tiistai 6. kesäkuuta 2017

Pokemon Ultra Sun & Ultra Moon!

Mä lupasin itselleni että tekisin toukokuussa paljon postauksia, mutta näköjään mä olen yhtä mölli kuin Magikarp, enkä ihan onnistunut tavoitteessani... Noh, työharjoittelua on jäljellä enää pari viikkoa, jonka jälkeen luulisi että mulla riittäisi vihdoin enemmän aikaa blogille. Toivottavasti mä tällä kertaa oikeasti todella tarkoitan sitä. Yritän ainakin! Mutta vaikka mä olisin kuinka kiireinen tai väsynyt tahansa, niin Solgaleo sentään Ultra Sun ja Ultra Moon paljastettiin tänään!!

Nintendo ilmoitti tapansa mukaisesti ihan tyhjästä yllättäen että tänään tulee Pokemon Direct, mikä nosti meikäläisen innostuksen ihan huippuunsa. Lähinnä sen takia, että jotenkin arvasin tämän Directin paljastavan seuraavan suuren Pokemon-pelin. Ja näin tapahtuikin, nimittäin pääsemme kaikki palaamaan Alolaan marraskuussa uusien Ultra Sun- ja Ultra Moon-pelien myötä. Ja kiitos Arceuksen nämä kaksi ovat 3DS:lle eivätkä Switchille! Olin ihan hirveän peloissani että Nintendo menisi jostain syystä siirtämään Pokemonin pois 3DS-konsolilta, vaikka samalla olin tosi varma ettei näin tulisi tapahtumaan. Kun näin että nämä kaksi peliä olivat ruudussa yhdessä 3DS-logon kanssa, huokaisin niin onnellisesti ja helpottuneesti kuin ikinä mahdollista. Mä en nimittäin ole missään tapauksessa ostamassa Nintendo Switchiä ainakaan ihan lähiaikoina, joten en todellakaan halunnut Pokemonia sille. Ihmisten reaktio tästä näyttää olevan täysin päinvastainen kuin mulla, mistä olen oikeastaan jopa vähän ihmettynyt. Ymmärrän että jotkut saattavat kummastella tätä päätöstä tai olla vähän pettyneitä siitä, mutten olisi arvannut ihmisten olevan niin raivoissaan kun mitä he tuntuvat olevan. Mikä on musta outoa senkin puolesta, ettei kukaan ole ikinä väittänyt että Nintendon HOME CONSOLE-titteliä kantavalle laitteelle olisi tulossa Pokemon-peliä. Ja olisihan se nyt muutenkin ihan outoa hypätä uuteen konsoliin kesken sukupolven ilman mitään varoitusta. Edes Nintendo ei tekisi mitään niin hölmöä. Huh-huh, toivottavasti mä en suututtanut ketään.

Monet olivat myös pettyneitä siitä, etteivät neljännen sukupolven pelit saaneet remakeja, vaan sen sijaan saimme jonkinlaiset jatko-osat Sunille ja Moonille. Mun on vaikea sanoa mitä mieltä olen tästä itse. Tavallaan odotin ihan innolla Diamond- ja Pearl-remakeja, mutta samaan aikaan uskon niiden tulevan ennemmin tai myöhemmin, enkä oikeastaan välitä tulevatko ne vuoden vai viiden vuoden päästä. Joten siinä mielessä en ollut tästäkään pettynyt. Olisin kuitenkin toivonut että seuraava Pokemon-peli olisi tullut ihan yksinään täysin uudella nimellä, vähän niin kuin Emerald tai Platinum, sen sijaan että saamme taas kaksi uutta peliä pareina, joilla on vielä samat nimet kuin edeltäjillään. Mä olen kuitenkin tavalliseen tapaani optimistinen, ja uskon etteivät Ultra Sun ja Ultra Moon ole pelkkä sama nähty peli uudella kuorella, vaan oikeasti ihan uusi kokemus, uusi seikkailu ja uusi tarina. Olisi mielenkiintoista jos näissä peleissä esimerkiksi Pokemonliigan valmistumisesta olisi vierähtänyt aikaa, jonka ansiosta Alolaankin olisivat saapuneet normaalit salit. Ja ehkä saisimme nähdä mitä Lusaminelle ja Aether Foundationille on tapahtunut vuosien saatossa? Se olisi mielenkiintoista.


Mielenkiintoista ovat myös uudet pienet jutut mitä nähtiin Ultra Sunin ja Ultra Moonin lyhyessä trailerissa. Näyttää siltä että Z-liikkeitä on tullut lisää. Ovatko ne trailerissa näkyvien Pokemonien omia henkilökohtaisia iskuja vai jotain ihan muuta? Kaikesta huolimatta Mimikyun tekemä liike näytti ihanan karmivalta ja mageelta. :D Trailerissa näkyy myös varsin erikoiset uudet versiot Solgaleosta ja Lunalasta, jotka ovat outojen mustien osien peittämiä. En osaa yhtään spekuloida mihin nämä voisivat liittyä, mutta kenties jotenkin Necrozmaan, josta taidetaan tietää vielä aika vähän. Pokemonin virallisilla nettisivuilla julkaistiin kuvat Solgaleosta ja Lunalasta, jossa he ovat myös mustien osien peittämiä, mutta tällä kertaa nämä osat ovat selvästi Necrozman paloja. Vähän outoa, mutta tavallaan mielenkiintoista. Tästä tulee vähän Kyurem mieleen. Voi Nebby-parkaa - mitä sille on tehty!? :D

En aio jaaritella tästä aiheesta enempää, vaan sanon vain yhteenvetona sen, että olen henkilökohtaisesti tosi iloinen näistä uusista peleistä, enkä malta odottaa millaisia ne ovat. Toivon syvästi että ne tuntuvat eri peleiltä kuin Sun ja Moon, eivätkä puoliksi remakeilta ja puoliksi jatko-osilta. Olen vähän peloissani, mutta silti optimistinen. Tähän asti kaikki näyttää mun mielestä kuitenkin oikein hyvältä. Paitsi ehkä nuo pelien nimet. Jotenkin vähän liian mahtipontiset jollain tavalla. :D Tosin tykkään hirveästi noiden pelien logoista. Tuo musta sopii niihin oudon hyvin. Mutta entäs te lukijat sitten? Oletteko ärtyneitä Switchin omistajia vai yhtä toiveikkaita kuin minä? Mikä peleissä näyttää hyvältä ja mikä huonolta?

9 kommenttia:

  1. Olen nii iloinen etteivät uudet pokemon pelit tule switchille, koska itsellä ei ole varaa/syytä/halua hankkia switchiä tällä hetkellä. Olisi tosi siistiä jos ultra pelit olisivat jatko-osia sillä olisi siistiä nähdä mitä Lillielle, Lusaminelle, Gladionille ja guzmalle ja sen lakkautetulle team skull jengille kuuluu. Nebbyfuusiot ovat meh. Ei se tarvitse Kyurem kohtelua XD.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mä olen myös samaa mieltä sun kanssa! Jatko-osat olisivat mielenkiintoisia, enkä ole hankkimassa Switchiä itsekään joten tämä kelpaa mainiosti. :D Saa nähdä mitä noiden fuusioiden kanssa tullaan tekemään.

      Poista
  2. Sama kun sulla Kawa. Oon tosi helpottunut ettei nuo pelit tullu Switchille. Ei oo nimittäi varaa/kiinnostusta hankkia sitä. Toivon et noi US/UM olis niinkuin BW/BW2 Eli jatko-osia. Toivottavasti tulee monta uutta pokemonia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ainakin kiva jos saataisiin uusia Alola-versioista vanhoista Pokemoneista! :)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että työharjoittelu sujui mukavasti. ^^

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  4. Hei Kawa. Tämä ei oikein liity tähän mutta minulla olisi vähän tyhmä kysymys. Minulla oli keran mies-Gothitelle & nais-Machoke päivähoidossa ja kiinostaisi kysyä, oletko koskaan jalostanut(breed) pokemoneja ja jos kyllä niin mitkä olivat erikoisimmat/oudoimmat parisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole mikään suuri breedaaja, joten en ole oikeastaan ikinä jalostanut Pokemoneja. Joten mitään outoa ei ole tullut yhdisteltyä koskaan.

      Poista