi ja upeaksi Tyrantrumiksi. Oi jestas miten upealta sekin näyttää! <3 Lopulta löysin tieni voimalan keskelle, jossa seisoi kaksi Team Flaren jäsentä: joku Admin-hemmo sekä Aliana-niminen tutkija. Voitin heidät helposti Greninjalla, jonka jälkeen Team Flare luonnollisesti luikki tiehensä. Nyt kun virrat ovat palanneet, pääsen jatkamaan matkaani takaisin Lumiose Cityyn. Ensi kerralla siis sinne! Tämänhetkinen tiimini:


Pokemon Y: Mega-evoluution salaisuudet

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Walkthrough/Pxywikiwalkthrough481_zps1o88g2gq.png

Kun Helioptile alkoi olla samalla tasolla muiden kanssa, lähdin tutkimaan tarkemmin Shalour Cityä. Törmäsin pian Tiernoon ja Trevoriin, jotka tulivat kanssani kaupungin reunalla olevaan valtavaan Tower of Masteryyn. Tämä kaupunki oli muuten pitkästä aikaa ihan kivannäköinen. :) (Mutta tosi huono musiikki...) Tornissa koko jengimme kerääntyi pitkästä aikaa kasaan, kun Shauna ja Calemkin ilmaantuivat paikalle. Tapasimme siellä Korrinan isoisän, eli sen Mega Evolution Gurun, joka sitten alkoi kertoa meille kaikkea jännää Mega-kehittymisestä. Hän päätti antaa omistamansa Mega Ringin yhdelle meistä, jotta pystyisimme käyttämään Mega-Pokemoneja. Calem haastoi mut ottelemaan Ringistä, jonka mä tietysti voitin. :D Tykkäsin tästä matsista, koska se tuntui vihdoin ihan oikealta kunnon ottelulta jotain Rivaliani vastaan. Tosin ottelu oli hetkessä ohi, enkä joutunut käyttämään muita kuin Charmeleonia.

Ennen kuin olin valmis tarttumaan ansaitsemaani Mega Ringiin, jouduin tietenkin ensin voittamaan Korrinan salin. Suuntasin heti sinne, ja tykkäsin muuten kyseisestä salista tosi paljon! Muistutan jälleen kerran sitä, kuinka vihaan Gymien sisällä olevia kaikkia typeriä sokkeloita. Mutta Shalour-salilla ei ollut taaskaan mitään kauheaa puzzlea, vaan se oli varsin yksinkertainen paikka. Jes! :D Korrinassa oli jo vähän haastetta, mutta lopulta Greninja sai hoidettua homman kotiin, ja voitin kolmannen salimerkkini. Myös Charliesta oli suuri apu ottelun aikana, ja se kehittyikin ihanaksi upeaksi Charizardiksi! Aww! <3 Charizard on ihan liian kivannäköinen tässä pelissä. Haluan vaan paijailla sitä Amiessa taukoamatta, koska se on niin söpö. :3

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Walkthrough/006Charizard_XY_anime_zps5o3xk2ut.png

Salin jälkeen palasin Tower of Masteryyn, jonka huipulle mun tuli seuraavaksi kiivetä. Vihaan muuten koko tornia, koska siellä on ihan liikaa Lucarioita. Hyi! Korrina odotti mua ylhäällä ja pisti mut ottelemaan häntä vastaan omalla Lucariollaan. Hyi x2! Sain kokeilla ensimmäistä kertaa Pokemonin Mega-kehittämistä, mikä oli aika meh... En ole käyttänyt Mega-Charizardiakaan vielä kertaakaan, vaikka pystyin tämän jälkeen kokeilemaan sitä jos vain halusin. Ei vaan kiinnosta. :P Mega-ottelun jälkeen se käyttämäni Lucario halusi lähteä mun mukaani. Hyi x3!! Jätin mokoman piskin sinne parvekkeelle. En ikinä ottaisi Lucariota tiimiini. :S

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Walkthrough/tower-of-mastery-mega-ring_zpszh9hxfmv.png

Kaiken tämän jälkeen lähdin jatkamaan matkaani ulos Shalour Citystä. Sain kaupungista muuten Sun Stonen Helioptilelle, mutten aio käyttää sitä ihan vielä. Odotan että Pokemon oppii ensin pari uutta iskua, koska Helioliskhan ei voi oppia itse mitään. Astuin nätille Route 12:lle, jota ennen sain randomisti Calemilta Surfin Greninjalleni. En kuitenkaan lähtenyt heti surffailemaan Routen vesiin, vaan jäin pensaisiin etsimään tiimini viidettä Pokemonia! Pitkän etsinnän jälkeen löysin viimein etsimäni: suloisen tyttö-Heracrossin! <3 Mullahan on tapana ottaa tiimiin aina kolme poikaa ja kolme tyttöä, joten Heracrossin piti ehdottomasti olla tyttö (Charmeleon, Greninja ja Tyrunt ovat tiimin pojat). En kauheasti tykkää naaras-Heracrossin designista, siitä sydämenmuotoisesta sarvesta, mutta totuttuani siihen huomasin että se on oikeastaan ihan söpö. :3 Annoin Heracrossin nimeksi Roxie, koska mulla on tässä Kalos-tiimissä näköjään oudosti käytössä kaikkia sekalaisia jenkkinimiä. xD

Mun ei ole muuten ikinä ollut niin hankalaa suunnitella tiimiä kuin nyt tässä Pokemon Y:ssä. Nimittäin Kaloksessa on ihan liikaa ihania Pokemoneja joita haluan käyttää! Olisin esimerkiksi halunnut kauheasti kokeilla Talonflamea, mutten halua toista Fire/Flying-Pokemonia. Myös Dedenne olisi ollut todella haluttu valinta, mutta en halunnut Helioptilen kanssa toista sähköpokemonia. Toivottavasti se Pokemon Z tulee, jotta voin päästä takaisin Kalokseen nappailemaan muitakin kivoja uusia poksuja. >:3 Kuudes sukupolvi on liian onnistunut aaaaahh!

torstai 17. syyskuuta 2015

Pokemon Y: Kivinen tie

Matkani jatkui Cyllage Cityn jälkeen Route kympille, jossa ottelin kaikkien trainereiden kanssa. Kouluttelin Tyruntia siellä oikein urakalla, mutta Helioptilea en sitten enää jaksanut. Sen takia raukka on laahannut leveleissä aika paljon muita jäljessä. Törmäsin Routella myös pariin Team Flaren jäseneen, jotka tuntuivat suunnittelevan jotain salaperäistä lähistöllä... Tämä Route oli kivannäköinen - siellä oli tosi paljon suuria hauskoja kiviä, ja valtavia pensasryteikköjä. (Harmi vain että liu'uin niihin välillä tahtomattani rullaluistimien kehnon ohjauksen takia, ja jouduin siksi ottelemaan villien Pokemonien kanssa ihan liikaa. :'D Mutta ainakin Tyrunt kouluttautui siinä mukavasti samalla, haha.)

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Walkthrough/r10_zpsn9swzdp6.pnghttp://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Walkthrough/geosenge-korrina_zpsov4tjcig.png

Tämän jälkeen saavuin jälleen kerran vähän rumempaan kaupunkiin, Geosenge Towniin. Sielläkin oli tosi paljon kiviä, vähän jopa liikaa meikäläisen makuun. (Mutta hauska yksityiskohta että niillä pystyi istua! :D) Team Flaren Gruntit hiippailivat sielläkin, mutta he katoilivat mystisesti jonkin valtavan kivenlohkareen sisään, johon minä en päässyt. Sen sijaan lähdin jatkamaan matkaani pikaisesti eteenpäin, mutta törmäsin kaupungin portilla uudemman kerran Korrinaan ja hänen kahteen Lucarioonsa. En muistanut mainita että tapasin heidät ensimmäisen kerran aiemmin jossain Lumiose Cityn lähettyvillä. :S Voitin hänen Lucarionsa melko vaivattomasti Frogadierilla, jonka jälkeen Korrina kehotti mua jatkamaan matkaani eteenpäin Shalour Cityyn, jossa hänen salinsa odotteli. Sinne siis!

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Walkthrough/reflection-cave_zpshoywijpg.png

Lyhyen Routenpätkän jälkeen astuin sisään nättiin Reflection Caveen, joka oli täynnä kristalleja ja peilejä. Tykkäsin luolan designista tosi paljon, ja se oli muutenkin yksi mukavimpia luolia jossa olen ikinä käynyt. Ja se on aika paljon sanottu tällaiselta suurelta luolienvihaajalta. :D Helioptileni oli tässä vaiheessa jo niin jäljellä muista, että se fainttaili ihan koko ajan. Sen sijaan Frogadier sai Exp. Sharen ansiosta koko ajan kokemusta, jonka ansiosta se kehittyi luolan loppupäässä Greninjaksi! Oho, kylläpä se kävi nopeasti. Tämä peli tuntuu musta jotenkin paljon pidemmältä kuin muut Pokemon-pelit, koska olen kuitenkin läpäissyt vasta kaksi salia, mutta silti tehnyt jo vaikka mitä! Tai ainakin musta ihan tuntuu siltä. :O Verrataan vaikka HeartGoldiin, jossa Quilava kehittyi Typhlosioniksi vasta kaikkien kahdeksan salin jälkeen! (Tosin siinä pelissä Pokemonieni levelit olivat koko ajan ihan naurettavan alhaiset.) Mutta tämä on ainakin tällä hetkellä vain hyvä asia! Tykkään Pokemon Y:stä tosi paljon tässä vaiheessa. Se on mahtavaaaah! :D

Selviydyttyäni Reflection Caven sokkeloista, saavuin Korrinan Shalour Cityyn, josta mun tuli Sycamoren mukaan etsiä joku Mega-evoluutio Guru. Tätä ennen jäin kuitenkin kehittelemään vielä Helioptilea paremmaksi, jonka jälkeen olen valmis seuraavaan saliotteluun. Tässä taas tiimini tämänhetkinen tilanne:


keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Pokemon GO

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Pokemon%20XY/dc0734f93e7127d6_zpsn67b4uiy.jpg

Kun näin ensinki trailerin tästä pelistä, en ollut mitenkään erityisen innostunut. Ajattelin vain että "Aha, taas uusi random Pokemon-peli jota en tule koskaan kokeilemaan." Mutta sitten huomasin kuinka monet oikeasti puhuivat siitä, ja vielä ihan innoissaan, sosiaalisessa mediassa. Koko peli on levähtänyt oikeaksi Internet-memeksi, ja tuntuu että kaikki puhuvat siitä taukoamatta. Silloin mielenkiintoni alkoi nousta, ja yhtäkkiä tajusin kuinka mahtava idea Pokemon GO oikeasti onkaan!

En halua innostua tästä kuitenkaan liikaa, koska on hyvin todennäköistä että peli mokataan pahemman kerran. Mutta on silti hauskaa ajatella miten hyvä Pokemon GO saattaa todella olla! Nyt lapset voivat oikeasti pakata kamppeensa ja lähteä Pokemonmatkalle puhelin taskussaan. Ihan huippua! Nyt ollaan taas yksi askel lähempänä sitä, että Pokemonit ovatkin todellisia! :D Mietin kuitenkin että miten peli mahtaa toimia. Voiko kaikkia Pokemoneja löytyä ihan mistä vain, vai pitääkö mun matkustaa Afrikkaan jos haluan Pyroarin? Entä voiko Pokemoneja löytyä sisätiloista? Koska en ole ihan varma haluanko herätä keskellä yötä siihen, että mun huoneessani seisoo Mr. Mime...

Pokemon GOn traileri oli varsin mahtipontinen, mutta siinä ei näytetty ollenkaan todellista kuvaa itse pelistä. Senkään takia en halua innostua vielä liikaa, koska en edes tiedä miltä peli näyttää. Ehkä se on mahtava, ehkä se on ihan kaamea. Kuka tietää. Mutta pelillä on kyllä todella hyvät mahdollisuudet olla jotain todella upeaa ja ainutlaatuista, joten toivon todella ettei Nintendo mokaa tätä. Jos Pokemon GO on oikeasti niin hyvä kuin toivotaan, niin ainakin meikäläinen lähtee välittömästi seikkailemaan kohti Pokemonmestaruutta, unohtaen kaiken muun. :D Tämä peli on varma hankinta, jos sen toteutus oikeasti onnistuu. Siinä tapauksessa olen ihan innoissani, enkä malta odottaa päästä pyydystelemään poksuja takapihalleni! Pokemon GOlla on potentiaalia vaikka mihin, ja toivon todella että siitä tulee niin hyvä kuin mitä annetaan ymmärtää!

Mitäs mieltä lukijat ovat tästä?